Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko perheen rikkoa sen takia, että mies ei ole huomaavainen?
17.02.2022 |
Tuntuu pahalta ja itsekkäältä… Ajatella ja suunnitella eroa sen takia, että on vaan kyllästynyt siihen että mies ei huomioi, ei huolehdi. Hän tekee kyllä asioita pyydettäessä, esim huolehtii lasten asioista, mutta jotenkin on kuitenkin perustavalla tavalla todella välinpitämätön. Jotkut omat asiat saattaa olla tärkeitä, mutta ei osaa/jaksa/halua huolehtia oma-aloitteisesti esim siitä että lapset tekee läksyt tai että jääkaapissa olisi ruokaa.
Puhumattakaan mistään siivousjutuista tai parisuhteesta.. Vaikka täytyy sanoa, että en ole itsekään jaksanut enää siihen panostaa, koska se tuntuu niin typerältä yksipuolisesti yrittää, etenkin kun toinen ei edes tunnu arvostavan sitä yrittämistä.
Eikä kyllä tunnu arvostavan mitään muutakaan mitä teen, kun otan vastuun perheen arjesta, lasten hyvinvoinnista jne.
En varsinaisesti edes toivo tai usko löytäväni enää uutta miestä, mutta tuntuu pahalta jatkaa tässä suhteessa kun näkee tuttavapiirissä huomaavaisia miehiä, jotka aidosti ajattelee muita ja pitävät luonnollisena sitä että huolehtivat lapsistaan, vaimostaan…
Pienin lapsi on vasta 3v ja tuntuu niin pahalta, että rikkoo perheen, koska periaatteessa voisihan näinkin kuitenkin jatkaa. Lapset eivät haluaisi eroa, eikä mieskään ilmeisesti. Meillä kuitenkin arki sujuu, koska itse nautin lasten kanssa olemisesta ja hoidan kaiken tarvittavan koska pidän sitä itsestäänselvyytenä. Siihen se on vaan sitten mennyt, että mies pitää kaikkea itsestäänselvyytenä…
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensiksi lakkaat sen käytöksen mahdollistamisen. Et anna vaihtoehtoja. Et todellakaan pyydä. Sanot miehelle, että tästä lähtien asetelma on se, että perheessä on kaksi ihan yhtä vastuullista vanhempaa, joiden tehtävä on huolehtia asioista yhdessä. Hän saa vaikuttaa ihan yhtä paljon kuin sinä siihen, miten yhdessä työnjaon suoritatte. Mutta sinun ei kuulu pyytää.
Mitä tulee huolehtimiseen ja huomioimiseen, niin millä tavalla sinä huolehdit ja huomioit miestä?
Ajatuksena kaunis. Mitä luulet, että tapahtuu kun ao lakkaa pyytämästä? Aivan, ei mitään.
Itsekäs ja osallistumaton mies ei ymmärrä oma-aloitteisesti tehdä asioita. Muutenhan tätä ongelmaa ei alunperinkään olisi.
Ymmärrän ap: n tilanteen hirveä hyvin, koska voin samaistua siihen.
Meillä on ratkaisuksi löytynyt se, että kumpikin asuu omissa kodeissa. Silloin toinen saa omassa huushollissaan elää niinkuin haluaa ja lasten asioista voidaan sopia paremmin ja tasapuolisemmin.
Meillä ei mikään muu ratkaisu auttanut kaikkien yrittämiseen jälkeen .
Se on totta, että hyvin yleistä tämä on. Nainen ja äiti hoitaa kaiken. Mutta keinoja löytyy, eikä ero ole ainoa ratkaisu:)
Yleistä se ei ole. Ainoastaan mamma-palstalla äiti tekee aina ja kaiken ja paska mies ei mitään.
Tilastot, reaalimaailman observointi ei vastaa tätä hokemaa. Isät eivät ole koskaan ennen osallistuneet yhtä paljon kuin nykyään... En tiedä lukuisista perheistä (työ-/opiskelu-/lapsuudenkaverit, sukulaiset, lasten koulukaverit, harrastusporukat, tuttavaperheet) jossa ei vastuita jaeta. Mut täällä niitä riittää perse homeessa marttyroimassa.
Ei riitä enemmän kuin ennen eikä riitä että enemmän kuin jossain muissa maissa. Vain puolet riittää, ei mikään vähempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".
Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.Itse naisena ajattelen, että parisuhteen tulisi olla tasavertainen, jossa huomioidaan molempien osapuolten toiveet siitä millaista arkea halutaan elää. Ei se ole yksipuolisesti vain toisen mieltymyksiin perustuva.
Kyllä, mutta sekin on toive, joka pitää huomioida ja ottaa tosissaan, jos toinen ei halua muuttaa mitään, ottaa rennommin ja olla rauhassa.
