Lue keskustelun säännöt.
Miten te ootte selvinneet tyhjentyneestä pesästä?
20.02.2022 |
Viimeiset 20 vuotta on tullut elettyä perheelle ja yhtäkkiä tulee vaan hiljaisuus. Miten saa ajan kulumaan? Voisiko vihdoin erota miehestä, joka ei ikinä saanut sukkia pyörimään jaloissa? Vai pitääkö vaan alkaa harrastaa kansalaisopiston kursseja ja jäädä odottelemaan lapsenlapsia? Tässäkö tää oli? Vai voiko alkaa nyt elää vain itselleen?
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama tilanne.
En ole vain ollut äiti, mulla on ystäviä, harrastuksia, vaativa asiantuntijatyö, miesystävä.
Mikään niistä ei ole kuitenkaan niin merkityksellistä kuin saada olla lapsensa seurassa.
Kyllä mulle on tullut valtava tyhjyyden ja päämäärättömyyden tunne. Uralla eteneminen on tyhjää, jälleen uusi turistimatka, tyhjää. Ne olivat kiinnostavia niin kauan, kuin ei ollut kokenut äitiyttä. Nyt ne ovat yksi ja sama.
Mies on ollut ihan ihana, mutta ei kukaan mies ole elämän sisältö. Loppuviimeksi ei meillä ole niin paljon yhteistä, että hänen kanssa voisi jakaa kaiken. Emme me harrasta samoja asioita esimerkiksi, tai ole kiinnostuneet samanlaisista matkoista (näin käy, kun akateeminen nainen ottaa ei-aksteemisen miehen. Meillä vain ei ole samat kiinnostuksen kohteet).
En kyllä tiedä mitä nyt teen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi häpeä kirjoitti:
Olet siis ottanut miehen vain toteuttamaan omia lapsihaaveitasi ja elättäjäksi. Silti olet olevasi marttyyri tässä itse keittämässäsi sopassa.
En oikein ymmärrä pointtiasi. Minkä sopan olen keittänyt yksinäni? Ja miten niin olen marttyyri? Et ehkä nyt ymmärrä, mistä kirjoitan.
ApViimeiset 20 vuotta on tullut elettyä perheelle
Voisiko vihdoin erota miehestä, joka ei ikinä saanut sukkia pyörimään jaloissa?
Vai voiko alkaa nyt elää vain itselleen?
Eikö elämäsi ole ollut omien valintojesi seurausta? Vai kuka tai mikä sinut on tuohon kaikkeen pakottanut?
Kirjoitan tilanteessa, jossa katson elämääni 20 vuotta taakse päin. Elämä on sarja tapahtumia, yksi tapahtuma johtaa toiseen. Jälkikäteen voi nähdä mihin tapahtumiin jokin yksittäinen tapahtuma tai valinta on johtanut. Kun katsoo kohti tulevaisuutta, ei voi tietää mihin seuraava valinta pidemmällä aikavälillä lopulta johtaa.
Osa elämässä tapahtuvista asioista on omista valinnoista johtuvia ja osa vaan tapahtuu etkä voi niihin vaikuttaa. 20 vuotiaan elämänkokemuksella valitsee erilaisia asioita kun 40 vuotiaana.
Olet varmaan ymmärtänyt väärin: olen tyytyväinen valintoihini: minulla on kaksi upeaa, fiksua, aikuista lasta, jotka ovat minulle äärimmäisen rakkaita enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Olen myös mennyt naimisiin hyvän miehen kanssa ja elänyt hänen kanssaan onnellista ja hyvää elämää yli 20 vuotta. En sitäkään vaihtaisi. On ollut minun valintani priorisoida lapset ja perheen, valitsisin samalla tavoin edelleen, jos saisin mennä ajassa taaksepäin.
