Varattu mies dumppasi ystäväni ja minun pitäisi nyt olla olkapäänä

Vierailija kirjoitti:

Kaiken ton moralisoinnin alta vois esittää kysymyksen että oletko itse parisuhteessa? Oletko mielestäsi jäävi antamaan neuvoja parisuhdeasioissa.

Olen parisuhteessa. En tiedä tekeekö se minusta jäävin parisuhdeneuvojan vai ei, mutta en ystävääni varsinaisesti ole kyllä neuvonutkaan. Sanonut vain että touhulla on huono ennuste, ja mies kohtelee häntä väärin vaimonsa lisäksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Erohan tulee usein eteen myös ihan perinteisessä suhteessa, useammin kuin joka toisen kerran kun suhteeseen uskaltautuu. Onko siis seurustelu jo lähtökohtaisesti sydänsurujen kutsumista luokse.

Sinua taitaa tässä nyt kaihertaa enemmän oma moraalinen vastustuksesi hänen valintojaan kohtaan. Niin useimpia kunnes itse sattuukin löytämään itsensä tilanteesta, jossa toimii yleisen moraalikäsityksen vastaisesti. Silloin ystävä saattaa olla se ainoa, joka pysyy vierellä, vaikkei toisen valintoja hyväksykään.

”sattuukin löytämään”?

Kyse ei ole sattumasta, vaan tietoisesta valinnasta. Älä yritä ulkoistaa vastuuta omista teoistasi.

On toki raastavaa, jos ihastuu/rakastuu varattuun ja joutuu repimään itsensä siitä irti. Mutta jokainen vastuullinen laitta poikki heti, kun saa tietää toisen olevan varattu. Näin pääsee itsekin lopulta paljon helpommalla.

Niin, kyllä minä tiedän muitakin ihmisiä, joiden mielestä ainoa mieleen tuleva moraaliton teko on seurustella varatun miehen kanssa. 

Kannattaa kuitenkin miettiä, että saattaa itsekin LÖYTÄÄ itsensä tilanteesta, missä on tehnyt jonkin kyseenalaisen valinnan, monihan sairastuu riippuuvuuksiin, joku kehittää peliongelman, ehkä joutuu velkaongelmiin jne jne.. Toivottavasti siellä sitten on yhtä virheettömiä ystäviä rinnalle seisomaan kun LÖyDÄT itsesi synkimmästä pimeydestäsi

Höpö höpö, aikuinen ihminen osaa ottaa valinnoistaan vastuun, eikä tasan vaan LÖYDÄ itseään sekaantumassa varattuun. Mikä riippuvuus tuo muka edes on, kun niihin vertaat?

En minä edellyttäisi että joku kuuntelisi minun loputonta narinaani, jos itse teen jotakin noin typerää. 

Voi pieni ystävä kun yhä edelleen tutkimusten mukaan joka toinen pettää jossain elämänvaiheessa kumppaniaan. Kiviä kun alat siis heittelemään ympärillesi on parempi varautua oikein pienellä vuorella.

Nää keskustelut on aina niin huvittavia kun näihin rientää hetkessä lauma naisia, joiden suurin pelko elämässä tuntuu olevan se, että mies löytäisi toisen naisen! Outoa, etten minä pitäisi sitä minään maailmanloppuna vaikka olenkin eronnut, sen ydinperheen ja talon ja volvot menettänyt ja ajatelkaa petettykin vielä 8-O. Ehkä se johtuu siitä, etten näppäile tänne kahdeksannelta peräkkäiseltä  hoitovapaavuodelta tai 60% työajalta, vaan tästä ihan läppärin ja kahvikupin ääreltä kun pidän työstäni taukoa. En siis TARVITSE miestä mihinkään, otan sellaisen elämääni jonka haluan ja niin pitkäksi aikaa kun tunne on molemminpuolinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on paksua settiä, että kahdessa viikossa on kuunnellut murtunutta ystäväänsä satoja tunteja. Valveillaolotunteja on kahdessa viikossa 224 ja niitä kaikkia ei varmaan ole tämä kaksikko viettänyt keskenään asiaa puiden. 

