Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle

Aloin odottaa esikoistamme 20-vuotiaana ja raskaudesta kertoessani äitini kommentit olivat, etten kai aio pitää lasta ja hänhän ei sitä sitten rupea hoitamaan. Olin jo omillani asuva, vastuullinen nuori nainen ja avoliitossakin elänyt pari vuotta ikäiseni miehen kanssa. Tottakai tarkoitus oli hoitaa oma lapsemme! Mutta... toki ymmärrän, että vaikken koskaan ollut antanut aihetta huoleen, olimme vielä sen ikäisiä, että aikeitamme oli vaikea ennustaa. Hulluhan äitini olisi ollut jos ei olisi ollenkaan huolestunut parikymppisen tyttärensä nopeista liikkeistä.

Täten en koskaan apua pyytänyt ja äitini hieman hämillään päätyi sitä tuputtamaan saadakseen olla lapsenlapsensa kanssa. Vauvavuonna kutsui luokseen syömään tai pistäytyi kylään ja patisti minut ja miehen kävelylle kahdestaan, hän tahtoi hoitaa vauvaa... ja siivotakin vähän salaa. Toi aina tullessaan kassillisen kirppislöytöjä. Kehysti kuvia meistä ja lapsesta ja sisusti niillä kotimme...

En tosin usko, että äitini olisi ollut yhtä innokas auttamaan jos olisin yrittänyt sitä kovasti anella. Hänestähän ei ollut alunperin hyvä idea tehdä lasta kesken opintojen. Jos olisin kokenut ajan raskaaksi olisin etsinyt tukea muualta. Äidilläni oli tuolloin itsellään kotona teini-ikäinen, jonka itsenäistymistä oli alettava vahtimaan ja takana vuosikymmenen odotus yhteenmuutosta miesystävänsä kanssa. Enpä siis oikeastaan edes ihmettele miksi hänestä aika ei ollut hyvä mummoksi tulolle. Alkujärkytyksestä selvittyään hänellä on kuitenkin läheinen suhde jokaiseen lapsenlapseen ja on meidän lasten lemppari sukulainen.

Äitini huolehti meistä lapsina lämmöllä ja rakkaudella ja mahdollisti meille enemmän kuin perusasiat. Hän kasvatti meidät itsenäisiksi ja pärjääviksi aikuisiksi, jotka selviävät myös vastoinkäymisistä eivätkä syytä eivät voikaan syyttää vaikeuksista vanhempiaan. Vanhemmaksi tullessa vastuuhan on sillä uudella vanhemmalla, kai aikuistunut ihminen ymmärtää sen. Muu on sellaista extraa, minkä varaan ei pitäisi jättää ja mikä kannattaisi hyväksyä sellaisena katkeroitumatta. Jos tukiverkot eivät ole kuin strömsössä tarvittaessa neuvoa ja apua itselleen voi kysyä muilta tutuilta tai neuvolan kautta perhetyöntekijää tms. Ei kai aikuisena lapsen kanssa pärjääminen voi olla siitä kiinni kuinka paljon juuri oma, vanha äiti auttaa vauvan hoidossa. Etenkin jos aloittaja ei ollut voinut tukeutua äitiinsä nuorempanakaan. Lapselle ja omalle mielelle olisi mahdollisesti parempi keskittyä todellisen avun tavoitteluun eikä itsesäälissä rypemiseen.

Lapsen hoito ja vastuu on vanhemmilla ei kellään muilla. Ei kukaan muu lähtökohtaisesti ole sitoutunut lapsesta huolehtimiseen. Eikä ole mitään kerää parhaat päältä kun käy kylässä, vaan käy kylässä aivan normaalisti se on vanhempien asia kuinka lapsesta huolehtii eikä vieraiden.

Kermaperse vanhemmat hiljaa ja kestäkää päätöstenne tulokset.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä. On kyllä tympeä tilanne. Ota tosiaan puheeksi neuvolassa. 

