Elän koulutettujen ihmisten kuplassa
Kun mietin asiaa niin eihän elämässäni ole juuri ketään muita kuin korkeakoulutettuja ihmisiä. Omat vanhempani, sisarukseni, puolisoni ja kaverini ovat kaikki suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon. Tänään illalla on tarkoitus juoda kavereiden kanssa pari olutta ja viettää iltaa, meistä neljästä kolme on tohtoreita ja neljäskin DI. Työpaikallani ihmiset ovat koulutustasoltaan maistereita ja siitä ylöspäin. Toki kauempana asuvissa sukulaisissa on ammattikoulutettuja, mutta heitä en näe välttämättä kuin muutamia kerran vuodessa. Minulla saattaa siis mennä hyvinkin kuukausia, etten käy yhtäkään keskustelua ei-korkeakoulutetun kanssa.Jutellessani perjantaina siivoojalle kävin samalla ohimennen vuoden ensimmäisen keskustelun ei-korkeakoulutetun ihmisen kanssa.
Oikeastaan aika järkyttävää kuplautumista ottaen huomioon, että puolet ihmisistä ei ole korkeakoulutettuja. Tuntuu, että oma maailma supistuu kovasti tämän kuplan vaikutuksesta, mutta en oikein tiedä miten sitä lähteä purkamaan. En vaan yksinkertaisesti kohtaa arjessani kovin erilaisia ihmisiä ja se kaventaa kovasti maailmankuvaa.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Oletan, että heidän arki on jo yksistään tulojen vuoksi erilaista kuin meillä.
Et lue lehtiä taa seuraa paljon mitä ympärilläsi tapahtuu, kun amistaustaiset tienaavat aika hyvin. Putkiasentajan palkka on parempi kuin sosiaalitantan tai joidenkin tutkijoiden ja yrittäjänä saattaa olla tosi hyvä, sitten kun vielä myyvät yrityksiä tienaavat miljoonia.
Meidän suvussa on rikkaus, että on pääjohtaja, professori, sairauseläkeläinen, amistaustaisia, kansakoulun käyneitä yrittäjiäkin ollut vanhemmassa ikäpolvessa. Tästä kommentistasi näkee, että tietosi on hyvin vajavaista, jos luulet että korkeakoulutus tarkoittaa automaattisesti hyviä tuloja tai amiskoulutus huonoja. Jos et tiedä korkeakoulutetuista työttömistä mitään, olet harvinaisen tietämätön ihan minkä koulutustataustan tasoiseksi tahansa. Jos se kiinnostaa, itse olen keskituloinen, velaton, amk-insinööri ja hieman lisätuloja saan taiteellisesta sivutyöstä ja sijoituksista.
Ymmärtänet, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan, että tilastollisesti asia on jotain. Se, että ammattikoulutetut tienaavat keskimäärin vähemmän kuin vaikkapa lääkärit on fakta. Yksilötasolla joku ammattikoulutettu voi olla varakas tai lääkäri persaukinen, mutta jos molempia pistetään jonoon 100 niin ero on ilmeinen.
Mistä ap tiedät ettei siivooja ollut korkeakoulutettu? Meitä korkeakoulutettuja toimii kyllä siivoojinakin.
Kuplahan on siunaus; se on palkinto siitä että jaksoit teinivuodet ja lukion, ja pääsit opiskelemaan, teit pätkätöitä missä sattuu ja sitten töihin jossa lopultakin saat viettää aikaa kaltaistesi kanssa.
En halua yhtään mihinkään omasta kuplastani, järkytyn joka kerta jos joudun siitä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran korona-aikana juttelin ystäväni kanssa ja kerroin, etten tiedä edes fb:stä ketään, kuka vastustaisi rokotteita. Hän kyllä tunsi useammankin, mutta hän ei tuntenut ketään, kuka vastustaisi homojen avioliittoja. Minä taas tunnen. Mutta en ole kyllä yhtään avartunut tätä kautta.
Hyvähän se on EDES tiedostaa oma kuplautumisensa, vaikka eihän se riitä...
Minä tosin olen maanviljelijä/duunari suvusta (vastakkainasettelua tuokin) noussut maisteriksi, sukuni ensimmäiseksi (omat lapset seuraavia), että sikäli on edes hivenen perspektiiviä. Mutta silti koen eläväni kuplassa.
