Lue keskustelun säännöt.
2 vuotias lapsi, vanhemmat lomalla
28.06.2015 |
Mies oli hommannut meille häämatkan ensi kuuksi, 4 yötä Espanjaan.
Kehkeytyi pieni sanaharkka, koska en ole valmis jättämään kaksi vuotiasta isovanhemmilleen neljäksi yöksi.
On ollut kerran siellä kaksi yötä ja kaikki sujui hyvin, tietysti kuulemma pientä ikävää.
Mitä te tekisitte?
Kommentit (56)
Minullakin tekisi tiukkaa.. (lapsi nyt 2 vuotta, ollut aiemmin vain yhden yön pituisia aikoja mummilla). Minun mies toki tietääkin etten vielä ole valmis. Meillä häät varmaan 2 vuoden sisällä ;)
Mies ehkä ollut hieman ajattelematon tai ei ole ymmärtänyt ettet pysty vielä olemaan noin kauan erossa . . Jos matka kuitenkin varattu ja miehesi ihanan yllärin järjestänyt niin harkitse nyt vielä ? Tehkää pari testi yötä nyt taas jos saat kuitenkin mielenrauhan jos sujuu hyvin ♡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 16:47"]Kyllä lapsi selviää hoidossa tuon ajan, mutta tulet huomaamaan että oma matkasi ei tule olemaan niin ihana kuin etukäteen luulisi. Pari päivää menee ok, mutta sitten alat jo kaivata takaisin kotiin lapsesi luokse. Tunnet ehkä pientä syyllisyyttä, mutta etenkin kalvavaa ikävää. Ajattelet miten kivaa matkalla olisi, jos olisittekin lähteneet reissuun perheenä. Et osaa nauttia täysillä matkan loppuosasta, ja lopulta käsket vain tunteja milloin olette lapsen luona. 1-2 yötä kahden miehen kanssa on sopiva aika, pidemmässä reissussa alkaa tulla noita em. tuntemuksia
[/quote]
Höpö höpö. Ihan puppua tämä teksti. Ei kait kukaan noin riippuvainen lapsestaan ole, että pilaisi matkan tuolla tavalla miettimällä. Itse ainakin pystyisin nauttimaan täysillä ilman mitään syyllisyyden tunnetta tai että laskisin tunteja. Aikas sairasta jo tuollainen takertuvuus.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 17:31"]
yleensä se menee että eka päivä on hauskaa miehen kanssa, toisena päivänä ikävä lasta on kova ja se ikävä kovenee päivä päivältä ja vikana päivänä tulee miehen kanssa jo riitaa ja tulomatka mökötetään.
yhdessä oltu jo 20 vuotta ja on meillä 7 lasta. välillä tarvii sitä parisuhdeaikaa kaksistaan, mutta yleensä ollaanki kerralla se yksi päivä ja yö (1-2 kertaa kuukaudessa) niin ikävä lapsia ei tule ja meillä se ikävä lapsia tulee molemmilla ei pelkästään minulla.
Joskus ollaan tehty niin että on otettu pienin/pienimmät mukaan esim euroopan matkalle ja otettu heille hoitaja (esim mummo, täti tai ystävämme) että saadaan olla vähän kaksistaankin mutta pienet lapset on myös lähellä.
[/quote]
No ei meillä kyllä ole ikinä tuollaista ollut. Tottakai ikävä on ollut, mutta kyllä me ollaan aina nautittu, eikä nyt ainakaan keskenään olla alettu tappelemaan.
Aina on lapsillakin mennyt hienosti mummeilla.
Mutta tietty jokainen tuntee parhaiten itsensä ja lapsensa ja jos ei pää kestä kummallaakaan, ei varmaan ole mitään mieltä lähteä hoitamaan parisuhdetta riitelemällä vaan mennä sitten perheenä tai jäädä kotiin lasten kanssa. Nekin on hyviä vaihtoehtoja!
Itse siis ap:n tilanteessa lähtisin hyppien riemusta ja varmasti myös nautisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä. Vähän pieni vielä jäämään noin moneksi yöksi.
En ole mikään miehen sätkynukke, joka tekee, mitä mies keksii määrätä. Minua ei kiinnosta, viihtyykö lapsi mummolassa tai huutaako seuraavat kaksi viikkoa pelätessään, että katoan. Minua kiinnostaa vain se, että itselläni on oma tahto ja oma päätösvalta. Jos en kelpaa miehelle arjessa, jos hän ei halua tehdä arkeani mukavaksi, niin ei käy edes pienessä mielessä, että lähtisin kanssaan reissuun noin vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 17:59"]
Naurettava ajatuskin, ettei voisi. Jätät hyvillä mielin. Ei lapsestaan saa noin sairaalla tavalla olla riippuvainen. Onhan sitä nyt ihmisillä työmatkojakin tuossa vaiheessa useilla.