Jos toisella on toivelista ja toisella "ei halua mitään muutosta". Kompromissi ei ole sen listan mukainen ratkaisu.
Miehillä on hirveän usein tuo toive saada olla rauhassa. Miksi pitää ängetä parisuhteeseen kun haluaa vaan olla rauhassa?
Voi kuule haluta vaikka molempia, aattele!
Ja eipä ollut yllättävää, et HETI alettiin arvostelemaan (fiktiivistä, esimerkinomaista) miehen toivetta :D Se olikin toinen asia, josta piti mainita tuossa kommentissani, että naiset eivät usein edes hyväksy miehen toivetta.
"Saa toivoa ja kyllä minä teen kompromissin kunhan toive on joku minkä hyväksyn ensin!!"
Näkee tällä palstalla todella usein mikä se todellinen suhtautuminen miesten toiveita kohtaan on. Ei mitään halua ymmärtää, ei.
Et varmaan lukenut kommenttiani kunnolla. Kirjoitin että "miehillä on usein tuo toive". En siis arvostellut tuota fiktiivistä esimerkkiä. Puhuin yleisestä toiveesta joka myös tuossa fiktiivisessä esimerkissä mainittiin, mutta joka on usein toistuva ilmiö. Eikä se että miehelläkin on toiveita, tarkoita että naisen pitäisi pitää sitä jumalan sanana. Sitä saa kyseenalaistaa ja kysyä perusteluja. Ja se pitää kyetä perustelemaan, eikä olettaa että määäryksiä noudatetaan kyselemättä.
No silllä nyt ei ole mitään väliä pointin kannalta onko se fiktiivinen toive vai ei.
Molempien toiveisiin tulee sitten suhtautua täysin samalla tavalla. Eli niitä naisen toiveita kans sit kyseenalaistamaan ja perusteluja vaatimaan, jos sille tielle lähtee. Ja kumpikaan ei - tietenkään- voinolla toisen toiveiden tuomari. Eihän se niin voi mennä (vaikka usein menee) et aina toisen perustelut onkin sitten paskoja.
Totta kai on väliä, se oli aika olennaista kommentissani kuten selitin.
Ei sillä ole! Tai no jos onkin, niin sehän vaan hyödyttää minun argumentointia. Tuota miehet toivoo ja naiset lyttää.
Monet itkee kun mies on paska eikä välitä, mutta totuus on se, että kyllä se itsekeskeisyys ja itsekkyys koskee tasan molempia osapuolia.
Sinä käyt nyt kyllä jotain ihan omaa debattiasi jota ei enää voi seurata.
Ei vaan sinä sen aloitit viemään täysin sivuraiteille. Ja ymmärrän nyt täysin miksi. Vaikea sun on argumentoida vakuuttavasti, kun olet kaksinaismoralisti. Poista ihmeessä tuo sulkuihin kirjoittamani pari sanaa ja pääset edelleen samaan lopputulemaan. Kannanottoni ei siis muutu miksikään. Siitä sen tietää, ettei ole mitään merkitystä pointin kannalta.
Kannattaa erota. Sitten se mies osallisttuu lasten elämään edes omina lapsiviikkoinaan. Ja varmasti löydät miehen joka välittää ja osallistuu. Nähnyt tämän tuttavapiirissä monesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.
Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.
Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.
Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.
Joo, tuo kuulostaa tosi tuhoisalta naisen hyvinvoinnille. Kun kumppani luistaa vastuusta pahimpaan pikkulapsiaikaan, siitä jää muisto hylkäämisestä ja katkeruus. Täällä on ollut hirveitä tarinoita, esim vauva huutaa jatkuvasti niin mies muuttaa hotelliin nukkumaan!!!
Oletetaan että nainen sinnittelee tuon vaiheen. Sitten lapset kasvavat ja miestä alkaa kiinnostaa kivat jutut lasten kanssa. Lapset tykkäävät kun on rento iskä, eivät muista hylkäämistä. Nainen muistaa. Mutta miten tuossa vaiheessa perustelet eron, kun nyt on kaikki "hyvin".
Paras neuvo joka minulla on tähän antaa on keskustelu. Istutaan ihan pöydän ääreen alas, kirjataan ylös mahdollisia kompastumispaikkoja, ja se miten toivoo toisen niissä kohdissa toimivan, ja miten vastuu jakautuu missäkin kohtaa.
Tämä tehdään ENNEN kuin aletaan tekemään niitä lapsia.
Onhan näitä tehty. Ja lupaukset petetty.
En ole kuullut enkä nähnyt kenenkään tehneen näin. Itse asiasa minulle on naureskeltu kun olen ennen parisuhteen aloittamista halunnut keskustella asiat läpi, koska "kaiken pitää rakastuneena mennä omalla painollaan".