Juuri tätä tarkoitin. Omassa tuttavapiirissäni vaikkapa rokoteasioista ei edes saisi aikaan keskustelua, koska kukaan niitä ei vastusta, kuten ei myöskään homoavioliittoja. Tässä ketjussa osa lähti sitten provoamaan, että "ei jokainen", tai "ei kaikki". Ei tässä ole kysekään siitä, että jokainen ei-korkeakoulutettu ajattelisi eri tavalla asioista, mutta esimerkiksi tulotason, äänestyskäyttäytymisen, terveyden, kulttuurimaun yms. asioiden puolesta on väestötasolla eroja eri koulutusryhmien välillä. Oikeastaan kyse ei ole pelkästään siitä, että olisi tuttavapiirissä enemmän ei-korkeakoulutettuja vaan ylipäätään erilaisia ihmisiä. Nyt on melkein pelkästään dippainssejä, lääkäreitä, ekonomeja ja näiden alojen tutkijoita.
Toki tähän voidaan kai tuoda sekin näkökulma, että homoavioliittoja ei kritisoida, koska tuohon asiaan liittyvä tietopohja on matala ja voimakasta vakaumusta ei ole mihinkään suuntaan. Moraalifilosofia pyörii tasolla "jos et satuta toisia, saat tehdä mitä haluat". Jos taas homoavioliitosta puhuu jonkun teologin tai sosiologin kanssa, häneltä ehkä tulee tuplasti enemmän ajatuksia asiasta, kuin peruslääkäriltä tai insinööriltä.
Missään luokassa kovin moni ihminen ei suoranaisesti vastusta rokotteita, mutta kuinka moni korkeakoulutettu on ottanut influenssarokotteen? Riskiryhmäläisistä sen ottaa vain noin puolet. Koronarokote otetaan, koska elämä tehdään vaikeaksi ilman sitä ja hyväosaiset ihmiset panettelevat rokottamattomia lehdissä. Akateemiset suurimmaksi osaksi saavat tietonsa näistä iltalehtien lööpeistä ja laskevat yhteen asiat "hyväosainen virkaporsas haluaa rokottamattomat vankilaan" + "matalasti koulutetut ovat useammin rokottamattomia" ja päättelee, että vahvistaakseen omaa identiteettiään hyväosaisena ihmisenä hän ei pohdi asiaa enempää. Tiedehän ei itsessään voi sanoa, että "ota rokote", vaan kaikilla on yhteiset faktat ja ihmiset rakentavat niistä faktoista erilaisia tarinoita.
Kommenttini ei ottanut kantaa siihen, miten asian tulisi olla, vaan on pelkkä tilastollinen havainto. Tässä ketjussa on viesti toisensa perään todisteltu vastoin tutkimustietoa, että korkeakoulutettujen ja ei-korkeakoulutettujen mielipiteet, asenteet, maku ja käytettävissä olevat tulot eroavat tilastollisesti merkittävällä tavalla. Melkein voisin lyödä vetoa, että tähänkin viestiin tulee vastaukseksi joku anekdootti 200 ke/vuosi tienaavasta terveyskeskuksessa päivätyötä tekevästä ja oopperaa suurkuluttavasta lähihoitajasta, joka mitätöi kaikki tutkimukset.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap tiedät ettei siivooja ollut korkeakoulutettu? Meitä korkeakoulutettuja toimii kyllä siivoojinakin.
Epäilemättä oli 18-vuotias siivooja-dosentti. Pitääpä kysäistä ensi näkemällä, mikä oli väitöskirjan aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitimamma kirjoitti:
Ensin oli kyse koulutuksesta, sitten tulotasosta, sitten jo yleisestä elämänkatsomuksesta. No ehkä sitten olet kuplautunut, koita tutustua erilaisiin ihmisiin jos haluat mutta koulutustasosta ei ole kyse kuplautumisessasi. Itse tuntemani korkeakoulutetut on kaikki ihan omanlaisiaan.
Ohis, mutta jos seuraat vähänkin tutkimusmaailmaa, niin koulutustaso on hyvä ennustin melkein asialle kuin asialle, oli sitten kyse varallisuudesta, terveydestä tai puoluekannasta.
Terveys on kyllä pitkälti kiinni geeneistäkin.
