Lue keskustelun säännöt.
Varattu mies dumppasi ystäväni ja minun pitäisi nyt olla olkapäänä
15.02.2022 |
Jatkuvaa itkua ja avautumista. Jauhetaan samoja asioita tunnista ja päivästä toiseen. Miten se mies oli niin tärkeä, miten on niin tottunut siihen että soittelivat, miten sitä ja tätä.
Puolitoista vuotta kesti hänen suhteensa varattuun mieheen. Mies tietenkin jauhoi kokoajan että eroaa näillä näppäimillä. No, ei tietenkään eronnut, vaan kertoi ystävälleni ettei halua enää tavata ja lakkasi sitten vastaamasta yhteydenottoihin.
Tästä on aikaa 2 viikkoa ja olen jo lopen kyllästynyt. Sanoin alusta asti että tuo ei pääty hyvin, enkä nyt jaksaisi kuunnella teinimäistä sydänsuruvuodatusta. Harmittaa, kun haluaisin takaisin sen tyypin jonka kanssa pystyi puhumaan muustakin kuin jonkun toisen aviomiehestä.
Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?
Kaikenlisäksi tiedän, että kun ukkomies vaivautuu taas laittamaan viestiä, ystäväni kiitää taas paikalle kuin perässävedettävä koira.
Kommentit (314)
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hädässä ystävä tunnetaan!
Näin olen ajatellut. Tämä on kuitenkin niin huolella itse rakennettu hätä että kyllästyttää.
Ap
Kuvittelisin, että ystävälläsi olisi joku empaattisempikin olkapää johon nojata.
Minun ystäväni on tullut rakkaudessa kohdelluksi törkeästi, tuli vaikka itsekin kyllä näki mihin suuntaan tilanne on kehittymässä (kyse ei kuitenkaan ollut varatusta ihmisestä). Totta kai me tiesimme kaikki, että hommassa palaa vielä näpit, mutta ihminen ei aina ole niin saamerin rationaalinen ja vahva. Ei olisi tullut mieleenikään, etten olisi jaksanut seisoa hänen takanaan niin kauan kuin tarve, onhan hän niin rakas kuin osa itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Niin. Erohan tulee usein eteen myös ihan perinteisessä suhteessa, useammin kuin joka toisen kerran kun suhteeseen uskaltautuu. Onko siis seurustelu jo lähtökohtaisesti sydänsurujen kutsumista luokse.
Sinua taitaa tässä nyt kaihertaa enemmän oma moraalinen vastustuksesi hänen valintojaan kohtaan. Niin useimpia kunnes itse sattuukin löytämään itsensä tilanteesta, jossa toimii yleisen moraalikäsityksen vastaisesti. Silloin ystävä saattaa olla se ainoa, joka pysyy vierellä, vaikkei toisen valintoja hyväksykään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelisin, että ystävälläsi olisi joku empaattisempikin olkapää johon nojata.
Minun ystäväni on tullut rakkaudessa kohdelluksi törkeästi, tuli vaikka itsekin kyllä näki mihin suuntaan tilanne on kehittymässä (kyse ei kuitenkaan ollut varatusta ihmisestä). Totta kai me tiesimme kaikki, että hommassa palaa vielä näpit, mutta ihminen ei aina ole niin saamerin rationaalinen ja vahva. Ei olisi tullut mieleenikään, etten olisi jaksanut seisoa hänen takanaan niin kauan kuin tarve, onhan hän niin rakas kuin osa itseäni.
Olen ainoa joka tästä kuviosta tietää, eli ei ole tässä tilanteessa muita olkapäitä.
Ja sehän tilanteesta kinkkisen tekeekin, kun haluan olla tukena (ja luoja sentään, olen ollut ihan naurettaviin mittasuhteisiin asti). Oma moraalikäsitykseni on kuitenkin erilainen, ja siksi on hankalaa kuunnella tunti tolkulla jaarittelua miehen ihanuudesta ja ystäväni tunteista häntä kohtaan. Minusta miehessä ei ole mitään ihanaa. Hän on pettäjä joka käytti ystävääni niin kauan hyväksi että paska lensi tai meinasi kotona lentää tuulettimeen. Sitten ystäväni jäi kuin nalli kalliolle.
