Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei meinaa päästä pienistä harmituksista yli
15.02.2022 |
Viimeksi tänään: hammas oli irronnut eskarissa. Hoitaja oli pakannut hampaan käsipaperiin ja laittanut paperin repun taskuun. Kotiin tullessa poika halusi näyttää hampaan, mutta se oli hukassa. Itki ja karjui yhteen putkeen 10-15 minuuttia. Samanlaisia raivokohtauksia saa viikoittain, joskus jopa päivittäin. Jos häviää pelissä, niin raivokohtaus on taattu. Jos satuttaa itsensä, niin itkee kauan... jne. Joskus tuollainen kohtaus on niin voimakas, että pissa tulee housuun eikä lapseen saa katsekontaktia. Menee maahaan makaamaan ja potkii ja lyö maata. On ollut ihan vauvasta asti herkkä häiriötekijöille ja "tyytymätön" lapsi. Autismia tutkitaan tällä hetkellä, oireet ainakin ovat selkeät. Väsyttää.
Kommentit (41)
Kuulostaa siltä että hyvä selvitellä asiaa. On varmasti raskasta. Vähän saman oloista kun kaverin pojalla, todettiin adhd. On jo jo isompi ja säätelee itseään paremmin. Myös aika voi auttaa. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy muita lapsiasi ja eskarikavereita. Tuollainen lapsi pilaa kaiken.
Sait mut itkemään. Onko sulla nyt hyvä mieli? Ei mullakaan ole helppoa, ei mun lapsellakaan ole helppoa, mutta ei mun lapsi tahallaan ole hankala tai pilaa asioita... Ap
Sama oli meillä. Diagnoosi asperger.
Vierailija kirjoitti:
Sama oli meillä. Diagnoosi asperger.
Jatkan: tulevina vuosina tulet kasvamaan ihmisenä enemmän kuin oikeastaan olisi väliksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun piti oikein mennä lukemaan uudelleen tuo alkuperäinen viesti, kun alkoi ihmetyttämään ihmisten meuhkaus täällä.
Tottakai se hammas oli lapselle tärkeä. Ja lapsi raivosi Vain 15 Min.
Mistä täällä ihmiset oikein räyhää. Kyllä olen ihan vastaavista asioista kuullut aikuisillakin menevän kuppi nurin rankan päivän päätteeksi.
Ap:lle, jos sinun mielestäsi on tunnesäätelyn ongelmia lapsella, niin toivottavasti apua löytyy. Olet varmasti ihana, välittävä vanhempi!
Varmaan autismia. Raskasta ihmiselle itselleenkin. Minulle on todella vaikeata päästä asioista yli. Rakastan ja vihaan vielä vuosien jälkeenkin enkä aina pääse yli siitä, jos asiat jotka olisivat helposti voineet mennä hyvin, menivätkin huonosti jostain mitättömästä syystä.
Sitten on sellaisia asioita mistä ihmiset usein sanoo, että äkkiä ne unohtuu ja lakkaa häiritsemästä, niin itsellä pyörii mielessä vielä vuosien jälkeenkin esimerkiksi joku tietty vaate, joka katosi vahingossa, tai jonka olisin halunnut ostaa, mutta en ostanutkaan. Tai joku muu hyvä tilaisuus, joka meni sivu suun. Toisten mielestä se etukäteen harkitseminen voi näyttää vatvomiselta, mutta kun ne jutut eivät tosiaankaan unohdu niin tästä näkökulmasta asia näyttää vähän toiselta.
Omalla kohdalla kyse muustakin kuin autismista joten ei kannata ap:n ajatella niin, että kauhea aikuisuus tulossa. Hyvä jos saa tukea aikaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ihan sama tilanne. Hirveitä raivareita mitättömistä asioista, joita ei voi ees ennakoida. Vähän väliä mussussa jostain, eikä suostu kertomaan mistä asiasta. Mikään ei auta, pitää vaan antaa olla rauhassa.
Meilläkin tutkitaan mahdollista Aspergeriä, vaikka varmasti paljon tuosta käyttäytymisestä menee myös uhman piikkiin.
