Miten te ootte selvinneet tyhjentyneestä pesästä?

Minusta tuntuu, että moni vastaajista ei ole oikein ymmärtänyt mitä aloittaja kysyy. Hänellä näyttää olevan/olleen rikas elämä, ei kai hän nyt todella kysynyt vinkkejä että mitä hanttihommia itselleen keksisi.

Eiköhän se olen niin, että tuossa kohtaa elämää on vain pakko käydä läpi yksi näistä isoista identiteettikriiseistä. En tiedä montako niitä on normaalisti on odotettavissa, mutta teini-ikä ja itsenäistyminen varmaan eka suurempi, sitten elämän kulusta riippuen opiskelijasta työssäkäyväksi muuttuminen, vanhemmaksi tulo ja oman vapauden menettäminen, vanheneminen... ja sitten se kohta, kun lapset eivät enää tarvitsekaan koko ajan sinua.

Vaikka se on miten hyvä ja normaali asia, se kyllä ihan oikeasti jättää paljon asioita ratkaistaviksi uudestaan. 20 vuotta tiivistä toisten tarpeiden ennustamista, lukemista ja täyttämistä pitää ihan väistämättä osan omista puolista syvällä piilossa. Tässä kohtaa ei voi ehkä paljon muuta kuin odottaa ja katsoa, mitä kaikkea alkaa pulpahdella pintaan, ja miettiä sitten ajan kanssa että onko oma elämäntapa nyt vielä tämän uuden identiteetin kanssa tasapainossa.

Minusta on vähän harhaanjohtavaa puhetta, kun näissä yhteyksissä hirveän usein korostetaan, että naisella pitää sitten olla muutakin kuin perhe ja oma vika, jos hukkui sinne vaippavuoriin ja kadotti itsensä. Ei se kyllä ihan noin mene. Jos tekee täyttä työpäivää ja on lapsia, arki-iltoihin ja viikonloppuihin ei ihan oikeasti mahdu mitään kovin kunnianhimoisia hankkeita. Siis jos lapset asuvat kotona ja heidän kanssaan yrittää oikeasti viettää aikaa ja välittää heille aineetonta kulttuuriperintöä ja tukea heidän kasvuaan ja mitä vielä. Paljon voi kyllä tehdä lasten kanssa yhdessä, mutta se on kyllä usein sosiaalisten kuvioiden kannalta hyvin erilaista kuin pelkästään aikuisten kanssa tekeminen. Voi olla "elämässä jotain muutakin", mutta ei kotona asuvien lasten äitinä oikein voi antaa sieluaan millekään muulle kuin lapsille.