Miksi perhe-elämän kurjuudet tulevat nykyisin yllätyksenä?

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 17:07"]Päätit sitten vielä jäädä jankkaamaan peräti useamman persoonallisuuden voimin. No, huvinsa kullakin. -11
[/quote]
Taisi käydä luonnon päälle? Kiirehdi nyt äkkiiä uutta keskustelua perustamaan, että pääset taas jankuttamaan uudella numerolla omaan aloitukseesi.No, huvinsa kullakin, vai mitä?

nosto

Allekirjoittanut täysin tuon tukiverkkojen puuttumisen vaikutuksen. Ennen oli suku lähempänä ja tärkeämmässä roolissa. Nykyajan lapsiperheet ovat kovin yksin siihen verrattuna. Tai eivät toki kaikki, mutta useammat kuin ennen. Minunkin perheelläni tilanne on tällainen: lasten isovanhemmat ovat tahoillaan uusissa liitoissa, eikä aikaa/kiinnostusta riitä lapsenlapsille. Onneksi olemme saaneet tukiperheen: on helvetin rankkaa kun parisuhteelle ei ole aikaa kun muutama satunnainen hetki vuodessa (siis että pääsee yhdessä johonkin vaikka yöksi). Aiemmin hoidettiin vuorotellen kavereiden kanssa toistemme lapsia, nyt on laukausta kun pääsee kerran kuussa-parissa vaikka hotelliin yöksi kahdestaan.

Laukausta, ei laukausta. :D

Luksusta!

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 18:22"]

Allekirjoittanut täysin tuon tukiverkkojen puuttumisen vaikutuksen. Ennen oli suku lähempänä ja tärkeämmässä roolissa. Nykyajan lapsiperheet ovat kovin yksin siihen verrattuna. Tai eivät toki kaikki, mutta useammat kuin ennen. Minunkin perheelläni tilanne on tällainen: lasten isovanhemmat ovat tahoillaan uusissa liitoissa, eikä aikaa/kiinnostusta riitä lapsenlapsille. Onneksi olemme saaneet tukiperheen: on helvetin rankkaa kun parisuhteelle ei ole aikaa kun muutama satunnainen hetki vuodessa (siis että pääsee yhdessä johonkin vaikka yöksi). Aiemmin hoidettiin vuorotellen kavereiden kanssa toistemme lapsia, nyt on laukausta kun pääsee kerran kuussa-parissa vaikka hotelliin yöksi kahdestaan.

[/quote]

Miten saitte tukiperheen kun olette kuitenkin ydinperhe? En minä vaan ole kertaakaan päässyt mieheni kanssa kahdestaan minnekkään tai kerran pariksi tunniksi, naimisissa yli 10 vuotta. 

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:47"]Nykyaikana korostetaan valtavasti yksilöllisyyttä ja sitä, mitä minä haluan jne. Ennen oli päivänselvää, että uhraudutaan perheen eteen, ollaan aviossa ikuisesti kun siihen on menty ja laitetaan lapset kaiken edelle. En tarkoita, että tämä olisi ideaali tilanne tai tavoiteltava asia, mutta nyt on menty toiseen ääripäähän. Korostetaan sitä, mikä on hyväksi juuri minulle ja mitä minä elämältäni haluan. Lisäksi moni odottaa, että elämä on koko ajan uutta ja jännittävää seikkailua ja silloin ei jakseta sitä arkea, joka on välillä tylsää ja toistaa koko ajan samaa kaavaa. [/quote] Ennen ei tosiaan ollut paremmin. Nykyisin on sentään mahdollista ja sallittua valita itselleen elämä, johon *ei kuulu* uhrautumista ja tylsää ja kaavamaista arkea, jos ei sellaista halua. Minua ei esimerkiksi kiinnostaa asettaa muiden tarpeita omieni edelle, joten onnettoman vanhemman sijaan olen tyytyväinen vapaa aikuinen.