Mulla omat vanhemmat asuu kaukana. Nähdään vain pari kertaa vuodessa. Joten vauva-aikana tukea arkeen ei saanut. Puhelimessa kuitenkin äiti tsemppasi. Esikoisen vauva-aika oli kamalaa; Jatkuvaa itkua, mahakipuja, huono syömään, jatkuvasti korvat kipeät. Ei ole aika kullannut muistoja.

Anoppi? Asuu lähellä, mutta ei olla tekemisissä, koska on juoppo. Eli ei ole koskaan ollut edes vaihtoehto, että lasten kanssa voisi olla avuksi. 

Eli tuo tilanne on kyllä julma; Jos äiti käy kylässä ja voisi olla arjessa avuksi. Silloin tällöin käyttää vaikka vauvan vaunulenkillä. Tuoda vaikka jotain ruokaa valmiiksi. Tulla vauvan kaveriksi, kun käyt kävelyllä. Niin kyllä tuo oikeutetusti saa tuntua pahalta. 

Ei kukaan voi velvoittaa omia vanhempiaan hoitamaan omia mukuloitaan. Mitä selkärangattomat sakkia tämä porukka on, kun ei saa kitisemättä omia kakaroitasn hoidettua. Isovanhemmat ovat jo omat lapsensa kasvattaneet, mutta ilmeisen huonosti kun aikuiset ihmiset eivät saa itse asioistaan hoidettua. Vanhemmuus ei saa olla mikään elinkautinen.

Käsittääkseni äiti ei ole velvollinen kantamaan huolta sinusta tai lapsestasi. Hän on jo duuninsa tehnyt kun synnyttänyt ja hoitanut sinut. Nyt on sinun vuoro kun olet sen tien valinnut että lapsen haluat. En valittaisi. Lapsi on sinun, ei äitisi huoli.

Vierailija kirjoitti:

Kerro neuvolassa jaksamisongelmistasi. Voit myös tehdä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen perheestäsi lastensuojeluilmoituksen. Tukea on helpompi saada, jos on sosiaalitoimen asiakkuus.

Tsemppiä!

Ootko tyhmä vai tyhmä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti omat lapset ei lisäänny vielä muutamaan vuoteen. Oma elämä on melkoista härdelliä tämän korona takia. Pitkää päivää ja vapailtakin soitetaan töihin. Olen ihan raato ja vaihdevuodet ja kivut ja säryt vaivaa. Ykkösvapailla vain nukun univelkoja pois. Ahdistaa ja sydän pompottaa väsymyksestä, että koska tämä helpottaa.

Lisäksi huoli miehen voinnista. Sairastaa ja ei tiedä, selviääkö.

Tuntuu, että vasta olen toipumassa lasten vaikeista murrosiöistä. Kaatoivat pahan olonsa minun niskaan, ei isänsä.

Ei olisi voimavaroja ottaa tähän vielä vauvoja hoidettavaksi, kun tuntuu, että itse romahda.

Lisäksi omat vanhemmat hoidettavana ja autettavina.

Koska tämä helpottaisi

Kuolema kuittaa univelat. Sitä odotellessa...

Voi vain ihmetellä miksi tämä hoiva- ja hyysäysvaatimus ikinä kohdistu miehiin. Iseihin ja ukkeihin.

Totta joka sana. Pienten lasten vanhemmat odottaa apua äidiltään. Omaa miestä ei velvoiteta hoitamaan omaa lastaan, vaan mummin pitää hoitaa.

Ukkia ei pyydetä apuun, kun sehän on...MIES.