Puolentoista vuoden ajan olen kuunnellut, milloin hehkutusta, milloin epätoivoa, murhetta ja ahdistusta. Suhde ei luonnollisestikaan ole ollut helppo tähänkään mennessä, mutta nyt se tuli päätökseensä ja tätä vatvomista saa kuunnella jatkossakin hamaan tappiin asti.

Ap

Kerro tuo ystävällesi niin etsii parempia ystäviä. Muuta neuvoa ei tule.

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Tunteet voi kuolettaa ajan kanssa, kun vain päättää tukahduttaa ne eikä lähde lietsomaan. Tekoihinsa sen sijaan voi vaikuttaa välittömästi, eikä kaikkia tunteitaan ja mielihalujaan ole pakko toteuttaa.

Olen minäkin ollut ihastunut ja rakastunut sopimattomaan kohteeseen, mutta minulla on luja moraali ja vahva itsekontrolli, ja olen pysynyt erossa sellaisesta johon ei ole lupaa tai järkeä sekaantua. En pysty elämään itseni kanssa, jos teen jotain omien arvojeni vastaista ja pystyn kärsimään sydänsuruista ja muusta kurjuudesta jos se tarkoittaa että siten säilytän itsekunnioitukseni.

Kaikenlaista voi aina selitellä, mutta kyllä se vaan on moraalin, selkärangan ja itsekurin puutetta että lähtee näihin pettämistouhuihin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä mä paheksun kanssa. Ei mikään rakastuminen ole syy mihinkään. Kuka tahansa kannattaa kelpuuttaa joka vaan on vapaa koska kyllä siihen sitten tottuu, samanlaisia on kaikki miehet. Paheksun kaikkia tommosia ei tunteet ole syy mihinkään. Perheen perustamiseen nyt kelpaa kuka tahansa kunhan on vapaa.

Olet mielestäsi ilmeisesti parempi ihminen kuin muut, paheksujana? Entä paheksujien paheksujat sitten. Mitä hyötyä paheksunnasta on kenellekään, ainakaan sille tuskaiselle naiselle jota pelimies vedättää. Se nainen haluaa psyykkistä tai tunteellista tukea siltä joka sen osaa ja eri näkökulmia, ei negatiivisuuden lisäämistä ja kippaamista kuormana hänelle lisää. Kannattaisiko joskus ihmisten miettiä asioita, eikä vain syyllistää muita.

Kyllä pitää paheksua olen tältä palstalta oppinut että ei ole olemassa pahempaa kuin pettäminen ei siis mitään. Mä otin vapaan miehen no en sitä rakastanut mutta tärkein että oli vapaa ja mukava. Nuoruuden höpö juttu joku rakastuminen. Heikot rakastuu vahvat ottaa järkevän puolison eikä petä. Ei tarvit pettää kun koskaan rakastu. Oon hyvä ihminen siis.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikein nää miksi pitää asiasta tulla vauva-palstalle valittamaan. Kaksinaamainen kuva sinusta että tulet palstalle siitä juoruamaan. Sano "ystävällesi" suoraan että nyt riittää.

Jep, mitäpä lottoat, onko palsta ainoa foorumi missä tämä ystävällinen sielu asiasta avautuu

Ap on ikävä ihminen. Ja jos ap kokee myös ystävän olevan itsekäs ja kuormittava ihminen niin mitäs tässä ihmettelemään, parasta heidän olisi vaan erota ja keskittyä muihin ystäviinsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelisin, että ystävälläsi olisi joku empaattisempikin olkapää johon nojata.

Minun ystäväni on tullut rakkaudessa kohdelluksi törkeästi, tuli vaikka itsekin kyllä näki mihin suuntaan tilanne on kehittymässä (kyse ei kuitenkaan ollut varatusta ihmisestä). Totta kai me tiesimme kaikki, että hommassa palaa vielä näpit, mutta ihminen ei aina ole niin saamerin rationaalinen ja vahva. Ei olisi tullut mieleenikään, etten olisi jaksanut seisoa hänen takanaan niin kauan kuin tarve, onhan hän niin rakas kuin osa itseäni.

Olisitko yhtä empaattinen, jos ystäväsi olisi tehnyt jonkun muun ison virheen? Vaikka murhannut jonkun? Koska hän kuitenkin on niin rakas kuin osa itseäsi? En antaisi ehkä edes itselleni anteeksi...

ps. Armo on kristityn peruskauraa! Silti nolottaisi oma synti niin paljon etten kehtaisi kuormittaa ystäviäni. 