Minulla syynä oli uupumus. Olin vuosikausia pyörittänyt perhettä , koska mies teki niin paljon töitä. Tilanteemme muuttui ja tällähetkellä mies ei enää töitä tee samaan malliin , mutta kuvio jatkui minun osalta ennallaan. Olihan siitä tullut jo perheessämme normi, että häärään hullunlailla.
Oma vikani ja osittain pakonsanelemaa (aiemmasta tilanteesta johtuen). Nyt haetaan uusia rooleja, uutta tapaa elää ja osallistua tasapuolisesti. Tietenkin tilannetta vaikeuttaa mun voimien loppuminen, kuin seinään.
No, tämmöistä tää elämä nyt on. Erota emme halua tai aio mutta rankkaa on.
Mulla on tilanne se, että menen säännöllisesti meidän mökille lepäämään ja mies on silloin yksin vastuussa kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.
Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.
Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.
Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.
Joo, tuo kuulostaa tosi tuhoisalta naisen hyvinvoinnille. Kun kumppani luistaa vastuusta pahimpaan pikkulapsiaikaan, siitä jää muisto hylkäämisestä ja katkeruus. Täällä on ollut hirveitä tarinoita, esim vauva huutaa jatkuvasti niin mies muuttaa hotelliin nukkumaan!!!
Oletetaan että nainen sinnittelee tuon vaiheen. Sitten lapset kasvavat ja miestä alkaa kiinnostaa kivat jutut lasten kanssa. Lapset tykkäävät kun on rento iskä, eivät muista hylkäämistä. Nainen muistaa. Mutta miten tuossa vaiheessa perustelet eron, kun nyt on kaikki "hyvin".
Paras neuvo joka minulla on tähän antaa on keskustelu. Istutaan ihan pöydän ääreen alas, kirjataan ylös mahdollisia kompastumispaikkoja, ja se miten toivoo toisen niissä kohdissa toimivan, ja miten vastuu jakautuu missäkin kohtaa.
Tämä tehdään ENNEN kuin aletaan tekemään niitä lapsia.
Ainoa vain, että oi kuvitella itsestänsä ihan muuta, ja kun lapset syntyvät, todellisuus onkin toista. Minäkin kuvittelin että olen pohjattoman kärsivällinen äiti, ja kakat ;)
Totta kai voi yrittää listata, kannattaakin! Mutta teoria ja käytäntö on eri asioita.
Tuo onkin ihan eri asia. Ei kukaan voi tietää miltä TUNTUU mikäkin ja milloinkin, mutta se pitää pystyä allekirjoittamaan, että vuoroöinä valvotaan vauvan kanssa, tai että vähintään kerran viikossa osuu imurointivuoro omalle kohdalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensiksi lakkaat sen käytöksen mahdollistamisen. Et anna vaihtoehtoja. Et todellakaan pyydä. Sanot miehelle, että tästä lähtien asetelma on se, että perheessä on kaksi ihan yhtä vastuullista vanhempaa, joiden tehtävä on huolehtia asioista yhdessä. Hän saa vaikuttaa ihan yhtä paljon kuin sinä siihen, miten yhdessä työnjaon suoritatte. Mutta sinun ei kuulu pyytää.
Mitä tulee huolehtimiseen ja huomioimiseen, niin millä tavalla sinä huolehdit ja huomioit miestä?
Ajatuksena kaunis. Mitä luulet, että tapahtuu kun ao lakkaa pyytämästä? Aivan, ei mitään.
Itsekäs ja osallistumaton mies ei ymmärrä oma-aloitteisesti tehdä asioita. Muutenhan tätä ongelmaa ei alunperinkään olisi.
Ymmärrän ap: n tilanteen hirveä hyvin, koska voin samaistua siihen.
Meillä on ratkaisuksi löytynyt se, että kumpikin asuu omissa kodeissa. Silloin toinen saa omassa huushollissaan elää niinkuin haluaa ja lasten asioista voidaan sopia paremmin ja tasapuolisemmin.
Meillä ei mikään muu ratkaisu auttanut kaikkien yrittämiseen jälkeen .
Se on totta, että hyvin yleistä tämä on. Nainen ja äiti hoitaa kaiken. Mutta keinoja löytyy, eikä ero ole ainoa ratkaisu:)
Yleistä se ei ole. Ainoastaan mamma-palstalla äiti tekee aina ja kaiken ja paska mies ei mitään.
Tilastot, reaalimaailman observointi ei vastaa tätä hokemaa. Isät eivät ole koskaan ennen osallistuneet yhtä paljon kuin nykyään... En tiedä lukuisista perheistä (työ-/opiskelu-/lapsuudenkaverit, sukulaiset, lasten koulukaverit, harrastusporukat, tuttavaperheet) jossa ei vastuita jaeta. Mut täällä niitä riittää perse homeessa marttyroimassa.
