Voiko perheen rikkoa sen takia, että mies ei ole huomaavainen?

Vierailija kirjoitti:

Minulla syynä oli uupumus. Olin vuosikausia pyörittänyt perhettä , koska mies teki niin paljon töitä. Tilanteemme muuttui ja tällähetkellä mies ei enää töitä tee samaan malliin , mutta kuvio jatkui minun osalta ennallaan. Olihan siitä tullut jo perheessämme normi, että häärään hullunlailla.

Oma vikani ja osittain pakonsanelemaa (aiemmasta tilanteesta johtuen). Nyt haetaan uusia rooleja, uutta tapaa elää ja osallistua tasapuolisesti. Tietenkin tilannetta vaikeuttaa mun voimien loppuminen, kuin seinään.

No, tämmöistä tää elämä nyt on. Erota emme halua tai aio mutta rankkaa on.

Mulla on tilanne se, että menen säännöllisesti meidän mökille lepäämään ja mies on silloin yksin vastuussa kaikesta.

On muuten todella vaikeaa luovuttaa se vastuu ja ne langat sille toiselle. Ja se on oikeasti haastavaa myös sille miehelle.

Opetella yhtäkkiä seuraamaan ja vastaamaan wilma viesteihin, muistamaan hammaslääkärit, luistimet ja sukset. Hoitamaan kauppa-asiat, ruuanlaitto, pyykit, koti.

Tilanne ei todellakaan korjaannu hetkessä, mutta pikkuhiljaa harjoittelemalla muutosta alkaa tapahtua .

Tässäkin täytyy muistaa armahtaa sitä miestä, joka yhtäkkiä otetaan sieltä vaihtopenkiltä pelin kapteeniksi. Ei voi odottaa täydellistä suoritusta heti suorilta.

  Voi erota ja melkein pitäisikin. Itse olen tuollaisten vanhempien lapsi, ja jäi todella kummallisia käsityksiä parisuhteesta, kun ajattelin, että se menee suunnilleen niin, että toista kohdellaan kuin lattiarättiä. Tapasin mieheni lähemmäs kolmekymppisenä (sitä ennen meno oli kamalaa -valitsin miehiä jotka olivat hirveitä koska en tajunnut, että he olivat hirveitä tai että parempaa olisi), ja mies esitti "me emme huuda, tai puhu toisillemme epäkunnioittavasti, emmekä todellakaan nöyryytä toisiamme, vaan puhumme toisillemme kauniisti ja yhteistyön hengessä" -ja olin hiukan että "jaa mitä tämä on?" Muutaman kuukauden kuluttua, mitä tämä on, on paras idea koskaan. Elämä on *vähän* hauskempaa kun puoliso on aina puolellasi, tai avaa rakentavan keskustelun jos on jotain häikkää (nyt 16 vuotta yhdessä joten joskus on ollut sanomista, en ole pahansisuisuuttani menettänyt, mutta se on aina onnistuttu sanomaan kunnioituksen hengessä. Lapsellemme opetan, että ei se että riidellään, sattuuhan sitä, vaan että rehellisesti ja yhteistyössä sovitaan. Eikä mies  ole ikinä koskaan yrittänyt nöyryyttää -kuka nöyryyttää lapsensa äitiä?

Ajattelehan, että sellainen parisuhdemalli jonka annat lapsillesi on mitä he pitävät normaalina, ja jos ei tule stoppia, he kärsivät vuorollaan.

Vierailija kirjoitti:

  Voi erota ja melkein pitäisikin. Itse olen tuollaisten vanhempien lapsi, ja jäi todella kummallisia käsityksiä parisuhteesta, kun ajattelin, että se menee suunnilleen niin, että toista kohdellaan kuin lattiarättiä. Tapasin mieheni lähemmäs kolmekymppisenä (sitä ennen meno oli kamalaa -valitsin miehiä jotka olivat hirveitä koska en tajunnut, että he olivat hirveitä tai että parempaa olisi), ja mies esitti "me emme huuda, tai puhu toisillemme epäkunnioittavasti, emmekä todellakaan nöyryytä toisiamme, vaan puhumme toisillemme kauniisti ja yhteistyön hengessä" -ja olin hiukan että "jaa mitä tämä on?" Muutaman kuukauden kuluttua, mitä tämä on, on paras idea koskaan. Elämä on *vähän* hauskempaa kun puo9liso on aina puolellasi, tai avaa rakentavan keskustelun jos on jotain häikkää (nyt 16 vuotta yhdessä joten joskus on ollut sanomista, en ole pahansisuisuuttani menettänyt, mutta se on aina onnistuttu sanomaan kunnioituksen hengessä. Lapsellemme opetan, että ei se että riidellään, sattuuhan sitä, vaan että rehellisesti ja yhteistyössä sovitaan. Eikä mies  ole ikinä koskaan yrittänyt nöyryyttää -kuka nöyryyttää lapsensa äitiä?

