Jos ei kerran moikkaa, moikkaakto enää?
Eli jos moikkaat jotain tuntematonta henkilöä, esimerkiksi naapuria, ja hän ei moikkaa takaisin, moikkaatko enää itse häntä?
Moikkaatko esim 3 kertana, ja jos ei sittenkään hän moikkaa, et enää itsekään jaksa?
Vai riittääkö kerta, vaikka se yksi kerta voi olla myös vahinko tai ajattelemattomuutta. Mitä jos toinen on sillä hetkellä ajatuksissaan, joku tärkeä asia mielessä tms., ei silloin aistit ole viritettynä sinua huomaamaan?
Kommentit (34)
Oman naapurin kohdalla totesin toisen kerran jälkeen, että mulkulla on ilmeisesti jotain ongelmia joten pitäköön tunkkinsa.
Vierailija kirjoitti:
Oman naapurin kohdalla totesin toisen kerran jälkeen, että mulkulla on ilmeisesti jotain ongelmia joten pitäköön tunkkinsa.
Onkohan meillä sama naapuri?
t.ap
Riippuu vähän, yleensä moikkaan mutta on joitain hapannaamoja jotka kulkee luurit päässä eikä katso vahingossakaan päinkään niin heitä en enää vaivaudu moikkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän, yleensä moikkaan mutta on joitain hapannaamoja jotka kulkee luurit päässä eikä katso vahingossakaan päinkään niin heitä en enää vaivaudu moikkaamaan.
Mulla on sellainen, joka todella kuulee, että sanon jotain.
Mutta hän katsoo vaivaantuneesti.
Jos huomaa minun lähestyvän, pää kääntyy maahan ja hän yrittää etten huomaisi häntä.
Että sellasta..
Tervehdin naapurin tyyppiä aina, kun törmäsimme, varmasti useiden kuukausien ajan. Mies ei vastannut kertaakaan, joten päätin, että selvä sitten; ei moikkailla! Nykyään katson tyhjin silmin kohti, mutta en tervehdi. Jos on vaimonsa kanssa, moikkaan vaimoa, mutta miestä en edes katso. Tyttäreni nauraa minua, että äijä varmaan on nyt pahoittanut mielensä, kun olen niin töykeä 😆 Ihan sama, en aio moikkailla jatkossakaan. Joku päivä kyllä avaan sanaisen arkkuni röökin poltostaan; käryttää kesäisin aamusta iltaan viereisellä partsilla, eikä meillä voi koskaan pitää parvekkeen ovea auki. Maailman ärsyttävin naapuri 🤬
Vierailija kirjoitti:
Tervehdin naapurin tyyppiä aina, kun törmäsimme, varmasti useiden kuukausien ajan. Mies ei vastannut kertaakaan, joten päätin, että selvä sitten; ei moikkailla! Nykyään katson tyhjin silmin kohti, mutta en tervehdi. Jos on vaimonsa kanssa, moikkaan vaimoa, mutta miestä en edes katso. Tyttäreni nauraa minua, että äijä varmaan on nyt pahoittanut mielensä, kun olen niin töykeä 😆 Ihan sama, en aio moikkailla jatkossakaan. Joku päivä kyllä avaan sanaisen arkkuni röökin poltostaan; käryttää kesäisin aamusta iltaan viereisellä partsilla, eikä meillä voi koskaan pitää parvekkeen ovea auki. Maailman ärsyttävin naapuri 🤬
Pyydä nainen kahville.
Mies on varmaan mustasukkainen 😂
Nimenomaan moikkailen entistä enemmän. En muutenkaan ymmärrä ihmisiä ketkä eivät tervehdi, kuuluu ihan perustapoihin.
Tossa naapurissa asuu eräs lapsiperheen äiti kenelle jostain syystä on ihan ylivoimaista tervehtiä, vaikka osumme useim samaan aikaan koiralenkille. Olen ottanut sen linjan että kailotan tervehdyksen pitkänkin matkan päästä ja vilkuttelen samalla iloisesti.
Ihan vaan sen takia kun on niin v i tun vaikeaa se tervehtiminen.
Moikan rappukäytävässä aina,ihan sama vastavatko takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan moikkailen entistä enemmän. En muutenkaan ymmärrä ihmisiä ketkä eivät tervehdi, kuuluu ihan perustapoihin.
