Äiti soittaa sairaalasta noin 6 kertaa päivässä

Ihmettelen tässä Ap:n aikuisuutta, jos on vallaan opettajakin.

Jos äiti on päästään terve, ei muistisairautta, niin

eikös olisi ihan normaalia ja tervehenkistä mennä sinne sairaalaan ja keskustella äidin kanssa ?

Pelkääkö äiti, onko vakavaa sairautta ?

Miksi soittaa jatkuvasti ?  Eikö hänellä ole muita sukulaisia /kavereita ?

Eli ihan normaali keskusteluin  ap selvittää syyn, ei siis suoraa äidille täräytetä, pelkäätkö jne

Luulisi opettajan, varsinkin kun jos on ikääkin jo reilusti yli 40v,

niin jio työnsä puolesta olisi oppinut kekustelutaidot, osaisi lukea sanatonta viestistää, huomioida äidin eleistä, olemuksesta jne jne missä kiikastaaa

Keskustelu lääkärin / hoitajan kanssakin antaa paljon tietoa potilaan tilasta

Totuushan on ettei yksikään ätyspäinen ihminen soittele kenellekkään 7 ja jopa ylikin kertaa vuorokaudessa !

Syy saatava selville, ja siten voi auttaa äitiään.

itse olen maannut vakavasti sairaana sairaalassa kuukausia ! Kokemusta on siis sairaalassa makaamisesta.

eikä ole koskaan tullut mieleen soitella kelleen montaa kertaa päivässä, tekstareita laitellut 

lähinnä olen odotellut, et joku soittaa minulle, on kiinnostunut miten voin..

sairaalassa aika menee suht nopeaan, aamulla on hoitajien kierto tuovat aamulääkkeet, sen päälle tulee aamupala, sitä kun syö ja pissalla käy ja hampaansa pesee, menee jo tunti,

sitten tuleekin aamusuihku,

hetken lepää

tulee lääkärinkierto

sitten onkin jo lounas... iltapäivätirsat..

tutkimuksia, tippoja, lääkkeitä välissä

myös pakolliset liikunnat voinnin mukaan, eli käytävällä kävelyä

sit onkin päivällinen

iltahoitsut tulee

iltapesut

tv katselua, ehkä joku tulee vierailullekin..

eli höpöä on sanoa, ettei aika kulu

vie lisäksi uusia naistenlehtiä mennessäsi,

herkkuja kahveelle

vihko, johon voi kirjoitella tuntemuksiaan äitisi, kun aika käy pitkäksi

sit itse tykkäsin nappi kuulokkeista ja pikku soittimesta, johon oli ladattu lempi n´musaani, sitä kuuntelin ja sain unestakin kiinni kuunnellen siitä herkkiä rauhallisia mieltä rauhoittavia biisejä

viepäs äidillesi sellainen, on helppo käyttää, ei varmsti ole ongelmaa oppia.

ja sitten aamu ja ilta soitot, jolloin kuulumiet miten yö mennyt ja illalla meíten päivä on mennyt ja hyvän yön toivotukset.

välissä voi laitella tekstareita

eli opettaja on hyvä ja ottaa kauniisti , ystävälliseti äitiään kunnioittavasti nyt tilanteen haltuun :)

Eipä noista tuollaisista äideistä oikein pääse eroon. Omakin äitini kertoi kuinka mummini soitteli jatkuvasti äidille töihin. Hän onnistui rajoittamaan sitä sanomalla kauniisti, että töissä pitää tehdä töitä. Tämän tarinan olen kuullut moneen kertaan!

Sen sijaan nyt kun oma äitini on mummoiässä, hän mm. kuvittelee, että voi tulla lupaa kysymättä meille kotiin "hoitamaan lapsia" sillä välin kun me vanhemmat olemme töissä ja kaikkea muuta tällaista tolkutonta minun henkilökohtaisten rajojeni polkemista. Mikään sanominen ei auta, koska marttyyriäitini tahtoo "vain auttaa".

Sukulaisiaan ei voi valita. :(

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 22:30"]

Ihmettelen tässä Ap:n aikuisuutta, jos on vallaan opettajakin.

Jos äiti on päästään terve, ei muistisairautta, niin

eikös olisi ihan normaalia ja tervehenkistä mennä sinne sairaalaan ja keskustella äidin kanssa ?

Pelkääkö äiti, onko vakavaa sairautta ?

Miksi soittaa jatkuvasti ?  Eikö hänellä ole muita sukulaisia /kavereita ?

Eli ihan normaali keskusteluin  ap selvittää syyn, ei siis suoraa äidille täräytetä, pelkäätkö jne

Luulisi opettajan, varsinkin kun jos on ikääkin jo reilusti yli 40v,

niin jio työnsä puolesta olisi oppinut kekustelutaidot, osaisi lukea sanatonta viestistää, huomioida äidin eleistä, olemuksesta jne jne missä kiikastaaa

Keskustelu lääkärin / hoitajan kanssakin antaa paljon tietoa potilaan tilasta

Totuushan on ettei yksikään ätyspäinen ihminen soittele kenellekkään 7 ja jopa ylikin kertaa vuorokaudessa !