Ajattelehan, että sellainen parisuhdemalli jonka annat lapsillesi on mitä he pitävät normaalina, ja jos ei tule stoppia, he kärsivät vuorollaan.

Tässä nähdään taas kuinka vertaistukea omia kokemuksiasi ap:n tilanteeseen. Ap kertoi, ettei heidän suhteessa ongelmana ole riitely tai että mies kohtelee kuin lattiarättiä. Vai lukiko jossain niin?

Ihanaa, että yritätte auttaa mutta esimerkiksi sun kirjoitus ei kyllä hirveästi tuonut nyt mitään tähän nimenomaiseen keissiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".

Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.

Itse naisena ajattelen, että parisuhteen tulisi olla tasavertainen, jossa huomioidaan molempien osapuolten toiveet siitä millaista arkea halutaan elää.  Ei se ole yksipuolisesti vain toisen mieltymyksiin perustuva.

Kyllä, mutta sekin on toive, joka pitää huomioida ja ottaa tosissaan, jos toinen ei halua muuttaa mitään, ottaa rennommin ja olla rauhassa.

Jos toisella on toivelista ja toisella "ei halua mitään muutosta". Kompromissi ei ole sen listan mukainen ratkaisu.

Miehillä on hirveän usein tuo toive saada olla rauhassa. Miksi pitää ängetä parisuhteeseen kun haluaa vaan olla rauhassa?

Olen nainen, ja haluan olla rauhassa. Se tarkoittaa sitä että nautin yksinolosta, kun saa tehdä mitä huvittaa ,milloin huvittaa, kukaan ei puhu minulle mitään, ei kysele, ei odota, ei ehdota. Voin nettailla 3h putkeen, ja syödä pelkkää salaattia. Tai voin lukea kirjaa ilman että mikään keskeyttää sitä. Keskeyttämistä on sekin, että toinen alkaa kokkailemaan itselleen jotakin, katsoo tv:tä äänet päällä, kuuntelee radiota, ramppaa sisään ja ulos. Alkaa imuroimaan jne. vaikka mitään ei minulle puhuttaisikaan. 

Luovuuteni kukkii ainoastaan silloin kun kukaan ei ole paikalla, minua ei kaipaa kukaan, puhelin ei soi, eikä kukaan tule ovelle. 

Miehelleni rauhassa oleminen tarkoittaa sitä ettei tarvitse koko ajan tehdä muiden ohjaamana jotain, vaan saa vain tehdä mitä sattuu huvittamaan niin kauan että itse päättää lopettaa sen ja tehdä jotain muuta. 

Haluat siis kehittää parisuhdetta niin että saat olla mahdollisimman paljon rauhassa (siitä tuossa oli aiemmin kyse)? Miksi siis olet parisuhteessa, jos toiveesi on olla yksin mahdollisimman paljon?

Tuo on aina niin kaunista katsottavaa kun vedetään mutkat suoriksi ja hyökätään ääripäästä ääripäähän ja unohdetaan välimuodot

En nyt oikein ymmärtänyt, mikä tuossa oli mutkien suoraksi vetämistä. Tuossa aiemmin puhuttiin siitä miten parisuhteen ongelmia voisi ratkaista ja ihmettelin siinä miesten yleistä toivetta että saisi olla rauhassa. Eli se olisi ratkaisu heille. Joku vastasi siihen olevansa henkilö joka haluaa olla usein rauhassa, joten kysyin häneltä onko tuo hänen ratkaisunsa suhteen ongelmiin. Oletan niin, kun hän kerran vastasi kohtaan missä tuota yksin oloa pohdittiin ratkaisuna. Toinen mahdollisuus on että hän luki vain viimeisen kommentin ja vastasi pelkästään siihen lukematta mistä oli kyse. Sinä taisit tehdä saman. Aika yleistä palstalla.

Paitsi ettei kukaan phtinut yksinoloa ratkaisuna ongelmiin, vaan sanottiin että moni mies haluaa olla rauhassa. Sitten kysyttiin mitä tämä rauhassaoleminen tarkoittaa, johon vastasin sekä omasta, että mieheni puolesta. Minun miehelleni rauhassaoleminen tarkoittaa sitä ettei tarvitse vastata jatkuviin pyyntöihin tehdä koko ajan jotain, vaan saa olla siltä rauhassa.

Sitä nimenomaan pohdittiin tuossa. Voisitko ystävällisesti lukea kaikki kommentit etkä vain viimeisintä.

Ole hyvä ja lue itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".

Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.

Mikään ei pyöri omalla painollaan.

Mulla alkoi suhde luistamaan vasta sitten kun tajusin tämän. Aina ollut jotain kärhämää, ja mua on syytetty siitä ja tuosta. Nyt tuo kaikki on takana, kun itse tajusin että mikään ei pyöri omalla painollaan, vaan pitää tehdä asioita.

m38

Mikä sai sinut ymmärtämään?