Mutta nyt, kun olen tässä hetkessä uuden edessä, mietin mitä valintoja tekisin loppuelämäni suhteen. Elämää voi olla vielä toinen mokoma jäljellä. En siis kadu menneitä, kyse ei ole siitä. Oloni on haikea ja tyhjä, koska minua ei enää tarvita samalla tavalla, kuin viimeiset 20 vuotta. Siitä tässä kirjoitan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi häpeä kirjoitti:
Olet siis ottanut miehen vain toteuttamaan omia lapsihaaveitasi ja elättäjäksi. Silti olet olevasi marttyyri tässä itse keittämässäsi sopassa.
En oikein ymmärrä pointtiasi. Minkä sopan olen keittänyt yksinäni? Ja miten niin olen marttyyri? Et ehkä nyt ymmärrä, mistä kirjoitan.
ApViimeiset 20 vuotta on tullut elettyä perheelle
Voisiko vihdoin erota miehestä, joka ei ikinä saanut sukkia pyörimään jaloissa?
Vai voiko alkaa nyt elää vain itselleen?
Eikö elämäsi ole ollut omien valintojesi seurausta? Vai kuka tai mikä sinut on tuohon kaikkeen pakottanut?
Kirjoitan tilanteessa, jossa katson elämääni 20 vuotta taakse päin. Elämä on sarja tapahtumia, yksi tapahtuma johtaa toiseen. Jälkikäteen voi nähdä mihin tapahtumiin jokin yksittäinen tapahtuma tai valinta on johtanut. Kun katsoo kohti tulevaisuutta, ei voi tietää mihin seuraava valinta pidemmällä aikavälillä lopulta johtaa.
Osa elämässä tapahtuvista asioista on omista valinnoista johtuvia ja osa vaan tapahtuu etkä voi niihin vaikuttaa. 20 vuotiaan elämänkokemuksella valitsee erilaisia asioita kun 40 vuotiaana.
Olet varmaan ymmärtänyt väärin: olen tyytyväinen valintoihini: minulla on kaksi upeaa, fiksua, aikuista lasta, jotka ovat minulle äärimmäisen rakkaita enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Olen myös mennyt naimisiin hyvän miehen kanssa ja elänyt hänen kanssaan onnellista ja hyvää elämää yli 20 vuotta. En sitäkään vaihtaisi. On ollut minun valintani priorisoida lapset ja perheen, valitsisin samalla tavoin edelleen, jos saisin mennä ajassa taaksepäin.
Mutta nyt, kun olen tässä hetkessä uuden edessä, mietin mitä valintoja tekisin loppuelämäni suhteen. Elämää voi olla vielä toinen mokoma jäljellä. En siis kadu menneitä, kyse ei ole siitä. Oloni on haikea ja tyhjä, koska minua ei enää tarvita samalla tavalla, kuin viimeiset 20 vuotta. Siitä tässä kirjoitan.
Ap
Moni taitaa olla riippuvainen ajatuksesta, että on jollekin tarpeellinen. Vaan kun kukaan ei ole korvaamaton ja elämänsisältö kannattaa hankkia jostain muusta. Vaikka sitten koirasta ja vapaaehtoistyöstä.
Vaimo aloitti uuden harrastuksen ja hommasi sieltä itselleen uuden miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi apua, siis ootko sä vasta 40v? Sähän kerkeet tekemään vielä vaikka mitä! Vaikkapa opiskelemaan itsellesi uuden ammatin. Koko ajatus siitä että jäät odottelemaan lapsenlapsia on ihan tuhoon tuomittu. Voi olla että niitä ei koskaan tule. Ja sitten elämäsi vasta menikin pilalle.
Hyvä asia, että et kadu tekemiäsi valintoja, edes sitä miestä. Mutta nyt voit miettiä loppuelämäsi kannalta haluatko yhä pitää häntä mukana elämässäsi. Ota pieniä askelia omannäköisen elämäsi suunnitteluun. Tee vaikka aarrekartta (ohjeet löytyvät netistä).