Miehiä ei syyllistetä tunnekylmiksi, jos he eläkkeelle päästyään kulkevat kalalla ja omissa menoissa. Mummi on ainoa, kenen täytyy jättää harrastukset ja oma elämä ja hoitaa lapsenlapsi

Onpa täällä tunne kylmää porukkaa paikalla, oikein pahalta tuntuu millaisia vanhempia nämä ovat omille lapsilleen. Eikös se nyt ole ihan normaalia että vanhemmat huolehtivat lapsestaan ja tämän jaksamisesta lapsen kasvaessakin? Ja eikös empaattisuus nyt ole ihan perusasia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Etenkin oman lapsen kanssa. Enpä ihmettele miten vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, jos heidän lapsensa ovat sukupolvea joka ei välitä kenestäkään muusta. Ja koska kokevat jääneensä itse yksin omien lastensa kanssa, he kostavat sitä nyt lapsenlapsilleen. Varmasti onneksi suurin osa mummuista ja papista ihan aidosti nauttii lapsenlapsen seurasta. Ainakin itse käyn mielelläni hoitamassa muutaman tunnin että tyttäreni pääsee nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vähän väsähtänyt vauvan äiti ei nyt sinällään ole lastensuojeluasia (ellei ole todella vauvalle vaaraksi), /quote]

Lastensuojelu ei enää pitäisi olla peikko, joka tulee kuvioihin vasta, kun vauva on vaarassa. Lastensuojeluun voi tottakai ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä.

Onneksi on myös neuvola, MLL vanhempain puhelin. Älä jää tunteesi kanssa yksin.

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä tunne kylmää porukkaa paikalla, oikein pahalta tuntuu millaisia vanhempia nämä ovat omille lapsilleen. Eikös se nyt ole ihan normaalia että vanhemmat huolehtivat lapsestaan ja tämän jaksamisesta lapsen kasvaessakin? Ja eikös empaattisuus nyt ole ihan perusasia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Etenkin oman lapsen kanssa. Enpä ihmettele miten vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, jos heidän lapsensa ovat sukupolvea joka ei välitä kenestäkään muusta. Ja koska kokevat jääneensä itse yksin omien lastensa kanssa, he kostavat sitä nyt lapsenlapsilleen. Varmasti onneksi suurin osa mummuista ja papista ihan aidosti nauttii lapsenlapsen seurasta. Ainakin itse käyn mielelläni hoitamassa muutaman tunnin että tyttäreni pääsee nukkumaan.

Ja olisit samoilla linjoilla vaikka tyttäresi avautuisi suppean mielensä tuottamista itsekkäistä ajatuksista kuinka sinä olet aina ollut ja olet yhä aivan kamala äiti, joka ei ole muka koskaan tehnyt mitään hänen vuokseen? Surkuttelisit, että voi kuinka äitihän on sinut selvästi hylännyt ja jättänyt liian yksin?

Vai tulitko vain nostattamaan itseäsi jalustalle kuinka kuvittelet olevasi parempi äiti kuin kukaan tällä palstalla, jopa jo aikuiselle tyttärellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä tunne kylmää porukkaa paikalla, oikein pahalta tuntuu millaisia vanhempia nämä ovat omille lapsilleen. Eikös se nyt ole ihan normaalia että vanhemmat huolehtivat lapsestaan ja tämän jaksamisesta lapsen kasvaessakin? Ja eikös empaattisuus nyt ole ihan perusasia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Etenkin oman lapsen kanssa. Enpä ihmettele miten vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, jos heidän lapsensa ovat sukupolvea joka ei välitä kenestäkään muusta. Ja koska kokevat jääneensä itse yksin omien lastensa kanssa, he kostavat sitä nyt lapsenlapsilleen. Varmasti onneksi suurin osa mummuista ja papista ihan aidosti nauttii lapsenlapsen seurasta. Ainakin itse käyn mielelläni hoitamassa muutaman tunnin että tyttäreni pääsee nukkumaan.

Ja olisit samoilla linjoilla vaikka tyttäresi avautuisi suppean mielensä tuottamista itsekkäistä ajatuksista kuinka sinä olet aina ollut ja olet yhä aivan kamala äiti, joka ei ole muka koskaan tehnyt mitään hänen vuokseen? Surkuttelisit, että voi kuinka äitihän on sinut selvästi hylännyt ja jättänyt liian yksin?