Entinen naisystävä eli nykyinen vaimo. Loogisuus hänessä on niin vahvana, toisen ja itsen ymmärtäminen, elämisen ilmiöiden tarkkanäköinen havainnointi, hänen oma oppiminen, ja oppimansa minulle aukottomasti selittäminen niin, että kertakaikkiaan en voinut olla mistään enää eri mieltä. Aika moni menneisyyden konttaaminen alkoikin näyttäytyä omina valinotinani ja vikoinani.

m38

Upeaa että joku arvostaa omaa naistaan noin aidosti :) Onnekas nainen.

Kaikki nämä vuodet olen ihan jokainen päivä ollut kiitollinen vaimostani, ja ymmärrän mikä säkä minulla on käynyt.

m38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.

Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.

Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.

Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.

Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.

Joo, tuo kuulostaa tosi tuhoisalta naisen hyvinvoinnille. Kun kumppani luistaa vastuusta pahimpaan pikkulapsiaikaan, siitä jää muisto hylkäämisestä ja katkeruus. Täällä on ollut hirveitä tarinoita, esim vauva huutaa jatkuvasti niin mies muuttaa hotelliin nukkumaan!!!

Oletetaan että nainen sinnittelee tuon vaiheen. Sitten lapset kasvavat ja miestä alkaa kiinnostaa kivat jutut lasten kanssa. Lapset tykkäävät kun on rento iskä, eivät muista hylkäämistä. Nainen muistaa. Mutta miten tuossa vaiheessa perustelet eron, kun nyt on kaikki "hyvin".

Paras neuvo joka minulla on tähän antaa on keskustelu. Istutaan ihan pöydän ääreen alas, kirjataan ylös  mahdollisia kompastumispaikkoja, ja se miten toivoo toisen niissä kohdissa toimivan, ja miten vastuu jakautuu missäkin kohtaa. 

Tämä tehdään ENNEN kuin aletaan tekemään niitä lapsia. 

Ainoa vain, että oi kuvitella itsestänsä ihan muuta, ja kun lapset syntyvät, todellisuus onkin toista. Minäkin kuvittelin että olen pohjattoman kärsivällinen äiti, ja kakat ;)

Totta kai voi yrittää listata, kannattaakin! Mutta teoria ja käytäntö on eri asioita.

Tuo onkin ihan eri asia. Ei kukaan voi tietää miltä TUNTUU mikäkin ja milloinkin, mutta se pitää pystyä allekirjoittamaan, että vuoroöinä valvotaan vauvan kanssa, tai että vähintään kerran viikossa osuu imurointivuoro omalle kohdalle.

Vuoroöinä?! Siis jos toinen käy töissä (toinen kotona), niin työssäkäyvän pitää valvoa yöt?! Ei morjens, älkää suostuko tuollaiseen. Ihan hulluutta.

Kyllä siellä töissä voi käydä ihan molemmat. Oma lapseni ei kolmeen vuoteen nukkunut kokonaista yötä. Puolitoistavuotiaana meni päiväkotiin, mutta kas kummaan, se olin minä (nainen), joka heräsi sen lapsen kanssa senkin jälkeen.

Tiedostan olevani vaativa, perfektionistinen ja omat standardit on melko korkealla mitä tulee elämäntapaan ylipäänsä.

Mies on paljon rennompi tietyissä asioissa ja tämän vuoksi me ollaan usein törmäyskurssilla.

Armollisuus ja hyväksyminen. Siinä kaksi valtavan vaikeaa teemaa.

Mutta kuitenkin suhteessa molempien täytyy sitoutua siihen, että tulee toista sinne kuuluisaan puolitiehen vastaan.

Huithapeli yrittää olla vähemmän sellainen ja pikkutarkka taas höllätä vaatimustasoaan edes hieman.

Helpommin sanottu kuin tehty. Tsemppiä vaan kaikille, varsin yleinen puheenaihe ainakin omassa kaveripiirissän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".

Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.

Mikään ei pyöri omalla painollaan.

Mulla alkoi suhde luistamaan vasta sitten kun tajusin tämän. Aina ollut jotain kärhämää, ja mua on syytetty siitä ja tuosta. Nyt tuo kaikki on takana, kun itse tajusin että mikään ei pyöri omalla painollaan, vaan pitää tehdä asioita.

m38

Mikä sai sinut ymmärtämään?

Entinen naisystävä eli nykyinen vaimo. Loogisuus hänessä on niin vahvana, toisen ja itsen ymmärtäminen, elämisen ilmiöiden tarkkanäköinen havainnointi, hänen oma oppiminen, ja oppimansa minulle aukottomasti selittäminen niin, että kertakaikkiaan en voinut olla mistään enää eri mieltä. Aika moni menneisyyden konttaaminen alkoikin näyttäytyä omina valinotinani ja vikoinani.

m38

Upeaa että joku arvostaa omaa naistaan noin aidosti :) Onnekas nainen.

