Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun haluan lapsen, mutta ajatus ahdistaa?
15.02.2022 |
Olen siis aina ajatellut haluavani lapsen, mutta kaikissa seurusteluissani tosipaikan tullen, asia on ahdistanut. Tuntuu, etten pysty luopumaan vapaudestani. Tuntuu, että sitovuus ahdistaisi. Tuntuu, että kuvittelen vain, että olisin sitten onnellinen, mutta todellisuudessa perhe-elämä ei olekaan minua varten. Jos kuvittelen, että olisin raskaana niin varmasti puolet raskausajasta menisi katumiseen ja johonkin perustavanlaatuiseen ahdistukseen.
Kommentit (86)
Itse olen ratkaissut asian toistaiseksi siirtämällä pohdinnan tulevaisuuteen. Olen jäädyttänyt hyvän määrän munasoluja, joiden turvin päätöksen biologisen lapsen hankkimisesta hedelmöityshoidoin voi tehdä vielä 45-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kuule. Jos pelkkä ajatus ahdistaa niin mieti miten ahdistaa:
- Nukkumattomat yöt (joillain saattaa kestää parikin vuotta, jos on sairasteleva lapsi)
-Kehon muutos, lihoaminen, rinnat roikkuu
-Imettäminen ei ehkä onnistu
-Synnytyksestä voi tulla traumat/repeämiä
-Lapsella saattaa olla synnynnäinen tauti
-Tulevaisuus epävarma, millaiseen maailmaan teet lapsen?
-Tulevaisuuden alat muuttuvat, miten lapsen opiskelu?
-Parisuhde menee yleensä pilalle lapsen synnyttyä
-Miehet ei usein jaksa auttaa pikkuvauvan hoidossa
-Mies saattaa pettää, kun näkee kehosi synnytyksen/imettämisen jälkeen/tai ei koe sinua viehättävänä koska olet hänen lapsensa äiti
-Anopit on persuksista
-Pikkuvauva arki haisee (sanan siinä merkityksessä)
-Vaipat on kalliita!
-Mitä jos lapsella on neurologisia juttuja, mihin kouluun, mihin opiskelemaan?
-Lapsen persoonallisuutta ei voi tilata, sieltä voi tulla ihan mitä vaan
-Todennäköisesti eroat miehestäsi
-Vai pitäisikö tehdä lapsi yksin?
-Luomu vai lääkkeellinen synnytys?
Luomu vai normiruokaa lapselle?
-Laitanko heti päiväkotiin vai sinnittelenkö kotona ainakin vuoden?
-Raskauden ajan vaivat?
-Mitä jos oletkin liian vanha ja tylsä äidiksi, etkä jaksa hoitaa omaa lastasi (erittäin yleistä: Tarhaan vaan!)
-Mitä jos olenkin ihan huono äiti?
-Entä jos raskaaksi tuleminen kestää, ja olen liian vanha, menenkö hoitoihin?
-Onko rahaa hedelm.hoitoihin?
-Entä jos en tule ollenkaan raskaaksi?
-Entä jos en haluakaan tulla raskaaksi?
-Pitäisikö unohtaa koko asia?
Toistan: Pitäisikö unohtaa koko asia?
"Mies saattaa pettää, kun näkee kehosi synnytyksen/imettämisen jälkeen/tai ei koe sinua viehättävänä koska olet hänen lapsensa äiti" No huh huh, ehkä kannattaa valita se mies hieman paremmin niin ei nyt sentään ihan tämmöistä tarvitse pelätä....
Kun mietin asiaa, minusta tuntuu, että rakastaisin lasta, mutta en lapsenhoitoa. Varmasti kokisin rasittavana jo pelkän joka-aamuisen ja iltapäiväisen päiväkotiramppauksen. Eilen oli hektinen päivä töissä ja olin taas helpottunut, että illalla sain vain levätä. Ja nytkin nukuin yön huonohkosti, joten olisi jälkeen vaikeaa olla kovin jaksava ja hyväntuulinen lapsen kanssa.