Vai tulitko vain nostattamaan itseäsi jalustalle kuinka kuvittelet olevasi parempi äiti kuin kukaan tällä palstalla, jopa jo aikuiselle tyttärellesi.

En tullut nostamaan itseäni jalustalle, en varmasti ole mikään täydellinen äiti, enkä koe olevani muita parempi. Teen, ja olen tehnyt, virheitä äitinä ja ihmisenä, mutta rakastan lapsiani ja lapsenlastani. Ja haluan olla heidän tukenaan, niillä keinoin kun vain pystyn. Minusta on tunnekylmää olla välittämättä omasta lapsestaan ja tämän hyvinvoinnista, vaikka lapsi olisi aikuinen. Jos ystäväni valittaisi väsymystään, yrittäisin varmasti tukea ja auttaa. Vaikka se apu sitten olisi vain kuuntelemista ja ymmärtämistä. Ei mielestäni ole normaalia jättää oma lapsi ilman apua ja kuitata asia sillä, että minä olen omani kasvattanut. Se on tunteetonta ja itsekästä. Ja jos näin ajattelevilla vanhemmilla on mielestään hankalia ja itsekkäistä lapsia, niin ehkä on peiliin katsomisen paikka että miksiköhän he ovat sellaisiksi kasvaneet?

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä tunne kylmää porukkaa paikalla, oikein pahalta tuntuu millaisia vanhempia nämä ovat omille lapsilleen. Eikös se nyt ole ihan normaalia että vanhemmat huolehtivat lapsestaan ja tämän jaksamisesta lapsen kasvaessakin? Ja eikös empaattisuus nyt ole ihan perusasia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Etenkin oman lapsen kanssa. Enpä ihmettele miten vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, jos heidän lapsensa ovat sukupolvea joka ei välitä kenestäkään muusta. Ja koska kokevat jääneensä itse yksin omien lastensa kanssa, he kostavat sitä nyt lapsenlapsilleen. Varmasti onneksi suurin osa mummuista ja papista ihan aidosti nauttii lapsenlapsen seurasta. Ainakin itse käyn mielelläni hoitamassa muutaman tunnin että tyttäreni pääsee nukkumaan.

Ei ole normaalia olettaa omien vanhempien olevan 24/7 valmiudessa korjaamaan omia mokia ja syytellä tunnekylmiksi kun näin ei tapahdu. Aikuisten ihmisten kannattaisi ymmärtää että myös omilla vanhemmilla on oikeus omaan elämään, lepoon harrastuksiin ym. Jos aikuinen ihminen menee ja tekee lapsen niin se ei ole isovanhempien vastuulla millään tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä tunne kylmää porukkaa paikalla, oikein pahalta tuntuu millaisia vanhempia nämä ovat omille lapsilleen. Eikös se nyt ole ihan normaalia että vanhemmat huolehtivat lapsestaan ja tämän jaksamisesta lapsen kasvaessakin? Ja eikös empaattisuus nyt ole ihan perusasia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Etenkin oman lapsen kanssa. Enpä ihmettele miten vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, jos heidän lapsensa ovat sukupolvea joka ei välitä kenestäkään muusta. Ja koska kokevat jääneensä itse yksin omien lastensa kanssa, he kostavat sitä nyt lapsenlapsilleen. Varmasti onneksi suurin osa mummuista ja papista ihan aidosti nauttii lapsenlapsen seurasta. Ainakin itse käyn mielelläni hoitamassa muutaman tunnin että tyttäreni pääsee nukkumaan.