Itse asiassa nykytutkimuksen mukaan terveyteen vaikuttaa erittäin paljon aivan varhaislapsuus ja äidin tilanne raskausaikana. Äidin ja vauvan kokema stressi muotoilee lapsen tulevaa terveyttä. Kun äidille ja vauvalle kasaantuu kroonisesti erittäin korkeaa stressiä liittyen mm. köyhyyteen, väkivaltaan, heikkoon sosioekonomiseen asemaan, puutteeseen jne. lapsi saa ikäänkuin vajaat kortit käsiinsä riippumatta geeneistä. Lapselle kehittyy hyvin suurella todennäköisyydellä ongelmia hahmotuskyvyssä, keskittymisessä jne. Vielä varttuneemmalla iällä tämä näkyy selkeästi suurempana riskinä saada esim. syöpiä tai sydänkohtausta. Eikä tarvitse äidin edes vetää viinaa raskausaikana, stressi riittää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Ai että se ei ihmistä muokkaa mitenkään, että raataa vuosia ympäripyöreää päivää käytännössä palkatta ja oppii sellaista kriittistä ajattelua, jollaista ei ole aiemmin joutunut tekemään kun ei ole niistä asioistakaan ymmärtänyt mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap tiedät ettei siivooja ollut korkeakoulutettu? Meitä korkeakoulutettuja toimii kyllä siivoojinakin.
Epäilemättä oli 18-vuotias siivooja-dosentti. Pitääpä kysäistä ensi näkemällä, mikä oli väitöskirjan aihe.
Voihan vee mikä asenne. Se 18-vuotias voi olla matkalla vaikka mihin akateemiseen suuruuteen, rahoittaa niitä opintojaan siivoamalla. Niin minäkin tein, ja sain kyllä kuunnella vaikka mitä schaissea, ”hankkisit sinäkin kunnon ammatin” neuvoi kerran kaupan kassa.
Että onneksi on tosiaan se kupla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen suvusta, jossa käydään vähintään lukio ja amk. Ei nyt mitään viisasta sakkia sinänsä, mutta.. Mieheni suvussa mennään ammattikouluun, en tiedä suvusta ketään, joka olisi käynyt edes sen lukion.
Viime aikoina miehen ja hänen sukunsa kanssa turhauttavinta ovat olleet KESKUSTELUT. Niistä ihan todella huomaa, että kouluja ei ole käyty, ajattelu on todella kapeaa. Esimerkki: bensan hinnannousun myötä töissä käyminen on kallista. Olisikohan järkevämpää heittäytyä työttömäksi, sillä pienenisi elatusmaksutkin?
Tuollaisessa ajatusmallissa on niin älyttömän monta kohtaa joihin puuttua, etten usein jaksa edes yrittää. Minä vastaan muu suku, joka ei osaa ajatella kuin omasta näkökulmastaan ja syyttää yhteiskuntaa ongelmistaan näkemättä lainkaan omia vaikutusmahdollisuuksiaan.
Joskus mietin jopa eroa tämän vuoksi kun välillä tuntuu että elän hölmöläisten ympäröimänä...
No, mikäs on yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuus bensan hinnan nousua vastaan? Älä vastaa äänestäminen.
Juuri tätä tarkoitan. Nämä juntit puhuvat sen puolesta että on nyt joko jäätävä työttömäksi tai muutettava pois Suomesta "koska täällä on niin kallis verotus ettei ole varaa edes töissä käydä". Siinä ainoat ratkaisuehdotukset ongelmaan.
Itse nostaisin esiin mm. seuraavia ratkaisuvaihtoehtoja:
-bussit
-kimppakyydit
-pyöräily
-kävely
-sähköpotkulauta
-lähemmäs työpaikkaa muuttaminen.
Mutta nämä ovat poissuljettuja vaihtoehtoja, koska siinähän joutuisi herrajumala NÄKEMÄÄN VAIVAA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap tiedät ettei siivooja ollut korkeakoulutettu? Meitä korkeakoulutettuja toimii kyllä siivoojinakin.
Epäilemättä oli 18-vuotias siivooja-dosentti. Pitääpä kysäistä ensi näkemällä, mikä oli väitöskirjan aihe.