Ei riitä enemmän kuin ennen eikä riitä että enemmän kuin jossain muissa maissa. Vain puolet riittää, ei mikään vähempi.
Ja sama koskee sitten kaikkia töitä. Ei vaan niitä perinteisempiä kotitöitä. Puolittakaa ne huolto- ja kunnostustyötkin sitten. Nehän on edelleen kaikkein sukupuolittuneimpia töitä. Ei kiinnosta naisia tasa-arvo.
Toinen asia on se, että tuolla puhuttiin siitä, onko yleistä, että nainen hoitaa kaiken yksin perheessä. Ja eihän asia niin ole.
Mitä vääristely auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella raskasta, mikälii mies ei ota yhtään vastuuta vanhempana eikä osallistu omatoimisesti vaan on paimennettava niinkuin yksi kakara lisää.
Miksi tällaiset ylipäätään haluaa parisuhteen ja lapsia? Pysyisivät sinkkuna niin saa venyä kotonaan ihan niin rauhassa kun haluaa.
Tämä. Minunkin ex halusi lapsia, asiasta keskusteltiin ja lapset olivat suunniteltuja. Hänen lähipiirissään miehet ovat hyvinkin osallistuvia, eikä varmasti hänelle, eikä minulle olisi tullut mieleenkään, että jäisin niin yksin lasten kanssa. Sitten kun arjessa selviää, että vauvat ja pienet lapset on vaativia, itkee, sotkee, häslää, huutaa ja valvottaa, ja oiskin kivempaa jäädä ylitöihin ja mennä harrastuksiin, niin miten joku voikin olla niin vastuuton, että pystyy vain jättämään toisen yksin sen kotona olevan show:n kanssa!
Ja ennen kuin joku urpo tulee tänne jupisemaan elatuksesta, niin kulut meillä maksettiin puoliksi ja töissä ollessa tulot olivat lähes samat, eli perhevapaat olisi rahan puolesta voinut jakaa vaikka puoliksi. Mies ei edes pitänyt kaikkia isyysvapaitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.
Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.
Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.
Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.
Joo, tuo kuulostaa tosi tuhoisalta naisen hyvinvoinnille. Kun kumppani luistaa vastuusta pahimpaan pikkulapsiaikaan, siitä jää muisto hylkäämisestä ja katkeruus. Täällä on ollut hirveitä tarinoita, esim vauva huutaa jatkuvasti niin mies muuttaa hotelliin nukkumaan!!!
Oletetaan että nainen sinnittelee tuon vaiheen. Sitten lapset kasvavat ja miestä alkaa kiinnostaa kivat jutut lasten kanssa. Lapset tykkäävät kun on rento iskä, eivät muista hylkäämistä. Nainen muistaa. Mutta miten tuossa vaiheessa perustelet eron, kun nyt on kaikki "hyvin".
Paras neuvo joka minulla on tähän antaa on keskustelu. Istutaan ihan pöydän ääreen alas, kirjataan ylös mahdollisia kompastumispaikkoja, ja se miten toivoo toisen niissä kohdissa toimivan, ja miten vastuu jakautuu missäkin kohtaa.
Tämä tehdään ENNEN kuin aletaan tekemään niitä lapsia.
Ainoa vain, että oi kuvitella itsestänsä ihan muuta, ja kun lapset syntyvät, todellisuus onkin toista. Minäkin kuvittelin että olen pohjattoman kärsivällinen äiti, ja kakat ;)
Totta kai voi yrittää listata, kannattaakin! Mutta teoria ja käytäntö on eri asioita.
Tuo onkin ihan eri asia. Ei kukaan voi tietää miltä TUNTUU mikäkin ja milloinkin, mutta se pitää pystyä allekirjoittamaan, että vuoroöinä valvotaan vauvan kanssa, tai että vähintään kerran viikossa osuu imurointivuoro omalle kohdalle.
Vuoroöinä?! Siis jos toinen käy töissä (toinen kotona), niin työssäkäyvän pitää valvoa yöt?! Ei morjens, älkää suostuko tuollaiseen. Ihan hulluutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".
Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.Mikään ei pyöri omalla painollaan.
Mulla alkoi suhde luistamaan vasta sitten kun tajusin tämän. Aina ollut jotain kärhämää, ja mua on syytetty siitä ja tuosta. Nyt tuo kaikki on takana, kun itse tajusin että mikään ei pyöri omalla painollaan, vaan pitää tehdä asioita.
m38
Mikä sai sinut ymmärtämään?