Syy saatava selville, ja siten voi auttaa äitiään.

itse olen maannut vakavasti sairaana sairaalassa kuukausia ! Kokemusta on siis sairaalassa makaamisesta.

eikä ole koskaan tullut mieleen soitella kelleen montaa kertaa päivässä, tekstareita laitellut 

lähinnä olen odotellut, et joku soittaa minulle, on kiinnostunut miten voin..

sairaalassa aika menee suht nopeaan, aamulla on hoitajien kierto tuovat aamulääkkeet, sen päälle tulee aamupala, sitä kun syö ja pissalla käy ja hampaansa pesee, menee jo tunti,

sitten tuleekin aamusuihku,

hetken lepää

tulee lääkärinkierto

sitten onkin jo lounas... iltapäivätirsat..

tutkimuksia, tippoja, lääkkeitä välissä

myös pakolliset liikunnat voinnin mukaan, eli käytävällä kävelyä

sit onkin päivällinen

iltahoitsut tulee

iltapesut

tv katselua, ehkä joku tulee vierailullekin..

eli höpöä on sanoa, ettei aika kulu

vie lisäksi uusia naistenlehtiä mennessäsi,

herkkuja kahveelle

vihko, johon voi kirjoitella tuntemuksiaan äitisi, kun aika käy pitkäksi

sit itse tykkäsin nappi kuulokkeista ja pikku soittimesta, johon oli ladattu lempi n´musaani, sitä kuuntelin ja sain unestakin kiinni kuunnellen siitä herkkiä rauhallisia mieltä rauhoittavia biisejä

viepäs äidillesi sellainen, on helppo käyttää, ei varmsti ole ongelmaa oppia.

ja sitten aamu ja ilta soitot, jolloin kuulumiet miten yö mennyt ja illalla meíten päivä on mennyt ja hyvän yön toivotukset.

välissä voi laitella tekstareita

eli opettaja on hyvä ja ottaa kauniisti , ystävälliseti äitiään kunnioittavasti nyt tilanteen haltuun :)

[/quote]

mitähän alapeukuttamisen aihetta tässä on ?

Tänään käytiin äitiä taas katsomassa ja vietiin hänelle kynä, kumi ja sudokulehti. Toivotaan, että äiti pääsee pian kotiin, niin tilanne rauhoittuu siltäkin osalta.

Surullista tänään kuitenkin oli, että äiti ei muistanut, että häneltä oli otettu edellisenä päivänä lompakko kansliaan lukkojen taakse, joten lähimuisti ei selvästi toimi. Lisäksi äiti kuuli ääniä/musiikkia eli näköharhat ovat nyt laajentuneet myös kuuloharhoihin. Pitää tuosta olla kotihoitoon yhteydessä kunhan äiti kotiutuu.

ap

Sinä, joka olet ollut pitkään sairaalassa, niin sinulla on ollut hivenen eri tilanne kuitenkin kuin äidilläni. Ensinnäkin selvästi olet päässyt ylös sängystä ja pesulle jne. Äitini on käytetty yhden kerran kahden viikon aikana pesulle ja tällöinkään hänelle ei vaihdettu endes puhtaita vaatteita. Tv:tä ei äidin huoneessa ole ollut ja äiti ei ole päässyt huoneesta mihinkään.

Tavallaan siis ymmärrän kyllä äitini tylsistymisen, mutta valitettavasti en voi itsekään olla mikään 18/24 huvikeskus. 

Niin ja kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin äitini on harhainen. Hänen kanssaan ei voi siis jutella samalla tapaa kuin vaikka oppilaitteni kanssa, jotka ovat kuitenkin tältä planeetalta. Keskustelutaidot on taatusti minulla kunnossa, mutta kun harhat ottavat vanhuksesta vallan, niin valitettavasti niillä keskusteluilla ei ole oikein merkitystä. Toivon, että äitini pääsisi myös harhojensa osalta tutkimuksiin, mutta valitettavasti ne ovat niin toden tuntuisia, että lääkäritkään eivät aina ymmärrä niitä harhoiksi. Harhojen takia äidillä varmaan niitä pelkotiloja on ja se syy miksi hän soittelee. Toisaalta ainakin joidenkin tutkimuksien mukaan usein myös käsittelemättömät pelot aiheuttavat harhoja, joten on vaikea sanoa, että mikä on muna ja mikä kana. Oikeasti on kuitenkin todella raskasta kuunnella, kun äitini soittaa minulle ja kertoo, että miten isäni kotihoitaja yrittää iskeä mielenterveys- ja syöpäpotilaasta isästäni omille lapsilleen isää. Oikeasti kotihoitaja yrittää saada isääni hoitoon eikä taatusti vikittele yli 70-vuotiasta sairasta isääni.

ap

AP onko infektio pois mennyt, eli silloin pitäisi sen vakutus muistiin olla jo mennyt pois.

sitten kalium ja etnkin natrium puute aiheuttaa muisi´ti ongelmia, ne olisi hyvä tarkistaa

sitten tuo nestehukka, nythän oli hetken hellettäkin

vakavana vaivana tulee mieleen aivoverenkiertohäiriö, onko kuvattu pää ?