Ja olisit samoilla linjoilla vaikka tyttäresi avautuisi suppean mielensä tuottamista itsekkäistä ajatuksista kuinka sinä olet aina ollut ja olet yhä aivan kamala äiti, joka ei ole muka koskaan tehnyt mitään hänen vuokseen? Surkuttelisit, että voi kuinka äitihän on sinut selvästi hylännyt ja jättänyt liian yksin?

Vai tulitko vain nostattamaan itseäsi jalustalle kuinka kuvittelet olevasi parempi äiti kuin kukaan tällä palstalla, jopa jo aikuiselle tyttärellesi.

Voisit olla mun äiti. Äiti joka piiskasi, alisti, häpäisi ja nöyryytti lapsiaan. Joka oli julma, ilkkui ja lvi vaikeuksissa eikä koskaan sanonut yhtäkään lämmintä sanaa.

Nyt se äiti sitten yksinäisenä vanhuksena syyttelee miten on kiittämättömät lapset ja miten lapset on vaikeita vaikka HÄN oli maailman paras äiti.

Äiti ei ole koskaan se oikea henkilö arvioimaan omaa onnistumistaan äitiydessä. Sen voi tehdä vain ja ainoastaan lapset.

Äitinä en ymmärrä ollenkaan, mistä puhut. Mitä tarkoittaa "hoiva- ja hyysäysvaatimus"??? Entä "Pienten lasten vanhemmat odottaa apua äidiltään".??? Jos näin on, niin tämä on ikävää ja surullista. Ei kannata yleistää, että kaikki lapsiperheet olisivat näitä hyväksikäyttäjiä.

Olen äiti ja olen hoitanut ihan itse omat lapsemme. Mielestäni mummoilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lastenlapsiaan. Minun puolestani isoäidit ja isoisät voivat viettää omaa elämää, harrastaa vaikka 24/7 ja olla hoitamatta lapsenlapsiaan koskaan. Me olemme saaneet isovanhemmilta apua tasan nolla - 0 - tuntia vuodessa. Isovanhempien ei ole tarvinnut jättää harrastuksia ja omaa elämää. Hyvin olemme pärjänneet emmekä pyytele isovanhemmilta mitään apuja.

Tavallisessa nykyajan lapsiperheessä isä hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä. Jos nykyaikana - vuonna 2022 - isä ei hoida omia lapsiaan, niin isässä on jotain vikaa!

"Lisäksi omat vanhemmat hoidettavana ja autettavina". Suomessa vanhustenhoito ei kuulu perheelle ja lähiomaisille. Kenelläkään ei ole velvollisuutta hoitaa omia vanhempiaan. Jos joku haluaa auttaa, hoitaa ja uhriutua, niin se on oma valinta. Yhteiskunta järjestää vanhuksille avun, palvelut ja hoidon.

"Pitkää päivää ja vapailtakin soitetaan töihin." Suomessa on työaikalaki. Kenenkään ei ole pakko mennä vapaapäivänä töihin. Vapaapäivänä ei tarvitse edes vastata työnanantajan viestiin tai puheluun. Moni työnantaja käyttäää hyväksi kilttejä ja hyväuskoisia työntekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti omat lapset ei lisäänny vielä muutamaan vuoteen. Oma elämä on melkoista härdelliä tämän korona takia. Pitkää päivää ja vapailtakin soitetaan töihin. Olen ihan raato ja vaihdevuodet ja kivut ja säryt vaivaa. Ykkösvapailla vain nukun univelkoja pois. Ahdistaa ja sydän pompottaa väsymyksestä, että koska tämä helpottaa.

Lisäksi huoli miehen voinnista. Sairastaa ja ei tiedä, selviääkö.

Tuntuu, että vasta olen toipumassa lasten vaikeista murrosiöistä. Kaatoivat pahan olonsa minun niskaan, ei isänsä.

Ei olisi voimavaroja ottaa tähän vielä vauvoja hoidettavaksi, kun tuntuu, että itse romahda.

Lisäksi omat vanhemmat hoidettavana ja autettavina.

