Mirtazapin unilääkkeenä. Onko kokemuksia? Olen nyt yli kuukauden katsonut mitä syön
Tavoitteena tiputtaa painoa. Kaiken roskaruoan ja karkit olen jättänyt pois. Käytän mirtazapinia nukkumiseen pienellä annoksella. Onko mahdollista että jumittaa aineenvaihduntaa. Tiedän että saattaa lisätä makeanhimoa mutta minulle ei ole tätä tehnyt. Onko Kokemusta lääkkeestä?
Kommentit (114)
Ihan hirveä lääke. Aiheutti pienenä murusenakin aivan hirveän kooman koko seuraavaksi päiväksi. Nosti painoa 10 kg kahdessa kuukaudessa. Kyllä, lisäsi myös ruokahalua, mutta sen lisäksi turvotti ja esimerkiksi naama oli aivan karsea, sormuksen ei mahtuneet sormiin jne. Paino tippui itsestään kun lopetin.
Hyvänä puolena se, että todellakin auttoi unettomuuteen.
Oon käyttänyt satunnaisesti 3 vuotta ja lihonut sinä aikana 15kg, mikä ei ole paljon eikä välttämättä pelkästään lääkkeen syytä.
En nähnyt ennen unia, mutta nykyään tällä lääkkeellä todella mielenkiintoisia.
Melatoniineista saan kamalia painajaisia, mutta tällä lääkkeellä mukavat unet.
Vierailija kirjoitti:
Mitrsa on shittii. Lääkekannabi on rok.
Valitettavasti minäkin jouduin tälle linjalle. Ainoa, joka toimii varsinaisten nukahtamislääkkeiden lisäksi. Mirtazapiiniin, teoptyliin, ketipinoriin ym. paskaan en enää koske. Saan vain haitat näistä lääkkeistä, eivätkä lääkärit usko.
Lihoin muutamassa kuukaudessa 8 kg syömällä kuten ennenkin. Jonkin aikaa lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen laihduin taas samoilla elintavoilla. Yksilöllistä, mutta ainakin minulla vaikutti selvästi aineenvaihduntaan.
Ja potenssiin tuhat vielä pahempia riippuvuutta aiheuttavia myrkkyjä "ah niin ihanat" ssri-paskat jotka tekee täysin zombiksi, mutta lääketeollisuus kiittää tolloja hölmöläisiä !
Kun muutat ruokailutottumuksesi (ravintosuositusten mukaiseksi) ja myös ruokailurytmisi (5-6 ateriaa päivässä sisältäen 3 välipalaa ja pääateriat lautasmallin mukaisesti) sekä alat harrastamaan jotain säännöllistä liikuntaa, niin sinulla ei kohta ole tarvetta uni- ja nukahtamislääkkeisiin. Jos olet koukuttanut itsesi ottamaan jonkun pillerin ennen nukkumaan menoa heitä suuhusi vaikka magnesiumtabletti, jolla taitaa olla myös hieman rauhoittava vaikutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mikä vimma lääkäreillä on kirjoittaa näitä mirtazapiineja ja triptylejä unettomuuteen?
Vimma ja vimma. Syy on se, että noihin lääkkeisiin ei kehity riippuvuussuhdetta.
Toisin kuin varsinaisiin unilääkkeisiin ja rauhoittaviin lääkkeisiin. Rauhoittavia lääkkeitäkin voidaan käyttää unilääkkeenä.Tuo Mirtzapin on maailmanlaajuisesti todettu auttavan pienellä annoksella unettomuuteen ja toisille se sopii erittäin hyvin. Suurempana annoksenahan sitä käytetään masennuslääkkeenä.
Eikä myöskään masennuslääkkeisiin kehity mitään riippuvuutta, kuten rauhoittaviin lääkkeisiin.
Varsinaisia unilääkkeittä ja rauhoittavia lääkkeitä määräätään vain ja ainoastaan tietyissä tapauksissa.
Se on katsos niin, että näin on määrätty lääkäreitä tekemään. Ja asiaa
Mistä kuvittelet, ettei masennuslääkkeisiin kehity riippuvuutta? Osan pakkausselosteissakin mainitaan riippuvuus ja lisäksi osa voi lisätä itsemurha-alttiutta.
Psyykenlääkitys pitää harkita itsekin tarkkaan, lääkärit kyllä kirjoittavat helposti reseptejä, niin pääsevät hankalista potilaista eroon. Eikä tarvitse tuhlata julkisia varoja terapioihin.
On toki oikeita psyyken sairauksia, joihin lääkitystä tarvitaan, mutta elämään kuuluu myös alamäkiä ja pahaa oloa, eihän niitä hyviä aikoja muuten edes huomaisi. Eli harkintaa kehiin!
Vierailija kirjoitti:
Täysin hyödytön lääke oli ainakin minulle. Muu terveys meni huonommaksi mutta unettomuuteen ei auttanut.
