Mitä tehdä, kun haluan lapsen, mutta ajatus ahdistaa?
Olen siis aina ajatellut haluavani lapsen, mutta kaikissa seurusteluissani tosipaikan tullen, asia on ahdistanut. Tuntuu, etten pysty luopumaan vapaudestani. Tuntuu, että sitovuus ahdistaisi. Tuntuu, että kuvittelen vain, että olisin sitten onnellinen, mutta todellisuudessa perhe-elämä ei olekaan minua varten. Jos kuvittelen, että olisin raskaana niin varmasti puolet raskausajasta menisi katumiseen ja johonkin perustavanlaatuiseen ahdistukseen.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa todella tarkkaan miettiä millainen ihminen on ja mitä elämältään haluaa. Kannattaa myös ottaa hoitoon sukulaisten/kavereiden lapsia jotta saa kouriintuntuvan kokemuksen siitä millaista on hoitaa lapsia ja huolehtia arkirutiineista. On tärkeää eläytyä ajatukseen arjesta lasten kanssa, siihen mitä se konkreettisesti on. Sanon tämän siksi että itse en osannut varautua siihen millaista elämä tulee olemaan kun hankkii lapsen.
Ajattelin lapsen tuovan jonkinlaisen täyttymyksen tunteen, sensijaan sain roppakaupalla sellaista mitä en olisi elämääni halunnut. En tietenkään syytä tästä lasta, syytän itseäni. Yritän nyt kasvattaa tämän ainokaiseni parhaan kykyni mukaan. Mutta ap:lle sanoisin, kuuntele itseäsi ja tutki sisintäsi, päätös tehdä lapsi on iso ja peruuttamaton.
Lisään vielä että olen luonteeltaan vähän boheemi, introvertti haaveilija. Voin elää viikkoja pelkällä leivällä ja eineksillä. Lapsen myötä arje
Samaistun tähän 100%.
Vierailija kirjoitti:
No kuule. Jos pelkkä ajatus ahdistaa niin mieti miten ahdistaa:
- Nukkumattomat yöt (joillain saattaa kestää parikin vuotta, jos on sairasteleva lapsi)
-Kehon muutos, lihoaminen, rinnat roikkuu
-Imettäminen ei ehkä onnistu
-Synnytyksestä voi tulla traumat/repeämiä
-Lapsella saattaa olla synnynnäinen tauti
-Tulevaisuus epävarma, millaiseen maailmaan teet lapsen?
-Tulevaisuuden alat muuttuvat, miten lapsen opiskelu?
-Parisuhde menee yleensä pilalle lapsen synnyttyä
-Miehet ei usein jaksa auttaa pikkuvauvan hoidossa
-Mies saattaa pettää, kun näkee kehosi synnytyksen/imettämisen jälkeen/tai ei koe sinua viehättävänä koska olet hänen lapsensa äiti
-Anopit on persuksista
-Pikkuvauva arki haisee (sanan siinä merkityksessä)
-Vaipat on kalliita!
-Mitä jos lapsella on neurologisia juttuja, mihin kouluun, mihin opiskelemaan?
-Lapsen persoonallisuutt
Lyhyesti sanottuna:
Jos et ole 100% varma, et hanki lasta.
99% ei riitä.
Pitää olla vuosien valmistautuminen rahallisesti, psyykkisesti yms
Jos joku ehdottaa jotain muuta, haluaa että toimit oman etusi vastaisesti.
Ajattele pitkällä tähtäimellä. Eli et valmistaudu tekemään pelkästään lasta, vaan esim. 3-5 lasta. Tuon jälkeen kipukohdat asettautuvat oikeaan perspektiiviin.
Uppp