Totaali-yh:n tilitys

Jos joku haluaa vertaistukea, olen myös yh ja välillä minullakin pää tuntuu hajoavan noista aloituksen jutuista. Tänne en ala kirjoittamaan, koska tulee vain paha mieli niistä vastauksista :(

valiaikainenvaleosoite@gmail.com

Tiedän, todella rankkaa. Minulla on 3 lasta, joista yksi erityislapsi. Vuodet on vaatineet veronsa, näytän ikäistäni vanhemmalta ja omaa aikaa ei ole ollut 6 vuoteen. Mutta siihenkin tottuu, iloitsen joka päivä siitä, etten ole enää parisuhteessa ex-mieheni kanssa. Ja olen uudessa parisuhteessa. Jos se onnistuu 3 lapsen väsyneeltä naiselta, onnistuu varmasti sinultakin.

Parasta tässä on, että osaan nyt valita paremmin seurani. Tosin tarvitsin siihen terapiaa ymmärtääkseni, että rakastun vääränlaisiin miehiin. Tsemppiä!

Samassa veneessä ollaan. Oon kans miettiny tota et mun markkina-arvo on romahtanu, mut toisaalta mua ei kiinnosta seurustelu sitten paskaakaan. Löydän jokaisesta miehestä jotain pahaa mitä en siedä, elää loisena sikana joka sotkee paikkoja enemmän kun ite, suurin osa pettää puolisoaan kun on pieni lapsi perheessä ja mä oon nähny niitä miehiä sitten monia työni puolesta ja hyvin hyvin pieni prosentti on oikeesti luotettava.. Ootko saanu hyvin nukuttua? Mulla tulee esiin tommosia ajatuksia ainoostaan kun oon väsyny. Vauvavuosi varsinkin tuntuu kidutukselta, haluis vaan peruuttaa kaiken ja jatkaa vanhaa elämää. Sit taas toisaalta on onnellinen että on tommonen pikkunen joka on oma kaksoisolento, saa sen oksitosiinin edes siitä. ;)

Valivali. Menikö pimppa käyttökelvottamaksi vai miksi itket ettet ikinä saa miestä? Tiedän hyvin monta, mukaanlukien oma äitini, seurustelevaa yh äitiä.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:16"]

Nii ois varmaan kantsinu miettiä ennen kuin ottaa herra x:ltä siementä sisään baarin jälkeen viideltä aamulla.

[/quote]

Vai, että herra x olisi voinut miettiä siementämisen jälkeen vastuutaan. Mistä nuo asenteet kumpuaa? 

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:12"]

Tässä se tulee: Itkettää ja harmittaa kuunnella tuttuja tai lukea juttuja siitä kuinka raskasta vauvavuosi on ja sellaisia "yksin jouduin kaiken tekemään, mies ei vienyt edes roskia aamuisin töihin lähtiessään. Ihan sama kuin olisi yksinhuoltaja." Mutta kun ei ole. Kukaan ei tiedä millaista on hoitaa täysin yksin kaikki yöheräämiset (lapsen kanssa, joka herää tunnin välein), lapsen ja omat sairastumiset, yksin iloita siitä että lapsi oppi kävelemään, yksin kuulla lapsen ensimmäiset sanat, yksin miettiä mikä sitä itkettää koko ajan, yksin siivota ja laittaa ruokaa ja pyörittää arkea. Ja yrittää samassa opiskella ja saada rahat riittämään. Mutta kaikista pahinta on se yksinäisyys. Se, että rankan päivän jälkeen kömmit yksin sänkyyn, eikä ole ketään jota kiinnostaisi mitä sulle kuuluu, ei ketään joka halaisi ja lohduttaisi. Kaikki ahdistaa, etkä voi puhua siitä kenellekään jota aidosti kiinnostaisi. Neuvolassa vaan sanotaan että se menee ohi ja isketään masennuslääkkeet kouraan. Eniten ahdistaa että ei ole enää koskaan mahdolmisuutta parisuhteeseen. Ei ole enää uutta mahdollisuutta. Tätä tämä on sitten. Ja kaikkialta tulee muistutuksia siitä kuinka merkityksetön ja turha ihminen olen yksinhuoltajana. Teen työtä jota kukaan ei arvosta. Kiitos, sain purettua senkin ulos. Toivottavasti tekstissä oli jotain järkeä.