Ymmärrän että rakkaus sokaisee, mutta itse ajattelen että joku raja sentään siinäkin. Olen itsekin nuorempana ihastunut epätoivoisesti epärehelliseen naistenpyörittäjään, ja heti kun tilanne alkoi valjeta, vedin itseni pois kuviosta ja nuolin haavani kuntoon. Ehkä siksikin on mahdoton samaistua siihen, että joku on vapaaehtoisesti noin kauan jonkun itsekkään mulkeron pyöritettävänä ja haikailee vielä perään.
P.S. Kun kärsin näistä sydänsuruistani silloin, tämän samaisen ystäväni ainut kommentti asiaan oli että voih, sillä on varmaan joku toinen kun se ei vastaa. Asia oli sillä loppuun käsitelty.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. Oma lapseni sairastui vakavasti, ja ei tiedetty miten sen kanssa lopulta käy. Edelleen vuosikymmenen jälkeen on kroonisesti sairas. En jauhanut tuosta asiasta kenellekään kolmea tuntia. Ja kyllä, arvotan oman lapseni vakavan sairastumisen kaverin varatusta eroamisen yläpuolelle, joten vastaan että koska en rasittaisi ystäviäni kohtuuttomasti puhumalla miten vaikeaa on henkisesti ja fyysisesti ja sielullisesti sairaan lapsen kanssa, niin en myöskään kuuntelisi sydänsuruja kuin tiettyyn pisteeseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Erohan tulee usein eteen myös ihan perinteisessä suhteessa, useammin kuin joka toisen kerran kun suhteeseen uskaltautuu. Onko siis seurustelu jo lähtökohtaisesti sydänsurujen kutsumista luokse.
Sinua taitaa tässä nyt kaihertaa enemmän oma moraalinen vastustuksesi hänen valintojaan kohtaan. Niin useimpia kunnes itse sattuukin löytämään itsensä tilanteesta, jossa toimii yleisen moraalikäsityksen vastaisesti. Silloin ystävä saattaa olla se ainoa, joka pysyy vierellä, vaikkei toisen valintoja hyväksykään.
Se on totta että ero saattaa tulla, on sitten kimpassa vapaan tai varatun kanssa. Itse kuitenkin näen että on nimenomaan sydänsurujen kutsumista, jos pysyy varatun "eroankylläihanpian"-tyypin kelkassa 1.5 v. Minusta siinä lähinnä haetaan ongelmia.
Ja kyllä, tässä tilanteessa kaihertaa myös juurikin oma moraalinen vastustukseni hänen valintaansa kohtaan. Ymmärrän että rakastuminen oli todellista, mutta en ymmärrä miten se petetty vaimo unohtuu kuviosta kokonaan. Ja olen alusta asti sanonut että touhu kannattaa lopettaa, siitä ei seuraa kuin ongelmia, vaikka silti olen kuunnellut väsymykseen asti myös suhteen hehkuttamista jo aivan liian pitkän ajan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
En tunne häntä enkä hänen suhdettaan, enkä myöskään tiedä tietääkö hän tuosta sivusuhteesta mitään. Siitä huolimatta tunnen empatiaa. Tunnen sitä myös muita tuntemattomia ihmisiä kohtaan, jotka tulevat (mielestäni) kohdelluksi väärin. Näin me olemme erilaisia.
Ja täytyy sanoa että kateus on viimeinen tunne jota tunnen ystävääni kohtaan nyt tai ylipäätään. En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän. Rakas hän minulle on, ja helpompihan tämä tilanne olisi käydä läpi jos ei olisi. Voisin vetäytyä rauhassa sivumpaan ja odottaa että sydänsurut hälvenevät.
Ap
Oliko se ihana mies? Oletko myös itse kokeillut? Minusta on aina reilumpaa auttaa jos myös itsellä on kokemusta miehestä. Kannattaa noudattaa neuvoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi naiselle ei riitä että mies olisi vain ystävä?
Mulla on hyvä ja rakas ystävä, joka tinderöi ahkerasti. Hän on näyttävä nainen ja saa paljon matcheja. Lisäksi hän ihastuu helposti ja maalailee jo viikon sisällä yhteistä tulevaisuutta. Siis ihan tosissaan. Hän on aivan liian innokas ja tätä säikähtää 99% miehistä. Niinpä he monesti luikkivat pakoon ja muutaman päivän itkun jälkeen show alkaa alusta.