Mua alkoi ahdistaa kolmannen lapsen jälkeen ajatus neljännestä. Sitä ennen tottakai harkitsin ja mietin monelta kannalta lapsia, mutta ei sillä tavalla _ahdistanut_. Jos neljäs oltaisiin tehty heti samaan syssyyn, ei olisi varmaan ahdistanutkaan (mutta väsyttänyt jo varmasti). Kun kolmas alkoi olla leikki-ikäinen, poissa vaipoista, puki osin itse, nukkui omassa sängyssä... alkoi alusta aloittamisen ajatus kyllä ahistamalla ahistaa, joten mies hankki vasektomian. Hormonit auttoi itseä kyllä paljon sopeutumaan ja olisin voinut koukuttua raskaanaoloon ja vauvoihin vaikka loppuelämäksi jos mitään taukoja ei olisi tullut :D mutta huurujen haihduttua on ihanaa, että voi keskittyä olemassa oleviin lapsiin, luulen että heidän kanssaan on hyvät saumat tavallaan "onnistua". Lapselle ei ehkä ole yhtä oikeaa tai väärää sisaruslukua, mutta vanhempana oloni on tyynempi kun tunnen voivani keskittyä huolehtimaan jokaisesta ja näyttää samalla tervettä esimerkkiä omankin elämän mahtumisesta kuvaan.
Olematta samassa tilanteessa kuin ap, kunhan sanon, että siihen vanhemmuuteen moni ainakin kasvaa ajan myötä. En minäkään vielä lapsettomana olisi selvinnyt järjissäni jos sen hetkiseen elämään olisi lykätty kolme muksua. Olisi ollut valtava shokki. Tähän elämänmuutokseen on kuitenkin ollut aika kivasti useita vuosia aikaa sopeutua kaikkineen ja lapset ovat aivan äärettömän rakkaita ja iloitsen heistä joka päivä. Kuitenkin mielessäni yritän jo sopeutua kahdenkeskiseen elämiseen mieheni kanssa koska onhan sitäkin ollut välillä ikävä. Joinain päivinä ollaan oltu ihan kahden, tai no koira toki on myös, ja kyllä juteltavaa riittää ihan tolkuttomasti ja rauhallisuus tuntuu aivan luxukselta, saa mennä ja tulla omaan tahtiin, mikä on ihanaa. Ollaan onneksi tultu ajan kanssa paremminkin yhteensopiviksi, ehkä rennommiksi.
Koirista muuten, vaikkeivät ole omaan ihmislapseen verrattavissa, niin kyllä lemmikeille saa aika paljon lämpimiä tunteita näyttää, joten ainakin omassa tilanteessani hauvavauva oli sitten erinomainen vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
No kuule. Jos pelkkä ajatus ahdistaa niin mieti miten ahdistaa:
- Nukkumattomat yöt (joillain saattaa kestää parikin vuotta, jos on sairasteleva lapsi)
-Kehon muutos, lihoaminen, rinnat roikkuu
-Imettäminen ei ehkä onnistu
-Synnytyksestä voi tulla traumat/repeämiä
-Lapsella saattaa olla synnynnäinen tauti
-Tulevaisuus epävarma, millaiseen maailmaan teet lapsen?
-Tulevaisuuden alat muuttuvat, miten lapsen opiskelu?
-Parisuhde menee yleensä pilalle lapsen synnyttyä
-Miehet ei usein jaksa auttaa pikkuvauvan hoidossa
-Mies saattaa pettää, kun näkee kehosi synnytyksen/imettämisen jälkeen/tai ei koe sinua viehättävänä koska olet hänen lapsensa äiti
-Anopit on persuksista
-Pikkuvauva arki haisee (sanan siinä merkityksessä)
-Vaipat on kalliita!
-Mitä jos lapsella on neurologisia juttuja, mihin kouluun, mihin opiskelemaan?
-Lapsen persoonallisuutta ei voi tilata, sieltä voi tulla ihan mitä vaan
-Todennäköisesti eroat miehestäsi
-Vai pitäisikö tehdä lapsi yksin?
-Luomu vai lääkkeellinen synnytys?
Luomu vai normiruokaa lapselle?
-Laitanko heti päiväkotiin vai sinnittelenkö kotona ainakin vuoden?
