Tutkimus: äidinäidit tukevat perhettä enemmän kuin isänpuolen isovanhemmat, jotka perheen vastoinkäymisissä jopa vähentävät tukeaan

Vaikea sanoa. Tuki on joka tapauksessa ainoastaan henkistä laatua, koska oma äitini asuu reilun tuhannen kilometrin päässä. Anoppi asuu samassa kaupungissa mutta on niin iäkäs että apu menee vain toiseen suuntaan. Appea ei ole, ja oma isäni laittaa viestiä pari kertaa vuodessa.

Toki ei meillä mitään tuen tarpeita erityisesti olekaan, joten vaikea sanoa mikä olisi tilanne jos niitä olisi.

Olen sivusta seurannut veljen perheen tilannetta. Vanhempieni on aika hankala yhtäkkiä alkaa pitämään yhteyttä ex-miniään kun aiemmin kaikki yhteydenpito tapahtunut veljen kautta. Eivät oikein edes tiedä onko soveliasta kyläillä ex-miniän ja lapsenlasten luona kun oma poika ei enää asu siellä.

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut veljen perheen tilannetta. Vanhempieni on aika hankala yhtäkkiä alkaa pitämään yhteyttä ex-miniään kun aiemmin kaikki yhteydenpito tapahtunut veljen kautta. Eivät oikein edes tiedä onko soveliasta kyläillä ex-miniän ja lapsenlasten luona kun oma poika ei enää asu siellä.

Eivätkö lapset ole veljelläsi koskaan?

Kyllä näin on meillä, moninverroin enemmän. Jotkut evoluutiobiologithan ovat arvelleet, että se on ihan biologiaa ja sen takia naisilla myös kuukautiset loppuvat aika aikaisin, ettei isoäidillä ole enää omia pieniä lapsia, kun alkaa tulla lapsenlapsia. Ja omien tyttärien lapsista voi olla aina varma, että omia lapsenlapsia ovat. Omien poikien kohdalla asia riippuu miniän uskollisuudesta.

Lapsena pidin isäni puolen suvusta enemmän kun äidin puolen. Mutta kyllä toi äidinäiti kuitenkin auttoi enemmän.

Äitini on vuorostaan enemmän tykätty kun mieheni vanhemmat. Johtuu varmasti paljon siintä että muuttivat ulkomaille heti kun pääsivät eläkkeelle 60 v. Ovat jääneet vieraiksi. Sillon kun olisi me tarvinneet, toivoneet apua eivät olleet paikalla. Ovat myös vuos mallia lapset saavat näkyä, muttei kuulua.

Lapsena pidin isäni puolen suvusta enemmän kun äidin puolen. Mutta kyllä toi äidinäiti kuitenkin auttoi enemmän.

Äitini on vuorostaan enemmän tykätty kun mieheni vanhemmat. Johtuu varmasti paljon siintä että muuttivat ulkomaille heti kun pääsivät eläkkeelle 60 v. Ovat jääneet vieraiksi. Sillon kun olisi me tarvinneet, toivoneet apua eivät olleet paikalla. Ovat myös vuos mallia lapset saavat näkyä, muttei kuulua.

Ulkomaalle muuttivat siis mieheni vanhemmat.

Mun lapsuudenperhe oli sitten tilastopoikkeus, kun isänäiti hoiti lapsia. Maantiede oli suuri syy.

Voisi kuvitella, että maatiloilla usein perinteisesti asuvat isän vanhemmat lähellä. Sikäli erikoinen tulos.

En ymmärtänyt kysymystä. Äitini molemmat vanhemmat ja isäni isä olivat kuolleet jo ennen syntymääni, joten jäljellä oli vain isäni äiti. Hänkin kuoli ennen kuin aikuistuin ja olisin mitään tukea edes tarvinnut.

Mutta tarkoitit varmaan kysyä, tukiko oma äitini perhettämme enemmän kuin puolisoni äiti/vanhemmat? Se ei ole ihan yksiselitteinen kysymys, koska omat vanhempani asuivat satojen kilometrien päässä ja miehen vanhemmat samassa kaupungissa. He olivat siis enemmän läsnä arjessa ja ottivat lapsen satunnaisesti hoitoon muutamaksi tunniksi. Eron jälkeen taas en itse heitä kohdannut kuin satunnaisesti mutta yhteys omiin vanhempiini tottakai säilyi.

Jos poikani ja hänen puolisonsa saavat lapsia niin aivan varmasti miniän äiti on heille läheisempi, koska he asuvat lähekkäin ja viettävät nytkin paljon enemmän aikaa yhdessä kuin minä + he (meillä pitkä välimatka). LIsäksi poikani on tavallinen suomalainen mies, joka ei paljon äidin kanssa puhelimessa parisuhdeasioista tms kerro.

Oma äitini asuu 100 km päässä ja anoppi 5 km päässä. Silti äitini käy useammin katsomassa jälkikasvuaan ja muutenkin rahallisesti haluaa tukea meitä.

Suurin ongelma anoppini kohdalla taitaa olla mieheni, joka ei pidä yhteyttä häneen ja kutsu kylään.