Kaikki nämä vuodet olen ihan jokainen päivä ollut kiitollinen vaimostani, ja ymmärrän mikä säkä minulla on käynyt.

m38

No just. Ei mut ihana juttu. Ehkä tämä nyt ei kuitenkaan ole se ihanne, että täytyy tyyliin silmät kiitollisuudesta kyynelehtien arvostaa joka ikinen päivä sitä omaa kumppaniaan. Mutta yleisesti ja edes suurimmaksi osaksi.

Vaikeita aikoja , niitäkin mahtuu pitkälle taipaleelle. Ja hyvätkään ajat ei kestä ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.

Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.

Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.

Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.

Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.

Joo, tuo kuulostaa tosi tuhoisalta naisen hyvinvoinnille. Kun kumppani luistaa vastuusta pahimpaan pikkulapsiaikaan, siitä jää muisto hylkäämisestä ja katkeruus. Täällä on ollut hirveitä tarinoita, esim vauva huutaa jatkuvasti niin mies muuttaa hotelliin nukkumaan!!!

Oletetaan että nainen sinnittelee tuon vaiheen. Sitten lapset kasvavat ja miestä alkaa kiinnostaa kivat jutut lasten kanssa. Lapset tykkäävät kun on rento iskä, eivät muista hylkäämistä. Nainen muistaa. Mutta miten tuossa vaiheessa perustelet eron, kun nyt on kaikki "hyvin".

Paras neuvo joka minulla on tähän antaa on keskustelu. Istutaan ihan pöydän ääreen alas, kirjataan ylös  mahdollisia kompastumispaikkoja, ja se miten toivoo toisen niissä kohdissa toimivan, ja miten vastuu jakautuu missäkin kohtaa. 

Tämä tehdään ENNEN kuin aletaan tekemään niitä lapsia. 

Ainoa vain, että oi kuvitella itsestänsä ihan muuta, ja kun lapset syntyvät, todellisuus onkin toista. Minäkin kuvittelin että olen pohjattoman kärsivällinen äiti, ja kakat ;)

Totta kai voi yrittää listata, kannattaakin! Mutta teoria ja käytäntö on eri asioita.

Tuo onkin ihan eri asia. Ei kukaan voi tietää miltä TUNTUU mikäkin ja milloinkin, mutta se pitää pystyä allekirjoittamaan, että vuoroöinä valvotaan vauvan kanssa, tai että vähintään kerran viikossa osuu imurointivuoro omalle kohdalle.

Vuoroöinä?! Siis jos toinen käy töissä (toinen kotona), niin työssäkäyvän pitää valvoa yöt?! Ei morjens, älkää suostuko tuollaiseen. Ihan hulluutta.

Meillä lapsi oppi nukkumaan, kun mies ilmoitti, että nyt lapsi siirtyy omaan huoneeseen eikä sinne mennä jokaisesta inahduksesta. Ja katso - ihme tapahtui eli kun miehen olisi pitänyt ottaa öistä vastuu, niin lapsi ryhtyi nukkumaan, koska ei ollut enää perhepetissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensiksi lakkaat sen käytöksen mahdollistamisen. Et anna vaihtoehtoja. Et todellakaan pyydä. Sanot miehelle, että tästä lähtien asetelma on se, että perheessä on kaksi ihan yhtä vastuullista vanhempaa, joiden tehtävä on huolehtia asioista yhdessä. Hän saa vaikuttaa ihan yhtä paljon kuin sinä siihen, miten yhdessä työnjaon suoritatte. Mutta sinun ei kuulu pyytää.

Mitä tulee huolehtimiseen ja huomioimiseen, niin millä tavalla sinä huolehdit ja huomioit miestä?

Ajatuksena kaunis. Mitä luulet, että tapahtuu kun ao lakkaa pyytämästä? Aivan, ei mitään.

Itsekäs ja osallistumaton mies ei ymmärrä oma-aloitteisesti tehdä asioita. Muutenhan tätä ongelmaa ei alunperinkään olisi.

Ymmärrän ap: n tilanteen hirveä hyvin, koska voin samaistua siihen.

Meillä on ratkaisuksi löytynyt se, että kumpikin asuu omissa kodeissa. Silloin toinen saa omassa huushollissaan elää niinkuin haluaa ja lasten asioista voidaan sopia paremmin ja tasapuolisemmin.

Meillä ei mikään muu ratkaisu auttanut kaikkien yrittämiseen jälkeen .

Se on totta, että hyvin yleistä tämä on. Nainen ja äiti hoitaa kaiken. Mutta keinoja löytyy, eikä ero ole ainoa ratkaisu:)

Yleistä se ei ole. Ainoastaan mamma-palstalla äiti tekee aina ja kaiken ja paska mies ei mitään.

Tilastot, reaalimaailman observointi ei vastaa tätä hokemaa. Isät eivät ole koskaan ennen osallistuneet yhtä paljon kuin nykyään... En tiedä lukuisista perheistä (työ-/opiskelu-/lapsuudenkaverit, sukulaiset, lasten koulukaverit, harrastusporukat, tuttavaperheet) jossa ei vastuita jaeta. Mut täällä niitä riittää perse homeessa marttyroimassa.

