Onko teillä siistiä vai sotkuista kotona?
Oletko sinä Maria vai Kaisa?:
Maria: "Koiran ripuli matolla pyyhkäistään rätillä ja päälle laitetaan hajuvettä. Koirankakka sohvalla hoituu sillä, että päälle laitetaan viltti."
Kaisa: "Juttelen siivoamisesta paljon äidin ja kavereiden kanssa. Joskus siivoamme yhdessä toistemme koteja tai katsomme kun toinen siivoaa. Se on rentouttavaa."
Kommentit (80)
Välimaastossa, Kaisaan päin vähän enemmän kallellaan. Meillä on aina siistiä kotona, vaikka siivotaan joka toinen viikko. Osataan kaikki laittaa käyttämämme tavarat paikoilleen, myös kotoinen tavaramäärämme (lähtien sisustuksesta) on enemmän minimalistista kuin rönsyilevää.
Siistiä, koska siivooja tekee työnsä hyvin.
Sotkuista nykyään. Ennen oli todella siistiä, nykyään on kaksi lasta joista nuorimmainen (1v) sotkee leluja ympäri kämppää jatkuvasti, vanhempikin on kyllä aika laiska tuon siivouksen suhteen mutta sentään pitää tavaransa huoneessaan, itse olen vatsa pystyssä joten en jaksa koko ajan olla leluja noukkimassa koriin, mies taasen on sellainen sika että mulla välillä hajoo pää sen kanssa. Kerran viikossa siis teen perussiivouksen, mutta kyllä täällä se pitäisi tehdä kaksi kertaa viikossa että pysyisi koti puhtaana.
En ole siivonnut esim. olkkaria 15 kuukauteen ollenkaan.
Siistiä, mutta sekaista. Liikaa tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. Siivoamme kuitenkin lähes joka ilta paikat järjestykseen ja puhdistamo keittiön jne.
Tällä hetkellä elämä sellaista, ettei ehdi siivoamaan niin paljon kuin haluaisi.
Mahdoton työ. Täällä pitäisi olla viisi ihmistä tekemässä että sais kämpän kuntoon!
Istun kaaoksen keskellä.
Meillä on aina sotkuista. Siivoan kyllä ahkerasti päivittäin. Imuroin vähintään kerran päivässä, luuttuan pari kertaa viikossa. Tiskit ja keittiö siivotaan tietty joka päivä. Kuitenkin on sotkuista :( tavaroita siellä täällä, eteinen täynnä koiran karvoja.. Pesen seinät ja listatkin sännöllisesti, kummiskin täällä on kuin pommin jäljiltä.
Uuvun siivoukseen. Kaikki jää levällään.
Ei tämä minun kotini mikään steriili laboratorio ole, mutta kohtuullisen siisti kuitenkin. Siivoilen vähitellen selän voinnin mukaan. Käykö teillä kenelläkään siivooja? Olen itse harkinnut siivoojan pestaamista joka toinen tai joka neljäs viikko.
Meillä on usein sekalainen määrä sotkua, muttei koskaan kovin likaista. Järjestelyä ei suoriteta päivittäin, mutta ennen kaaoksen saavuttamista ja imurointikin hoituu kun alkaa olemaan pölyistä, mutta ennenkuin villakoiria on kenneliksi asti.
Perussiistiä, mut ei aina ihan tiptop kuitenkaan. Vähintään kerran vkossa tulee imuroitua ja pyyhittyä pölyt, keittiö on aina melko siisti ja tavarat kertätään heti eikä jätetä lojumaan...Ehkä siis enempi kallistuu jälkimmäisen puolelle :)
Sen verran ekaa kuitenkin, että joskus saatan johonkin "piilottaa" roinaa, jolle en tiedä mitä tekisin ja aattelen järkkääväni ne myöhemmin...No sitä myöhempää ei tuu, ku sitten muutossa :p Kaapit on useimmilta hyllyiltä siedettävät ja muutamilta ihan hirveen sekasin..