Entinen naisystävä eli nykyinen vaimo. Loogisuus hänessä on niin vahvana, toisen ja itsen ymmärtäminen, elämisen ilmiöiden tarkkanäköinen havainnointi, hänen oma oppiminen, ja oppimansa minulle aukottomasti selittäminen niin, että kertakaikkiaan en voinut olla mistään enää eri mieltä. Aika moni menneisyyden konttaaminen alkoikin näyttäytyä omina valinotinani ja vikoinani.
m38
Todella turhauttavaa kun hyvä keskusteluketju menee parin ihmisen keskenään väittelyksi. Painukaa purkamaan pahaa mieltänne johonkin muualle tai pysykää asiassa.
Jos teillä ei ole ap:lle enää mitään kommentoitavaa niin olkaa pliis kommentoimatta ja antakaa eri kirjoittajille ja näkökulmille tilaa.
Keskustelun juoni hukkuu typerään vääntämiseen.
Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensiksi lakkaat sen käytöksen mahdollistamisen. Et anna vaihtoehtoja. Et todellakaan pyydä. Sanot miehelle, että tästä lähtien asetelma on se, että perheessä on kaksi ihan yhtä vastuullista vanhempaa, joiden tehtävä on huolehtia asioista yhdessä. Hän saa vaikuttaa ihan yhtä paljon kuin sinä siihen, miten yhdessä työnjaon suoritatte. Mutta sinun ei kuulu pyytää.
Mitä tulee huolehtimiseen ja huomioimiseen, niin millä tavalla sinä huolehdit ja huomioit miestä?
Ajatuksena kaunis. Mitä luulet, että tapahtuu kun ao lakkaa pyytämästä? Aivan, ei mitään.
Itsekäs ja osallistumaton mies ei ymmärrä oma-aloitteisesti tehdä asioita. Muutenhan tätä ongelmaa ei alunperinkään olisi.
Ymmärrän ap: n tilanteen hirveä hyvin, koska voin samaistua siihen.
Meillä on ratkaisuksi löytynyt se, että kumpikin asuu omissa kodeissa. Silloin toinen saa omassa huushollissaan elää niinkuin haluaa ja lasten asioista voidaan sopia paremmin ja tasapuolisemmin.
Meillä ei mikään muu ratkaisu auttanut kaikkien yrittämiseen jälkeen .
Se on totta, että hyvin yleistä tämä on. Nainen ja äiti hoitaa kaiken. Mutta keinoja löytyy, eikä ero ole ainoa ratkaisu:)
Yleistä se ei ole. Ainoastaan mamma-palstalla äiti tekee aina ja kaiken ja paska mies ei mitään.
Tilastot, reaalimaailman observointi ei vastaa tätä hokemaa. Isät eivät ole koskaan ennen osallistuneet yhtä paljon kuin nykyään... En tiedä lukuisista perheistä (työ-/opiskelu-/lapsuudenkaverit, sukulaiset, lasten koulukaverit, harrastusporukat, tuttavaperheet) jossa ei vastuita jaeta. Mut täällä niitä riittää perse homeessa marttyroimassa.
Ei riitä enemmän kuin ennen eikä riitä että enemmän kuin jossain muissa maissa. Vain puolet riittää, ei mikään vähempi.
Ja sama koskee sitten kaikkia töitä. Ei vaan niitä perinteisempiä kotitöitä. Puolittakaa ne huolto- ja kunnostustyötkin sitten. Nehän on edelleen kaikkein sukupuolittuneimpia töitä. Ei kiinnosta naisia tasa-arvo.
Toinen asia on se, että tuolla puhuttiin siitä, onko yleistä, että nainen hoitaa kaiken yksin perheessä. Ja eihän asia niin ole.
Mitä vääristely auttaa?
Edelleen: vain puolet riittää. Et voi kehuskella sillä että teet enemmän kuin joku mies x vuosikymmentä sitten. Et saa siitä mitään pisteitä. Vain puolet riittää.
Vierailija kirjoitti:
Todella turhauttavaa kun hyvä keskusteluketju menee parin ihmisen keskenään väittelyksi. Painukaa purkamaan pahaa mieltänne johonkin muualle tai pysykää asiassa.
Jos teillä ei ole ap:lle enää mitään kommentoitavaa niin olkaa pliis kommentoimatta ja antakaa eri kirjoittajille ja näkökulmille tilaa.
Keskustelun juoni hukkuu typerään vääntämiseen.
Kiitos!
Voi hyvä ihme näitä kommentteja! Jos jotkut jäävätkin keskustelemaan jostain omasta asiastaan, ei se estä muita kommnetoimasta muuta. Ei tänne tulee sen enempää kommentteja ap:n tilanteesta vaikka kaikki rönsyilevät kommentit kiellettäisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".
Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.Itse naisena ajattelen, että parisuhteen tulisi olla tasavertainen, jossa huomioidaan molempien osapuolten toiveet siitä millaista arkea halutaan elää. Ei se ole yksipuolisesti vain toisen mieltymyksiin perustuva.
Kyllä, mutta sekin on toive, joka pitää huomioida ja ottaa tosissaan, jos toinen ei halua muuttaa mitään, ottaa rennommin ja olla rauhassa.
Jos toisella on toivelista ja toisella "ei halua mitään muutosta". Kompromissi ei ole sen listan mukainen ratkaisu.
Miehillä on hirveän usein tuo toive saada olla rauhassa. Miksi pitää ängetä parisuhteeseen kun haluaa vaan olla rauhassa?
Olen nainen, ja haluan olla rauhassa. Se tarkoittaa sitä että nautin yksinolosta, kun saa tehdä mitä huvittaa ,milloin huvittaa, kukaan ei puhu minulle mitään, ei kysele, ei odota, ei ehdota. Voin nettailla 3h putkeen, ja syödä pelkkää salaattia. Tai voin lukea kirjaa ilman että mikään keskeyttää sitä. Keskeyttämistä on sekin, että toinen alkaa kokkailemaan itselleen jotakin, katsoo tv:tä äänet päällä, kuuntelee radiota, ramppaa sisään ja ulos. Alkaa imuroimaan jne. vaikka mitään ei minulle puhuttaisikaan.
Luovuuteni kukkii ainoastaan silloin kun kukaan ei ole paikalla, minua ei kaipaa kukaan, puhelin ei soi, eikä kukaan tule ovelle.
Miehelleni rauhassa oleminen tarkoittaa sitä ettei tarvitse koko ajan tehdä muiden ohjaamana jotain, vaan saa vain tehdä mitä sattuu huvittamaan niin kauan että itse päättää lopettaa sen ja tehdä jotain muuta.
Haluat siis kehittää parisuhdetta niin että saat olla mahdollisimman paljon rauhassa (siitä tuossa oli aiemmin kyse)? Miksi siis olet parisuhteessa, jos toiveesi on olla yksin mahdollisimman paljon?
Tuo on aina niin kaunista katsottavaa kun vedetään mutkat suoriksi ja hyökätään ääripäästä ääripäähän ja unohdetaan välimuodot
En nyt oikein ymmärtänyt, mikä tuossa oli mutkien suoraksi vetämistä. Tuossa aiemmin puhuttiin siitä miten parisuhteen ongelmia voisi ratkaista ja ihmettelin siinä miesten yleistä toivetta että saisi olla rauhassa. Eli se olisi ratkaisu heille. Joku vastasi siihen olevansa henkilö joka haluaa olla usein rauhassa, joten kysyin häneltä onko tuo hänen ratkaisunsa suhteen ongelmiin. Oletan niin, kun hän kerran vastasi kohtaan missä tuota yksin oloa pohdittiin ratkaisuna. Toinen mahdollisuus on että hän luki vain viimeisen kommentin ja vastasi pelkästään siihen lukematta mistä oli kyse. Sinä taisit tehdä saman. Aika yleistä palstalla.
Paitsi ettei kukaan phtinut yksinoloa ratkaisuna ongelmiin, vaan sanottiin että moni mies haluaa olla rauhassa. Sitten kysyttiin mitä tämä rauhassaoleminen tarkoittaa, johon vastasin sekä omasta, että mieheni puolesta. Minun miehelleni rauhassaoleminen tarkoittaa sitä ettei tarvitse vastata jatkuviin pyyntöihin tehdä koko ajan jotain, vaan saa olla siltä rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".
Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.Itse naisena ajattelen, että parisuhteen tulisi olla tasavertainen, jossa huomioidaan molempien osapuolten toiveet siitä millaista arkea halutaan elää. Ei se ole yksipuolisesti vain toisen mieltymyksiin perustuva.
Kyllä, mutta sekin on toive, joka pitää huomioida ja ottaa tosissaan, jos toinen ei halua muuttaa mitään, ottaa rennommin ja olla rauhassa.
Jos toisella on toivelista ja toisella "ei halua mitään muutosta". Kompromissi ei ole sen listan mukainen ratkaisu.
Miehillä on hirveän usein tuo toive saada olla rauhassa. Miksi pitää ängetä parisuhteeseen kun haluaa vaan olla rauhassa?
Olen nainen, ja haluan olla rauhassa. Se tarkoittaa sitä että nautin yksinolosta, kun saa tehdä mitä huvittaa ,milloin huvittaa, kukaan ei puhu minulle mitään, ei kysele, ei odota, ei ehdota. Voin nettailla 3h putkeen, ja syödä pelkkää salaattia. Tai voin lukea kirjaa ilman että mikään keskeyttää sitä. Keskeyttämistä on sekin, että toinen alkaa kokkailemaan itselleen jotakin, katsoo tv:tä äänet päällä, kuuntelee radiota, ramppaa sisään ja ulos. Alkaa imuroimaan jne. vaikka mitään ei minulle puhuttaisikaan.