Ei riitä enemmän kuin ennen eikä riitä että enemmän kuin jossain muissa maissa. Vain puolet riittää, ei mikään vähempi.

Ja sama koskee sitten kaikkia töitä. Ei vaan niitä perinteisempiä kotitöitä. Puolittakaa ne huolto- ja kunnostustyötkin sitten. Nehän on edelleen kaikkein sukupuolittuneimpia töitä. Ei kiinnosta naisia tasa-arvo.

Toinen asia on se, että tuolla puhuttiin siitä, onko yleistä, että nainen hoitaa kaiken yksin perheessä. Ja eihän asia niin ole.

Mitä vääristely auttaa?

Mitkä huolto- ja kunnostustyöt? Ei se mies tehnyt sellaisia parisuhteen aikanakaan. Siis oman autonsa tietysti vei huoltoon, mutta minä vein kyllä omani ihan itse. Ei nykykodeissa ole sellaisia kunnostustöitä, joita ei nainen osaisi hoitaa/hoitaisi. Isommat rempat teetettiin ammattilaisella jo parisuhteen aikanakin. Olen kaksi vuotta sitten eronnut nainen, jolla omistusasunto, piha ja auto, enkä ole miestä mihinkään kunnostustöihin kaivannut. Sen sijaan olisin kaivannut miestä osallistumaan lasten hoitoon, mutta se onnistui vasta eron ja lastenvalvojan vahvistaman sopimuksen myötä (vaikka hänkin alunperin lapsia halusi).

Monesti miehet oikein haluamalla haluavat tehdä niitä harvemmin tehtäviä hommia, esimerkiksi joku piha-aitojen leikkaaminen. Kun silloin pääsee moneksi tunniksi ihan yksin sinne pihalle hyvällä kelillä sillä aikaa kun vaimo  hoitaa sitä perushärdelliä: vahtii lapsia, tekee ruokaa, siivoaa keittiön, tiskit. Kyllä ne naiset mielellään vaihtaisi osia ja leikkaisi mieluummin sitä aitaa, mutta kun se mies vain istuisi sohvalla ja nainen joutuisi aidanleikkuun lisäksi laittamaan ruokaa, siivoamaan keittiön, tiskit... niin nainen sitten sanoo, että ok, mene sitten leikkaamaan se edes aita.

Ap, et tee miehelläsi mitään. Et enää tuota laiskuria arvosta, etkä tule arvostamaan myöhemminkään. Annat lapsillesi karmean kuvan parisuhteista. Kannattaa erota. Ehkä löydät paremman miehen, mutta vaikket löytäisikään, voit elää tasapainoista elämää ilman, että kokoajan ketuttaa toisen tekemiset/tekemättä jättämiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan monta kertaa nähty että nähty että nainen kitisee kun mies ei huomio ja kun aletaan kyselemään miten nainen huomio miestä niin tulee aina ne samat asiat että naista on sotkuisuus häirinnyt niin on siivonnut kämpän ja sanoo että se on miehen huomioimista kun mies ei edes ole huomannut sotkua ja jos nainen tekee itselleen sekä lapsilleen ruokaa ja jos käy vahinko että siittä riittää miehellekin niin se on miehen huomioimista. Mutta jos mies huoltaa ja korjaa asuntoa tai yhteisen auton jota nainenkin käyttää niin siinä ei ole mitään naisen huomiomista. Naiset peilaa aina kaiken itsensä kautta ja tekee mitä itse haluaa ja sanoo että se on miehen huomioimista vaikka miestä ei koko asia edes kiinnosta

Jälleen kerran vaaditaan naiselta huolenpitoa ,joka vie useamman tunnin päivässä, jokaikinen päivä. Miehelle riittää, että kerran viidessä vuodessa huoltaa autoa tai vaihtaa sulakkeen. Miestä ei kannata pitää nurkissa vaivoina mikäli siitä ei ole kuin satunnaista hyötyä.

Kuka sitä jatkuvaa huolenpitoa on vaatinut? Yleensä se on nainen joka määrittelee kuinka siistiä pitää olla kun miehen määritelmä ei ole riittävä naiselle. Eli toisin sanottuna nainen päättää mitä itse haluaa ja ilmoittaa sen olevan miehen huomioimista kun toteuttaa itse vaatimat kriteerit. Omakotitalossa on pikkusen enemmän hommaa kuin pikkusen jotain viiden vuoden välein. Ja ilmeisesti teillä on ollut vain uusia autoja tai et ole kiinnostunut niistä asioista joista tarvitsee huolehtia. Eiköhän tuo ole sama asia että naista ei kannata pitää nurkissa vaivana vaatimassa jos ei mitään näe mitä mies tekee kun ei näe hyötyinä muita kun niitä jotka on suoraan naiselle.

