Onneksi tein lapset nuorena!

20v lapsen haluaminen ja saaminen on täällä hurja alapeukutuksen aihe. Ymmärrän, että useimmat eivät ole valmiita, eivätkä näe siihen mitään syytä. Minä vein tämän ehkä vielä vähän pidemmälle: ajattelin hakea lääkikseen lukion jälkeen, mutta valitsin 'helpomman' tutkinnon koska arvostan perheaikaa, puolisoa ja lasta niin paljon. Se ei ole tyytymistä, vaan tietoinen valinta ja tulos itsensä tuntemisesta. Kyllä, olen varsin tehokas ihminen, mikä se nyt onkaan. Tiedän että olisin ollut hyvä lääkäri, mutta olisin upottanut siihen liikaa aikaa, näin itseni tuntien. Nyt olen hyvä terveydenhoitaja ja kätilö, ala ei ole ihan niin laaja, ei ihan niin vastuullinen ja työtä voi tehdä enemmän stressittä. Tiedän tilastot että keskimäärin 20 vuotiaat äidit jättävät kouluttautumatta ym. sosioekonominen asema periytyy. Sitten on paljon meitäkin, ihan älykkäitä nuoria naisia jotka ovat vaan tehneet tämän valinnan ja ihan totta, tyytyväisiä siihen. Minä olen nauttinut pikkulapsivuosista ja ollut kotona kauan opiskellen poikani kanssa. Nyt ne pikkulapsivuodet on takana ja työelämä edessä. Yritämme toista lasta mutta puoli vuotta tuloksetonta yritystä takana. Lapsenhoito luonnollisesti jaetaan puoliksi miehen kanssa, tai mahdollisesti mies ottaa suuremman vastuun sillä yrittää päästä uudelleen kouluttautumaan.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 09:18"]20v lapsen haluaminen ja saaminen on täällä hurja alapeukutuksen aihe. Ymmärrän, että useimmat eivät ole valmiita, eivätkä näe siihen mitään syytä. Minä vein tämän ehkä vielä vähän pidemmälle: ajattelin hakea lääkikseen lukion jälkeen, mutta valitsin 'helpomman' tutkinnon koska arvostan perheaikaa, puolisoa ja lasta niin paljon. Se ei ole tyytymistä, vaan tietoinen valinta ja tulos itsensä tuntemisesta. Kyllä, olen varsin tehokas ihminen, mikä se nyt onkaan. Tiedän että olisin ollut hyvä lääkäri, mutta olisin upottanut siihen liikaa aikaa, näin itseni tuntien. Nyt olen hyvä terveydenhoitaja ja kätilö, ala ei ole ihan niin laaja, ei ihan niin vastuullinen ja työtä voi tehdä enemmän stressittä. Tiedän tilastot että keskimäärin 20 vuotiaat äidit jättävät kouluttautumatta ym. sosioekonominen asema periytyy. Sitten on paljon meitäkin, ihan älykkäitä nuoria naisia jotka ovat vaan tehneet tämän valinnan ja ihan totta, tyytyväisiä siihen. Minä olen nauttinut pikkulapsivuosista ja ollut kotona kauan opiskellen poikani kanssa. Nyt ne pikkulapsivuodet on takana ja työelämä edessä. Yritämme toista lasta mutta puoli vuotta tuloksetonta yritystä takana. Lapsenhoito luonnollisesti jaetaan puoliksi miehen kanssa, tai mahdollisesti mies ottaa suuremman vastuun sillä yrittää päästä uudelleen kouluttautumaan.
[/quote]
Suurempi kummastuksen aihe on ollut nuoren ikäni sijaan se, ettemme ole tehneet toista lasta 'putkeen' ja edes mietitty sellaista asiaa, että halutaanko me ylipäätään sellaista! Poikamme täyttää viisi ja se on aiheuttanut yhdessä sun toisessa kyselyjä sekä kummastelua, että miksi ei vedetä niitä pikkulapsivuosia putkeen. No koska ne eivät ole suoritus, vaan ainutlaatuista aikaa.