Koska tämä helpottaisi

Kuolema kuittaa univelat. Sitä odotellessa...

Voi vain ihmetellä miksi tämä hoiva- ja hyysäysvaatimus ikinä kohdistu miehiin. Iseihin ja ukkeihin.

Totta joka sana. Pienten lasten vanhemmat odottaa apua äidiltään. Omaa miestä ei velvoiteta hoitamaan omaa lastaan, vaan mummin pitää hoitaa.

Ukkia ei pyydetä apuun, kun sehän on...MIES.

Miehiä ei syyllistetä tunnekylmiksi, jos he eläkkeelle päästyään kulkevat kalalla ja omissa menoissa. Mummi on ainoa, kenen täytyy jättää harrastukset ja oma elämä ja hoitaa lapsenlapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normisettiä. Mun äitini (tai vanhempani) ei ole koskaan auttaneet mitenkään mua. Kotoa piti muuttaa heti lukion jälkeen, ei autettu mitenkään, siis edes muutossa tai takuuvuokrassa. Koko aikuisuus mennyt ilman apua missään koskaan. Ei puhettakaan lainan takauksista, lastenhoitoavusta, muuttoavusta, yhtään mistään.

Nyt tulee ap se osio mikä kannattaa lukea tarkkaan. Vuosikymmet mahdollistin tuon tylyn paskakohtelun. Teeskentelin että ei se haittaa, ei se satu - vaikka sattui. Kun sisarus sai koko ajan apua ja huomattavaa rahallista tukea, katsoin muualle ja ajattelin että ei tässä ole mitään epäreilua. Siedin sen että lapsistani ei oltu kiinnostuttu ikinä, ei viitsitty tavata tai soitella tai pitää yhteyttä. Mä olin aina se joka laitteli lasten valokuvia (joilla vanhemmat leuhki muille miten he hoitaa ja auttaa, eli siis valehtelivat). Koko vähäinen yhteydenpito oli mun varassa. Mä joustin, taivuin, alistuin.

Vasta kun täytin 40 ja sisarukselle ostettiin lahjaksi asunto, raivostuin ja LOPETIN MAHDOLLISTAMISEN. En enää pitänyt yhteyttä, en enää alistunut paskaan kohteluun ja en enää mukisematta niellyt sitä että toinen lapsista saa 30 000 rempparahaa ja mä en saanut ikinä mitään.

Välithän meni sitten siinä. Mutta mä vahvistuin, sain itsetuntoni takaisin ja arvostan itseäni. Ikinä en enää ota tuota paskaa niskaan.

Isovanhempia ei lapsillani ole siis mun puolelta ollenkaa . Elossa ovat, muuta en tiedä.

Onko tuo totta, vai jätitkö jotain kertomatta? 30 000 euroa on niin suuri raha, että siitä menee jo lahjavero, vai oliko ennakkoperintö?

Katkasitko välit myös sisarukseesi?

Siis sille ostettiin asunto JA remonttirahaa. Totta on, vanhemmat maksoi lahjaveron ja teki sellaisen paperin että ”tämä ei ole ennakkoperintö”. Meni välit kaikkiin.

Miksi sun vanhemmat ei saisi itse päättää, kenen hyväksi he omaa itse ansaitsemaansa omaisuutta käyttävät? Olipa syy ihan mikä tahansa, niin kyllä jokainen saa omista rahoistaan itse lahjoittaa vaikka naapurin Tahvolle ihan mitä haluaa. Ymmärrän kokemasi "epäoikeudenmukaisuuden tunteen", mutta rehellisesti sanottuna, vanhemmillasi on täysi oikeus lahjoittaa vaikka kaikki omaisuutensa mihin ikinä haluavat. Ne rahat eivät ole sinun, vaan heidän.

