Isä kuoli, lasku hautajaisista lankeaa lapsille
Käteisvarat eivät riitä hautajaisiin, vaikka kuinka pienet ja vaatimattomat pidetään. Elämme kädestä suuhun ja nyt tuntuu siltä, että pitää jättää matkustamatta hautajaisiin. Matka on monta sataa kilometriä ja perillä joutuisimme menemään hotelliin yöksi. Sekin maksaa liikaa. Olen täysin lamaantunut. Muut saavat perintojä, minä saan hautajaislaskun.
Kommentit (109)
Sossu ei auta, koska isä ei ollut varaton, ainoastaan käteisvaraton. Hänellä oli mökkirähjä (autiotalo nykyisin, on asunut viimeiset 6v vanhainkodissa). Mökkiä ei saa muutettua rahaksi niin nopeasti (mökki on haja-asutus alueella eikä arvo ole kummoinen). Muistotilaisuus maksaa alle 400€, mutta arkku ja kuljetukset ovat kuulemma 1400€. Lisäksi pitää vielä maksaa vanhainkodin viimeinen kuukausimaksu ym. laskuja.
Se halvin arkku ei ole yhtään sen rumempi kuin muutkaan ja mitään ihmeen väliä sillä enää on? Ainakaan vainajalle. Sosiaalitoimistosta saa hautausapua. Voihan vainajan tuhkata ja toimittaa uurnan sinulle, jonka jälkeen viedä hautuumaalle uurnalehtoon tai jotain lokeroitakin on siunauskappelien yhteydessä. Tai ripottelee mereen. Ei tarvita kiviä, jotka maksaa maltaita ja silti on epäesteettisen näköisiä, varsinkin nämä mallia matkalaukku.
Älä ota paineita, kaikki tämä kuuluu elämään ja järjestyy tavalla tai toisella. Ketään ei olla jätetty hautaamatta tavalla tai toisella.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:36"]
Hyvä kuitenkin että raha on se suurin huoli, ettet oikeasti ole surullinen itse omaisen menetyksestä.
[/quote]
En ole surullinen vaan helpottunut. Isä eli elämänsä niin, että kaipaajia ei juuri ole. Todellakin, raha on suurin huoli.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:38"]sossu voi auttaa hautauskuluissa. kannattaa kysyä tarkemmin sieltä missä kaikissa kuluissa. ainakin arkun (ruman ja halvan) saa ja lisäksi muita hautaukseen liittyviä kuluja
[/quote] En ole tämän kirjoittaja, mutta jonkun sortin matkakorvauksiakin on jotkut ainakin saaneet
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 19:06"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 00:08"]
Sossuun on turha mennä jälkeenpäin laskujen kanssa vinkumaan hautajaisavustusta, se myönnetään ennenkuin mitään sopimuksia ja tilauksia on tehty.
Sossulla saattaa esim olla jonkun tietyn hautaustoimiston kanssa sopimus tietystä arkusta jonka saa edullisemmin jne. Lisäksi esim muistotilaisuuden kuluja ei korvat lainkaan.
[/quote]
Kyllä voit valita vaikka firman kalleimman arkun, sossu korvaa vaan jollain tietyllä summalla.
[/quote]
Tai sitten ei korvaa vaan katsoo että rahaa hautajaisten järjestämiseen on ollut. Ja varsinkin tässä tapauksessa kun kerran omaisuuttakin on
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:48"]
Se halvin arkku ei ole yhtään sen rumempi kuin muutkaan ja mitään ihmeen väliä sillä enää on? Ainakaan vainajalle. Sosiaalitoimistosta saa hautausapua. Voihan vainajan tuhkata ja toimittaa uurnan sinulle, jonka jälkeen viedä hautuumaalle uurnalehtoon tai jotain lokeroitakin on siunauskappelien yhteydessä. Tai ripottelee mereen. Ei tarvita kiviä, jotka maksaa maltaita ja silti on epäesteettisen näköisiä, varsinkin nämä mallia matkalaukku.
