Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsi on niin vaativa
25.06.2015 |
Siis ihan hirveä päivä. Lapsi on koko viikon kiukutellut 24/7. Siis kirjaimellisesti kokoajan. 3vuotias kuukauden päästä.
Ruokapöydässä huutaa kaikkia muita ruokalajeja, itkee ja karjuu ja minä yritän tomerasti selittää miksi ei saa kalapuikkoja, sitten poistan pöydästä karjuvan lapsen kun ei tipu mitään muuta. No sitten haluaa takaisin pöytään, nostan pöytään mutta nyt tajusi kynät pöydän päädyssä ja "haluu piitää!!!!!" Ja taas poistan pöydästä kun ei ruokailusta tule mitään ja laitan karjuvan, lyövän ja purevan lapsen jäähylle ja syön pöydässä itkien ja lapsi hakkaa huoneensa ovea.
AUTTAKAA.......
Kommentit (66)
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 20:57"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 20:51"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 20:50"]Ei lasta saa eristää!
[/quote]
Anna toki vinkkejä mitä pitäisi tehdä?
[/quote]
oot kokoajan rauhallinen ja kestät. Tuo loppuu kuusi vuotiaana tai sitten ei.
[/quote]
Meilläpä loppui "eristämisellä" 3,5-vuotiaana, ja tervejärkinen 10-vuotias nyt on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, voimia tosi paljon. Nopeasti vain halusin mainita asiasta mihin LTO:kin viittasi, eli jäähypenkkiähän ei suositella. Plus itse olen vetänyt rajan siihen, että yksin jättämisellä (hylkäämisellä) en ikinä uhkaile, haluan, että lapsi tuntee joka tapauksessa olonsa turvalliseksi. Joskus olen jo aloittanut lauseen kun hermo on mennyt, mutta jättänyt kesken tai keksinyt jonkun muun lopun. Itse myös pidän lähes neuroottisesti huolta siitä että lapsi nukkuu ja syö riittävästi, muuten on piru irti. Toivottavasti saat hyviä käytännön vinkkejä muilta.
http://yle.fi/uutiset/jaahy_tehoton_ja_jopa_vahingollinen_lapsen_kehitykselle/7491055
No silti sun pitää luopua jäähystä ja selittämisestä.
Raivokohtauksen aikana ei kannata tehdä yhtikäs mitään. Annat sen laantua ja sitten taas jatkatte.
Turva ja ehdoton rakkaus ja hyväksyntä. Ne on tärkeitä. Sitten voit alkaa viestiä, että käytös ei ole ok, vaikka lapsi onkin.
Ja kuunnelkaas, laitan jäähylle huoneeseensa TODELLA harvoin. Vain silloin kun kaikki muut korret on jo käytetty mutta agressiivinen käytös eli lyöminen yms jatkuu.
Jäähy, eristäminen ja hylkääminen on pahasta. Siitä löytyy ihan tuoretta tutkimustietoa vaikka miten paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 21:07"]No silti sun pitää luopua jäähystä ja selittämisestä.
Raivokohtauksen aikana ei kannata tehdä yhtikäs mitään. Annat sen laantua ja sitten taas jatkatte.
Turva ja ehdoton rakkaus ja hyväksyntä. Ne on tärkeitä. Sitten voit alkaa viestiä, että käytös ei ole ok, vaikka lapsi onkin.
[/quote]
No mitä sille lyömiselle pitää tehdä siinä tilanteessa? Väistellä iskuja ja olla hiljaa?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 21:08"]Jäähy, eristäminen ja hylkääminen on pahasta. Siitä löytyy ihan tuoretta tutkimustietoa vaikka miten paljon.
[/quote]
joo tämä tuli selväksi. Olen ehkä kolme kertaa lapsen elämän aikana "eristänyt" hänet. Mutta selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa siirtyä sitten itse muualle, jos pinna ei kertakaikkiaan kestä. Ei eristää lasta.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 21:10"]Kannattaa siirtyä sitten itse muualle, jos pinna ei kertakaikkiaan kestä. Ei eristää lasta.