-Raskauden ajan vaivat?
-Mitä jos oletkin liian vanha ja tylsä äidiksi, etkä jaksa hoitaa omaa lastasi (erittäin yleistä: Tarhaan vaan!)
-Mitä jos olenkin ihan huono äiti?
-Entä jos raskaaksi tuleminen kestää, ja olen liian vanha, menenkö hoitoihin?
-Onko rahaa hedelm.hoitoihin?
-Entä jos en tule ollenkaan raskaaksi?
-Entä jos en haluakaan tulla raskaaksi?
-Pitäisikö unohtaa koko asia?
Toistan: Pitäisikö unohtaa koko asia?
Ei se nyt ihan noin kauheaa ole eikä joka asia ole ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Olisin sitten onnellinen." Oletko ollut onnellinen onnellinen kyseisessä parisuhteessa? Jos et, vauvan hankkiminen ei tee onnelliseksi, päinvastoin.
Ikä saattaa autta jonkin verran. Hoida ensin alta pois seikkailut, jotka haluat kokkea, ja mieti sitten vasta lasten hankkimista. Saattaa myös auttaa miettiä, mitä sinun pitää saada tehdä lapsiperhearjesta huolimatta. Jos esim. haluat tunnin juoksulenkille päivittäin, se on varmasti järjestettävissä apujoukkojen kanssa. Jos sen sijaan haluat juhlia joka viikonloppu, kannatta juhlia pahin juhlimisinto pois ensin.
Mun mielestä yksi juhlintailta ja nukkumisaamu kuulostaa helpommalla järjestää kuin jokailtainen lenkki. En ihan ymmärrä, että jos ap on parisuhteessa, niin miksi kumpaankaan tarvisi mitään apujoukkoja? Tuskin mies on töissä kaiket illat ja viikonloput.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuule. Jos pelkkä ajatus ahdistaa niin mieti miten ahdistaa:
- Nukkumattomat yöt (joillain saattaa kestää parikin vuotta, jos on sairasteleva lapsi)
-Kehon muutos, lihoaminen, rinnat roikkuu
-Imettäminen ei ehkä onnistu
-Synnytyksestä voi tulla traumat/repeämiä
-Lapsella saattaa olla synnynnäinen tauti
-Tulevaisuus epävarma, millaiseen maailmaan teet lapsen?
-Tulevaisuuden alat muuttuvat, miten lapsen opiskelu?
-Parisuhde menee yleensä pilalle lapsen synnyttyä
-Miehet ei usein jaksa auttaa pikkuvauvan hoidossa
-Mies saattaa pettää, kun näkee kehosi synnytyksen/imettämisen jälkeen/tai ei koe sinua viehättävänä koska olet hänen lapsensa äiti
-Anopit on persuksista
-Pikkuvauva arki haisee (sanan siinä merkityksessä)
-Vaipat on kalliita!
-Mitä jos lapsella on neurologisia juttuja, mihin kouluun, mihin opiskelemaan?
-Lapsen persoonallisuutta ei voi tilata, sieltä voi tulla ihan mitä vaan
-Todennäköisesti eroat miehestäsi
-Vai pitäisikö tehdä lapsi yksin?
-Luomu vai lääkkeellinen synnytys?
Luomu vai normiruokaa lapselle?
-Laitanko heti päiväkotiin vai sinnittelenkö kotona ainakin vuoden?
-Raskauden ajan vaivat?
-Mitä jos oletkin liian vanha ja tylsä äidiksi, etkä jaksa hoitaa omaa lastasi (erittäin yleistä: Tarhaan vaan!)
-Mitä jos olenkin ihan huono äiti?
-Entä jos raskaaksi tuleminen kestää, ja olen liian vanha, menenkö hoitoihin?
-Onko rahaa hedelm.hoitoihin?
-Entä jos en tule ollenkaan raskaaksi?
-Entä jos en haluakaan tulla raskaaksi?
-Pitäisikö unohtaa koko asia?
Toistan: Pitäisikö unohtaa koko asia?
Ei se nyt ihan noin kauheaa ole eikä joka asia ole ongelma.