Herätys, hei! Miksi äitisi pitäisi huolehtia enää sinusta ja perheestäsi? Itse rakennat oman elämäsi. Ei hän sinulle lasta varmaankaa tuonut. Nyt järki käyttöön!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä tunne kylmää porukkaa paikalla, oikein pahalta tuntuu millaisia vanhempia nämä ovat omille lapsilleen. Eikös se nyt ole ihan normaalia että vanhemmat huolehtivat lapsestaan ja tämän jaksamisesta lapsen kasvaessakin? Ja eikös empaattisuus nyt ole ihan perusasia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Etenkin oman lapsen kanssa. Enpä ihmettele miten vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia, jos heidän lapsensa ovat sukupolvea joka ei välitä kenestäkään muusta. Ja koska kokevat jääneensä itse yksin omien lastensa kanssa, he kostavat sitä nyt lapsenlapsilleen. Varmasti onneksi suurin osa mummuista ja papista ihan aidosti nauttii lapsenlapsen seurasta. Ainakin itse käyn mielelläni hoitamassa muutaman tunnin että tyttäreni pääsee nukkumaan.

Ja olisit samoilla linjoilla vaikka tyttäresi avautuisi suppean mielensä tuottamista itsekkäistä ajatuksista kuinka sinä olet aina ollut ja olet yhä aivan kamala äiti, joka ei ole muka koskaan tehnyt mitään hänen vuokseen? Surkuttelisit, että voi kuinka äitihän on sinut selvästi hylännyt ja jättänyt liian yksin?

Vai tulitko vain nostattamaan itseäsi jalustalle kuinka kuvittelet olevasi parempi äiti kuin kukaan tällä palstalla, jopa jo aikuiselle tyttärellesi.

Voisit olla mun äiti. Äiti joka piiskasi, alisti, häpäisi ja nöyryytti lapsiaan. Joka oli julma, ilkkui ja lvi vaikeuksissa eikä koskaan sanonut yhtäkään lämmintä sanaa.

Nyt se äiti sitten yksinäisenä vanhuksena syyttelee miten on kiittämättömät lapset ja miten lapset on vaikeita vaikka HÄN oli maailman paras äiti.

Äiti ei ole koskaan se oikea henkilö arvioimaan omaa onnistumistaan äitiydessä. Sen voi tehdä vain ja ainoastaan lapset.

"Voisit olla mun äiti. Äiti joka piiskasi, alisti, häpäisi ja nöyryytti lapsiaan. Joka oli julma, ilkkui ja lvi vaikeuksissa eikä koskaan sanonut yhtäkään lämmintä sanaa."

Huh :D aikamoiset harhat sulla. Ikävää jos olet täysin traumatisoitunut lapsena ja sinulla on kamala elämä. Toivottavasti ymmärrät sen vaikuttavan aika paljon tekemiisi tulkintoihin kaikesta muustakin. Olem äiti enkä ole ikinä piiskannut, alistanut, häpäissyt tai nöyryyttänyt lapsiani. En ole julma, en ilku enkä nälvi ja kohtelen lapsiani lämpimästi. Lapseni eivät joudu käymään terapiassa ja kertovat minulle tärkeistä asioista ja luottavat tukeeni.

Puhe on vastuusta omasta lapsesta ja isovanhempien velvollisuuksista. Se, että joku on eri mieltä vanhemman vastuusta omasta lapsestaan verrattuna lapsenlapsistaan, ei tarkoita, että hän ei voi olla olematta yhtä hirveä kuin äitisi. Opit häneltä melko väkivaltaisen tavan keskustella tuntemattomien kanssa? Tutkitko koskaan omia asenteitasi? Tai te muut tykkäämään hurmioituneet? Olette varmasti ihania äitejä jokainen.

Ellei äitisi ollut kanssasi lasta tekemässä taikka siihen painostamassa (puhumalla pois abortista tms.), niin en oikein ymmärrä, mistä tämä vaatimus hoitoavusta tulee? Sinun valinta, sinun lapsi ja valitan - sinun ongelmasi.