[/quote]
KERRO NYT MITÄ TEHDÄ SIINÄ TILANTEESSA KUN LAPSI SITTEN LYÖ JA YRITTÄÄ KISKOA SULTA TUKKAA PÄÄSTÄ? Mennä vessaan istumaan? Onhan se lapsi silloinkim eristyksissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiellät rauhallisesti ja odotat että se menee ohi. Älä hiilly itse, ole ihan tyyni.
Tunteista kertovia kirjoja voi lueskella muuten ja jutella miltä ne tunteet tuntuu ja muistella, milloin niitä on tuntunut ja mitä lapsen kannattaa tehdä kun tuntuu raivoa tms.
Usein tuohon liittyy jokin taustasyy. Hoidon aloitus, kodissa jokin jne. Eli lapsi ei välttämättä oireile sitä näkyvää, vaan jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi ottaa neuvolaan yhteyttä. Itse veisin lapsen osapäivähoitoon - siellä oppisi toimimaan tyhmässä.
Meidän poika lähetettiin neuvolasta psykologille. Hirveän villi mutta onneksi kiltti. Psykologi testasi ja pojan kehitys iänmukainen. Rauhoittui paljon ja nyt 13-vuotiaana ok.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 21:15"]Kiellät rauhallisesti ja odotat että se menee ohi. Älä hiilly itse, ole ihan tyyni.
Tunteista kertovia kirjoja voi lueskella muuten ja jutella miltä ne tunteet tuntuu ja muistella, milloin niitä on tuntunut ja mitä lapsen kannattaa tehdä kun tuntuu raivoa tms.
[/quote]
Toi kirja olikin hyväidea! Suomalaisessa joskus näin tollasen kirjan. Kiitti! -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 21:21"]Kannattaisi ottaa neuvolaan yhteyttä. Itse veisin lapsen osapäivähoitoon - siellä oppisi toimimaan tyhmässä.
Meidän poika lähetettiin neuvolasta psykologille. Hirveän villi mutta onneksi kiltti. Psykologi testasi ja pojan kehitys iänmukainen. Rauhoittui paljon ja nyt 13-vuotiaana ok.
[/quote]
Menee syksyllä päiväkotiin, On jo testattu neuvolassa.
[/quote] Meillä oli hetki sitten samaa, heräsi yöllä ja karjui "KALAPUIKKOA, JÄSKIÄ, SUKLAATAAAA!!!!!".... Siis oikeesti aivan kamalaa. Onneksi nyt taas nukkuu öisin pääosin putkeen. Kiitos vastauksestasi, lohduttavaa kuulla että muillakin on ollut hirveää. Tietää ainakin että muutkin ovat selvinneet tästä.
[/quote]
Kyllä siitä selviää. :) Mut minä jouduin kohtaamaan itsessäni sellaisia tunteita, joita en olis uskonut tuntevanikaan, varsinkaan omaa lasta kohtaan. Olin vaan niin äärimmäisen väsynyt. Esikoisen kohdalla homma meni niin, että tuli yksi uhmakohtaus, ja sen jälkeen oli aina rauhallinen aika. Ehdin siinä miettiä, miten tilanteessa toimittiin ja miten toimitaan oikein. Hänen uhmansa oli myös yleensä ennakoitavissa ja liittyi siirtymätilanteisiin. Helppo nakki siis kaiken kaikkiaan.