Sama täällä, ei mitään hyötyä unettomuuteen mutta muuten pää oli aivan sekaisin, oikein pelästyin mikä minun on. Sen jälkeen mitrsa hävitettiin!
Monta vuotta mennyt 4,5mg unilääkkeenä. Kissa sai samaa lääkettä ruokahalun parantamiseen. Yleensä puolikaskin antaa hyvät unet
Mulle toimii hyvin. Syvää unta ja varsinkin alussa oli paljon hyviä unia. Aika mieto lääke. Aamulla ei tuu mitään pöhnää toisin kuin muista vastaavista.
Nostaa tosiaan ruokahalua, mutta kyllä sitä ihan itse tekee päätöksen syödä. Alkuun tuli pari kiloa, mutta ne lähti kun jatkoi taas normaalia elämää ja muisti liikkua välillä.
Vierailija kirjoitti:
Monta vuotta mennyt 4,5mg unilääkkeenä. Kissa sai samaa lääkettä ruokahalun parantamiseen. Yleensä puolikaskin antaa hyvät unet
Mulle toimii hyvin. Syvää unta ja varsinkin alussa oli paljon hyviä unia. Aika mieto lääke. Aamulla ei tuu mitään pöhnää toisin kuin muista vastaavista.
Nostaa tosiaan ruokahalua, mutta kyllä sitä ihan itse tekee päätöksen syödä. Alkuun tuli pari kiloa, mutta ne lähti kun jatkoi taas normaalia elämää ja muisti liikkua välillä.
Itsekin yritän hakea oikeaa annoskokoa. 7,5mg tuntuu nostavan ruokahalua liiaksi. 1-3mg ei taas riitä unta parantamaan. Kokeillaan seuraavaksi 4mg.
Vierailija kirjoitti:
"Lopeta heti. Kokemusta on, omalääkäri keksii aina jotain uutta ja kerran johonkin vaivaani sain tätä lääkettä. Parin pillerin jälkeen oli valmis tekemään itsemurhan. Vajosin sellaiseen synkkyyteen, etten koskaan ollut kokenut sellaista."
Teksti osui sattumalta. Tarkastin oliko oma kirjoitukseni. Ei ollut.. Minä sain unetomuuteen, Otin pieniä murusia. Se nukutti ja sain uudelleen unen aamulla ja kun nousin olin pirteä.
Eli unilääkkeenä hyvä. MUTTA kun en jaksanut tehdä 1/8 muruja ja miettiä joka ilta koska se vaikuttaa. Otin lääkärin määräämästä puolikkaan. Näin hirveitä unia. Seuraavana yönä myös hirveitä unia. Aamulla ajattelin mennä polttamaan itseni ja tekemään siis itsemurhan lääkärin vastaanotolle.
En tehnyt, kun kaikki on hyvin. Vein vain pillerit terveyskeskuksen ja olen onnellinen kun ei kyselty mitään tai ehdotettu apteekkia.
Se kokeilu meni siinä Muitakin olen kokeillut, toiset ei vaikuta mitään.
Syön vain sitä samaa nukahtamislääkettä kun olen syönyt jo 30 vuotta. Nyt lisän aon 4 kpl 1,9 Melatonia. Niillä nukun 7 tuntia 1-2 heräämisellä. Mutta OnHyväOlla.
Vierailija kirjoitti:
Melatoniineista saan kamalia painajaisia, mutta tällä lääkkeellä mukavat unet.
Vastasin muuallakin pidemmin. Melatonilla näin huonoja unia, mutta ne ehkä loppuivat vuoden käytön jälkeen.
Näin vanhana +80 ei ole niin tarkkaan mitä kokeilee. MUTTA nuorille neuvoisin että pitäisi malttaa mennä aikaisemmin nukkumaan. Jonkun unirytmi on jo 20-21 nukkumisaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihoin 10kg parissa kuukaudessa vaikka käytin vain 15mg unettomuuteen. Olen edelleen uneton mutta nyt vaan en lääkitse sitä enää. Joskus jos monta yötä mennyt parin tunnin unilla, otan kerran viikossa imovanen.
En suosittele mirtaa kellekään, sotkee aineenvaihdunnan.
No kuule, kun se ei sotke kaikkien ihmisten aineenvaihduntaa. Jos se ei sulle sovi, jollekin muulle sopii erittäin hyvin.
Ja pienillä annoksilla ei tuo lääke lihota.
Ja toisekseen, kuka muka ottaisi unilääkkeen joka ikinen ilta viikossa, edes tuon Mirtzin?Mirta nimenomaan kirjoitetaan reseptillä niin että joka ilta otetaan
Joo voi olla. Mulla tosta meni teho jo tokana peräkkäisenä iltana. Kerran viikossa otettuna toimii ja teho säilyy.
Täytyy kyllä mainita tuo, että aiheuttaa riippuvaisuutta, varsinkin triptyl, jos yrittää lopettaa niin ei kyllä nuku ilman triptyyliä, jää koukkuun tuon nukkumisen vuoksi