On kyllä. Ite hoidin aikanaan sukulaisten nappuloita ja ahdistun vieläkin itkusta johtuen ääniherkkyydestäni. Lapsena mun ääniherkkyys kiellettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siltikin... olisivatpa ajatukseni pelkästään ahdistuneita, niin päätös olisi helppo. Sulan kuitenkin täysin joillekin pikkulapselle ja vauvoille ja kaipaan lasta välillä niin, että sattuu. Ja sitten taas tulee kausi, kun ahdistun ajatuksestakin.
Vauva-/pikkulapsivaihe on loppujen lopuksi hyvin lyhyt aika elämästä, ja lopun aikaa elämässäsi on mukana, todennäköisesti kaikista läheisimpänä ihmissuhteena (tai ainakin todennäköisesti pysyvimpänä) tuo uusi ihminen, joka on ensin pikku koululainen, sitten teini (joka haistattaa vanhemmilleem pitkät), opiskelija, nuori aikuinen, keski-ikäinen jne. ja sinun tukesi lienee tuon yhden ihmiselämän kannalta kaikkein tärkein asia tai ainakin merkittävin pohja sille.
Kannattaakin miettiä, mitä on tarjottavana tuolle uudelle ihmiselle hänen ainutlaatuisissa elämänvaiheissaan, joista vain yksi ihan lyhyt on suloinen pikkulapsiaika.
Kovin jaloa, ja olen samaa mieltä. Siltikään en usko, että suurin osa lapsia hankkivista pohtii tällaisia etukäteen.
Ne miettivät, joille lapsen hyvinvointi on tärkeää. Omaan napaan tuijottajat voikin pahimmillaan lisääntyä täysin harkitsemattomasti ja seuraukset näemme jo nyt yhteiskunnassa, jossa sosiaalitoimi ja lastensuojelu on vakavissa ongelmissa tapausmäärien kasvaessa lapsien loppuelämän kärsimyksistä puhumattakaan 😢
Älä hyvänen aika hanki lasta, jos ajatuskin ahdistaa! Ollaan onnellisia että meidän naisten ei tarvitse mennä naimisiin toisten määräämän miehen kanssa - ei kenenkään kanssa - eikä saada lapsia jollemme halua. Ajat eivät ole ennen olleet näin hyvät naisille päättää ihan itse mitä elämällään tekee. Joten: syntyy jo ihan tarpeeksi nepsy-lapsia, ilman että niitä väkisin tehdään suhteeseen, jossa nainen, tärkeä äiti siis, on jo etukäteen ahdistunut!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se nyt ihan noin kauheaa ole eikä joka asia ole ongelma.
.
Kyllä se voi olla juuri noin kamalaa, ja miten siitä silloin selviää jo etukäteen ahdistunut? Ehdottomasti olen sitä mieltä, että Ap jättää lapsihaaveet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuule. Jos pelkkä ajatus ahdistaa niin mieti miten ahdistaa:
- Nukkumattomat yöt (joillain saattaa kestää parikin vuotta, jos on sairasteleva lapsi)
-Kehon muutos, lihoaminen, rinnat roikkuu
-Imettäminen ei ehkä onnistu
-Synnytyksestä voi tulla traumat/repeämiä
-Lapsella saattaa olla synnynnäinen tauti
-Tulevaisuus epävarma, millaiseen maailmaan teet lapsen?
-Tulevaisuuden alat muuttuvat, miten lapsen opiskelu?
-Parisuhde menee yleensä pilalle lapsen synnyttyä
-Miehet ei usein jaksa auttaa pikkuvauvan hoidossa
-Mies saattaa pettää, kun näkee kehosi synnytyksen/imettämisen jälkeen/tai ei koe sinua viehättävänä koska olet hänen lapsensa äiti
-Anopit on persuksista
-Pikkuvauva arki haisee (sanan siinä merkityksessä)
-Vaipat on kalliita!
-Mitä jos lapsella on neurologisia juttuja, mihin kouluun, mihin opiskelemaan?
-Lapsen persoonallisuutta ei voi tilata, sieltä voi tulla ihan mitä vaan
-Todennäköisesti eroat miehestäsi
-Vai pitäisikö tehdä lapsi yksin?