Huh huh, välillä tuntuu, että elän hyvin tunnekuohuisen teini-ikäisen kanssa. 6 going on 16. Tsemppiä sinne! Olemmehan jo monta vaihetta käyneet läpi. Tämäkin helpottuu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy muita lapsiasi ja eskarikavereita. Tuollainen lapsi pilaa kaiken.
Sait mut itkemään. Onko sulla nyt hyvä mieli? Ei mullakaan ole helppoa, ei mun lapsellakaan ole helppoa, mutta ei mun lapsi tahallaan ole hankala tai pilaa asioita... Ap
Ikävästi sanottu. Mutta en itsekään ilahtunut olisi jos oman lapseni ryhmässä olisi yksi, joka ottaa huomiota kohtuuttomasti.
Oman lapseni harrastusryhmistä oli moinen, ja täytty sanoa, että otti rankasti päähän. Onnneksi kyseessä vain harrastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kotiolot? Oletteko totuttaneet pettymyksiin vai suojelleet niiltä?
Ollaan harjoiteltu pettymysten sietämistä. Pelataan säännöllisesti lautapelejä pojan kanssa vaikka tiedetään, että mahdollinen häviö on lapselle vaikea tilanne. Keskustellaan kun on rauhoittunut ja olen yrittänyt sanallistaa hänen tunteitaan ja kysyä miltä hänestä tuntui, mutta ei osaa vastata. Ainoat tunteet, jota poika tällä hetkellä osaa sanoittaa ja tunnistaa itsessään on surullinen, vihainen, naurattaa (mikä ei ole tunne, mutta kuvaa olotilaa). Tämä on herättänyt mussa huolta, kun 4v pikkusisko tunnistaa paremmin omat ja isoveljen tunteet... Ei kyse siis ole siitä, että ei jutella ja harjoitella asioita. Ap
Ap, neuvoni on, että lopetatte noin aktiiviset yritykset.
Ymmärrän vilpittömän halunne auttaa!!! Mutta epäilen, että pahennatte asiaa: luotte paineita, hän tuntee itsensä hölmöksi ja syylliseksi, kun ei mahda ( ei todellakaan mahda ) mitään reaktioilleen.
Lopettakaa silmiin katsomisen vaatiminen, jos niin teette - se olisi suorastaan väkivaltaa.
Lopettakaa myös nöyryytys "sanoituksien" vaatimisesta tunteille, jotka ovat kiellettyjä, mutta eivät hallittavissa...
Lapsen analysointikyky ei riitä sellaiseen, vaatimalla. Mitä hänen pitäisi sanoa? "Nöyryytetty", jotta voisitte vielä mitätöidä hänet? Vai "suru", jotta nöyryytys (subjektiivista!) olisi sillä selvä?
Neuvoni on, että hankkikaa konsultointia kommunikointiin.
Lopettakaa siis tilanteen pahentaminen "siedätyshoidollanne", suunnitelkaa sen sijaan strategia suhteeseen lapsen kanssa ammattilaisen kanssa, kenen tahansa kanssa tai keiden tahansa kanssa, jolla/joilla on kokemusta ihmisistä.
Vielä on mahdollisuus saada suhteellisen helposti muutos. Kun hän tulee sukukypsäksi, jokin aikaikkuna sulkeutuu.
Älä huomioi mitenkään, lapsi oppii menemään eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään kirjastossa oli perhe, jolla 2 pientä tyttöä. Nuorempi (3-4 v) heistä kiukutteli toistuvasti, "miksen mä saa, YHYY!" jne. mutta häneen suhtauduttiin tosi hienosti - rakkaudella, aivan kuin kiukuttelua ei kuultaisi ollenkaan. Sekä äiti, isä, että isosisko olivat hänelle mukavia. Kun he lähtivät pois, kuulin pienemmän tytön sanovan: "olipa täällä kirjastossa todella mukava käydä!"
Nykyään jokatoinen lapsi on jotenkin erityinen, oli se sitten mikä vaan diagnoosi, mutta joku diagnoosi on aina saatava. Nykyään ei ole huonokäytöksisiä tai rasittavia lapsia, vaan pelkästään lapsia joilla on diagnooseista ansioluettelo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänään kirjastossa oli perhe, jolla 2 pientä tyttöä. Nuorempi (3-4 v) heistä kiukutteli toistuvasti, "miksen mä saa, YHYY!" jne. mutta häneen suhtauduttiin tosi hienosti - rakkaudella, aivan kuin kiukuttelua ei kuultaisi ollenkaan. Sekä äiti, isä, että isosisko olivat hänelle mukavia. Kun he lähtivät pois, kuulin pienemmän tytön sanovan: "olipa täällä kirjastossa todella mukava käydä!"
