Miksi niin moni on nykyään masentuneita? Ketjussa on päivittäin useita aloituksia aiheesta.

Kilpailu vauvasta asti. Rahan perässä juokseminen, ylärajaa ei ole. Kulissien ylläpito.

Väsyminen kilpajuoksuun, uupuminen ja masennus vaanii lopulta.

Isä ja äiti oli ajat sitten pienviljelijöitä. Esim sähkölasku oli ollut muutaman kymmentä penniä. Lahes kaikki ruoka tuli omasta maasta. Olivat onnellisia.

Naapurit auttoi puolin ja toisin heinätöissä yms.

Nyt asun samassa talossa yksin. Sähkölasku satoja euroja. Jos vaihdan autoa naapuri ostaa heti uudemman auton, muutenkin vinoilevat vaan. Viljelyssä ei järkeä, kun menee työttömyyskorvaukset, jotka on isommat kuin omasta pellosta saatava tulos. Sama paikka elätti aiemmin 5 hengen perheen, mistään ei ollut puutetta. Nyt en elä yksinäänkään ilman armopaloja. Pitää olla oikeasti päässä vikaa jos ei masennus tule jossain kohdin.

Lue uutisia. Tai ole tekemisissä ihmisten kanssa, ne kyllä kertoo uutiset väkisin ja haluavat väkisin kiistellä uskonnosta, politiikasta ja filosofiasta. 

Nykypäivänä jokainen kuvittelee olevansa ekspertti kaikissa aiheissa, kaikkeen on pakko olla joku kärkevä mielipide. Ja kaikki näiden mielipiteiden haltijat kuvittelee olevansa absoluuttisen oikeessa.

Vaikka et kattois uutisia ja sulkisit kaikki sometilit, muilta ihmisiltä tulee silti pakkosyöttönä jokainen maailman mielipide ja kaikkien aiheiden on aivan välttämättömän pakko olla suuri väittely. Jonka tietysti se alottaja haluaa voittaa - tai ryhtyy huutamaan ja haukkumaan.

Onko ihme, että ihmisiä masentaa ja ahdistaa? Edes koiran kanssa ei voi mennä lenkille luontoon ilman että joku vastaantulija pysäyttää ja alkaa väittelemään koiran pitämisen eettisyydestä. Väittely ei lopu ennenkuin olet aloittajan kanssa samaa mieltä. Jos et taivu, hän ryhtyy väkivaltaiseksi raivopalloksi.

"En tiedä/jaa-a/kukin tavallaan" eivät ole enää sallittuja vastauksia edes siihen mistä päästä hammastahnatuubia kuuluu puristaa. Ananaksen laittamisesta pizzaankin saa väkivaltauhkauksia "läpällä" eikä saa poistua tilanteesta vaan pitää kuunnella se 20min ripitys loppuun asti tai muuten olet "töykeä". Keskustelua ei ole, on vaan ekstremeksi mennyttä huutelua, pitkiä yksinpuheluja joiden päämäärä on käännyttää kanssaolijat "oikealle" puolelle. 

Itsekin välillä sorrun, täytyy pysähtyä ja kysyä itseltäni että miksi selostan mielipidettäni 10min putkeen kun asia on joku täysin vähäpätöinen. Avaan tv:n ja pelkkää mielipidevaikuttamista joka kanavalla. Koitan kysyä kuulumisia sukulaiselta - pelkkää saarnaa naapurin "vääryyksistä" vaikka tosiasiassa vaan leikkaa nurmensa eri tavalla. En kerro mielipidettä, kuuntelen vaan - ei kelpaa, alkaa tivaaminen "eikö niin? noh! etkö ookkin mun puolella tässä? hei?!". 

Suosittelen että opettelet sulkemaan korvat sekä siltä tarttuvalta masistelulta että jatkuvalta mielipiteiden kärkkymiseltä ja vaikuttamiselta. 

Ihmisillä on varaa masentua, kun ei ole pakko mennä niittämään tai pöllimetsään.

monia syitä mikä johtaa kelläkin ankeaan kierteeseen.

omat päätöset ja tekemiset on itellä kuulunut repertuaariin

Pitäisi olla joku MT OFFICIAL aloitus, niin ei tarvitsisi jokaisen aloittaa omaa ketjua.

Vierailija kirjoitti:

Lööpit

Ihmisiä kohdellaan idiootteina.

Osa takuulla onkin, osa ei purematta niele kaikkea lumetta mitä eteen työnnetään.

Oltiinko me aina tälläisiä ääliöitä kuin mitä loopeistä ja viihderoskan tuuttauksesta voisi päätellä??

Lukekaa kirjoja. Elämäkertoja, romaaneja, runoja.

Kummasti antaa toivoa ainakin itselle.

En varsinaisesti ole masentunut, mutta lähivuodet ovat väkisin pistäneet mieltä matalaksi ja nostaneet ahdistuskerrointa. Ensin tuli korona, sitten menetin hyvän tuttavani liikenneonnettomuudessa, nyt sitten vielä tämä maailmanrauhan järkkyminen päälle.

Uskon, että masennuksia on eri tyyppisiä. Esimerkiksi omia kokemuksia en ikinä vertaisi psykoottisesti oireilevaan masennukseen. Mun kohdalla masennus on ollut käsijarru, joka hidastaa elämän ja ajatukset aina silloin kun elämäni on ollut menossa väärään suuntaan. Väärällä suunnalla tarkoitan jotain arvojeni vastaista. Mitä nopeammin olen keksinyt missä on vika ja tehnyt edes pieniä korjausliikkeitä oikeampaan suuntaan, on masennus heti vähentynyt. Tai kerran masennus oli surematonta surua, jolle en oikein osannut antaa tilaa kun ei ollut se kulttuurisesti hyväksytyin surun syy ja yleisesti tunnustettu menetys. Kun surin, pääsin taas eteenpäin. Ja vielä haluaisin lisätä, että jokaisella kerralla toipumista on auttanut se, että en suostu luopumaan tietyistä rutiineista, jotka ovat pitäneet minua kasassa lapsuudesta saakka. Syön aamiaisen ja kaksi lämmintä ateriaa, liikun 3 kertaa viikossa, käyn joka päivä pihalla ja pidän vuorokausirytmin kunnossa. Mutta on vaikeaa suhtautua masennukseen ystävänä, joka yrittää kertoa sulle tärkeitä asioita elämäsi suunnasta ja samaan aikaan valehtelijana joka yrittää saada sut luopumaan kaikesta minkä tiedät olevan välttämätöntä hyvinvoinnille.

Tekemisen puutetta, entisaikaan ei ollut masennusta ,kun oli aina töitä tai askareita.