-Luomu vai lääkkeellinen synnytys?
Luomu vai normiruokaa lapselle?
-Laitanko heti päiväkotiin vai sinnittelenkö kotona ainakin vuoden?
-Raskauden ajan vaivat?
-Mitä jos oletkin liian vanha ja tylsä äidiksi, etkä jaksa hoitaa omaa lastasi (erittäin yleistä: Tarhaan vaan!)
-Mitä jos olenkin ihan huono äiti?
-Entä jos raskaaksi tuleminen kestää, ja olen liian vanha, menenkö hoitoihin?
-Onko rahaa hedelm.hoitoihin?
-Entä jos en tule ollenkaan raskaaksi?
-Entä jos en haluakaan tulla raskaaksi?
-Pitäisikö unohtaa koko asia?
Toistan: Pitäisikö unohtaa koko asia?
Ei se nyt ihan noin kauheaa ole eikä joka asia ole ongelma.
No kuule. Jos pelkkä ajatus ahdistaa niin mieti miten ahdistaa lapsettomuuskin:
- Nukkumattomat yöt (joillain saattaa kestää montakin vuotta, jos on työ/työttömyysstressiä ja velkaa)
-Kehon muutos, lihoaminen, rinnat roikkuu vanhetessa
-Imettämättömyys ei vähennä rintasyöpäriskiä
-Yhdynnöitstä voi tulla traumat/repeämiä tai peräti peräpukamia tai tauteja
-Kissallasi saattaa olla synnynnäinen tauti
-Tulevaisuus epävarma
-Tulevaisuuden alat muuttuvat, entäs eläkkeet? Voi ei...
-Parisuhde menee yleensä pilalle
-Miehet ei usein jaksa auttaa missään kun on kultakimpaleen huolinut
-Mies saattaa pettää jos joku toinen nainen sattuu tarjoamaan pesää niin pettäähän se kultakimpale
-Anopit on persuksista
-arki haisee jos ei siivoa eikä järjestä mieleistä elämää itsellensä
(-"Vaipat on kalliita!..." wut?)
-Mitä jos sinulla tai jollain läheisellä on neurologisia juttuja, mihin kouluun, mihin opiskelemaan? Koskaan ei voi olla liian huolissaan. Todennäköisemmin jollain toisella niitä juttuja kuitenkin on.
-Persoonallisuutta ei voi tilata, mitä jos tulee hyvin harvan kanssa edes toimeen? Tai jos persoonallisuus muuttuu vaikka aivovaurion myötä ratkaisevasti? Parempi pysyä kotona!
-Todennäköisesti eroat miehestäsi (meressä on kaloja)
-Vai pitäisikö elää sinkkuna yksin?
-Luomu vai lääkkeellinen terveydenhoito?
-Luomu vai normiruokaa??!!?! Siis tärkeä kysymys!!!
-Laitanko heti kesälomat palamaan vai sinnittelenkö syksyyn, että saam viikon lisää? Kuka muka tykkää kotona olla?!
-vaivat? Ja päänvaivat?
-Mitä jos oletkin liian vanha ja tylsä? Uuniin vaan!?
-Mitä jos olenkin ihan huono nainen/ihminen?
-Entä jos olen liian vanha, menenkö hoitoihin?
-Onko rahaa hoitoihin?
-Entä jos en tule ollenkaan raskaaksi? (No sehän ei sitten muuta mitään, siihenkö pyritään?)
-Entä jos en haluakaan tulla raskaaksi? (Tärkeä kysymys)
-Pitäisikö unohtaa koko asia?
Toistan: Pitäisikö unohtaa koko asia?
Aika monta asiaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se lapsi ole kotona kuin 16-18 vuotta. Sulla on 50-100 vuotta elämää ilman lasta kotona.
"kyllä elämä kantaa"
Ei kannata ahdistua kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kannatta hankkia aikaisin. Sitten kun lapsi muuttaa pois, on hyvä jos on sekä rahaa että terveyttä tehdä juttuja. Ja isovanhempana olo on kuulemma ihan parasta elämässä.
