Oletteko koskaan tarkastelleet omaa elämäänne...
...ikäänkuin ulkopuolisen silmin?!
Välähdysmäisiä syy-seuraussuhteita vilisee mieleen. Lopputulos on itselle ei niin mairitteleva. Taidan olla aikamoinen kusipää.
Pelottavaa. Muilla vastaavia itseinhorealistisia momentteja?! Onko tämä tällainen ihan tervettä?
Kommentit (26)
Tulee, totta kai. Aina se tuntuu yhtä pahalta. :)
Joo olen, ja todennut että vaikutan varmasti niiden silmin äärimmäisen laiskalta, kun eivät tiedä pitkäkestoisista sairauksista mitään.
Nimenomaan tervettä, että näkee edes hetkittäin jotain muutakin kuin oman navan.
Eron jälkeen kun seurasin exän elämää sivusta niin opin näkemään siinä tietyn kaavan ja tajusin miten pahasti olin mennyt tossun alle. Sitten päädyin myös tarkastelemaan itseänikin ulkopuolisesti ja tajusin todella paljon itsestäni. En sytä exääni mistään, en ole katkera, olen vain onnellinen että ymmärrän.
Kyllä, enkä halua edes miettiä koska tiedän olevani erittäin vittumainen. Ei mairittele, tuntuu pahalta.
No en ole ajatellut. Lopputulos on varmaan aika masentava ja surullinen, jos sitä tarkastelis.
Tätä on ehkä vaikea selittää... Mutta nämä flashbackit saavat minussa aikaan uudenlaisia tulkintoja itsestäni.
En ole sellainen, joka olen itselleni uskotellut olevani.
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 00:10"]
Tätä on ehkä vaikea selittää... Mutta nämä flashbackit saavat minussa aikaan uudenlaisia tulkintoja itsestäni. En ole sellainen, joka olen itselleni uskotellut olevani. Ap
[/quote]
Et tietenkään ole. Mieli pyrkii eheyteen ja yksinkertaisiin totuuksiin säästääkseen psyykkistä energiaa. Ja tekee sen totuuden kustannuksella.
Kun tiedostaa, voi ottaa vastuuta.
Kuinka moni voi todella sanoa tuntevansa itsensä?
Olen keskellä existentiaalista kriisiä, ilmeisesti.
ap
No nämä ohikiitävät hetket kun tajuaa itsestään jotakin, ovat kyllä helmiä. Eivät ne tule yrittämällä ja omaa itseä korostamalla maireasti, vaan yllättäen kesken esim. Vessan pesun. Monella ei ole paukkuja irtautua ollenkaan omasta egoistisesta näkökannasta ollenkaan, vaan elävät elämänsä sokkona, on hyvä jos havahtuu ympäristössä tapahtuville asioille, sekä itselleen. Sitä sanotaan henkiseksi kasvuksi. Kaikista ei ole siihen.
Joo. Olen tehnyt muutamia muiden silmissä todella epäitsekkäitä ja oman etuni kannalta erittäin tyhmiä ratkaisuja. Jotkut ystäväni ovat ihmetelleet näitä ääneenkin. Että miksi ihmeessä autoin sitäkin ihmistä. Itse olen aina ajatellut toimivani oikein ja saavani tilanteissa juuri sen mitä haluan. En pidä itseäni yhtään epäitsekkäänä.
Tiedän virheeni ja puutteeni sekä keinotkin, joilla niitä saisi korjattua, mutta ylpeys estää sen.
Mun ongelma on että olen jatkuvasti liiankin tietoinen siitä miltä mun tekemiset ja elämäntilanteet näyttää ulkopuolisille. Mietin koko ajan miltä tämä nyt tuntuu tuosta ihmisestä, en miltä se minusta itsestäni tuntuu. Elän elämää muille, en itselleni. Olen yrittänyt tietoisesti päästä siitä eroon ja tulla itsekkäämmäksi ja tiedostaa mitä itse haluan.
Estääkö teistä ihmisen ego henkisen kehityksen?
Vastauksista joita ap on saanut, voi huomata kuinka kukaan ei ole edes tajunnut mistä on kyse.
Tarkastelen säännöllisesti mutta olen itselleni armollinen, teinivuosien jälkeen en ole ollut kusipää mutta impulsiivinen ja vähän hölmö kyllä.
Mutta yleensä kun mietin niin tajuan että typeristäkin päätöksistä on yleensä seurannut jotain hyvää.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 10:10"]
Estääkö teistä ihmisen ego henkisen kehityksen? Vastauksista joita ap on saanut, voi huomata kuinka kukaan ei ole edes tajunnut mistä on kyse.
[/quote]Ei estä vaan päinvastoin mahdollistaa (jos siis käytät egoa sanan freudilaisessa merkityksessä, toimintaa ohjaavana ja suunnittelevana mielen osana). -16
Tutulta kuulostaa, ja nämä on olleet itselleni aika hemmetin piinallisia hetkiä. On yleensä vaatinut aika ison traumaattisen tilanteen, ennen kuin ego on nöyrtynyt näkemään vikoja itsessään. Syyllisyydentunto on ollut aivan valtava.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 10:22"]
Tutulta kuulostaa, ja nämä on olleet itselleni aika hemmetin piinallisia hetkiä. On yleensä vaatinut aika ison traumaattisen tilanteen, ennen kuin ego on nöyrtynyt näkemään vikoja itsessään. Syyllisyydentunto on ollut aivan valtava.
[/quote]Mitä te olette sitten mokailleet? Tulin uteliaaksi. -16
Omatuntosi kolkuttaa. Kopkop.