[/quote]
Työmatka on eri asia, silloin toinen vanhempi on kotona.
Miksi mies meni tilaamaan matkan puhumatta sinulle? Miksette mene matkalle niin, että lapsi tulee hoitajan kanssa mukaan? Lapsi ja hoitaja voisivat nukkua viereisessä huoneessa, ja hoitaja voisi katsoa lapsen perään myös altaalla ja retkillä. Ei noin pienen lapsen tarvitse vielä olla erossa molemmista vanhemmistaan niin pitkää aikaa. Ylipäänsä häämatka kuuluu hoitaa alta pois ennen kuin rupeaa tekemään lapsia.
Mies ei olisi hommannut tuollaista yllätystä kysymättä minulta, koska tietää että pitäisin neljää yötä liian pitkänä erossaoloaikana. Tosin meidän lapsi ei ole ollut vielä kertaakaan yökylässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 17:19"]
Ensin häät, sitten häämatka, sitten ne lapset.
[/quote]
Aamen. Kaikki tehköön näin.
Mummo tässä. Meillä on juuri karvan verran yli yksivuotias koko viikon yötäpäivää hoidossa isompien sisarustensa kanssa. Vanhemmat ovat hyvin ansaitulla kahdenkeskisellä lomallaan.
Tosin olemme lasten kanssa hyvinkin tuttuja ja turvallisiksi koettuja. Kaikki nukkuvat nyt.
Parisuhdettakin tulee hoitaa, elämän ei tule pyöriä pelkästään lasten ympärillä, vaikka he tärkeitä ja rakkaita ovatkin. Pikkulapsiaikana parisuhde kärsii jossain määrin väkisinkin, joten kahdenkeskinen loma on enemmän kuin paikallaan.
Ap, miehesi toiminta oli mielestäni upeaa ja kertoo siitä, että hän välittää sinusta tosissaan ja haluaa sitä kahdenkeskistä aikaa kanssasi. Sinulla on ilmeisesti hyvä ja ajattelevainen mies, onnittelut.
Harjoitelkaa hommaa siten, että jätätte lapsen muutamana päivänä isovanhempien hoitoon ja sitten yöksi. Jos lapsi kokee heidät turvallisiksi, ongelmia ei synny. Mutta voi syntyä hieno suhde lapsen ja isovanhempien välille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljä yötä on kyllä 2-vuotiaalle liian pitkä aika olla erossa vanhemmistaan.
Toisaalta ihanaa, että miehesi oli järjestänyt tuollaisen yllätyksen! Entä,
jos mummo tulisi lapsen kanssa mukaan matkalle kahden yön jälkeen?
En jättäisi, enkä ole jättänyt. En oikeastaan ymmärrä, mikä tarve monilla nykyäideillä on "päästä eroon" lapsestaan mahdollisimman pian. Lapsihan tarvitsee tuttuja rutiineja ja sitä turvallista hoitajaa (johon siis on ehtinyt varhaislapsuudessa sen kiintymyssuhteen luomaan, eli yleensä äiti ja / tai isä).
Mä en ole edes nelivuotiasta vielä laittanu koskaan yökylään, koska hän osaa jo itse ajatella ja kertoa toiveistaan, eikä hän halua olla pois kotoa yötä ilman isää tai äitiä. Niinpä käymme perheenä jossain, tai sitten vanhemmat erikseen, jos se vaatii yön yli poissaoloa.
Vanhempi lapsista (lähtee kouluun) on ollut pari kertaa mummolassa yhden yön, koska on itse sitä halunnut. Tosin viimeisimmästä yökyläilystäkin taitaa olla pari vuotta jo... Lapsen turvallisuudentunnetta on typerää ravistella.
Minut jätettiin vajaaksi viikoksi mummolle, kun olin 1-vuotias. Takerruin mummooni hätääntyneenä, enkä päästänyt häntä edes vessaan itsekseen sillä aikaa, koska varmaan pelkäsin että hänkin jättää minut, ja sitten minulla ei ole ketään. Ja kun vanhempani palasivat, vierastin ja pelkäsin heitä, enkä olisi halunnut enää mummon sylistä pois. Miksi olisinkaan luottanut ihmisiin, jotka jättävät?
Koko elämäni olen kokenut vähän sellaista yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka olen näennäisesti sosiaalinen tyyppi. Silti aina jossain syvällä on tunne, etten kuulu oikein mihinkään ja kellekään. Olen pohtinut eräänkin kerran sitä, mikä merkitys tuolla varhaisella kokemuksella on ollut. Nykyisinhän tiedetään, että nimenomaan tuo varhaisen vuorovaikutuksen aika vaikuttaa ihmisen koko elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 17:59"]
Naurettava ajatuskin, ettei voisi. Jätät hyvillä mielin. Ei lapsestaan saa noin sairaalla tavalla olla riippuvainen. Onhan sitä nyt ihmisillä työmatkojakin tuossa vaiheessa useilla.