Tossa naapurissa asuu eräs lapsiperheen äiti kenelle jostain syystä on ihan ylivoimaista tervehtiä, vaikka osumme useim samaan aikaan koiralenkille. Olen ottanut sen linjan että kailotan tervehdyksen pitkänkin matkan päästä ja vilkuttelen samalla iloisesti.
Ihan vaan sen takia kun on niin v i tun vaikeaa se tervehtiminen.
Heh, oikea meininki. Olisi oikein myös meidän talomme mykälle henkilölle, mutta hän on niin ällöttävä, etten aio.
Huomaan, että moikkaaminen tapahtuu minulta monesti vähän automaattisesti. - Kun esimerkiksoi saavun bussipysäkille niin moikkaan automaattisesti pysäkillä olijoita, Sen sijaan, että etukäteen olisin suunnitellut, että kun menen bussipysäkille, niin tervehdin jos näen siellä sen ja tuon tai vain jos näen siellä jonkun tutun, joka on joskus riittävän monta kertaa tervehtinyt minua. Samoin tervehdin bussikusia riippumatta siitä, olenko mahd. nähnyt hänet joskus aiemmin tai näenkö hänet mahd. ensimmäistä kertaa.
Se vähämn yksinkertaisempi mies
Moikkaan naapureita näyttämällä kaluani. Se on minun tapa tervehtiä.🍆
Vierailija kirjoitti:
Moikkaan naapureita näyttämällä kaluani. Se on minun tapa tervehtiä.🍆
Ihana pullotus sulla Jorma.
Käydäänkö tuolla häkkikanavarastossa?
Lapsen päiväkodissa isä, joka hakee lastaan joka päivä samaan aikaan. Lapsen naulakko vielä oman lapsen naulakon vieressä joten törmätään jatkuvasti. Ei koskaan moikkaa, katsoo vaan alaspäin. En tiedä onko hänellä jotenkin huono itsetunto vai onko muuten vaan moukka? Joku tällaisia ihmisiä vaivaa.
Moikkasin pihaltani omalla pihallaan kulkevaa naapuria jonka kanssa oltu naapureina noin 30 v. Naapuri katsoi, hymyili ujosti ja kiirehti pois. Semmonen naapuri.
Ei mitään väliä. Jos joku ei halua tervehtiä, en tervehdi ja ei tervehditä, ei se ole mikään ongelma. Jos peräkammarin poikamies alkaa yhtäkkiä tervehtiä pitkän ajan jälkeen tai mumista itsekseen, se voi ahdistaa. Ei sitä yhtä kertaa huomaa tai mieti jos joku ei tervehdi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen päiväkodissa isä, joka hakee lastaan joka päivä samaan aikaan. Lapsen naulakko vielä oman lapsen naulakon vieressä joten törmätään jatkuvasti. Ei koskaan moikkaa, katsoo vaan alaspäin. En tiedä onko hänellä jotenkin huono itsetunto vai onko muuten vaan moukka? Joku tällaisia ihmisiä vaivaa.
Tommosia oli 90-luvulla myös kun hain lasta päiväkodista tai koulusta. Välteltiin katsekontaktia ei puhuttu ei tervehditty. Jäi vammanen olo, se kai oli tarkoitus niillä urpoilla.
Olen sosiaalisesta perheestä jossa kävi vieraita, puhuttiin ihmisille ja vanhemmat tekivät sosiaalista työtä. Muutin aikuisena omakotialueelle ja ihmiset kattoivat kun härkä uutta porttia tervehtimättä. Tai kohdattaessa katottiin ojaan tai jalkoihin. Se oli todella outoa ja eläimellistä josta oli ihmisyys kaukana.
Tervehdin jos rapussa tai pihassa tulee vastaan. Maailma ei kuitenkaan pyöri minun ympärilläni, joten mikäli joku ei tervehtisi niin en rupea miettimään, syynäämään tai luomaan mitään mielikuvia ihmisestä. Minulla ei ole vaatimuksia että minua muka pitäisi kaikkien tervehtiä. En ole maailman keskipiste. En ota itseeni jos joku ei tervehtisi. Ihmiset ovat erilaisia, se heille suotakoon. Introverttinä ihmisenä en jää spekuloimaan toisten tervehtimisiä.
Minä tervehdin naapureita aina. Jos toisella ei ole sen vertaa käytöstapoja, ettei moikkaa, se on hänen häpeänsä. Ja suuri häpeä onkin.