Vaikea sanoa, riippuisi varmaan henkirikoksen ympäröivistä olosuhteista. Vaikeaa se olisi. Kuitenkin henkirikoksessa on mielestäni kyse aika paljon peruuttamattomammasta toisen ihmisen perusoikeuden riistämisestä kuin siinä, että joku jonka suhteesta en itseasiassa tiedä yhtään mitään, tulisi petetyksi ja jätetyksi (huom, oman kumppaninsa toimesta). Anteeksiantohan ei tuossa sinun esimerkissäsi edes kuuluisi minulle. Ihan kuin ihmisillä hämärtyisi se, että eihän ystävä silloin loukkaa teitä jos hän ei elä teidän käsityksenne oikeasta ja väärästä mukaisesti. Et kai sinä ole uhri, jos ystäväsi tekee jotain mitä sinä itse et tekisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.

Höpöhöpö, selittele vaan itsellesi ettet voinut mitään. Oikeasti olisit voinut lyödä äijälle luun kurkkuun ja lopettaa kaiken lirkuttelun kuuntelemisen. Esimiehelle voi kertoa, jos työkaveri ahdistelee eikä jätä rauhaan. Onhan näitä piirittäjiä ollut joka lähtöön, mutta jokaisesta olen päässyt eroon kun vain olen toiminut määrätietoisesti ja jämäkästi.

Ainakin oma kiinnostus loppuu välittömästi kun selviää että se ”ihana” mies on vain selkärangaton petturi. En voisi luottaa koskaan, sillä on vain ajan kysymys milloin tekee saman minulle. Vähintään epäilisin koko ajan.

On vanha sanonta, että menetät miehen samalla tavalla kuin saatkin. Pettäjiin ei ole luottaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelisin, että ystävälläsi olisi joku empaattisempikin olkapää johon nojata.

Minun ystäväni on tullut rakkaudessa kohdelluksi törkeästi, tuli vaikka itsekin kyllä näki mihin suuntaan tilanne on kehittymässä (kyse ei kuitenkaan ollut varatusta ihmisestä). Totta kai me tiesimme kaikki, että hommassa palaa vielä näpit, mutta ihminen ei aina ole niin saamerin rationaalinen ja vahva. Ei olisi tullut mieleenikään, etten olisi jaksanut seisoa hänen takanaan niin kauan kuin tarve, onhan hän niin rakas kuin osa itseäni.

Olisitko yhtä empaattinen, jos ystäväsi olisi tehnyt jonkun muun ison virheen? Vaikka murhannut jonkun? Koska hän kuitenkin on niin rakas kuin osa itseäsi? En antaisi ehkä edes itselleni anteeksi...

ps. Armo on kristityn peruskauraa! Silti nolottaisi oma synti niin paljon etten kehtaisi kuormittaa ystäviäni. 

Vaikea sanoa, riippuisi varmaan henkirikoksen ympäröivistä olosuhteista. Vaikeaa se olisi. Kuitenkin henkirikoksessa on mielestäni kyse aika paljon peruuttamattomammasta toisen ihmisen perusoikeuden riistämisestä kuin siinä, että joku jonka suhteesta en itseasiassa tiedä yhtään mitään, tulisi petetyksi ja jätetyksi (huom, oman kumppaninsa toimesta). Anteeksiantohan ei tuossa sinun esimerkissäsi edes kuuluisi minulle. Ihan kuin ihmisillä hämärtyisi se, että eihän ystävä silloin loukkaa teitä jos hän ei elä teidän käsityksenne oikeasta ja väärästä mukaisesti. Et kai sinä ole uhri, jos ystäväsi tekee jotain mitä sinä itse et tekisi?