Mut tän toisen kanssa niissä uhmakohtauksissa ei useinkaan ollut juuri mitään taukoa. Eikä niitä voinut ennakoida. En tosiaankaan edes ehtinyt miettiä niitä, kun piti jo taas juosta "sammuttamassa tulipaloja". Meillä oli niitä uhmakilareita muutaman minuutin välein. Ei ne edes johtuneet ympäristöstä, vaan aivan kuin lapsessa ois ollut sisällä ajastettu kello, joka kilahti tasaisin väliajoin ja sitten taas mentiin. Ja niitä raivareita tosiaan oli helposti sen parikymmentä päivässä, varmaan paljon enemmänkin, en koskaan välittänyt laskea. :D
Lapsi on ihan normaali mukelo, herkkä mutta kaikki lapsethan on herkkiä. Ja kovaääninen, mikä teki siitä uhmasta raskasta jo ihan siksi että mullakin on herkkä luonne ja herkät korvat ja usein päätä särki ihan siitä kamalasta metakasta minkä lapsi sai aikaiseksi. Ja meillä ei auttanut yhtään mikään muu kuin aika. Huijaaminen auttoi toki usein, samoin harhautus ja lahjonta ja kiristys, mut mitään patenttiratkaisua ei ollut. Hyvin usein kävi niin, että lapsen sai huijaamalla irti siitä uhmasta ja jumista. Muutaman minuutin päästä lapsen mieli ilmeisesti kävi uudelleen läpi tapahtunutta, tajusi mitä oli tapahtunut ja taas oli piru irti, kun äiti olikin vääryydellä pilannut hyvät kilarit. Ja sitä rataa. Tarkalleen ottaen tätä kautta kesti lähes kaksi vuotta, koska lapsen uhma alkoi 1,5-vuotiaana.
Muistan kuinka istuin kaverin kanssa kiinalaisessa, ei kovinkaan kauan aikaa sitten. Kaverilla oli huuli halki koska lapsi oli uhmassaan paukauttanut siihen takaraivollaan pukemisen aikana. Mulla vaan oli muuten olo kuin jyrän alle jääneellä. Väsytti. Itketti. Luultiin että tää ois hauskempaa ja helpompaa ja me parempia äitejä. Sinäkin tarttet ap samanlaisen kaverin, jonka kanssa käydä jossain vähän vetistelemässä riisiin ja hapanimeläkastikkeeseen. Toivottavasti sulla on sellainen. Se oikeesti auttaa.:)
10
Miltä Sipukaisesta tuntuu -kirjaa on luettu meillä. Näytti olevan ainakin Suomalaisessa.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 21:26"] [/quote] Meillä oli hetki sitten samaa, heräsi yöllä ja karjui "KALAPUIKKOA, JÄSKIÄ, SUKLAATAAAA!!!!!".... Siis oikeesti aivan kamalaa. Onneksi nyt taas nukkuu öisin pääosin putkeen. Kiitos vastauksestasi, lohduttavaa kuulla että muillakin on ollut hirveää. Tietää ainakin että muutkin ovat selvinneet tästä.
[/quote]
Kyllä siitä selviää. :) Mut minä jouduin kohtaamaan itsessäni sellaisia tunteita, joita en olis uskonut tuntevanikaan, varsinkaan omaa lasta kohtaan. Olin vaan niin äärimmäisen väsynyt. Esikoisen kohdalla homma meni niin, että tuli yksi uhmakohtaus, ja sen jälkeen oli aina rauhallinen aika. Ehdin siinä miettiä, miten tilanteessa toimittiin ja miten toimitaan oikein. Hänen uhmansa oli myös yleensä ennakoitavissa ja liittyi siirtymätilanteisiin. Helppo nakki siis kaiken kaikkiaan.