Moni anoppi on epävarma. Palstat ovat täynnä anoppien haukkumista. Tuntuu, ettei yksikään anoppi tee miniän mielestä mitään oikein. Ja sen vuoksi moni anoppi odottaa. Toivoo hiljaa mielessään, että hänelle kerrotaan jos apua tarvitaan. 

Ihan normisettiä. Kun isänäiti ei näe lapsenlasta ennen kuin ristiäisissä (eikä silloinkaan saa vauvaa syliinsä), mutta äidinäiti oli jo synnärillä vauvaa katsomassa, niin jo alusta alkaen tuore perhe pitää isän sukua etäällä vauvasta. Ja jos tuo "kuka tukee" -kysymys esitetään äidille, niin ilman muuta hän kokee saaneensa tukea omilta vanhemmiltaan.

Kuka muuten haluaa mennä apuun, kun ensin on monta vuotta pidetty etäällä, mollattu ja pilkattu ja sitten nuori perhe ryhtyy vaatimaan apua milloin lainantakaajana, milloin lastenhoitajana.

Kylläpä oli taas melkoinen yleistys. Huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normisettiä. Kun isänäiti ei näe lapsenlasta ennen kuin ristiäisissä (eikä silloinkaan saa vauvaa syliinsä), mutta äidinäiti oli jo synnärillä vauvaa katsomassa, niin jo alusta alkaen tuore perhe pitää isän sukua etäällä vauvasta. Ja jos tuo "kuka tukee" -kysymys esitetään äidille, niin ilman muuta hän kokee saaneensa tukea omilta vanhemmiltaan.

Kuka muuten haluaa mennä apuun, kun ensin on monta vuotta pidetty etäällä, mollattu ja pilkattu ja sitten nuori perhe ryhtyy vaatimaan apua milloin lainantakaajana, milloin lastenhoitajana.

Tämä.

Yleisesti ottaen anoppeihin perinteisesti suhtaudutaan nihkeästi. Jos isänäiti erehtyy sanomaan oman mielipiteensä, äiti on heti uhittelemassa. Äiti kuitenkin kysyy useimmiten apua juuri omalta äidiltään.

yleistäen.

Omassa lähipiirissäni on perheitä, joissa apua pyydetään sieltä, mikä on lähimpänä, kun hoitopaikkaa tarvitaan. Itse oleäin läheisempi samalla paikkakunnalla asuvan äidinäidin kanssa, koska sinne oli helppo mennä vaikka suoraan koulusta. Isänäiti asui satojen kilometrien päässä.

Meillä toisinpäin jo toisessa sukupolvessa.

Oma äitini on kylmä ja etäinen, samoin oli äitini äiti, jota en edes ikinä oikein tuntenut. Isän äiti taas maailman lempein ja herttaisin ihminen.

Lapset ovat isänsä vanhempien luona mieluummin kuin minun, itsekin vietän siellä joulut, vaikka ollaankin erottu jo vuosia sitten.

Mun mieheni on ainoa lapsi, omalla äidilläni on kolme lasta. Jos jotain apua tarvitsen, niin ei tarvitse kuin vihjata siihen suuntaan, niin anoppi kyllä kiiruhtaa hätiin. Oma äitini ensi tsekkaa, onko jo luvannut auttaa samaan aikaan siskoni tai veljeni perhettä. Eli anopilleni kolme hurraahuutoa, kukaan ei voisi rakastaa perhettämme enemmän kuin hän ja hän myös näyttää sen. Asuu tunnin matkan päässä, eikä koskaan tuppaudu, mutta on aina valmis auttamaan jos tarvitaan. Voin rehellisesti sanoa, että rakastan anoppiani ja olemme tosi läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä oli taas melkoinen yleistys. Huh huh.

Ei mikään yleistys vaan tutkimustulos ja täysin samansuuntainen aiempien tutkimusten kanssa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002905489.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut veljen perheen tilannetta. Vanhempieni on aika hankala yhtäkkiä alkaa pitämään yhteyttä ex-miniään kun aiemmin kaikki yhteydenpito tapahtunut veljen kautta. Eivät oikein edes tiedä onko soveliasta kyläillä ex-miniän ja lapsenlasten luona kun oma poika ei enää asu siellä.

Eivätkö lapset ole veljelläsi koskaan?

Perinteiseen tapaan äiti on lähivanhempi ja isä näkee lapsia vain joka toinen viikonloppu. Veli myös muutti toiselle paikkakunnalle joten välimatkaakin on.

Omat vanhempani asuvat naapurissamme ja ovat kymmenisen vuotta nuorempia kuin mieheni vanhemmat, joten apua on tullut sieltä enemmän. Mukavia ovat anoppi ja appi myös, ei siinä mitään, tavataan heitä viikoittain kahvittelun merkeissä.

Miehen äiti oli olennainen osa perhettämme. Menehtyi yllättäen pari vuotta sitten.

Äitini teki selväksi jokainen kasvattakoon omat lapsensa. Minut kasvatutti isovanhemmillani. Lapseni eivät tunne äitäni joka on ollut hänen oma valintansa.