Missä on lapsen isä? Jospa hän olisi velvollinen hoitamaan lastaan?

Äitisi elää nyt lapsivapaata keski-ikäisen elämää. Nauttii VAPAUDESTA lapsivuosien jälkeen. Eikö hänellä ole siihen täysi oikeus?

Se ei nyt auta muuta, kuin kasvaa itse äidiksi ja purra hammasta. Niin me muutkin olemme tehneet. Kova koulu, mutta hyvin kasvattava.

Kyllä se siitä. Usko pois.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

Minunkin vauvani itki koliikissa lähes jatkuvasti ja mikään muu kuin sylissä pitäminen ja heiluttelu ei auttanut.  Koliikki loppui kuitenkin 3 kuukauden iässä.  En äidilleni noita kovin valitellut, koska hän taas on sellainen, että alkaa ylihuolehtijaksi ja soittelee jatkuvasti. Tällainenkaan suhtautuminen ei siis ole helpottavaa. Hän asuu  kaukana ja on lisäksi liikuntarajoitteinen, joten en häneltä mitään konkreettista apua odottanutkaan. Kyllä tuo koliikki menee ohi.  

Aika jännä juttu, että Ap. kaipaisi "vaurioituneelta äidiltään" apua? Miten ihmeessä uskaltaisit antaa vauvasi tuollaisen "vaurioituneen" hoidettavaksi? Itse aikanaan oma äiti tarjoutui ottamaan hoitoonsa, siis ihan päivähoitomielessä, esikoiseni, mutta kiemurtelin siitä tarjouksesta irti, koska en halunnut altistaa lastani niin kielteisen ihmisen hoidettavaksi. En syytä äitiäni siitä, minkälainen hän on, hänen lapsuutensa, oma elämänsä ja luonteenpiirteensä ovat yhdessä muokanneet hänestä sellaisen ihmisen, kuin hän on. Hän ei ole ekstrovertti, ei hirveän empaattinenkaan, muttei myöskään jääkylmä ihminen. Olen hyväksynyt sen, että olemme erilaisia, hän on kuitenkin ainoa äitini. Minua on myös lyöty lapsuudessani/ nuoruudessani ilman syytä, mutta vaikka en voi sitä mitenkään hyväksyä, tunnen melkeinpä empatiaa vanhempiani kohtaan, kun mietin, miten he ovat voineet päätyä sellaisiin tekoihin omaa lasta kohtaan? Vaikka se oli aikanaan maan tapa, en ymmärrä fyysistä satuttamista, enkä psyykkistäkään, jos se tehdään aivan tarkoituksella. En myöskään käsitä Ap:n kommenttia siitä, ettei äidillään ole raskasta/ kuormittavaa elämässään, ap:n ja äidin yhteys tuntuu aika hauraalta ja pinnalliselta, joten ap ei varmastikaan ole perillä äidin syvimmistä tunteista ja ajatuksista. Nykynuorille ja nuorille aikuisille tuntuu olevan kovin yleistä leimata omat vanhempansa, erityisesti äitinsä joko tunnevammaiseksi, narsuksi, hulluksi tms. Oman vanhemman määrittely näin tuntuu olevan hirveän helppoa. Olen aika vakuuttunut, ettei kylmiä ja sairaita äitejä ole ihan niin tiheässä, kuin täältäkin palstalta saa jatkuvasti lukea.

Jos olet äitisi kanssa etäinen, miten voit olla varma, ettei hänellä ole omiakin huolia? Mä olen lasteni kanssa läheinen enkä siltikään kerro kaikkea omille lapsilleni. Juuri nyt odottelen lääkäriltä tutkimustuloksia, että onko mulla syöpä vai ei. Joku voisi väittää, että en ole kuormittunut, vaikka todellisuudessa olen ihan älyttömän stressaantunut. Ja iltavuoroonkin pitää silti jaksaa mennä ja olla kuin mitään huolia ei olisikaan.