[/quote]

Ennen oli siinä mielessä paremmin, että nimenomaan kaikilla oli samankaltainen elämä. Kaikki kärsivät "lapsiperhe-elämää" ja niin sen kuului ollakin. Nykyään itse ainakin vertaan usein elämääni lapsettomien elämään ja siihen, mitä lapsellisena menetän. Se on rankkaa välillä kun itse olen väsynyt ja avaan netin ja kaikki ne mahdollisuudet, mitä mulla olisi ilman lapsia, lävähtää silmille. Ennen ei ollut niin vaan tosiaan kaikki olivat samassa suossa. Kaipaan myös yhteisöllisyyttä ja että saisi apua arkeen. Kaipaan myös sitä yhteisö kasvattaa -kulttuuria tämän nykyisen inhoan lapsia -kulttuurin tilalle. Ennen lapset olivat vapaampia, äideille oltiin armeliaisempi ja tavallaan elettiin koko kylä samaa elämää. 

Minä sain 23-vuotiaana esikoisen eikä meillä nyt mitenkään rankkaa ole ollut eikä rahasta puutetta. Olen huvikseni opiskellutkin koko hänen lapsuutensa, koska opiskelun ja lapsen yhdistäminen on vain niin helppoa. Nyt 30-vuotiaana meillä on tuleva ekaluokkalainen ja helppo elämä. Mies tietysti auttanut aina. Monta pientä lasta olisi raskasta minulle ja siksi olenkin vasta nyt raskaana toisen kerran. Perheen lasten ikäerot ovat pienentyneet synnyttäjien keski-iän noustessa, mikä on varmasti yksi syy joidenkin uupumiselle.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 19:16"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:47"]Nykyaikana korostetaan valtavasti yksilöllisyyttä ja sitä, mitä minä haluan jne. Ennen oli päivänselvää, että uhraudutaan perheen eteen, ollaan aviossa ikuisesti kun siihen on menty ja laitetaan lapset kaiken edelle. En tarkoita, että tämä olisi ideaali tilanne tai tavoiteltava asia, mutta nyt on menty toiseen ääripäähän. Korostetaan sitä, mikä on hyväksi juuri minulle ja mitä minä elämältäni haluan. Lisäksi moni odottaa, että elämä on koko ajan uutta ja jännittävää seikkailua ja silloin ei jakseta sitä arkea, joka on välillä tylsää ja toistaa koko ajan samaa kaavaa. [/quote] Ennen ei tosiaan ollut paremmin. Nykyisin on sentään mahdollista ja sallittua valita itselleen elämä, johon *ei kuulu* uhrautumista ja tylsää ja kaavamaista arkea, jos ei sellaista halua. Minua ei esimerkiksi kiinnostaa asettaa muiden tarpeita omieni edelle, joten onnettoman vanhemman sijaan olen tyytyväinen vapaa aikuinen.

[/quote]

Ennen oli siinä mielessä paremmin, että nimenomaan kaikilla oli samankaltainen elämä. Kaikki kärsivät "lapsiperhe-elämää" ja niin sen kuului ollakin. Nykyään itse ainakin vertaan usein elämääni lapsettomien elämään ja siihen, mitä lapsellisena menetän. Se on rankkaa välillä kun itse olen väsynyt ja avaan netin ja kaikki ne mahdollisuudet, mitä mulla olisi ilman lapsia, lävähtää silmille. Ennen ei ollut niin vaan tosiaan kaikki olivat samassa suossa. Kaipaan myös yhteisöllisyyttä ja että saisi apua arkeen. Kaipaan myös sitä yhteisö kasvattaa -kulttuuria tämän nykyisen inhoan lapsia -kulttuurin tilalle. Ennen lapset olivat vapaampia, äideille oltiin armeliaisempi ja tavallaan elettiin koko kylä samaa elämää. 

[/quote]

Ymmärrän, että sinulla olisi helpompaa, jos kaikki muutkin joutuisivat kärsimään, mutta eikös tuo ole aika itsekästä? Miten sinusta voi olla parempi, että osa ihmisistä joutuu elämään sellaista elämää, joka ei heille lainkaan sovi? Jos joku harmittelee omia valintojaan, ei se muiden vika ole. -11

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:12"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:03"]

Kai siihen vähän vaikuttaa sekin, jos kokee taakan jakautuvan epätasaisesti. Mistä sitä voi etukäteen tietää, että se toinenpas ei ollutkaan valmis luopumaan omista jutuistaan ja kestämään epämukavuuksia samalla tavalla kuin sinä?