Älä ota paineita, kaikki tämä kuuluu elämään ja järjestyy tavalla tai toisella. Ketään ei olla jätetty hautaamatta tavalla tai toisella.
[/quote]
Siskoni on vastuussa hautajaisjärjestelyistä ja hän on jo huseerannut asioita. Hän asuu samalla paikkakunnalla. Hautapaikka ja kivi on jo. Siellä päin ei tuhkata eikä siellä ole mertakaan lähimaillakaan. Halvin arkku oli ollut 800€.
Kyllä ihmisellä pitää olla sen verran säästöjä, että itsensä hautaan saa!
Sama tilanne itsellä aikanaan. Sossu ei korvannut mitään, kysyttiin kyllä. Kiveksi sopiva luonnonkivi, siihen hankittiin laatta.
Muistotilaisuus pidettiin nyyttäreinä. Arkku oli tietenkin kallis. Nykyään taitaa saada halvalla ekoarkkujakin.
Katso Kelan sivuilta, mistä voit hakea avustusta. Kela on lopettanut hautausavustuksen antamisen oli siellä tietona, mutta linkkejä muihin paikkoihin, mistä voit hakea avustusta.
Yleensä lapsille ei kyllä maksettavaa jää. Eiväthän vanhempien velatkaan periydy. Isäni kuoli 2001 ja kyllä hautaan saatiin ilman meidän köyhien lasten rahoja. Kiven ostin uuden, kun äidin nimi oli jo niin kulunut siitä. Sekään ei ole pakollinen.
Hautaustoimistot voi myös kilpailuttaa. Itse ostimme halvimman arkun, sehän poltetaan. Jos haluaa sen pitää esillä kappelissa, voi sen päälle lainata arkkupeitteen. Ei ole häpeä soitella ja kysellä hintoja.
Jos on käden taitoja, voi uurnankin tehdä itse.
Muistotilaisuuden voitte pitää kotona, jos sielläpäin asuu joku läheinen. Juotte ihan vaan kahvit ja syötte voileipiä tai jotain soppaa. Jokainen voi tehdä hautajaisista oman näköisensä.
Jaksamista!
En usko koko ketjua. Isä kuollut ja kaksi päivää tämän jälkeen selvitetty pesän varat, velat, suunniteltu hautajaiset ja järkätty tarjoilut. Sisko ja ap työttömiä, ei väleissä, ei varaa hotelliin, bensaan, mihinkään. Työskentelen kuolinpesäasioiden parissa ja voin faktana kertoa, ettei kahdessa päivässä saa edes virkatodistusta, jolla pääsisi selvittämään pesän rahavaroja pankkiin. Ap on provo.
Pälkähti päähäni ettet vaan olisi tuo ammattivalittaja. Jos et ole niin pahoitteluni ja osanottoni.
Ei vaan jos vainaja todetaan varattomaksi, kyllä korvaavat jollain pienellä summalla. maksoi ne hautajaiset omaisille mitä hyvänsä.
Kyllä sen sossun nyt vain täytyy tässä tapauksessa auttaa, sillä eihän voida odottaa mökkirähjän myyntiä. Ota vielä yhteyttä äläkä usko vain yhden virkailijan sanomisia. Vaadi pykälät nähtäväksi, mikä muka estää avustuksen! Jos pesällä ei ole muita varoja, ei hautauskulut ole velvollisuus omaisille eikä siihen voi velvoittaa. Niin se vain menee.
Velat eivät periydy. Vanhainkoti saa viimeisen eläkkeen ja se on siinä. Menee sitten loput tappioksi vain niiden piikkiin, näin se menee.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:53"]
Katso Kelan sivuilta, mistä voit hakea avustusta. Kela on lopettanut hautausavustuksen antamisen oli siellä tietona, mutta linkkejä muihin paikkoihin, mistä voit hakea avustusta.
Yleensä lapsille ei kyllä maksettavaa jää. Eiväthän vanhempien velatkaan periydy. Isäni kuoli 2001 ja kyllä hautaan saatiin ilman meidän köyhien lasten rahoja. Kiven ostin uuden, kun äidin nimi oli jo niin kulunut siitä. Sekään ei ole pakollinen.
