Miksi 24-vuotiaalta odotetaan avioliittoa ja lapsia
Todella raivostuttavaa! Isäni on ainoa normaali ja järkevä ihminen, joka pitää minua ja avomiestäni nuorina, bilettävinä opiskelijoina, joiden elämään ei juuri nyt kuulu avioliitto saati lapset! Koko muu suku, pahimpana äitini, odottaa kieli pitkällä uutista kihlauksesta tai lapsista. Homma on mennyt niin pitkälle, että sukujuhliin laitan puseron alle litistävän korsetin ettei vatsa vahingossakaan pömpötä. Antakaa meidän olla nuoria, kyllä me sitten 10 vuoden päästä ehkä mennään naimisiin ja varmasti ilmoitetaan siitä.
Kommentit (51)
Me ollaan miehen kanssa 24- ja 26-vuotiaita. Ollaan oltu kolme vuotta yhdessä ja vuosi naimisissa. Mutta lapset ei kuulu seuraavan viiden vuoden suunnitelmiin. Mulla suunnitelmiin kuuluu valmistuminen kahden vuoden päästä, mies valmistui nyt keväällä. Seuraava pitkän linjan suunnitelma on ostaa oma asunto ensi vuonna. Aiotaan myös tehdä pitkä reppureissaus keväällä. Mutta varsinkin naimisiinmenomme jälkeen meille on vihjailtu vauvoista paljon. Joku ihana sukulaistäti jopa ajatteli että olen raskaana jo häiden aikaan, vaikka vatsani oli litteä.
Joo-o, täällä ollaan 21-vuotiaita ja poikaystävän suku kyselee jo ihan tosissaan lapsia. Ahdistaa niin saakelisti, vaikka yritänkin ignoorata moiset typerät sutkautukset. Opinnot kesken, yhdessä oltu neljä vuotta. Innolla odotan sitä aikaa kun ollaan yli 25v eikä muksuja "vieläkään" näy, anoppi ja appi varmaan todella epätoivoisia silloin :D
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:06"]
En koe asian olevan ollenkaan näin. Minulla on jo perhe ja talo ja työ, olen 25v. KAIKKI ihmettelevät sitä miten olenkin niin järkevästi asiat hoitanut ja blaablaa. Eläkää "nuoruutta" jos sille tuntuu, minua kyllästytti bilettäminen jo 19-vuotiaana ja oli muutenkin kauhean rankkaa opiskella ja käydä töissä ja riehua baareissa. En ole nähnyt sellaista elämäntyyliä ikinä minulle sopivana vaikka teininä tulikin oltua aika riehakas, mutta tiesin jo silloin että haluan perheen reilusti alle 30-vuotiaana. Mutta mielestäni olet siis enemmän sääntö kuin poikkeus.
[/quote]
Onko ainoat vaihtoehdot siis kreisibailaaminen ja perhe-elämä?
Nykyään on ihan liian kovat vaatimukset sille, milloin lapsia voi hankkia. Pitää olla valmistunut, saanut vakituisen työpaikan sekä hankkinut omakotitalon ja pari autoa. Sitten ollaankin äkkiä siinä tilanteessa, että tarvitaan jo hedelmöityshoitoja lasten saamiseen. Kannattaisi vaikka ottaa oppia mamuista, jotka elävät kaupungin vuokrakolmiossa toimeentulotuella usein koko elämänsä, mutta silti lisääntyvät kovaa vauhtia jo parikymppisinä.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:29"]

Kyse ei ole siitä että olisi vaatimuksia että pitää olla tätä ja tätä ja tätä ja nyt sit voidaan hankkia lapsi. Omassa päässäni ajattelen tän ihan sen potentiaalisen lapsen kannalta, että en tässä elämänvaiheessa ihan suunnattoman mielekästä/antoisaa elämää kykene tarjoamaan. Toki jos pamahtaisin paksuksi yhtäkkiä varmasti fiilikset muuttuisi, ja elämänasenne ja -tyyli siinä messissä, mutta just nyt, mun elämään ei mahdu lapsi, ja siksi sitä ei ole. T. Valmistuminen toivottavasti ensi jouluksi :)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:43"]

Ihan tyytyväisiltä kyllä nekin lapset vaikuttavat, joilla ei ole käytössään omakotitalon pihaa ja jättitrampoliinia eikä jatkuvia kylpylä- ja etelänreissuja. Pienet lapset välittävät kaikkein vähiten tuollaisista rahalla hankittavista asioista.
Te korkeakouluopiskelijat olette vähän jälkeen jääneitä. Vasta 30 vuotiaan alotatte työnuran ja perheen perustatte. Amikset on jo ollu 10 vuotta ollu työelämässä ja lapset hankittu alle 30 vuotiaan.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 12:31"][quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 12:28"]Öh, kyllä on jo aika alkaa olla aikuinen. Ja jos joskus 35-vuotiaiana alatte vasta vakiintua, lastensaantijuna saattaa olla ohi jo.