[/quote]

Toinen vanhemmista ei aikuistunutkaan, vaikka piti lapsi hommata, siksi että veljilläkin/kavereilla oni perhe.
[/quote]
Kannattaa tehdä ne lapset jo valmiiksi aikuisen kanssa, eikä odottaa että se sitten vasta aikuistuu.

Uskon, että suuri syy miksi olen kestänyt lapsiperhe-elämää keskimääräistä paremmin oli synnytysikäni. 21-vuotias ei ole vielä ehtinyt kokea vapauden huumaa niin suurena, nähnyt niin paljon eri vaihtoehtoja ja saanut niin korkeaa elintasoa. Se lapsi vähän niin kuin solahti siihen mukaan vaan. En odottanutkaan sen olevan helppoa, enkä nähnyt syytä odottaa "oikeaa hetkeä" häntä yrittää. 

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 19:33"]

Minä sain 23-vuotiaana esikoisen eikä meillä nyt mitenkään rankkaa ole ollut eikä rahasta puutetta. Olen huvikseni opiskellutkin koko hänen lapsuutensa, koska opiskelun ja lapsen yhdistäminen on vain niin helppoa. Nyt 30-vuotiaana meillä on tuleva ekaluokkalainen ja helppo elämä. Mies tietysti auttanut aina. Monta pientä lasta olisi raskasta minulle ja siksi olenkin vasta nyt raskaana toisen kerran. Perheen lasten ikäerot ovat pienentyneet synnyttäjien keski-iän noustessa, mikä on varmasti yksi syy joidenkin uupumiselle.

[/quote]

Pisti silmään tuo sana "auttanut". Oikeasti, mies auttaa? Minä kyllä odotan, että mies osallistuu ihan tasapuolisesti perhe-elämään eikä vain auta kun sille päälle sattuu.

Muutoin olen kyllä samaa mieltä ja olen itsekin miettinyt, josko lasten pienet ikäerot vaikuttavat jaksamiseen. Minulle itselleni on ollut täysin selvää, että ei lapsia alle kolmen vuoden ikäerolla (meillä lapset 9v. 5v. ja tammikuussa syntyy nuorin).

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 19:50"]

Uskon, että suuri syy miksi olen kestänyt lapsiperhe-elämää keskimääräistä paremmin oli synnytysikäni. 21-vuotias ei ole vielä ehtinyt kokea vapauden huumaa niin suurena, nähnyt niin paljon eri vaihtoehtoja ja saanut niin korkeaa elintasoa. Se lapsi vähän niin kuin solahti siihen mukaan vaan. En odottanutkaan sen olevan helppoa, enkä nähnyt syytä odottaa "oikeaa hetkeä" häntä yrittää. 

[/quote]

Ja tietenkin kun nuorena on lapsen tehnyt, niin toista ei tarvitsekaan tehdä siihen pötköön ja saada äkkiä perhettä pystyyn. Tässä me nyt vähän katellaan ja fiilistellään, lapsi on 5v. Ura juuri startannut ihan mukavasti ja elintaso noussut kohisten, vihdoin monen vuoden opiskelun jälkeen ;) Ei siis niin, että ensin oli elintaso ja sitten tuli lapsi joka laski sen. Ensin oli köyhää ja sitten lapsi kasvoi ja elintaso nousi kohisten kun äitikin siinä sivussa valmistui!

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 19:53"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 19:33"]

Minä sain 23-vuotiaana esikoisen eikä meillä nyt mitenkään rankkaa ole ollut eikä rahasta puutetta. Olen huvikseni opiskellutkin koko hänen lapsuutensa, koska opiskelun ja lapsen yhdistäminen on vain niin helppoa. Nyt 30-vuotiaana meillä on tuleva ekaluokkalainen ja helppo elämä. Mies tietysti auttanut aina. Monta pientä lasta olisi raskasta minulle ja siksi olenkin vasta nyt raskaana toisen kerran. Perheen lasten ikäerot ovat pienentyneet synnyttäjien keski-iän noustessa, mikä on varmasti yksi syy joidenkin uupumiselle.

[/quote]

Pisti silmään tuo sana "auttanut". Oikeasti, mies auttaa? Minä kyllä odotan, että mies osallistuu ihan tasapuolisesti perhe-elämään eikä vain auta kun sille päälle sattuu.