Niinpä, tuo vaikuttaa enämpi kontrolloimiselta kuin ystvyydeltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

En rakastu kehen tahansa. Todellakaan. Ihmisen pitää säväyttää jotenkin. Kirjoitin tuon,kun on kokemusta ihastumisesta varattuun,sain tietää myöhemmin tämän ihmisen olevan varattu. Kohtasimme sattumalta. Ensimmäinen kohtaaminen silloin riitti,että syttyi himo. En mitenkään hakemalla hakenut ketään. Tottakai oli silloin pettymys,että paljastui varatuksi,enkä halunnut sotkeutua toisten suhteeseen. Yleensä sitä tutustuu ihmiseen,vaikka jossain harrastuksessa tai koulussa ja sitä kautta tunteet syttyvät tai eivät syty. Kemioistakin riippuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.

Sepä siinä juuri onkin kun itse ainakin voin aivan tasan tarkkaan valita kehen rakastun. On minuakin varatut miehet piirittäneet, mutta niistä tilanteista selviää kääntämällä kantapäät kohdetta päin ja marssimalla kohti uusia, vapaita miehiä. En koe millään tavalla olevani hallitsemattomien tunteideni uhri ja vietävissä, mutta ilmeisesti monet ovat.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

En rakastu kehen tahansa. Todellakaan. Ihmisen pitää säväyttää jotenkin. Kirjoitin tuon,kun on kokemusta ihastumisesta varattuun,sain tietää myöhemmin tämän ihmisen olevan varattu. Kohtasimme sattumalta. Ensimmäinen kohtaaminen silloin riitti,että syttyi himo. En mitenkään hakemalla hakenut ketään. Tottakai oli silloin pettymys,että paljastui varatuksi,enkä halunnut sotkeutua toisten suhteeseen. Yleensä sitä tutustuu ihmiseen,vaikka jossain harrastuksessa tai koulussa ja sitä kautta tunteet syttyvät tai eivät syty. Kemioistakin riippuu. 

Niin, nimenomaan. Se himo. Olen itsekin himoinnut miehiä myös esimerkiksi suhteessa ollessani, mutta teot ovat eri asia. Tekoihinsa voi aina vaikuttaa.

Ja tässä keississä ystäväni on alusta asti tiennyt vaimon olemassaolosta. Touhu on aktiivisesti pidetty salassa; tavattu muilla paikkakunnilla hotelleissa yms. Eikä kumpikaan ole mennyt tapaamisiin omilla autoillaan jotta kukaan ei haista palaneen käryä. Todellakin siis ihan aktiivista ja harkittua sumuttamista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelisin, että ystävälläsi olisi joku empaattisempikin olkapää johon nojata.

Minun ystäväni on tullut rakkaudessa kohdelluksi törkeästi, tuli vaikka itsekin kyllä näki mihin suuntaan tilanne on kehittymässä (kyse ei kuitenkaan ollut varatusta ihmisestä). Totta kai me tiesimme kaikki, että hommassa palaa vielä näpit, mutta ihminen ei aina ole niin saamerin rationaalinen ja vahva. Ei olisi tullut mieleenikään, etten olisi jaksanut seisoa hänen takanaan niin kauan kuin tarve, onhan hän niin rakas kuin osa itseäni.

Olen ainoa joka tästä kuviosta tietää, eli ei ole tässä tilanteessa muita olkapäitä.

Ja sehän tilanteesta kinkkisen tekeekin, kun haluan olla tukena (ja luoja sentään, olen ollut ihan naurettaviin mittasuhteisiin asti). Oma moraalikäsitykseni on kuitenkin erilainen, ja siksi on hankalaa kuunnella tunti tolkulla jaarittelua miehen ihanuudesta ja ystäväni tunteista häntä kohtaan. Minusta miehessä ei ole mitään ihanaa. Hän on pettäjä joka käytti ystävääni niin kauan hyväksi että paska lensi tai meinasi kotona lentää tuulettimeen. Sitten ystäväni jäi kuin nalli kalliolle.

Ymmärrän että rakkaus sokaisee, mutta itse ajattelen että joku raja sentään siinäkin. Olen itsekin nuorempana ihastunut epätoivoisesti epärehelliseen naistenpyörittäjään, ja heti kun tilanne alkoi valjeta, vedin itseni pois kuviosta ja nuolin haavani kuntoon. Ehkä siksikin on mahdoton samaistua siihen, että joku on vapaaehtoisesti noin kauan jonkun itsekkään mulkeron pyöritettävänä ja haikailee vielä perään.

