*29-vuotias haluaisi lapsen, mutta ei uransa kustannuksella* :(

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei vain voi hyväksyä sitä, tuonkin jutun monissa kommenteissa mainittua asiaa, ettei kaikkea voi saada? Jos haluaa uran, silloin valitkoon uran. Jos haluaa perhe-elämän, silloin valitkoon perhe-elämän.

Vuodesta toiseen jaksetaan jauhaa, miten uran ja perhe-elämän voisi nykyistä paremmin yhdistää. Mutta tarvitseeko niitä loppujen lopuksi edes saada yhdistettyä? Miksi ei voisi keskittyä vain jompaan kumpaan? Kyllä se sekä kunnianhimoisen uran että perhe-elämän tavoittelu on niin monta kertaa johtanut uupumukseen, burn outtiin yms. että onko molempien niiden tavoittelu ihan välttämättä edes mielekästä?

Millä se perhe-elämään keskittynyt nainen elää ja ruokkii lapset…?

Vierailija kirjoitti:

Lapsia saadaan.eikä sovitella johonkin sopivaan urakehityksen kohtaan .

Älä nyt noin tiukka ole puheissasi! Minusta on ainakin ihan normaalia että kun 19-vuotiaana olin yo, vietin sen jälkeen 10 ihanaa vuotta opiskelun, töiden, matkailun, seurustelun, harrastusten parissa vapaana ja loppuaikaa kohti hyvin tienaavana naisena. Ihan suunnittelin - sovittelin - elämäni niin, että menin kuin meninkin 29-vuotiaana naimisiin ja olin 30 kun esikoinen syntyi. Mitä väärää sinä tässä näet? Olisiko minun pitänyt tehdä toisin?