Laitoin pihalle vastenmielisen vetelyksen, ja elämänlaatu on parantunut huomattavasti. Asun kerrostalossa, jossa huoltoyhtiö hoitaa korjaukset ja pihatyöt enkä omista autoa, kuljen metrolla/junalla/taksilla. Ex joutuu nyt ihan itse tekemään ruokansa ja pesemään pyykkinsä. Lasten mukaan alkaa jo sujua, vaikka aluksi kuskasi pyykit äidilleen. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".

Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.

Mikään ei pyöri omalla painollaan.

Mulla alkoi suhde luistamaan vasta sitten kun tajusin tämän. Aina ollut jotain kärhämää, ja mua on syytetty siitä ja tuosta. Nyt tuo kaikki on takana, kun itse tajusin että mikään ei pyöri omalla painollaan, vaan pitää tehdä asioita.

m38

Mikä sai sinut ymmärtämään?

Entinen naisystävä eli nykyinen vaimo. Loogisuus hänessä on niin vahvana, toisen ja itsen ymmärtäminen, elämisen ilmiöiden tarkkanäköinen havainnointi, hänen oma oppiminen, ja oppimansa minulle aukottomasti selittäminen niin, että kertakaikkiaan en voinut olla mistään enää eri mieltä. Aika moni menneisyyden konttaaminen alkoikin näyttäytyä omina valinotinani ja vikoinani.

m38

Upeaa että joku arvostaa omaa naistaan noin aidosti :) Onnekas nainen.

Kaikki nämä vuodet olen ihan jokainen päivä ollut kiitollinen vaimostani, ja ymmärrän mikä säkä minulla on käynyt.

m38

joku kateellinen siellä tätäkin alapeukuttaa :D :D :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".

Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.

Mikään ei pyöri omalla painollaan.

Mulla alkoi suhde luistamaan vasta sitten kun tajusin tämän. Aina ollut jotain kärhämää, ja mua on syytetty siitä ja tuosta. Nyt tuo kaikki on takana, kun itse tajusin että mikään ei pyöri omalla painollaan, vaan pitää tehdä asioita.

m38

Mikä sai sinut ymmärtämään?

Entinen naisystävä eli nykyinen vaimo. Loogisuus hänessä on niin vahvana, toisen ja itsen ymmärtäminen, elämisen ilmiöiden tarkkanäköinen havainnointi, hänen oma oppiminen, ja oppimansa minulle aukottomasti selittäminen niin, että kertakaikkiaan en voinut olla mistään enää eri mieltä. Aika moni menneisyyden konttaaminen alkoikin näyttäytyä omina valinotinani ja vikoinani.

m38

Upeaa että joku arvostaa omaa naistaan noin aidosti :) Onnekas nainen.

Kaikki nämä vuodet olen ihan jokainen päivä ollut kiitollinen vaimostani, ja ymmärrän mikä säkä minulla on käynyt.

m38

No just. Ei mut ihana juttu. Ehkä tämä nyt ei kuitenkaan ole se ihanne, että täytyy tyyliin silmät kiitollisuudesta kyynelehtien arvostaa joka ikinen päivä sitä omaa kumppaniaan. Mutta yleisesti ja edes suurimmaksi osaksi.

Vaikeita aikoja , niitäkin mahtuu pitkälle taipaleelle. Ja hyvätkään ajat ei kestä ikuisesti.

Mielestäni on ihanne se että osaa olla kiitollinen puolisosta. Sitä tarvitaan nimittäin ETENKIN silloin kun elämä heittää loskaa rattaisiin. Kiitollisuus ei poistu sillä että tulee vaikeita aikoja, vaan se on nimen omaan voimavarana silloin. Toki kaikki eivät osaa olla kiitollisia ylipäätään mistään. Ikävää ja katleraa porukkaa. Onneksi ei kuulu omaan lähipiiriini tuollaisia ankeuttajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on perinteinen naisten narsistinen logiikka parisuhteesta. Ensinnäkin, mies haluaa usein parisuhteen pyörivän tietyllä tapaa omalla painollaan. On äärimmäisen raskasta jos sinun koko ajan pitää olla jollain tavalla todistamassa toiselle omaa välittämistä. Kuten eräs miespuolinen kaverini joskus osuvasti sanoi, kun hän totesi naiselleen: "Vaikka minä en koko ajan ole hokemassa rakkaudentunnustuksia, niin se ei tarkoita sitä, että tunteet sinua kohtaan olisivat muuttuneet. Minä kyllä varmasti ilmoitan suoraan jos tunteiden osalta joskus se muuttuminen tapahtuisi".

Naiset ovat pilanneet monta hyvää parisuhdetta yliampuvalla tunnekiihkoilullaan. Toki aloituksessa tuodaan esille asioita, jotka ovat oikeaa laiminlyöntiä miehen puolelta, mutta se on eri asia, että ovatko ne todellisuudessa kaikessa laajuudessaan noin radikaalisti totta. Tässä kun kuulee vain yhden puolen kertomuksen koko tarinasta. Usein nainen jättää kertomatta näissä kohdissa hyvät asiat ja tuo esille vain viat.