P.S. Kun kärsin näistä sydänsuruistani silloin, tämän samaisen ystäväni ainut kommentti asiaan oli että voih, sillä on varmaan joku toinen kun se ei vastaa. Asia oli sillä loppuun käsitelty.

Ap

Ystävälläsi voi olla jotain omia sisäisiä ongelmia, joista ei välttämättä tiedä kukaan mitään ja oireilee noin eli alkaa vaikka suhteeseen pettäjän kanssa. Varmasti epätoivoinen huomion suhteen jostakin syystä. Hänen tulee itse ratkaista tämä, joten siihen on turha puuttua. Sen kyllä voisit hänelle sanoa, että koet raskaaksi kuunnella pitkästi hänen sydänsurujaan ja jos kokee, että tarvitsee purkaa asiaa noinkin pitkästi kuten kuvailit niin kyllä siinä vaiheessa ammattiapu on se oikea paikka johon mennä purkamaan sydäntään. Ei ystävän tarvitse kuitenkaan terapeutin tehtävää hoitaa, se on ihan liikaa pyydetty. Lisäksi, kun koet moraalisesti vääräksi ystäväsi suhteen varattuun mieheen huolimatta siitä, että hänellä on hyvin todennäköisesti omat ongelmat miksi toimii näin, jolloin vielä isommalla syyllä sinulla on oikeus suojella itseäsikin ja suostumatta kuuntelemaan loputtomasti pitkiä aikoja hänen vuodatustaan.

Korvaani kuulostaa erikoiselta, että haluat olla ystävä ihmisen kanssa, jonka käytöksen koet noinkin voimakkaasti omaa arvomaailmasi vastaisena ja ettet voi olla ystäväsi seurassa rehellinen kertoen oman kantasi eli olemalla oma itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.

Sepä siinä juuri onkin kun itse ainakin voin aivan tasan tarkkaan valita kehen rakastun. On minuakin varatut miehet piirittäneet, mutta niistä tilanteista selviää kääntämällä kantapäät kohdetta päin ja marssimalla kohti uusia, vapaita miehiä. En koe millään tavalla olevani hallitsemattomien tunteideni uhri ja vietävissä, mutta ilmeisesti monet ovat.

Ap

Itse oon puoleen vuosisataan rakastunut 2 kertaa. 16-vuotiaana ja sitä kesti parikymmentä vuotta ja toisen kerran melkein nelikymppisenä. En todellakaan etsinyt ketään, eikä minua mitenkään piiritetty. En ole niin hemaisevan seksikäs, upea laatunainen, että miehiä pitäisi oikein kepillä häätää pois, vapaita tai varattuja. Useimmathan täällä on ja siksi ovat kaikki löytäneetkin upeat, vapaat, rakastavat ja uskolliset miehet..

Minä rakastuin ystävääni ja tunne oli molemminpuolinen. Siinä sai sitten miehen etäsuhde jäädä. Sovitaan vaikka niin, että olen suhdehistoriani perusteella hallitsematon tunteideni uhri.

Vierailija kirjoitti:

Sinulle ap.

Miten hyvin tunnet tämän varatun miehen ja hänen vaimonsa suhteen?

Oletko varma, että vaimo on "kuuliainen" ja täysin viaton suhteensa tilaan?

Ongelmiin tarvitaan aina kaksi.

Jos ihminen on onnellinen ja tyytyväinen suhteessaan, ei hänellä ole syytä etsiä onnea muualta.

Miksi siis osoitat empatiasi ainoastaan tarinasi varatun miehen vaimolle?

Miksi et koe empatiaa myös tätä varattua miestä kohtaan?

Mikä hänellä on kotona vialla, että hän joutuu pakenemaan toisen naisen syliin.

Miksi et koe empatiaa ystävääsi kohtaan, joka tahtoi vain löytää onnen ja särki sydämensä?

Kun ko. mies tuli hänen kohdalleen, hänen sydämensä ihastui/rakastui toivoi, että mies tekee hänet onnelliseksi.

Ystäväsi sydänsuru on todellinen. Silti sinä, "ystävänä" vähättelet, ettei hänellä ole oikeus tuntea niin kuin tuntee, ainoastaan sen vuoksi, että surun aiheuttaman ihmisen suhdestatus oli jokin muu, kuin sinä kelpuutat.  Olet siis olkapää ainoastaan silloin, kuin sinä katsot, että toisella ihmisellä on sinun hyväksymäsi syy surra!