Olen viimeisen 3 vuoden aikana "innostunut" miehestä hänen kanssaan, kuunnellut näitä hehkutuksia ja maalailuja ja sitten harmitellut hänen kanssaan "suhteiden" loppumisia. Pikkuisen alkaa väsyttää. Ja kyse on 40+ naisesta, jonka elämän sisältö on miehen löytäminen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
En tunne häntä enkä hänen suhdettaan, enkä myöskään tiedä tietääkö hän tuosta sivusuhteesta mitään. Siitä huolimatta tunnen empatiaa. Tunnen sitä myös muita tuntemattomia ihmisiä kohtaan, jotka tulevat (mielestäni) kohdelluksi väärin. Näin me olemme erilaisia.
Ja täytyy sanoa että kateus on viimeinen tunne jota tunnen ystävääni kohtaan nyt tai ylipäätään. En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän. Rakas hän minulle on, ja helpompihan tämä tilanne olisi käydä läpi jos ei olisi. Voisin vetäytyä rauhassa sivumpaan ja odottaa että sydänsurut hälvenevät.
Ap
Minäpä en sen koommin ole juuri vieraiden ihmisten suhdeasioissa lähtenyt leikkimään tuomaria kun olen nähnyt ihan omin silmin kuinka narsistinen ihminen voi kääntää mustan valkoiseksi eron yhteydessä. Jos ystäväni olisi päässyt narsisti-miehestään nopeammin eroon vaikka sitten sivusuhteen avulla, olisin tukenut hommaa täysillä. Niin kun jouduin valitettavasti tukemaan häntä läpi pahoinpitelystä toipumisen ja lasten huoltajuudesta sekä raha-asioista käräjöimisen. Ihmistä, joka yritti samalla toipua parin viimeisen aviovuoden aikaan saamasta burn outista ja itsetunnon totaalisesta romahtamisesta. Ja ukko selittää edelleen varsin vakuuttavasti ympäri kyliä kuinka hän tuli väärin kohdelluksi erossa. Moni tämän nieleekin koukkuineen, koska ainahan syy on siinä osapuolessa joka lähtee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
Olen eri, mutta noin yleisesti ottaen, en jaksa kuunnella mitään mistä olen sanonut painokkaasti moneen kertaan, mutta mitään ei ole asialle tehty.
Kaveri roikkuu huonossa miehessä vuosia, vaika olen sanonut että eroa, ja jos et eroa, niin en jaksa kuunnellakaan valitusta.
miehen lapsella on koulussa ongelmia, mutta hän eikä lapsen äiti tee niitä tarvittavia korjausliikketiä, jotka olen itse sanonut ensin, ja sen jälkeen vielä ope ja erityisope.
En jaksa kuunnella siiten yhtään valitusta siitä miten ei ole kukaan lasta viitsinyt auttaa, olisivat auttaneet itse kun vielä siihen pystyivät.
Sanon siis vain ihan suoraan että en kuuntele tästä asiasta, muusta voidaan puhua. Ei voi tulla yllätyksenä, koska olen sanonut asian jo ennen kuin hommat meni mönkään, siis että en sitten kuuntele itkuja, jos päätät toimia vastoin mitään järkeä.
En koskaan sano mitäs minä sanoin, sanon vain etten kuuntele valitusta.
En tunne häntä enkä hänen suhdettaan, enkä myöskään tiedä tietääkö hän tuosta sivusuhteesta mitään. Siitä huolimatta tunnen empatiaa. Tunnen sitä myös muita tuntemattomia ihmisiä kohtaan, jotka tulevat (mielestäni) kohdelluksi väärin. Näin me olemme erilaisia.
Ja täytyy sanoa että kateus on viimeinen tunne jota tunnen ystävääni kohtaan nyt tai ylipäätään. En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän. Rakas hän minulle on, ja helpompihan tämä tilanne olisi käydä läpi jos ei olisi. Voisin vetäytyä rauhassa sivumpaan ja odottaa että sydänsurut hälvenevät.
Ap[/quote]
"En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän". Edelleen kannattanee tutkia niitä omia tuntoja ja miettiä mihin tämä ystävyys lopulta oikeastaan nojaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
En tunne häntä enkä hänen suhdettaan, enkä myöskään tiedä tietääkö hän tuosta sivusuhteesta mitään. Siitä huolimatta tunnen empatiaa. Tunnen sitä myös muita tuntemattomia ihmisiä kohtaan, jotka tulevat (mielestäni) kohdelluksi väärin. Näin me olemme erilaisia.