[/quote]
Olen mielestäni nuori aikuinen. Opiskelut vielä kesken, suku varmasti tietää tämän. Lapsia en ole koskaan halunnut, toki tiedän että mieli voi muuttua vielä. Tosin valmistun vasta 28-vuotiaana eli sitä ennen istun tiukasti koulussa.
Eniten ihmettelen sitä, että kun olen selkeästi sanonut ettei lapsia tai avioliittoa ole vielä odotettavissa niin miksi asiasta pitää JANKATA?
Ap
[/quote]
Ei ihme kun Suomen talouskuralla. Loisitaan yhteiskunnan tuilla melkein 30 vuotiaaksi ennen kun alotetaan työura.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:59"]
Ei ihme kun Suomen talouskuralla. Loisitaan yhteiskunnan tuilla melkein 30 vuotiaaksi ennen kun alotetaan työura.
[/quote]
Ja usein se työura ei edes oikeasti ala silloin, vaan sitten ongelmaksi tulee se, että tyypilliseen akateemisten työpaikkaan (vaikka olisi joku heikosti palkattu apulaisen virka) on jotain 400 hakijaa ja itse päätyy kerta toisensa jälkeen hakijoiden vertailussa sijalle 357 tai vastaavaa. Toisin sanoen tiedossa on vuosien työttömyys- ja/tai pätkätyökierre.
Kannattaisi ihan oikeasti kouluttautua vaikka lähäriksi niin vakinainen työpaikka on tiedossa jo 19-vuotiaana ja ehtii tienata melkoisesti ennen kuin akateeminen edes aloittelee työnhakuaan.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:11"][quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:59"]
Ei ihme kun Suomen talouskuralla. Loisitaan yhteiskunnan tuilla melkein 30 vuotiaaksi ennen kun alotetaan työura.
[/quote]
Ja usein se työura ei edes oikeasti ala silloin, vaan sitten ongelmaksi tulee se, että tyypilliseen akateemisten työpaikkaan (vaikka olisi joku heikosti palkattu apulaisen virka) on jotain 400 hakijaa ja itse päätyy kerta toisensa jälkeen hakijoiden vertailussa sijalle 357 tai vastaavaa. Toisin sanoen tiedossa on vuosien työttömyys- ja/tai pätkätyökierre.
Kannattaisi ihan oikeasti kouluttautua vaikka lähäriksi niin vakinainen työpaikka on tiedossa jo 19-vuotiaana ja ehtii tienata melkoisesti ennen kuin akateeminen edes aloittelee työnhakuaan.
[/quote]
Kaikki ei halua pyyhkiö perseitä työkseen.
Ihmisillä on taipumus pitää omia, henkilökohtaisia valintojaan normaalin ja hyväksyttävän mittapuuna. Hyväkäytöksisimmät päivittelevät muiden elämäntapoja hiljaa mielessään, käytöstavattomilla junteilla sen sijaan ei ole mitään suodatinta, vaan suusta valahtaa kaikki ajatukset. Minä ja mieheni menimme naimisiin ollessamme 22-vuotiaita yliopisto-opiskelijoita. Aloitimme seurustelun lukioikäisinä. Valtaosa porukasta joko a) paheksui nuorta naimaikää ja ihmetteli kiirettämme tai b) alkoi kärsimättömänä jankuttaa perheenlisäyksen perään. Niin kuin naimisiin voisi mennä vain lastenteko mielessä. Aika oli silloin sopiva puolisoon sitoutumiselle, mutta suunniteltua esikoistamme odotamme vasta nyt, 28-vuotiaina, kun on tutkinnot taskussa ja oman alan töitäkin takana. Olemme kuulleet vittuilua ja piruilua niin aikaisesta naimisiinmenostamme kuin myöhäisestä lastenhankinnastakin. Ilmeisesti olisi pitänyt joko mennä naimisiin 22-vuotiaana ja lisääntyä 23-vuotiaana tai mennä naimisiin 27-vuotiaana ja lisääntyä nyt 28-vuotiaana, että edes joku olisi tyytyväinen.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:43"]
Kyse ei ole siitä että olisi vaatimuksia että pitää olla tätä ja tätä ja tätä ja nyt sit voidaan hankkia lapsi. Omassa päässäni ajattelen tän ihan sen potentiaalisen lapsen kannalta, että en tässä elämänvaiheessa ihan suunnattoman mielekästä/antoisaa elämää kykene tarjoamaan. Toki jos pamahtaisin paksuksi yhtäkkiä varmasti fiilikset muuttuisi, ja elämänasenne ja -tyyli siinä messissä, mutta just nyt, mun elämään ei mahdu lapsi, ja siksi sitä ei ole. T. Valmistuminen toivottavasti ensi jouluksi :)
[/quote]
Ihan tyytyväisiltä kyllä nekin lapset vaikuttavat, joilla ei ole käytössään omakotitalon pihaa ja jättitrampoliinia eikä jatkuvia kylpylä- ja etelänreissuja. Pienet lapset välittävät kaikkein vähiten tuollaisista rahalla hankittavista asioista.