T. Se, joka ehdotti matkustelua ja kieliä
Voi apua, siis ootko sä vasta 40v? Sähän kerkeet tekemään vielä vaikka mitä! Vaikkapa opiskelemaan itsellesi uuden ammatin. Koko ajatus siitä että jäät odottelemaan lapsenlapsia on ihan tuhoon tuomittu. Voi olla että niitä ei koskaan tule. Ja sitten elämäsi vasta menikin pilalle.
Hyvä asia, että et kadu tekemiäsi valintoja, edes sitä miestä. Mutta nyt voit miettiä loppuelämäsi kannalta haluatko yhä pitää häntä mukana elämässäsi. Ota pieniä askelia omannäköisen elämäsi suunnitteluun. Tee vaikka aarrekartta (ohjeet löytyvät netistä).
T. Se, joka ehdotti matkustelua harrastusten perässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loistavasti. Olen tehnyt roolini kasvattajana ja vanhempana loppuun, ja nyt voin olla vaikka hirsiseinän tiiviste eikä se kuulu kenellekään. Ollakseni rehellinen; ei ole ikävä pikkulapsivuosia, teini-ikävuosia tai ylipäätään mitään vuosia lasten kanssa. Nyt he ovat omaa elämäänsä eläviä vastuullisia ihmisiä, enkä juurikaan muistele menneitä - ei kuulu tapoihin.
Ollaan sit samiksii. 👍
Lapsenlapsia mulla on tasan 1 ja olen tehnyt selväksi, etten rupea enää mihinkään hoitorumbaan.
Tämä on vanhenemisen paras puoli: saa tehdä mitä lystää, tai olla tekemättä!
Jaa. Ei minun tarvinnut mihkään hoitorumbaan ryhtyä ilman vanhenemistakaan :D
Muista, että olet kuitenkin edelleen tärkeä lapsillesi. Vaikka he nyt ovat ottaneet irtioton, monesti lapset lähentyvät vanhempiensa kanssa uudelleen, kun ovat muutaman vuoden saaneet elää "omaa elämäänsä". Rakkaus on pysyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se vähän tyhjää ja ukko todella kyllästyttää 🥴
Vierailija kirjoitti:
Sen takia on tärkeää , että äidit, elätte muutakin elämää kuin äitinä olemista. Lapset ovat vain lainassa ja perustavat oman elämänsä. Ettei elämän mielekkyys ole sidottu lapsiin.
Mutta kun se äitiys oli minulle kutsumustyö. Ei sellaista heitetä noin vaan pois. Uranaisilla toki helpompaa jotka ovat luopuneet lapsestaan jo kun vievät päiväkotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia on tärkeää , että äidit, elätte muutakin elämää kuin äitinä olemista. Lapset ovat vain lainassa ja perustavat oman elämänsä. Ettei elämän mielekkyys ole sidottu lapsiin.
Mutta kun se äitiys oli minulle kutsumustyö. Ei sellaista heitetä noin vaan pois. Uranaisilla toki helpompaa jotka ovat luopuneet lapsestaan jo kun vievät päiväkotiin.
Uranaiset ovat tehneet valinnan, joka saa heidät usein olemaan parempia äitejä. Jotkut äiditkin tarvitsevat elämäänsä muutakin sisältöä kuin lapset. Luulen, että tällaisille äideille pesän tyhjeneminen on helpompaa. Ei olla koskaan rakennettu sitä identiteettiä pelkästään yhden kortin varaan.
Jos et kerran suostu heittämään kutsumustyötäsi pois, niin miten meinasit sitä nyt jatkaa, kun kerran lapsetkin jo lensivät pois pesästä?
Lakanahan siinä menee vaihtoon, kun pesä valuu tyhjäks...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia on tärkeää , että äidit, elätte muutakin elämää kuin äitinä olemista. Lapset ovat vain lainassa ja perustavat oman elämänsä. Ettei elämän mielekkyys ole sidottu lapsiin.
Mutta kun se äitiys oli minulle kutsumustyö. Ei sellaista heitetä noin vaan pois. Uranaisilla toki helpompaa jotka ovat luopuneet lapsestaan jo kun vievät päiväkotiin.