[/quote]
Työmatkojen aikana toinen vanhemmista kuitenkin varmaan on lapsen kanssa. Eikä se ole mitenkään sairasta jos ei voi olla 2-vuotiaasta neljää yötä erossa, ihan normaalia se on.
Voi jumalavita. Ei kyllä ihmetytä, miksi pienten lasten äidit tulevat petetyiksi ja jätetyiksi. Totta kai lähdet sinne matkalle, se on sulle ja sun miehelle todella tärkeää!
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 16:47"]Kyllä lapsi selviää hoidossa tuon ajan, mutta tulet huomaamaan että oma matkasi ei tule olemaan niin ihana kuin etukäteen luulisi. Pari päivää menee ok, mutta sitten alat jo kaivata takaisin kotiin lapsesi luokse. Tunnet ehkä pientä syyllisyyttä, mutta etenkin kalvavaa ikävää. Ajattelet miten kivaa matkalla olisi, jos olisittekin lähteneet reissuun perheenä. Et osaa nauttia täysillä matkan loppuosasta, ja lopulta käsket vain tunteja milloin olette lapsen luona. 1-2 yötä kahden miehen kanssa on sopiva aika, pidemmässä reissussa alkaa tulla noita em. tuntemuksia [/quote] Höpö höpö. Ihan puppua tämä teksti. Ei kait kukaan noin riippuvainen lapsestaan ole, että pilaisi matkan tuolla tavalla miettimällä. Itse ainakin pystyisin nauttimaan täysillä ilman mitään syyllisyyden tunnetta tai että laskisin tunteja. Aikas sairasta jo tuollainen takertuvuus.
[/quote]
Onhan se sairasta jos äiti ikävöi lastaan.
Minä en pystyisi lähtemään. En voisi nauttia lomasta kun koko ajan vaan miettisin miten lapset pärjää ja miten isovanhemmat pärjää lasten kanssa.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 22:27"]
En jättäisi, enkä ole jättänyt. En oikeastaan ymmärrä, mikä tarve monilla nykyäideillä on "päästä eroon" lapsestaan mahdollisimman pian. Lapsihan tarvitsee tuttuja rutiineja ja sitä turvallista hoitajaa (johon siis on ehtinyt varhaislapsuudessa sen kiintymyssuhteen luomaan, eli yleensä äiti ja / tai isä).
Mä en ole edes nelivuotiasta vielä laittanu koskaan yökylään, koska hän osaa jo itse ajatella ja kertoa toiveistaan, eikä hän halua olla pois kotoa yötä ilman isää tai äitiä. Niinpä käymme perheenä jossain, tai sitten vanhemmat erikseen, jos se vaatii yön yli poissaoloa.
Vanhempi lapsista (lähtee kouluun) on ollut pari kertaa mummolassa yhden yön, koska on itse sitä halunnut. Tosin viimeisimmästä yökyläilystäkin taitaa olla pari vuotta jo... Lapsen turvallisuudentunnetta on typerää ravistella.
Minut jätettiin vajaaksi viikoksi mummolle, kun olin 1-vuotias. Takerruin mummooni hätääntyneenä, enkä päästänyt häntä edes vessaan itsekseen sillä aikaa, koska varmaan pelkäsin että hänkin jättää minut, ja sitten minulla ei ole ketään. Ja kun vanhempani palasivat, vierastin ja pelkäsin heitä, enkä olisi halunnut enää mummon sylistä pois. Miksi olisinkaan luottanut ihmisiin, jotka jättävät?
Koko elämäni olen kokenut vähän sellaista yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka olen näennäisesti sosiaalinen tyyppi. Silti aina jossain syvällä on tunne, etten kuulu oikein mihinkään ja kellekään. Olen pohtinut eräänkin kerran sitä, mikä merkitys tuolla varhaisella kokemuksella on ollut. Nykyisinhän tiedetään, että nimenomaan tuo varhaisen vuorovaikutuksen aika vaikuttaa ihmisen koko elämään.
[/quote]
Ensinnäkin, et oikeasti muista itse mitään tuosta ajasta, vaan sinulle on kerrottu juttuja, todennäköisesti hieman liioitellen.
Ihminen muistaa tutkitusti vasta kolmevuotiaasta alkaen asioita, niistäkin vain vähän.
Ulkopuolisuuden tunne on yleisempää kuin arvaatkaan, eikä siihen ole useinkaan mitään tiettyä syytä.
En minäkään jättäisi. Kaksi lasta, joista esikoinen ollut yhden yön kerrallaan yökylässä 3-vuotiaana. Ja kova ikävä on ollut jo silloinkin kotiin.
Mitäpä lapsi siihen sanoisi jos pystyisi? Mene vaan ja jätä minut? Ajantaju on noin pienillä hyvin vähäinen ja tuo iaka on jo lapselle ikuisuus. HAuskaa matkaa hyvillle vanhemmille.