Luovuuteni kukkii ainoastaan silloin kun kukaan ei ole paikalla, minua ei kaipaa kukaan, puhelin ei soi, eikä kukaan tule ovelle.
Miehelleni rauhassa oleminen tarkoittaa sitä ettei tarvitse koko ajan tehdä muiden ohjaamana jotain, vaan saa vain tehdä mitä sattuu huvittamaan niin kauan että itse päättää lopettaa sen ja tehdä jotain muuta.
Haluat siis kehittää parisuhdetta niin että saat olla mahdollisimman paljon rauhassa (siitä tuossa oli aiemmin kyse)? Miksi siis olet parisuhteessa, jos toiveesi on olla yksin mahdollisimman paljon?
Tuo on aina niin kaunista katsottavaa kun vedetään mutkat suoriksi ja hyökätään ääripäästä ääripäähän ja unohdetaan välimuodot
En nyt oikein ymmärtänyt, mikä tuossa oli mutkien suoraksi vetämistä. Tuossa aiemmin puhuttiin siitä miten parisuhteen ongelmia voisi ratkaista ja ihmettelin siinä miesten yleistä toivetta että saisi olla rauhassa. Eli se olisi ratkaisu heille. Joku vastasi siihen olevansa henkilö joka haluaa olla usein rauhassa, joten kysyin häneltä onko tuo hänen ratkaisunsa suhteen ongelmiin. Oletan niin, kun hän kerran vastasi kohtaan missä tuota yksin oloa pohdittiin ratkaisuna. Toinen mahdollisuus on että hän luki vain viimeisen kommentin ja vastasi pelkästään siihen lukematta mistä oli kyse. Sinä taisit tehdä saman. Aika yleistä palstalla.
Paitsi ettei kukaan phtinut yksinoloa ratkaisuna ongelmiin, vaan sanottiin että moni mies haluaa olla rauhassa. Sitten kysyttiin mitä tämä rauhassaoleminen tarkoittaa, johon vastasin sekä omasta, että mieheni puolesta. Minun miehelleni rauhassaoleminen tarkoittaa sitä ettei tarvitse vastata jatkuviin pyyntöihin tehdä koko ajan jotain, vaan saa olla siltä rauhassa.
Sitä nimenomaan pohdittiin tuossa. Voisitko ystävällisesti lukea kaikki kommentit etkä vain viimeisintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.
Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.
Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.
Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.
Joo, tuo kuulostaa tosi tuhoisalta naisen hyvinvoinnille. Kun kumppani luistaa vastuusta pahimpaan pikkulapsiaikaan, siitä jää muisto hylkäämisestä ja katkeruus. Täällä on ollut hirveitä tarinoita, esim vauva huutaa jatkuvasti niin mies muuttaa hotelliin nukkumaan!!!
Oletetaan että nainen sinnittelee tuon vaiheen. Sitten lapset kasvavat ja miestä alkaa kiinnostaa kivat jutut lasten kanssa. Lapset tykkäävät kun on rento iskä, eivät muista hylkäämistä. Nainen muistaa. Mutta miten tuossa vaiheessa perustelet eron, kun nyt on kaikki "hyvin".
Paras neuvo joka minulla on tähän antaa on keskustelu. Istutaan ihan pöydän ääreen alas, kirjataan ylös mahdollisia kompastumispaikkoja, ja se miten toivoo toisen niissä kohdissa toimivan, ja miten vastuu jakautuu missäkin kohtaa.
Tämä tehdään ENNEN kuin aletaan tekemään niitä lapsia.
Ainoa vain, että oi kuvitella itsestänsä ihan muuta, ja kun lapset syntyvät, todellisuus onkin toista. Minäkin kuvittelin että olen pohjattoman kärsivällinen äiti, ja kakat ;)
Totta kai voi yrittää listata, kannattaakin! Mutta teoria ja käytäntö on eri asioita.
Tuo onkin ihan eri asia. Ei kukaan voi tietää miltä TUNTUU mikäkin ja milloinkin, mutta se pitää pystyä allekirjoittamaan, että vuoroöinä valvotaan vauvan kanssa, tai että vähintään kerran viikossa osuu imurointivuoro omalle kohdalle.
Vuoroöinä?! Siis jos toinen käy töissä (toinen kotona), niin työssäkäyvän pitää valvoa yöt?! Ei morjens, älkää suostuko tuollaiseen. Ihan hulluutta.