Hei AP!

Kirjoituksesi kosketti. Näin ensiksi haluan tukea sinua sanomalla että tottakai yh:llakin saa ja pitää olla omia mielipiteitä ja tunnehaluja. Siitä kiitos että kirjoitit omista mielipiteistäsi eli sanoit ne ääneen.

Tuo on totta mitä kirjoitit. Olet 24/7 kiinni koti- sekä lastenhoitoaskareissa. Työssäkäyvilläkin on työajan jälkeen harrastusta tms. vastapainoa arkeen tuovia tekemisiä. Yh:lla sitä ei ole. Tämän lisäksi on vielä vähättelevä arvostus lähimisiltä ihmisiltä tekemääsi työtä lapsien parhaaksi kohti, joka on sinulta arvokas lahja lapsillesi. 

Tunnen saman ajan ja kokemuksen kirjoituksestasi, vaikka olen mies ja perheen isä lapsilleni. Eniten kaipasin keskustelukumppania jonka kanssa voisi jakaa työn työn harmauden tunteen.

Jos kiinnostaa keskustelukumppani niin vaihdetaan tietoja keskenämme.

t. Isä uudeltamaalta

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:36"][quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:26"]Olet aivan oikeassa, varmasti on rankkaa! Mutta on todella typerää verrata ei yh:hin, sillä jokaisen parisuhde on erilainen yms. Et tosiaan voi sanoa, että sulla on raskaampaa. Enkä tarkoita, että minullakaan olisi, sanompahan vaan...
[/quote]
Mulla oli vuosien väkivaltainen parisuhdehelvetti, jonka jälkeen totaali-yh:ksi, niin tiedän kyllä kummatkin puolet, ja tiedän kuinka vapauttavalta se aluksi tuntui päästä siitä miehestä irti. Kunnes tajuat millaista se elämä oikeasti nyt onkin. Ja tiedän että olen tehnyt oikean päätöksen, enkä todellakaan halua miehen olevan tekemisissä lapsen kanssa. Kunhan vaan purin pahan olon tänne palstalle, niin kuin monet muutkin.
Ap
[/quote]
joo selvä, ja koska sulla meni noin niin kenelläkään muulla ei voi olla vaikeampaa vaikka olisikin lapsen isän kanssa?! Vuosien väkivalta, kyllä sullakin on päässä vikaa kun sitä vuosia kesti! Ei heru sääliä

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:44"][quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:36"][quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:26"]Olet aivan oikeassa, varmasti on rankkaa! Mutta on todella typerää verrata ei yh:hin, sillä jokaisen parisuhde on erilainen yms. Et tosiaan voi sanoa, että sulla on raskaampaa. Enkä tarkoita, että minullakaan olisi, sanompahan vaan...
[/quote]
Mulla oli vuosien väkivaltainen parisuhdehelvetti, jonka jälkeen totaali-yh:ksi, niin tiedän kyllä kummatkin puolet, ja tiedän kuinka vapauttavalta se aluksi tuntui päästä siitä miehestä irti. Kunnes tajuat millaista se elämä oikeasti nyt onkin. Ja tiedän että olen tehnyt oikean päätöksen, enkä todellakaan halua miehen olevan tekemisissä lapsen kanssa. Kunhan vaan purin pahan olon tänne palstalle, niin kuin monet muutkin.
Ap
[/quote]
joo selvä, ja koska sulla meni noin niin kenelläkään muulla ei voi olla vaikeampaa vaikka olisikin lapsen isän kanssa?! Vuosien väkivalta, kyllä sullakin on päässä vikaa kun sitä vuosia kesti! Ei heru sääliä
[/quote]
Mä tiedostan että mulla on päässä vikaa ja yritin siihen juuri hakea apua neuvolan kautta, sitä saamatta. En mä hae sääliä tai laita tätä kenenkään muun syyksi. Tiedostan että ongelma on mussa itsessä. Edelleenkin halusin vaan purkaa pahaa oloa.
Ap