Tähän saa niin paljon alapeukkuja, mutta sanon silti:
Minusta jokaisen ihmisen elämä on kokonainen ilman lapsiakin, mutta uskon että hyvin moni tulee katumaan lapsettomuutta sitten kun se on myöhäistä.
Ajatukseni lähtee siitä, että minusta ihmisen olisi hyvä mennä elämässään jotain kohti, eikä jotain peläten ja vältellen. Ja todella monen lapsettomuuspohdinnat perustuvat lyhytnäköisesti pelkän pikkulapsivaiheen hankaluuksien välttelyyn, ja arvelen että asia näyttää monille hyvin erilaiselta esim 50-vuotiaana.
Uskon että jokunen velakin on tästä samaa mieltä! Tämä ei tarkoita sitä että mielestäni jokaisen pitäisi oikeasti haluta lapsia.
Kerron nyt ihan rehellisesti, miten asiat 2 lapseni kanssa on mennyt:
- Olen aina ollut hoikka ja urheilullinen, joten raskauskilot eivät pelottaneet ja ne lähtivät kummankin lapsen kohdalla muutamassa kuukaudessa ilman rääkkidieettejä tms.
- Tissit tai vatsa ei jääneet roikkuviksi/löysiksi, eikä tullut raskausarpia.
- Lapset syntyivät sektiolla, joten ei tullut repeämiä. Toivuin leikkauksista todella nopeasti.
- Olen nykyään 44v (lapset 2v ja 7v) paremmassa kunnossa kuin ennen raskauksia.
- Molemmat lapset olivat hyviä nukkumaan. Ekat puoli vuotta toki heräilivät normaalisti sen 2-4 krt yössä, mutta vuorottelemalla miehen kanssa siitä selvittiin, eikä tuntunut mitenkään ylivoimaiselta.
- Lapset on olleet perusterveitä, ei allergioita tms. ja kaikki on muutenkin heidän kanssa sujunut todella hyvin ja helposti.
- Parisuhteeni on vahvempi ja parempi kuin koskaan aiemmin. Olemme mieheni kanssa todella onnellisia lapsistamme ja perheestämme.
- Oma urani ei ole kärsinyt raskauksista, vaan koin kummallakin kerralla äitiysvapaalle jäämisen tervetulleena hengähdystaukona, jonka aikana omat tavoitteet kirkastuivat, luovuuteni lisääntyi ja töihin palatessani huomasin, miten vähän mikään oli poissa ollessani muuttunut.
- Lasten saaminen on syventänyt ystävyyssuhteita ja olen saanut lasten kautta uusia sydänystäviä. Vapaa-ajan vietto on monipuolistunut ja tuntuu, että maailma on muutenkin ”värikkäämpi” ja moniuloitteisempi lasten kanssa, kuin ennen heitä.
- Elämä tuntuu kaiken kaikkiaan mielekkäämmältä nykyään ja pidän itsestäni enemmän tällaisena, jollaiseksi lasten saaminen on minut muovannut, kuin aiemmin lapsettomana.
Että vahvasti plussan puolella ollaan, vaikka etukäteen pelotti ja mielessä kävi ihan samoja fiiiliksiä kuin sulla ap. Suosittelen kuitenkin lämpimästi ottamaan riskin.
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt ihan rehellisesti, miten asiat 2 lapseni kanssa on mennyt:
- Olen aina ollut hoikka ja urheilullinen, joten raskauskilot eivät pelottaneet ja ne lähtivät kummankin lapsen kohdalla muutamassa kuukaudessa ilman rääkkidieettejä tms.
- Tissit tai vatsa ei jääneet roikkuviksi/löysiksi, eikä tullut raskausarpia.
- Lapset syntyivät sektiolla, joten ei tullut repeämiä. Toivuin leikkauksista todella nopeasti.
- Olen nykyään 44v (lapset 2v ja 7v) paremmassa kunnossa kuin ennen raskauksia.
- Molemmat lapset olivat hyviä nukkumaan. Ekat puoli vuotta toki heräilivät normaalisti sen 2-4 krt yössä, mutta vuorottelemalla miehen kanssa siitä selvittiin, eikä tuntunut mitenkään ylivoimaiselta.