 Kerroit:  "Sanoin alusta asti, ettei tuo pääty hyvin"  (oletko selvänäkijä?) 

Jos ystäväsi olisi jättänyt miehen tuolloin, olisitko silloin (valittamatta täällä) kuunnellut hänen sydänsurujaan, koska niitä yhtä lailla olisi tullut.

Olisiko se siis ollut eriasia, koska sinä olisit päässyt sanelemaan miten ystäväsi pitää elämässään toimia?

Koska sinun tapasi elää ja ajatella asioista on ainoastaan se ainoa ja oikea tapa?

En kyllä sinun tapauksessa käyttäisi itsestäni nimitystä ystävä.

 

Pettämisestä alkaneet suhteet eivät pääty koskaan hyvin. Ei edes jatkuessaan... ihanaa menitte sitten naimisiin, onnea uusperheelle?

Vastenmielistä.

Vierailija kirjoitti:

Alä vaan ap mene ja rakastu koskaan varattuun.

Se "rakkaus" menee kyllä ohi kun ei pidä mitään yhteyttä, ei alun alkaenkaan aloita mitään säästöä tai suhdetta. Vai pelkkään ventovieraan ulkonäköönkö sitä rakastuu?

Aikuinen osaa ottaa välimatkaa, jos varattu alkaa kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.

Sepä siinä juuri onkin kun itse ainakin voin aivan tasan tarkkaan valita kehen rakastun. On minuakin varatut miehet piirittäneet, mutta niistä tilanteista selviää kääntämällä kantapäät kohdetta päin ja marssimalla kohti uusia, vapaita miehiä. En koe millään tavalla olevani hallitsemattomien tunteideni uhri ja vietävissä, mutta ilmeisesti monet ovat.

Ap

Itse oon puoleen vuosisataan rakastunut 2 kertaa. 16-vuotiaana ja sitä kesti parikymmentä vuotta ja toisen kerran melkein nelikymppisenä. En todellakaan etsinyt ketään, eikä minua mitenkään piiritetty. En ole niin hemaisevan seksikäs, upea laatunainen, että miehiä pitäisi oikein kepillä häätää pois, vapaita tai varattuja. Useimmathan täällä on ja siksi ovat kaikki löytäneetkin upeat, vapaat, rakastavat ja uskolliset miehet..

Minä rakastuin ystävääni ja tunne oli molemminpuolinen. Siinä sai sitten miehen etäsuhde jäädä. Sovitaan vaikka niin, että olen suhdehistoriani perusteella hallitsematon tunteideni uhri.

Onko sinua joku sellaiseksi väittänyt?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'

Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....

Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?

Ap

Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.

Sepä siinä juuri onkin kun itse ainakin voin aivan tasan tarkkaan valita kehen rakastun. On minuakin varatut miehet piirittäneet, mutta niistä tilanteista selviää kääntämällä kantapäät kohdetta päin ja marssimalla kohti uusia, vapaita miehiä. En koe millään tavalla olevani hallitsemattomien tunteideni uhri ja vietävissä, mutta ilmeisesti monet ovat.

Ap

Itse oon puoleen vuosisataan rakastunut 2 kertaa. 16-vuotiaana ja sitä kesti parikymmentä vuotta ja toisen kerran melkein nelikymppisenä. En todellakaan etsinyt ketään, eikä minua mitenkään piiritetty. En ole niin hemaisevan seksikäs, upea laatunainen, että miehiä pitäisi oikein kepillä häätää pois, vapaita tai varattuja. Useimmathan täällä on ja siksi ovat kaikki löytäneetkin upeat, vapaat, rakastavat ja uskolliset miehet..

Minä rakastuin ystävääni ja tunne oli molemminpuolinen. Siinä sai sitten miehen etäsuhde jäädä. Sovitaan vaikka niin, että olen suhdehistoriani perusteella hallitsematon tunteideni uhri.

Tuonkin voi tehdä niin, että lopettaa aiemman suhteen, ja sitten ihan vapaasti rakastuu uuteen. Mihinkään pitkään huijaukseen ja vedätykseen ei ole yhtään pakko mennä.