Mä en tiedä miks, mutta mulla on aina ollut "olo", että lapset hankitaan lähempänä 30v. Siis että se on oikea aika hankkia lapset. Niin ei tietenkään ole,ei ole yhtä oikeaa ikää, mutta minulle on sellainen iskostunut päähän jo nuoresta.

Hämmästyttää, että usein nämä aloitukset ovat juuri nuorten äitien tekemiä, jonkinlaista pönkitystä ja vakuuttelua oman valintansa paremmuudesta. Johtuuko se ehkä siitä, että yhteiskunta ei suhtaudu nuoriin äiteihin aina positiiisesti? Syykin on selvä: tilastojen mukaan nuorten äitien lapsilla on enemmän kouluvaikeuksia, he syrjäytyvät helpommin ja heidän koulutustasonsa jää alhaisemmaksi. Tämän lisäksi nuorten äitien lapsia huostaanotetaan lähes tuplasti enemmän. Toisin sanoen lapsen kannalta on aina turvallisempaa, mitä vanhempana hänet on saatu. Lisäksi nuorten äitien parisuhteet kaatuvat kaksi kertaa todennäköisemmin kuin kolmikymppisten parisuhteet ja 20-29-vuotiaat vanhemmat ovat onnettomimpia kaikista ihmisryhmistä kun taas esim. 30-39-vuotiaat vanhemmat ovat yhtä onnellisia kuin lapsettomat ja 40-49-vuotiaat vanhemmat ovat jo onnellisempia kuin lapsettomat. Onnellisuuteen kun vaikuttaa ehjä identiteetti ja taloudellinen turva, mitä nuorilla harvoin on.

Tottakai on poikkeuksia, mutta ehkä näiden poikkeuksien olisi jo syytä olla jatkuvalla syötöllä tekemässä hehkuttavia aloituksia omasta erinomaisuudestaan. Kyllä, varmasti on äitejä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat tehneet vastuullisen valinnan ja osaavat hoitaa homman hyvin, mutta  ei se tee kaikista nuorista äideistä eikä missään nimessä edes monista riittävän hyviä vanhempia.

Lisäksi on selvää, että nuorille äideille lapsi on projekti, kehuskelun aihe siitä, miten on sen ehtinyt tuttavapiirissään ensimmäisenä tekemään ja miten upeaa on, kun se vaihe on jo ohi. Selvästi ei ole riittävästi elämänkokemusta ja näkemystä tajuta, mitä se lapsi oikeasti merkitsee. Pikkulapsiaikana on kateellisena katsonut muiden elämää ja nyt lasten kasvettua kuvitellaan, että nyt on se minun vuoroni mennä ja tehdä vapaana kuin taivaan lintu. Ei ymmärretä, että on aivan eri asia nuorena kokeilla siipiään ja rajojaan, kompastella ja ehkä kaatuakin valitsemillaan poluilla, koska nuorena ne erehdykset ja rajojen rikkomiset kasvattavat ja muokkaavat ihmisestä sen, joka hän on ja antaa rakennuspalikoita esim. vanhemmuuteen ja elämään yleensä. Kun nelikymppisenä kompastuu ja kaatuu ja rakentaa omaa identiteettiään, on se aina vähän säälittävää ja noloa olla "myöhässä". Rakennuspalikoita kun tarvitaan eniten juuri lapsen kasvattamiseen.  Pienen piirin ihminen kasvattaa pienen piirin lapsen.

Ei minua kiinnosta kenenkään ikä tulla vanhemmaksi, tilastoja osaan kuitenkin lukea ja ymmärrän tämän ilmiön juuri niiden kautta. Lapselle on yksiselitteisesti onnekkaampaa olla vähän enemmän ikää saaneiden vanhempien lapsi.