Hautaustoimistot voi myös kilpailuttaa. Itse ostimme halvimman arkun, sehän poltetaan. Jos haluaa sen pitää esillä kappelissa, voi sen päälle lainata arkkupeitteen. Ei ole häpeä soitella ja kysellä hintoja.
Jos on käden taitoja, voi uurnankin tehdä itse.
Muistotilaisuuden voitte pitää kotona, jos sielläpäin asuu joku läheinen. Juotte ihan vaan kahvit ja syötte voileipiä tai jotain soppaa. Jokainen voi tehdä hautajaisista oman näköisensä.
Jaksamista!
[/quote]
PAikkakunnalla on vain yksi hautaustoimisto ja seuraavaan kuntaan on matkaa....
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 21:52"][quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 21:35"]
Miksi matkakulut hautajaispaikkakunnalle ovat noin suuret? Voisitko mennä junalla lähimmälle mahdolliselle paikkakunnalle ja pyytää siskoasi hakemaan sinut sieltä? Voisitko majoittua siskollesi? Tai sitten menet aamulla junalla ja palaat illan viimeisellä. Vr myy nyt hyvin halpoja junalippuja.
[/quote]
Junamatka kestää 6-7h ja hautajaiset ovat aamulla klo 10, joten noin aikaisin ei kulje junia. Junalla pääsen 40km päässä olevaan kaupunkiin, josta pitää vielä mennä bussilla. Junalippu näyttää maksavan 72-92€/suunta. Majoitus vahintään 50€/yö. VR myy halpoja lippuja itse määräämilleen väleille itse määrääminään päivinä eikä tämä väli kuulu niihin.
Sisko ei majoita ketään ja tuskin kuskaakaan tässä tilanteessa.
[/quote]
Mites yöjuna, oisko vaihtoehto?
Voitte kysyä pankilta käyttöluottoa.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 19:16"]Ei vaan jos vainaja todetaan varattomaksi, kyllä korvaavat jollain pienellä summalla. maksoi ne hautajaiset omaisille mitä hyvänsä.
[/quote]
Periaatteessa se menee näin. Mutta minulla on käytännön kokemus muutaman vuoden takaa, että se on hyvin hankalaa. Omaiset halusivat haudata kalliimpaa paikkaan, kalliimman arkun jne. ja sossu ei korvannut sen halvemman hintaa. Olisi pitänyt tietysti.
No sisko sitten hoitaa siellä parhaansa mukaan ja se on siinä. Ole hengessä mukana, se ei maksa mitään. Eli ei sitä ongelmaa oikeasti sinulla olekaan kuhan valitit.
Niin tyypillistä. Kirjoitellaan sinne päin ongelmasta ja halutaan neuvoja ja päivittelyjä ja sitten kun niitä saa, paljastuukin uusia seikkoja asian tiimoilta. Nää on niin näitä.
Kun ihminen tuhkataan, tarvitaan kuitenkin arkku ja vielä tuhkankuljetus krematoriosta ja lisäksi tuhkaa ei voi omaiset hakea, vaan sen suorittaa hautaustoimisto. Tuhkaus suoritetaan arkussa ja sitten tuhkat siirretään uurnaan. Ekoarkkukin maksaa. Nuo kaikki + luonnonkivi tulivat yhtä kalliiksi ja yllättävät kalliiksi. Terv. vähän aikaa sitten miehensä haudannut. Onneksi vainajalla oli ammattiliiton henkivakuutus, niin sai maksettua. Aina voi kysyä toimeentulotuesta, koska ei suinkaan kaikilla vainajilla ole tilillään arkkurajoja, vaikka kuinka suku toivoisi. Esim. pelkällä kansaneläkkeellä elävät!
eikö siellä 40km päässä kaupungissa ole halvempia hautaustoimistoja? Ei sitä paikkakunnan omaa ole pakko käyttää.
vaikka mitäpä väliä, kyllä sulla joku selitys löytyy tähänkin.