Itse naisena ajattelen, että parisuhteen tulisi olla tasavertainen, jossa huomioidaan molempien osapuolten toiveet siitä millaista arkea halutaan elää.  Ei se ole yksipuolisesti vain toisen mieltymyksiin perustuva.

Kyllä, mutta sekin on toive, joka pitää huomioida ja ottaa tosissaan, jos toinen ei halua muuttaa mitään, ottaa rennommin ja olla rauhassa.

Jos toisella on toivelista ja toisella "ei halua mitään muutosta". Kompromissi ei ole sen listan mukainen ratkaisu.

En minäkään haluaisi mitään muutosta, jos kotona olisi palvelusväkeä. Aloittajan tilanteessa ei ole kyse mistään rakkaudentunnustuksista, vaan siitä, että mies on hirveä riesa ja riippakivi ja sen päälle vielä ilkeä. Vähemmän työtä on hoitaa lapset yksin, jos "mieslapsi" hoitaa itsensä jossain muualla.

Ei se perhe siitä mitenkään "rikkoudu" jos vanhemmat eroavat. Parempi asua erillään kuin velloa huonossa olossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.

Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.

Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.

Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.

Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.

Totta kai saa erota, mutta sitten hyväksyy eron seuraukset. Että pitää muuttaa todennäköisesti pienempään asuntoon, että todennäköisesti ei ole enää autoa käytössä, että on vastuussa lapsista 24/7 ilman apua (paitsi parina viikonloppuna kuukaudessa), että joutuu oikeasti elämään ilman yhteistä tiliä ja toisen tuloja. Aika moni eronnut miettii, että oliko eron syy kuitenkaan relevantti, kannattiko ihan oikeasti valita elämä, jossa vetää töiden jälkeen sohjossa pulkassa kahta lasta ja kauppakasseja, kun aikaisemmin se mitääntekemätön mies haki lapset hoidosta.

Täh? Kun ei se mies hakenut niitä lapsia parisuhteen aikanakaa. Ongelmahan tässä on nimen omaan miehet, jotka ei tee näitä juttuja. Ei mun exäni halunnut keskeyttää työpäiväänsä/kiirehtiä viimeisestä palaveristaan jonnekin päiväkodille. Minä maksoin puolet kuluista, olin töissä minäkin, ja kyllä nostin sen lukuisia kertoja esille, että hänkin voisi joskus ne lapset hakea. Sanoi, ettei hae.

Eli ihan samat hommat mulla on eron jälkeen kuin ennenkin, sillä erotuksella, ettei sen miehen ketuttavaa naamaa tarvitse katsella, eikä mene energiaa hänen kanssaan vääntämiseen ja nyt on joka toinen viikonloppu omaa aikaa (ennen eroa sitä ei ollut juuri ollenkaan).

Mies ei ole huomaavainen?

Tinder on varmasti pullollaan tyyppejä, jotka huomioivat yh äitiä. Sekö on sitä mitä haet. Lapset ylimääräisenä heittopussina vanhempien välillä, kun uusi teini-ikä alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap miehesi isä on ollut sellainen kuin hän nyt.On erittäin yleistä, että isän toimintamalli "periytyy" pojalleen. Se tuntuu normaalilta tavalta toimia. Monesti vaimot ja äidit ovat myös osallisia siihen, he eivät ole ikinä pyytäneetkään apua miesväeltä kotitöihin.

Näistä asioista pitää puhua ja sopia rauhallisesti. Riidassa huudetut asiat eivät taida auttaa mitään,vaan päinvastoin molemmille voi jäädä vääriä käsityksiä edelleen toisistanne ja siitä mitä toivoisitte toisiltanne.

Sekin on yleistä valitettavasti, että parisuhde on " katkolla" lasten ollessa pieniä. Silloin tulee erottua liian helposti, koska vanhemmat ovat stressaantuneita. Asiantuntijatkin ovat neuvoneet kestämään sen vaiheen ohi ja katsoa, jos suhde paranisikin ennalleen kun tilanne helpottuu.

Tämä on niin kuraa, ettei saisi erota lasten ollessa pieniä, vaan pitäisi vaan kestää kaikki paska, eli hoitaa itse lopen uupuneena kaikki epäkiitollinen työ, ja antaa toisen laiskotella, ja sitten kun lapset on isompia ja niiden kanssa on kiva mennä potkimaan palloa, niin sitten voi kehua miestä, kun häntä vihdoin kiinnostaa sen verran osallistua. Miksi naisten pitäisi tuollaista kestää? En minä ainakaan koskaan enää voisi arvostaa sellaista henkilöä, joka ei kykene kantamaan vastuutaan omista pienistä lapsistaan ja perheestään.