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:23"]No jaa. Itse olen juuri eroamassa, lapsen isää ei ole ikinä kiinnostanut. Muuttavat hoitonsa kanssa ulkomaille ja 5v. ja 8kk lapset jäävät minulle. Minä koen helpotusta jäädessäni yksi , kun taloudessa on mies niin aina sitä odottaa että jos se tällä kertaa auttaisi, on odotuksia. Kun on yksin, se on selkeää. Ei odotuksia, ei pettymyksiä.
[/quote]

Totuus ei ole vielä paljastunut sinulle..

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:39"]Tiedän, todella rankkaa. Minulla on 3 lasta, joista yksi erityislapsi. Vuodet on vaatineet veronsa, näytän ikäistäni vanhemmalta ja omaa aikaa ei ole ollut 6 vuoteen. Mutta siihenkin tottuu, iloitsen joka päivä siitä, etten ole enää parisuhteessa ex-mieheni kanssa. Ja olen uudessa parisuhteessa. Jos se onnistuu 3 lapsen väsyneeltä naiselta, onnistuu varmasti sinultakin.

Parasta tässä on, että osaan nyt valita paremmin seurani. Tosin tarvitsin siihen terapiaa ymmärtääkseni, että rakastun vääränlaisiin miehiin. Tsemppiä!
[/quote]

Mistä ihmeestä löysit uuden suhteen? Olen ollut yh:na (en totaali) 3 vuotta eikä flaksi käy millään. En oo edes kovin ruma mielestäni ja teen aloitteitakin. En vaan löydä sopivaa mistään. Yhteen ihastuin ja rakastuinkin ja kuukauden tapailun jälkeen ei enää kiinnostanutkaan. Rikkoi mun sydämen täysin enkä vieläkään ole toipunut.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 13:31"]Mulla riittää sulle sympatiaa vain jos sun mies on kuollut. Mutta se on ihan oma valinta kenen kanssa tekee lapsia,ne oikeasti kunnolliset miehet ei jätä sua totaali-yh:ksi vaikka ero tulisikin. KUNNON miehet on kiinnostuneita tapaamaan lapsiaan myös eron jälkeen.

Valintoja valintoja... ;) sitä se on tää elämä ja yleensä nämä ihmiset joilla on elämänhallinta pielessä ottavat just näitä luuserimiehiä jotka eivät hoida lapsiaan ja sitten täällä palstoilla valitetaan. Kaikki tuntemani totaali-yh:t ovat tehneet lapsen jonkun luuserimiehen kanssa.

Monet myös tekee lapsia liian nopeasti vaikka kuinka oltais parisuhteessa. Kannattaa seurustella riittävän kauan ja tutustua siihen toiseen kunnolla, niin ei tuu näitä yllätyksiä.
[/quote]

Kyllä yllätyksiä voi tulla kenelle tahansa. Valitettavasti elämä on sellaista.

Hei AP! Minulla oli samat fiilikset kun jäin täysin yksin lasten kanssa miehen häivyttyä toiselle puolen Suomea uuden naisen luo. Olin ihan yksin kahden pienen lapsen kanssa. Pari ekaa vuotta oli rankkoja. Syvissä vesissä kävin minäkin. En uskonut minkään olevan enää mahdollista. Sitten lapset kasvoi, menin töihin, aloin saada omaa elämääni takaisin. Ihan puskista tuli se että aloin saada miehiltä huomiota. Olen joutunut antamaan pakkeja jopa exäni kaverille. Lapset saan joskus hoitoon sukulaisille, omaa aikaa arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen.
Yksi asia mikä on jäänyt on se ettei ole ketään kelle puhua arkisista asioista. Onneksi on joku kavereita joille voi aina soittaa, mutta kukaan ei tosiaan ole iloitsemassa kanssani kun lapsi oppii ärrän tai pyöräilemään. Ei kaverit ole se sama asia.