Voi että, en voi sille mitään ettet ymmärrä kirjoittamatta erikseen että jokaisella on ne omat asiat jotka ylös laitetaan. Ei ole tarkoitus kopioda keneltäkään toiselta heidän listaansa. Että on kyllä tosi morjens.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".
Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.Mikään ei pyöri omalla painollaan.
Mulla alkoi suhde luistamaan vasta sitten kun tajusin tämän. Aina ollut jotain kärhämää, ja mua on syytetty siitä ja tuosta. Nyt tuo kaikki on takana, kun itse tajusin että mikään ei pyöri omalla painollaan, vaan pitää tehdä asioita.
m38
Mikä sai sinut ymmärtämään?
Entinen naisystävä eli nykyinen vaimo. Loogisuus hänessä on niin vahvana, toisen ja itsen ymmärtäminen, elämisen ilmiöiden tarkkanäköinen havainnointi, hänen oma oppiminen, ja oppimansa minulle aukottomasti selittäminen niin, että kertakaikkiaan en voinut olla mistään enää eri mieltä. Aika moni menneisyyden konttaaminen alkoikin näyttäytyä omina valinotinani ja vikoinani.
m38
Upeaa että joku arvostaa omaa naistaan noin aidosti :) Onnekas nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.
Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.
Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.
Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.
Joo, tuo kuulostaa tosi tuhoisalta naisen hyvinvoinnille. Kun kumppani luistaa vastuusta pahimpaan pikkulapsiaikaan, siitä jää muisto hylkäämisestä ja katkeruus. Täällä on ollut hirveitä tarinoita, esim vauva huutaa jatkuvasti niin mies muuttaa hotelliin nukkumaan!!!
Oletetaan että nainen sinnittelee tuon vaiheen. Sitten lapset kasvavat ja miestä alkaa kiinnostaa kivat jutut lasten kanssa. Lapset tykkäävät kun on rento iskä, eivät muista hylkäämistä. Nainen muistaa. Mutta miten tuossa vaiheessa perustelet eron, kun nyt on kaikki "hyvin".
Paras neuvo joka minulla on tähän antaa on keskustelu. Istutaan ihan pöydän ääreen alas, kirjataan ylös mahdollisia kompastumispaikkoja, ja se miten toivoo toisen niissä kohdissa toimivan, ja miten vastuu jakautuu missäkin kohtaa.
Tämä tehdään ENNEN kuin aletaan tekemään niitä lapsia.
Ainoa vain, että oi kuvitella itsestänsä ihan muuta, ja kun lapset syntyvät, todellisuus onkin toista. Minäkin kuvittelin että olen pohjattoman kärsivällinen äiti, ja kakat ;)
Totta kai voi yrittää listata, kannattaakin! Mutta teoria ja käytäntö on eri asioita.
Tuo onkin ihan eri asia. Ei kukaan voi tietää miltä TUNTUU mikäkin ja milloinkin, mutta se pitää pystyä allekirjoittamaan, että vuoroöinä valvotaan vauvan kanssa, tai että vähintään kerran viikossa osuu imurointivuoro omalle kohdalle.
Vuoroöinä?! Siis jos toinen käy töissä (toinen kotona), niin työssäkäyvän pitää valvoa yöt?! Ei morjens, älkää suostuko tuollaiseen. Ihan hulluutta.
No todellakin! Ei kaikki ole mitään hävittäjälentäjiä (sellaisen varmaan tarviikin saada kunnon yöunet). Mutta esim. jos on joku perus toimistotyöntekijä, niin se työ on todennäköisesti 1000x kevyempää kuin se vauvan kanssa vietetty päivä kotona, jossa siivoaa keittiön x5, vaihtaa 10 vaippaa, joista puolet niskakakkoja, laittaa pyykkiä, siivoaa lattialle kaatuneet kukkamullat, tiskikoneen tyhjennys keskeytyy 5 krt, kun muksu on kiivennyt jonnekin pöydälle... aivan sekopäistä ja henkisesti kuluttavaa on kotona, kun toinen siellä töissä saa rauhassa keskittyä johonkin kehittävään. Eli enemmän unta tarvitsee se, jonka sitä vauva-arkea tarvii kestää.
Jännästi se mies kyllä selviää seuraavan päivän työpäivästä hyvin esimerkiksi bileillan (torstai-Kalle) päätteeksi, mutta vauvan kanssa ei millään voisi valvoa, koska työt :D
Unohtavatko naiset miehen rakkauden ja välittämisen jos ei mies sitä toistele vähän väliä? Tarkoitin kysymyksen ilman minkäänlaista kettuilua
Alue: Aihe vapaa
Sinä käyt nyt kyllä jotain ihan omaa debattiasi jota ei enää voi seurata.