Varmaan enemmän sotkuista. Keittiön ja kylppärin+vessan pidän kyllä siistinä ja puhtaana ja kissan oksennuksen siivoan kyllä välittömästi mutta muuten ei ole niin tiptop.
Todella siistiä ja välillä sotkua
En oo siivonnu tätä asuntoa koskaan. Vain keittiön tasoja ja lattiaa.
Sotku ja lika on kaksi eri asiaa. Sotkuista on lasten lelut lattialla, likaista ja saastaista on ripulia. Jälkimmäinen on laiskuutta ja välinpitämättöyyttä ja epähygienistä. En vieraile saastaisissa paikoissa, sotkuisissa kylläkin.
Puhdasta on, jos vaikka välillä sotkuista onkin. En ikinä voisi ottaa lemmikkieläintä istumaan paljaalla pyllyreiällä kotiini :b. Jotkut päästävät lemmikkinsä sänkyynkin - hetkeä aikaisemmin ne on rymynneet puskissa nuuhkimassa toisten koirien jätöksiä (hevostallilla koirat syövät hevosen lantaa, kiva pusutella sitten sitä pikku-fifiä).
No esimerkiks lattialistat on tosi pölyiset, en jaksa sohvaa siirtää kovinkaan usein ja putsata sen takaata. Pölyjen pyyhkiminen hyllyiltä on työlästä ja tylsää, joten tulee tehtyä harvakseltaan vaikka pölyä kertyy viikoittain. Vaatteita lojuu kasoissa tuoleilla, koska kaapit niin täynnä. Kaapit tosiaan on täynnä, koska tungettu täyteen tavaroita joista osa kuuluis roskiin. Uuni kaipais tehopesua Oon nyt pikkuhiljaa pyrkinyt hotellimaisepaan asuntoon, jotta siivous olis tosi helppoa. Kaapit pitäis vaan seuraavaks raivata.. Tuntuu vaan että nytkin siivoamiseen menee liikaa aikaa, mutta taas seuraavana päivänä se siivous ei näy yhtään missään. Jatkuva, vituttava oravanpyörä.
Meillä on siistiä. Lapset kasvaneet siihen ja hoitavat oman osuutensa loistavasti. Mun mielestä se on totta että lapsien touhuilusta näkyy vanhempien oma asenne asioita kohtaan. Kotoa muuttanut nuori voi muuttaa tapojaan eri suuntaan.
Enpä oo ikinä edes ajatellut, että lattialistatkin pitäisi pyyhkiä pölystä... Voi mua.
Mun omassa kämpässä on perussiistiä. Ihan vain sen vuoksi, etten ikinä sotke. Käytetyt astiat tunkasen suoraan astianpesukoneeseen ja vaatteet pesukoneeseen.
Ainut imuri, jonka omistan, on rikkaimuri. Se on nimittäin ainut, jonka ikinä jaksan roudata esiin kaapista. Sillä hoituu yhden hengen taloudessa mainiosti pölyt, hiekat sekä leivänmurut pois pinnoilta.
Edelliset asukkaat maalasivat vanhan puulattiani kiiltovalkoiseksi (kuulemma joku ruotsalaisten sisustuslehtien suositus pari v sitten - eivät taineet ymmärtää, että ruottalaiset vain tsoukkailivat...). Se on ainut, jonka kanssa meinaa joskus mennä hermot. Se imaisee jokaisen lätäkön ja tahran itseensä, saisi olla kuuraamassa tauotta.
Vaihtelevaa. Päivisin yleensä on siistiä, illalla asunto on taas kaaoksessa. Viikonloppuisin on suurin kaaos, kun mies on enemmän kotona... :D Mutta hyi, kyllä meillä oksennukset ym. siivotaan ihan desinfiointiaineen kanssa ja matot pestään. Enkä kyllä halua mitään ylimääräistä kasvattaa kotonani, eli ei meillä kyllä mitään jätetä homehtumaankaan. Oksettaa jo ajatuskin.