- Lapset on olleet perusterveitä, ei allergioita tms. ja kaikki on muutenkin heidän kanssa sujunut todella hyvin ja helposti.
- Parisuhteeni on vahvempi ja parempi kuin koskaan aiemmin. Olemme mieheni kanssa todella onnellisia lapsistamme ja perheestämme.
- Oma urani ei ole kärsinyt raskauksista, vaan koin kummallakin kerralla äitiysvapaalle jäämisen tervetulleena hengähdystaukona, jonka aikana omat tavoitteet kirkastuivat, luovuuteni lisääntyi ja töihin palatessani huomasin, miten vähän mikään oli poissa ollessani muuttunut.
- Lasten saaminen on syventänyt ystävyyssuhteita ja olen saanut lasten kautta uusia sydänystäviä. Vapaa-ajan vietto on monipuolistunut ja tuntuu, että maailma on muutenkin ”värikkäämpi” ja moniuloitteisempi lasten kanssa, kuin ennen heitä.
- Elämä tuntuu kaiken kaikkiaan mielekkäämmältä nykyään ja pidän itsestäni enemmän tällaisena, jollaiseksi lasten saaminen on minut muovannut, kuin aiemmin lapsettomana.Että vahvasti plussan puolella ollaan, vaikka etukäteen pelotti ja mielessä kävi ihan samoja fiiiliksiä kuin sulla ap. Suosittelen kuitenkin lämpimästi ottamaan riskin.
Väärä vastaus! Jos joku kysyy palstalla, kannattaako tehdä lapsia, ainoa oikea neuvo on: ei kannata. Jos neuvoo, että kannattaa, se on ikävää painostamista. Sen sijaan lasten tekemättä jättämiseen neuvominen ei ole. On myös väärin puhua siitä, että elämä lasten kanssa on mielekästä.
Aina tuntuu, että on selkeästi kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka haluavat lapsia ja niitä, jotka eivät halua. Minä olen kuitenkin täysin kahden vaiheilla. Tunnen vahvan biologisen tarpeen saada lapsi. Tunnen rakkautta lastani kohtaan, jota ei ole edes olemassa. Siltikin kun mietin perhe-elämää, se ei tunnu minulle sopivalta. Minulle on todella rasittava ajatus kaikki moninaiset vastuut ja aikataulutettu elämä ja käytännön asioiden hoitaminen. Ihan jo pelkkä kaupassa käynti ja ruoanlaitto ei ole minulle mikään automaatio, vaan joudun ”pinnistelemään”. Luulen, että lapsen kanssa elämästä tulisi yhtä käytännön asioiden hoitamista. Taidan olla liian boheemi haaveilijatyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Aina tuntuu, että on selkeästi kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka haluavat lapsia ja niitä, jotka eivät halua. Minä olen kuitenkin täysin kahden vaiheilla. Tunnen vahvan biologisen tarpeen saada lapsi. Tunnen rakkautta lastani kohtaan, jota ei ole edes olemassa. Siltikin kun mietin perhe-elämää, se ei tunnu minulle sopivalta. Minulle on todella rasittava ajatus kaikki moninaiset vastuut ja aikataulutettu elämä ja käytännön asioiden hoitaminen. Ihan jo pelkkä kaupassa käynti ja ruoanlaitto ei ole minulle mikään automaatio, vaan joudun ”pinnistelemään”. Luulen, että lapsen kanssa elämästä tulisi yhtä käytännön asioiden hoitamista. Taidan olla liian boheemi haaveilijatyyppi.
Kuule on paljon sinua erikoisemmillakin ihmisillä lapsia ja ovat hyviä vanhempia. Ei ole mitään yhtä mammatyypiä millaisiksi monet lapsettomat tahtovat kaikki mammat yleistää. Sinun asiasi tietysti miettiä omalta kannaltasi nuo lapsiasiat.
Kovin jaloa, ja olen samaa mieltä. Siltikään en usko, että suurin osa lapsia hankkivista pohtii tällaisia etukäteen.