70v ei ole nykyyään vanha, vaan monet on tuossa iässä ihan virkeitä ja menevät ja tulevat menojaan, matkustelevat jne

eli nykyään 70v ei ole ikäloppu vanhus.

nopea tilan muuttuminen on aina tutkittava, jotta hoito voidaan aloittaa ja ongelmat vähentää. 

turhaa kärsimystä tulisi välttää.

nykyään olen potilaan roolissa huomannut, ettei ole hoitajilla sen enmpää lääkäreillä oikein aikaa perehtyä jokaiseen, eli itse on osattava olla tilanteissa mukana, eli kun äitisi ei osaa, on omaisen oltava paikalla lääkärinkierroilla ja osattavA tuoda asioita esille, mikä on vointi, mikä on muuttunut jne

ja ikävä kyllä osattava pyytää, joskus jopa vaatiakin niitä tutkimuksia.

eli edelleen sitä mieltä, että sinne lääkärinkierrolle vaan mukaan, ei hommat muutoin edisty, vaan ikemminkin pahenee, kunto äidillä romahtaa, lihakset surkastuu pian, jos makuutetaaan jo nyt kaksi viikkoa sanoit olleen sairaalassa.... huono juttu.

eli toivottavasti saat nyt sinne äidillesi kunnon tutkimukset ja sitten ne hoidot ja avut jotka tarvitsee, liikuntaa ei saaa laiminlyödä hetkeäkää, liikettä oltava, 

tsemppii

Harhaisuuteen asti dementoitunuut ihminen ei tee mitään sudokuja! Harhat johtunevat sairaudesta ja lääkkeistä, esim. jotkut antibiootitkin voivat aiheuttaa niitä. Infektiopotilas olisi kyllä pestävä useammin kuin kerran viikossa! Nyt selvittämään paikan päälle asiat, heinäkuussa potilaat ovat muutenkin lähes heitteillä tässä maassa.

Kyllä nuo harhat ikävästi kuulostavat siltä, että muistisairaudesta on kyse. Muistan itsekin miten tuskaista oli jutella äidin kanssa, kun hänellä oli omat harhansa ja hän suuttui siitä, kun en suostunut uskomaan hänen villejä tarinoitaan. Harhaisen muistisairaan kanssa jutustelu on kyllä kaikkea muuta kuin leppoisaa rupattelua. Minä tein monesti niin, että laitoin puhelimen pöydälle ja annoin äidin pauhata siellä aikansa. Kyllä hän aina jossain vaiheessa lopetti. Joskus kun puhelut olivat liian hyökkääviä, painoin punaista luuria. Tiedän, että kuulostaa kauhealta, mutta ei niitä sairaan ihmisen juttuja jaksa loputtomiin erkkikään. En toki ollut ainoa, jolle hän soitti ja esitti syytöksiään, mutta onneksi sukulaisetkin ymmärsivät ettei hän enää ihan terve ole. Ja hyvä puoli muistisairaudessa on se, että vaikka olisin puhelimessa sanonut tosi rumasti ja lyönyt luurin korvaan, niin seuraavana päivänä koko juttu oli unohdettu.

Meillä oli äidin kanssa niin, että kun asuttiin samassa kaupungissa ja kyläiltiin vain muutama tunti kerralla, ei tajuttukaan miten sairaaksi hän oli päässyt. Lopulta poliisit korjasivat hänet kadulta talteen kun hän hätääntyneenä etsi kadonnutta lastaan. Kuolleen miehensäkin perässä hän oli joskus aamusella mennyt, pakkasessa ja yöpaidassa aamukuudelta olivat naapurit löytäneet hänet pihalta ilman avaimia. Mutta sen jälkeen kun poliisit korjasivat talteen ja sairaalasta todettiin, ettei tätä kotiin voi lähettää, äiti oli meillä pari viikkoa ennen kuin saatiin hoitopaikkaan lukkojen taakse. Tuona aikana näki hyvin, missä kunnossa hän oli, kun joka aamu sain esitellä itseni ja äiti kuvitteli olevansa jossain hoitopaikassa. Edes lasten palapeliä ei osannut tehdä, ei tajunnut edes että reunoilla on suora sivu joka jatkuu katkeamatta, vaan sovitteli paloja miten sattuu. Joka ilta hän oli hätääntyneenä pyrkimässä kotiin, koska luuli että vuosia kuollut mies on siellä yksin. Tai sitten lapsia ilman hoitajaa. Meillä oli ihan täysi työ jaksaa miehen kanssa, vaikka toinen valvoi kunnes äiti nukkui ja toinen heräsi aamun jälkeen kukkumaan äidin kanssa. Ensimmäisen yön jälkeen mentiin hakemaan lääkäriltä rauhoittavia unilääkkeitä äidille. Kyllä oli suuri helpotus, kun saatiin hänet lukkojen taakse turvaan. Vaikka pahalta tuntuikin. Kahden vuoden jälkeen keuhkokuume, tuo vanhusten ystävä, pelasti äidin haudan lepoon.

Tsemppiä ap:lle!