Ja täytyy sanoa että kateus on viimeinen tunne jota tunnen ystävääni kohtaan nyt tai ylipäätään. En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän. Rakas hän minulle on, ja helpompihan tämä tilanne olisi käydä läpi jos ei olisi. Voisin vetäytyä rauhassa sivumpaan ja odottaa että sydänsurut hälvenevät.
Ap
Minäpä en sen koommin ole juuri vieraiden ihmisten suhdeasioissa lähtenyt leikkimään tuomaria kun olen nähnyt ihan omin silmin kuinka narsistinen ihminen voi kääntää mustan valkoiseksi eron yhteydessä. Jos ystäväni olisi päässyt narsisti-miehestään nopeammin eroon vaikka sitten sivusuhteen avulla, olisin tukenut hommaa täysillä. Niin kun jouduin valitettavasti tukemaan häntä läpi pahoinpitelystä toipumisen ja lasten huoltajuudesta sekä raha-asioista käräjöimisen. Ihmistä, joka yritti samalla toipua parin viimeisen aviovuoden aikaan saamasta burn outista ja itsetunnon totaalisesta romahtamisesta. Ja ukko selittää edelleen varsin vakuuttavasti ympäri kyliä kuinka hän tuli väärin kohdelluksi erossa. Moni tämän nieleekin koukkuineen, koska ainahan syy on siinä osapuolessa joka lähtee...
Siis pitäisikö mun alkaa tässä vielä sympatiseeraamaan sitä miestäkin, vai mitä tarkoitat? :D
Hauska kyllä että tuli puheeksi, siihen nimittäin vedin yhden rajan. Ystäväni alkoi harmitella, että radiohiljaisuus on johtuu varmasti miehen ahdistuksesta. Että joku sitä nyt selvästi ahdistaa, kun ei suostu puhumaan asioista. Voi ressukkaa, onkohan sillä vaikeaa.
Sanoin ihan suoraan että tuohon en lähde. Ysyäväni sydäntä voin olla mukana parantelemassa, mutta miehelle ei kaikkien näiden temppujen jälkeen heru sympatiaa tipan tippaa. Ystäväni uskoi onneksi kerrasta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
Olen eri, mutta noin yleisesti ottaen, en jaksa kuunnella mitään mistä olen sanonut painokkaasti moneen kertaan, mutta mitään ei ole asialle tehty.
Kaveri roikkuu huonossa miehessä vuosia, vaika olen sanonut että eroa, ja jos et eroa, niin en jaksa kuunnellakaan valitusta.
miehen lapsella on koulussa ongelmia, mutta hän eikä lapsen äiti tee niitä tarvittavia korjausliikketiä, jotka olen itse sanonut ensin, ja sen jälkeen vielä ope ja erityisope.
En jaksa kuunnella siiten yhtään valitusta siitä miten ei ole kukaan lasta viitsinyt auttaa, olisivat auttaneet itse kun vielä siihen pystyivät.
Sanon siis vain ihan suoraan että en kuuntele tästä asiasta, muusta voidaan puhua. Ei voi tulla yllätyksenä, koska olen sanonut asian jo ennen kuin hommat meni mönkään, siis että en sitten kuuntele itkuja, jos päätät toimia vastoin mitään järkeä.
En koskaan sano mitäs minä sanoin, sanon vain etten kuuntele valitusta.
Tämä. Näin pitäisi minunkin tehdä, mutta en löydä palleja toimia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En tunne häntä enkä hänen suhdettaan, enkä myöskään tiedä tietääkö hän tuosta sivusuhteesta mitään. Siitä huolimatta tunnen empatiaa. Tunnen sitä myös muita tuntemattomia ihmisiä kohtaan, jotka tulevat (mielestäni) kohdelluksi väärin. Näin me olemme erilaisia.
Ja täytyy sanoa että kateus on viimeinen tunne jota tunnen ystävääni kohtaan nyt tai ylipäätään. En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän. Rakas hän minulle on, ja helpompihan tämä tilanne olisi käydä läpi jos ei olisi. Voisin vetäytyä rauhassa sivumpaan ja odottaa että sydänsurut hälvenevät.
Ap
"En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän". Edelleen kannattanee tutkia niitä omia tuntoja ja miettiä mihin tämä ystävyys lopulta oikeastaan nojaa
Ihmiset ovat erilaisia. Omalla kohdallani se ei ole pienimmässäkään määrin edellytys ystävyydelle että haluaisin olla kuten ystäväni.
Ehkä jollekin sitten on.
Ap
Hädässä ystävä tunnetaan!