[/quote]
Juu en tarkottanukaa että pitäs olla omakotitalo ja etelänreissu joka vuosi, vaan lähinnä sitä et ku nyt tuloista jää vuokran jälkeen jää niin naurettavan vähän rahaa ruokaan ja laskuihin, ni bebe ja sen tuomat menot ois aika overkill. Opiskeljan tulot <3 T.27
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 12:28"]
Öh, kyllä on jo aika alkaa olla aikuinen. Ja jos joskus 35-vuotiaiana alatte vasta vakiintua, lastensaantijuna saattaa olla ohi jo.
[/quote]
No ei ole lastensaanti silloin vielä ohi.
Kysykää jankkaajilta suoraan: Miksi jankkaat? Miksi tungettelet? Etkö ymmärrä puhetta?
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:37"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 12:35"]No varmaan siksi että siinä vaiheessa pitäisi alkaa olla opinnot valmiina ja työpaikka saatu jne. [/quote] Keskimääräinen maisteriksi "valmistumis"ikä taitaa Suomessa olla jotain 28-30. Ap on siis ihan keskiverto-opiskelija.
[/quote]
Hä? Mä täytän kohta 23 ja valmistun ihan pian maisteriksi.
[/quote]
Kohta 23 vuotias melkein maisteri ois varmaan kyenny lukemaan ed. tekstistä sanan keskimääräinen.
[/quote]
Niin no siis mun ympärillä valmistuu samanikäistä porukkaa.
[/quote]
Onneksi koulusi on Suomen ainoa maistereita tuottava opinahjo, niin korjasit tämän vääristyneen kuvitelman. Koska tottakai minä ja mun tutut = koko maan nuoret ja opiskelevat ja maistereiksi valmistuvat.
Miksi ottaa niin herneitä nenään joidenkin sanomisista ja kyselyistä? Ei ne tädit ja sedät ja äidit sun muut pahaa tarkoita. Sanoo asiallisesti, että on ajatellut lapsia ehkä, mutta vasta kymmenen vuoden päästä. Jos alkavat enemmän jankata, niin keskustele asiasta. Kysele miksi ajattelevat niin ja kerro omista suunnitelmistasi. Sitä kutsutaan keskusteluksi. Miksi pitää mennä jonnekkin sukujuhliin nokka pystyssä ja ajatella kaikesta "mitä se noille kuuluu"? Kysele samalla niiden elämistä ja ovatko tyytyväisiä vai olisivatko tehneet jotain toisin.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:37"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 12:35"]No varmaan siksi että siinä vaiheessa pitäisi alkaa olla opinnot valmiina ja työpaikka saatu jne. [/quote] Keskimääräinen maisteriksi "valmistumis"ikä taitaa Suomessa olla jotain 28-30. Ap on siis ihan keskiverto-opiskelija.
[/quote]
Hä? Mä täytän kohta 23 ja valmistun ihan pian maisteriksi.
[/quote]
Kohta 23 vuotias melkein maisteri ois varmaan kyenny lukemaan ed. tekstistä sanan keskimääräinen.
[/quote]
Niin no siis mun ympärillä valmistuu samanikäistä porukkaa.
[/quote]
Niin, entä sitten? Toki senikäisiä jonkin verran valmistuu, mutta se maisteriksi valmistuvien keskimääräinen ikä on silti useita vuosia tuosta ylöspäin.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 13:29"]
Nykyään on ihan liian kovat vaatimukset sille, milloin lapsia voi hankkia. Pitää olla valmistunut, saanut vakituisen työpaikan sekä hankkinut omakotitalon ja pari autoa. Sitten ollaankin äkkiä siinä tilanteessa, että tarvitaan jo hedelmöityshoitoja lasten saamiseen. Kannattaisi vaikka ottaa oppia mamuista, jotka elävät kaupungin vuokrakolmiossa toimeentulotuella usein koko elämänsä, mutta silti lisääntyvät kovaa vauhtia jo parikymppisinä.
[/quote]
Minusta kyllä todelliselta ongelmalta vaikuttaa se, kun jotkut ihmset jostain syystä vetävät siitä herneen nenään, kun toiset eivät halua tehdä lapsia nuorena tai välttämättä ollenkaan. Miten ihmeessä se niiltä lisääntyjiltä on pois, jos jotkut toiset eivät halua lisääntyä?