Muutoin olen kyllä samaa mieltä ja olen itsekin miettinyt, josko lasten pienet ikäerot vaikuttavat jaksamiseen. Minulle itselleni on ollut täysin selvää, että ei lapsia alle kolmen vuoden ikäerolla (meillä lapset 9v. 5v. ja tammikuussa syntyy nuorin).
[/quote]

Mies on kyllä aina tehnyt osuutensa. Olen nimittäin kolmivuorotöissä ollut aina ja hän on silloin pyörittänyt arkea. T. 33

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 19:41"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:12"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:03"] Kai siihen vähän vaikuttaa sekin, jos kokee taakan jakautuvan epätasaisesti. Mistä sitä voi etukäteen tietää, että se toinenpas ei ollutkaan valmis luopumaan omista jutuistaan ja kestämään epämukavuuksia samalla tavalla kuin sinä? [/quote] Toinen vanhemmista ei aikuistunutkaan, vaikka piti lapsi hommata, siksi että veljilläkin/kavereilla oni perhe. [/quote] Kannattaa tehdä ne lapset jo valmiiksi aikuisen kanssa, eikä odottaa että se sitten vasta aikuistuu.

[/quote]Mistäs sen sitten tietää, että toinen on valmiiksi aikuinen? Älä nyt väitä, että lapsesta huolehtiminen ei ole oma aikuistumisprosessinsa. Minä en ainakaan ennen omia lapsia ollut vastuussa kenestäkään toisesta 24/7.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 18:22"]

Allekirjoittanut täysin tuon tukiverkkojen puuttumisen vaikutuksen. Ennen oli suku lähempänä ja tärkeämmässä roolissa. Nykyajan lapsiperheet ovat kovin yksin siihen verrattuna. Tai eivät toki kaikki, mutta useammat kuin ennen. Minunkin perheelläni tilanne on tällainen: lasten isovanhemmat ovat tahoillaan uusissa liitoissa, eikä aikaa/kiinnostusta riitä lapsenlapsille. Onneksi olemme saaneet tukiperheen: on helvetin rankkaa kun parisuhteelle ei ole aikaa kun muutama satunnainen hetki vuodessa (siis että pääsee yhdessä johonkin vaikka yöksi). Aiemmin hoidettiin vuorotellen kavereiden kanssa toistemme lapsia, nyt on laukausta kun pääsee kerran kuussa-parissa vaikka hotelliin yöksi kahdestaan.

[/quote]

Ei läheskään kaikilla. Mä kuulun siihen sukupolveen, jonka vanhemmat muuttivat työn perässä maalta kaupunkeihin. Isovanhemmat jäivät satojen kilometrien päähän eikä heitä tavannut yleensä muutoin kuin silloin, kun omat vanhempani lähtivät kotikulmilleen kyläilemään. Isovanhemmilla ei ollut autoa, joten eivät he sieltä satojen kilometrien päästä hurauttaneet lapsenlapsiaan katsomaan. Toinen mummuistani taisi käydä Helsingissä kaksi kertaa, toinen kerran. 

Aiemmin lapsi ei ollut samanlainen projekti, eikä vanhemmuudelta vaadittu niin paljoa. Nykyään valtio ja kanssaeläjät kyttäävät ihan uudella teholla miten kukin lapsensa kasvattaa. Aiemmin vanhemmuus ei ollut samanlaista vastuuta, koska sisarukset olivat vastuussa vauvan hoidosta ja lapsen saattoi jättää yksinkin kotiin pitkiksi ajoiksi (mm vauvat). Leikki-ikäiset myös viettivät aikaa yksin pihapiirissä kavereidensa kanssa. Ei vaadittu että aikuinen olisi valvomassa. Ei myöskään vaadittu järjestämään lapselle mitään virikkeitä tms. Lapset myös auttoivat kotitöissä, maatilan töissä ja itsenäisesti menivät kouluun.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 13:20"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 20:47"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 20:02"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 18:22"] Allekirjoittanut täysin tuon tukiverkkojen puuttumisen vaikutuksen. Ennen oli suku lähempänä ja tärkeämmässä roolissa. Nykyajan lapsiperheet ovat kovin yksin siihen verrattuna. Tai eivät toki kaikki, mutta useammat kuin ennen. Minunkin perheelläni tilanne on tällainen: lasten isovanhemmat ovat tahoillaan uusissa liitoissa, eikä aikaa/kiinnostusta riitä lapsenlapsille. Onneksi olemme saaneet tukiperheen: on helvetin rankkaa kun parisuhteelle ei ole aikaa kun muutama satunnainen hetki vuodessa (siis että pääsee yhdessä johonkin vaikka yöksi). Aiemmin hoidettiin vuorotellen kavereiden kanssa toistemme lapsia, nyt on laukausta kun pääsee kerran kuussa-parissa vaikka hotelliin yöksi kahdestaan. [/quote] Ei läheskään kaikilla. Mä kuulun siihen sukupolveen, jonka vanhemmat muuttivat työn perässä maalta kaupunkeihin. Isovanhemmat jäivät satojen kilometrien päähän eikä heitä tavannut yleensä muutoin kuin silloin, kun omat vanhempani lähtivät kotikulmilleen kyläilemään. Isovanhemmilla ei ollut autoa, joten eivät he sieltä satojen kilometrien päästä hurauttaneet lapsenlapsiaan katsomaan. Toinen mummuistani taisi käydä Helsingissä kaksi kertaa, toinen kerran.  [/quote] Niin, siis ennen. Ei ehkä tarkoittanut sinun lapsuuttasi