Mut tän toisen kanssa niissä uhmakohtauksissa ei useinkaan ollut juuri mitään taukoa. Eikä niitä voinut ennakoida. En tosiaankaan edes ehtinyt miettiä niitä, kun piti jo taas juosta "sammuttamassa tulipaloja". Meillä oli niitä uhmakilareita muutaman minuutin välein. Ei ne edes johtuneet ympäristöstä, vaan aivan kuin lapsessa ois ollut sisällä ajastettu kello, joka kilahti tasaisin väliajoin ja sitten taas mentiin. Ja niitä raivareita tosiaan oli helposti sen parikymmentä päivässä, varmaan paljon enemmänkin, en koskaan välittänyt laskea. :D
Lapsi on ihan normaali mukelo, herkkä mutta kaikki lapsethan on herkkiä. Ja kovaääninen, mikä teki siitä uhmasta raskasta jo ihan siksi että mullakin on herkkä luonne ja herkät korvat ja usein päätä särki ihan siitä kamalasta metakasta minkä lapsi sai aikaiseksi. Ja meillä ei auttanut yhtään mikään muu kuin aika. Huijaaminen auttoi toki usein, samoin harhautus ja lahjonta ja kiristys, mut mitään patenttiratkaisua ei ollut. Hyvin usein kävi niin, että lapsen sai huijaamalla irti siitä uhmasta ja jumista. Muutaman minuutin päästä lapsen mieli ilmeisesti kävi uudelleen läpi tapahtunutta, tajusi mitä oli tapahtunut ja taas oli piru irti, kun äiti olikin vääryydellä pilannut hyvät kilarit. Ja sitä rataa. Tarkalleen ottaen tätä kautta kesti lähes kaksi vuotta, koska lapsen uhma alkoi 1,5-vuotiaana.
Muistan kuinka istuin kaverin kanssa kiinalaisessa, ei kovinkaan kauan aikaa sitten. Kaverilla oli huuli halki koska lapsi oli uhmassaan paukauttanut siihen takaraivollaan pukemisen aikana. Mulla vaan oli muuten olo kuin jyrän alle jääneellä. Väsytti. Itketti. Luultiin että tää ois hauskempaa ja helpompaa ja me parempia äitejä. Sinäkin tarttet ap samanlaisen kaverin, jonka kanssa käydä jossain vähän vetistelemässä riisiin ja hapanimeläkastikkeeseen. Toivottavasti sulla on sellainen. Se oikeesti auttaa.:)
10
[/quote]
Ihana teksti. Kyllä sitä juurikin tarvitsisin mutta ei ole. Harvat äitikaverini ovat näitä helppojen mukeloiden äitejä. Eivät he ymmärrä ollenkaan, nostelevat vain kulmakarvojaan. Ihana kun sulla oli tollanen ystävä, ääh taas itkettää!
Mun lapsi on ihan samanlainen kuin kuvailit, raivoaa ihan siksi kun voi tehdä niin. Ja mielettömän kovaääninen, ja mä en meinaa sietää sitä kiljumista ja karjumista kun on niin herkät korvat myös. Kiitos sinulle.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 21:28"]Miltä Sipukaisesta tuntuu -kirjaa on luettu meillä. Näytti olevan ainakin Suomalaisessa.
[/quote]
Kiitos! :)
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 20:59"]22 jatkaa, että anna lapsen päättää jostakin, valita esimerkiksi että ottaako jälkiruoaksi omenan vai banaanin. Älä selitä ummet ja lammet miksi tänään on hernesoppaa eikä kalapuikkoja. Luo vaikutelma että arvostat lasta ja kunnioitat kun hän tekee sen pienen päätöksensä ja vie sitten jämäkästi ruokailuhetkeä eteenpäin, kehu paljon kaikkea mikä menee hyvin. Ja ennakoi ne karikot, älä mene itse suuna päänä niihin jankkaamisiin ensimmäisinä.
Jäähy pois kokonaan.
Yksi hyvä tapa on ottaa lapsi jo mukaan kauppaan valmistelemaan sitä ruokaa ja sitten pöydässä musitella sitä mukavaa kauppareissua.
[/quote]
Lapsi ON mukana kaupassa, valitsee ostoksia, kokkaa ruuan minun kanssani mikäli ei raivoa. Lapsi SAA valita päivittäin välipalansa kahdesta vaihtoehdosta, ja valitsee jopa ruokajuomansa itse. *maito ja vesi. Kehun, kehun ja KEHUN aina kun menee hyvin ja lapsi tekee valintoja.