Ei ne mitenkaan lapsistaan luopuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on eletty lapsiperhe-elämää 40 vuotta ja nyt lopulta kaikki on omillaan.
Ei mitään ongelmaa, meidän onni on vahvat ja onnelliset lapset jotka ovat löytäneet oman tiensä. Me annoimme juuret ja siivet.
Ihan törkeän kivaa elää nuorenparin elämää! Korona on hidastanut reissaamista mutta ostimme juuri talon etelästä ja jatkossa alamme viettämään siellä pidempiä aikoja. Lastenlapset pitää myös kiireisinä, samoin ystävät, puutarha ja kaikki omat touhut joille nyt on aikaa
Ainakin teidän lapset hoidettiin riittävän kauan kotona, harva nelikymppiseksi kotona asuu. Ja vielä harvempi sitä vielä siinä vaiheessa kutsuu lapsiperhe-elämäksi.
Huoh...
Meillä on 4 lasta. Esikoinen syntyi v 1981 ja kuopus täysi-ikäistyi 2020. Laskennallisesti siis 39v mutta kuopus muutti 19v:nä pois kotoa. Yhteensä 40 vuotta on joku lapsista asunut kotona.
Esikoispoika muutti omilleen jo 2003
Anna lupa tunteillesi. Lupa surra, lupa luopua. Nyt sulla on tilaa miettiä, kuka olet, mitä haluat, tutustua puolisoon uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Loistavasti. Olen tehnyt roolini kasvattajana ja vanhempana loppuun, ja nyt voin olla vaikka hirsiseinän tiiviste eikä se kuulu kenellekään. Ollakseni rehellinen; ei ole ikävä pikkulapsivuosia, teini-ikävuosia tai ylipäätään mitään vuosia lasten kanssa. Nyt he ovat omaa elämäänsä eläviä vastuullisia ihmisiä, enkä juurikaan muistele menneitä - ei kuulu tapoihin.
Melko kylmäävää: "ei ikävä", "ei kuulu tapoihin".
Et taida niitä tunteellisempia ihmisiä olla. Ja olet varmasti jo aika vanhakin. Nämä huokuvat sinusta kauas ja tuntuu pahalta jo näin ulkopuolisena miettiä mitä välität kanssaihmisille.
Käsittämätön ajatus, että vanhemmuus loppuisi.
Vanhemmuus ei lopu koskaan.
Se muuttaa vain muotoaan.
Olet aina äiti/isä.
Ei sinusta lapsen serkkukaan koskaan tule!
Yksinkertaisille saa vääntää rautalangasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loistavasti. Olen tehnyt roolini kasvattajana ja vanhempana loppuun, ja nyt voin olla vaikka hirsiseinän tiiviste eikä se kuulu kenellekään. Ollakseni rehellinen; ei ole ikävä pikkulapsivuosia, teini-ikävuosia tai ylipäätään mitään vuosia lasten kanssa. Nyt he ovat omaa elämäänsä eläviä vastuullisia ihmisiä, enkä juurikaan muistele menneitä - ei kuulu tapoihin.
Melko kylmäävää: "ei ikävä", "ei kuulu tapoihin".
Et taida niitä tunteellisempia ihmisiä olla. Ja olet varmasti jo aika vanhakin. Nämä huokuvat sinusta kauas ja tuntuu pahalta jo näin ulkopuolisena miettiä mitä välität kanssaihmisille.
Käsittämätön ajatus, että vanhemmuus loppuisi.
Vanhemmuus ei lopu koskaan.
Se muuttaa vain muotoaan.
Olet aina äiti/isä.
Ei sinusta lapsen serkkukaan koskaan tule!
Yksinkertaisille saa vääntää rautalangasta.
Tämä.
Hyvin kiteytetty. Kaikki tarpeellinen.
Tarvitset jotain uutta mielekästä elämänsisältöä tilalle. Lemmikki, harrastuksia, uusia ystäviä jne. Lapsenlapsia tulee sitten joskus jos on tullakseen.