[/quote]

Okei, eli tarkoitit vielä varhaisempaa aikaa kuin 60-70 -luvut. Ei isovanhemmillani ollut lastensa kanssa yhtään sen helpompaa, vaikka heidän vanhempansa asuivatkin samalla paikkakunnalla. Silloin vaan lapset saivat olla paljon pienempänä keskenään, tapaturmia ja onnettomuuksia sattui enemmän ja vanhemmilla oli eniten huoli toimeentulosta eikä lapsista. 

[/quote]

Niinhän se oli. Ihmisillä oli sen verran työtä kuitenkin ettei lapsia millään pystynyt jatkuvasti valvomaan ja samanlaista vanhemmuutta ei juurikaan ollut kuin tänään. Ihmisten kuolemat olivat ennen antibioottien keksimistä niin tavallisia, että jos lapsi kuoli niin tehtiin vain uusi tilalle. Kuolema ja nuorella iällä menehtyminen oli melko tavanomaista. Kun kaikki tehtiin käsin ilman koneita, niin erilaisia lieviä työtapaturmia tapahtui muutenkin paljon.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:03"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:48"]Ei voi tietää millaista se on ennen kun sen kokee.
[/quote]No ei kellekään kyllä pitäisi tulla yllätyksenä, että lapsen myötä ei voi olettaa pääsevänsä harrastamaan viidi kertaa viikossa, lähtemään kavereiden kanssa yksille tunnin varoitusajalla tai nukkuvansa täysiä yöunia ensimmäiseen pariin vuoteen. -11
[/quote]Ei sitä unettomuutta tai siis valvomista voi elää etukäteen.Sithän se vasta tuntuu kehossa kun se fyysisesti tapahtuu.Pitkäaikainen valvominen tuntuu kyllä koko kropassa.Fyysisiä tuntemuksia ei voi elää henkisesti etukäteen.Minusta nykyaikana ongelma on myös liian vapaa kasvatus.Vanhemmat eivät uskalla olla auktoriteettejä ja kaikki pettymykset lasten elämässä pitäisi eliminoida.Lopulta kukaan ei jaksa eikä voi hyvin perheessä jota pyörittävät 2 ja 4- vuotiaat ipanat

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 13:21"]

Ei sitä unettomuutta tai siis valvomista voi elää etukäteen.

[/quote]Ei sitä tarvitsekaan elää etukäteen. Riittää, että tietää sen olevan lasten hankinnan todellinen seuraus ja ymmärtää, mitä sellainen voi tarkoittaa oman toimintakyvyn, ajattelun ja sosiaalisten suhteiden kannalta.

Harva meistä on vammautunut autokolarissa, mutta silti ymmärrämme, mitä se merkitsee, ja miksi kannattaa käyttää turvavöitä vammojen ehkäisemiseksi. Kukaan meistä ei sano: "No en tiennyt, että halvaantuminen olisi oikeasti näin kurjaa. Jos olisin tiennyt, en olisi ajanut ylinopeutta ilman turvavöitä." -11