Tuollaista nakkikonemallista miestä ei kukaan työelämässäkään arvostaisi, niin miksi kotona? Hauskinta on se, että monesti nämä kotihommista luistavat tyypit nimen omaan ottavat vastuuta töissä, kotona ei vaan kiinnosta. Ei sellaista voisi myöhemminkään rakastaa, eikä sellaisen varaan mitään kannata myöhemminkään rakentaa, joka tuon pikkulapsivaiheen ihan pokalla sälyttää toisen niskoille. Ei sellainen mies tule vaimoaan tukemaan missään muussakaan asiassa koskaan. Ne vaan ottaa, nauttii siitä, että toinen hoitaa kaiken. Ei ne koskaan anna mitään.

Totta kai saa erota, mutta sitten hyväksyy eron seuraukset. Että pitää muuttaa todennäköisesti pienempään asuntoon, että todennäköisesti ei ole enää autoa käytössä, että on vastuussa lapsista 24/7 ilman apua (paitsi parina viikonloppuna kuukaudessa), että joutuu oikeasti elämään ilman yhteistä tiliä ja toisen tuloja. Aika moni eronnut miettii, että oliko eron syy kuitenkaan relevantti, kannattiko ihan oikeasti valita elämä, jossa vetää töiden jälkeen sohjossa pulkassa kahta lasta ja kauppakasseja, kun aikaisemmin se mitääntekemätön mies haki lapset hoidosta.

Täh? Kun ei se mies hakenut niitä lapsia parisuhteen aikanakaa. Ongelmahan tässä on nimen omaan miehet, jotka ei tee näitä juttuja. Ei mun exäni halunnut keskeyttää työpäiväänsä/kiirehtiä viimeisestä palaveristaan jonnekin päiväkodille. Minä maksoin puolet kuluista, olin töissä minäkin, ja kyllä nostin sen lukuisia kertoja esille, että hänkin voisi joskus ne lapset hakea. Sanoi, ettei hae.

Eli ihan samat hommat mulla on eron jälkeen kuin ennenkin, sillä erotuksella, ettei sen miehen ketuttavaa naamaa tarvitse katsella, eikä mene energiaa hänen kanssaan vääntämiseen ja nyt on joka toinen viikonloppu omaa aikaa (ennen eroa sitä ei ollut juuri ollenkaan).

Päiväkoti menee kiinni klo 17. Ei meillä ainakaan siihen aikaan ole enää mitään palavereita. Kotihommat kutsuu useimpia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

  Voi erota ja melkein pitäisikin. Itse olen tuollaisten vanhempien lapsi, ja jäi todella kummallisia käsityksiä parisuhteesta, kun ajattelin, että se menee suunnilleen niin, että toista kohdellaan kuin lattiarättiä. Tapasin mieheni lähemmäs kolmekymppisenä (sitä ennen meno oli kamalaa -valitsin miehiä jotka olivat hirveitä koska en tajunnut, että he olivat hirveitä tai että parempaa olisi), ja mies esitti "me emme huuda, tai puhu toisillemme epäkunnioittavasti, emmekä todellakaan nöyryytä toisiamme, vaan puhumme toisillemme kauniisti ja yhteistyön hengessä" -ja olin hiukan että "jaa mitä tämä on?" Muutaman kuukauden kuluttua, mitä tämä on, on paras idea koskaan. Elämä on *vähän* hauskempaa kun puo9liso on aina puolellasi, tai avaa rakentavan keskustelun jos on jotain häikkää (nyt 16 vuotta yhdessä joten joskus on ollut sanomista, en ole pahansisuisuuttani menettänyt, mutta se on aina onnistuttu sanomaan kunnioituksen hengessä. Lapsellemme opetan, että ei se että riidellään, sattuuhan sitä, vaan että rehellisesti ja yhteistyössä sovitaan. Eikä mies  ole ikinä koskaan yrittänyt nöyryyttää -kuka nöyryyttää lapsensa äitiä?

Ajattelehan, että sellainen parisuhdemalli jonka annat lapsillesi on mitä he pitävät normaalina, ja jos ei tule stoppia, he kärsivät vuorollaan.

Tässä nähdään taas kuinka vertaistukea omia kokemuksiasi ap:n tilanteeseen. Ap kertoi, ettei heidän suhteessa ongelmana ole riitely tai että mies kohtelee kuin lattiarättiä. Vai lukiko jossain niin?

Ihanaa, että yritätte auttaa mutta esimerkiksi sun kirjoitus ei kyllä hirveästi tuonut nyt mitään tähän nimenomaiseen keissiin.

Ai, mun mielestä taas ihan selkeästi toi. Olet varmaan yksi niitä joiden mielestä pitää pysyä naimisissa epäsopivan kumppanin kanssa ihan hampaat irvessä vain siksi ettei "epäonnistu avioliitossa". Koska hui kauheeta hei.

Ei voisi elämää enempää hukkaan heittää.