Niin oli mukava pilata toisten kirjastossa käynti.
Lapsen reagointi kuulostaa kohtuuttomalta ja rajattomalta. Tulee mieleen, että mitään rajoja tunneilmaisuun ja käytökseen ei ole pojalle opetettu (paitsi päiväkodissa, jos he ovat hoitaneet ne tilanteet hyvin), kotona ainoastaan "tunteiden sanoitusta".
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy muita lapsiasi ja eskarikavereita. Tuollainen lapsi pilaa kaiken.
No ei todellakaan pilaa! Minkälainen ihminen ylipäänsä sanoo jotain tuollaista? Eskarilaiset ovat yleensä todella myötätuntoisia ja empaattisia toisten lasten saadessa kilarit jostakin. Tulevat usein kysymään aikuiselta, mikä Villeä/Vilhelmiinaa harmittaa, kuuntelevat vastauksen ja jatkavat leikkiään. Tietävät kyllä, että kaverin raivari menee ohi, homma jatkuu ja sitten onkin kenties toisen lapsen vuoro olla tunnemyrskyssä. He vasta harjoittelevat elämistä ja olemista ja turvallisten aikuisten läsnäollessa tunnemylläkät eivät kyllä pilaa yhtään mitään keneltäkään. Vie vaan Ap rauhassa lapsi hyvällä mielellä jatkossakin hoitoon!
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jokatoinen lapsi on jotenkin erityinen, oli se sitten mikä vaan diagnoosi, mutta joku diagnoosi on aina saatava. Nykyään ei ole huonokäytöksisiä tai rasittavia lapsia, vaan pelkästään lapsia joilla on diagnooseista ansioluettelo.
Eiköhän ennenkin ole ollut, mutta diagnoosit ovat jääneet tekemättä. Ennen näitä lapsia on hakattu ja heitä on pidetty kurittomina. Tietoisuus on lisääntynyt -onneksi. Minulla on kolme poikaa ja yksi tyttö. Pojat ovat vilkkaita, mutta kuitenkin kilttejä kuin herran enkelit. Tyttö oli vastasyntyneestä ap:n lapsen tavoin hyvin vaativa. Oli to del la itkuinen. Hieman isompana tuli yliherkkyysoireet esiin. Lisäksi oli tuollaisia raivokohtauksia, joka saattoi tulla ihan vain siitä, kun murokupissa oli jo lusikka valmiina. Kaikki lapset ovat samalla tavalla kasvatettuja ja yhtä lailla rakastettuja. Osalla vaan on omia erityisyyksiään. Meidän tytöllä on epätyypillinen autismi ja tällä hetkellä tutkitaan add:ta. Jaksamista ap:lle. Välillä tuo on ihan persikasta mutta koita jaksaa! Varmasti onneksi kuitenkin on enemmän niitä ilon ja onnen hetkiä.
Autismin kirjoon tosiaan viittaa. Meillä pojalle ovat myös häviämiset vaikeita, on jo koulussa. Tutkimukset meneillään, isänsä on asperger. Psykologi neuvoi sanoittamaan paljon tunteita, koska niiden tunnistaminen on pojalle vaikeaa. Rajoja ja rakkautta ja pitkää pinnaa teille. Psykologi kertoi myös autismiin kuuluvan todella häkellyttävien voimakkaiden reaktioiden ns. pieniin asioihin.
Sama psykologi kertoi heillä olevan autismin kirjon nuorten tukiryhmän, jossa harjoitellaan mm lautapelejä ja eri tilanteita niissä varmaan aika räjähdysherkkä tilanne, kun kymmenen nuorta häviää pelissä ja kaikille se on vähän vaikea tilanne 😂
Voi herran jumala kun tuosta tulee aikuinen ja joku nainen erehtyy naimisiin. Sitä marmatuksen määrää....
Miksi puhutte ap:n lapsesta noin ilkeästi? Mitä se on teille tehnyt?