Voihan vee mikä asenne. Se 18-vuotias voi olla matkalla vaikka mihin akateemiseen suuruuteen, rahoittaa niitä opintojaan siivoamalla. Niin minäkin tein, ja sain kyllä kuunnella vaikka mitä schaissea, ”hankkisit sinäkin kunnon ammatin” neuvoi kerran kaupan kassa.
Että onneksi on tosiaan se kupla.
Voi olla tai voi olla olematta. Se, onko joku 18-vuotias tulevaisuudessa Nobel-voittaja ei tee häntä siinä hetkessä Nobel-voittajaksi. Ihmiset kasvavat elämänsä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Oletan, että heidän arki on jo yksistään tulojen vuoksi erilaista kuin meillä.
Tätä juuri tarkoitin (#4). Lähtökohtaisesti oletat, että ihminen on köyhä jos ei ole korkeakoulutettu
Väännät nyt sanoja suuhuni. Kyllä minusta on ihan realistinen oletus, että useimmat lähihoitajat, kassatyöntekijät tai muut suorittavaa työtä tekevät ihmiset eivät ole erityisen varakkaita. Tai sitten media on antanut minulle aivan väärän kuvan.
On oikea oletus.
T. Lähihoitaja, palkka 12€/tunnissa, lähiön yksiöstä maksan yli 700€/kk
On onni että minun ei tarvitse elää missään itse rakennetussa kuplassa. Vaikka itselläni on korkeakoulututkinto, ystäväpiiriini kuuluu kaikkien koulutustason ihmisiä. Ei tarvitse miettiä aloittajan tapaisia kuplaongelmia, ja näkemykset on paljon laaja-alaisempia. Ja sitä myöten myös ne omatkin näkemykset avartuvat. Maailmasta löytyy enempi värejä.
Vierailija kirjoitti:
Kerran korona-aikana juttelin ystäväni kanssa ja kerroin, etten tiedä edes fb:stä ketään, kuka vastustaisi rokotteita. Hän kyllä tunsi useammankin, mutta hän ei tuntenut ketään, kuka vastustaisi homojen avioliittoja. Minä taas tunnen. Mutta en ole kyllä yhtään avartunut tätä kautta.
Hyvähän se on EDES tiedostaa oma kuplautumisensa, vaikka eihän se riitä...
Minä tosin olen maanviljelijä/duunari suvusta (vastakkainasettelua tuokin) noussut maisteriksi, sukuni ensimmäiseksi (omat lapset seuraavia), että sikäli on edes hivenen perspektiiviä. Mutta silti koen eläväni kuplassa.
Siis mistä ihmeestä te kuvittelette tietävänne noin hyvin kaikkien tuttujen mielipiteet?! Varsinkin fb-tuttujen? Ette tasan tiedä mitään.
Sitten kun olette ihmisen kanssa käyneet nimenomaan keskustelun ko. asiasta, voitte sanoa, että tiedätte jotain tämän mielipiteistä. Muuten ette.
Vierailija kirjoitti:
Kerran korona-aikana juttelin ystäväni kanssa ja kerroin, etten tiedä edes fb:stä ketään, kuka vastustaisi rokotteita. Hän kyllä tunsi useammankin, mutta hän ei tuntenut ketään, kuka vastustaisi homojen avioliittoja. Minä taas tunnen. Mutta en ole kyllä yhtään avartunut tätä kautta.
Hyvähän se on EDES tiedostaa oma kuplautumisensa, vaikka eihän se riitä...
Minä tosin olen maanviljelijä/duunari suvusta (vastakkainasettelua tuokin) noussut maisteriksi, sukuni ensimmäiseksi (omat lapset seuraavia), että sikäli on edes hivenen perspektiiviä. Mutta silti koen eläväni kuplassa.
No nyt ymmärrän paremmin tätä "ei kukaan mun tuttu!!!" -ilmötä. Oikeesti kellään ei ole mitään tietoa tai kiinnostua, mitä joku muu ajattelee, mut jos se ei julkisesti fb postaa jotain, niin siitä päätellään sit kaikki
Kolmekymppisenä ei vielä varallisuuserot erityisemmin näy. Itse lähdin jo nuorena työelämään ja nyt vasta kolmekymppisenä olen alkanut miettiä kouluttautumista. Ihanaa kun saa asua maksetussa asunnossa, eikä tarvitse muuttaa mihinkään opiskelijakämppään! Koulutetut tuttavani tätä ihmettelevät huuli pyöreänä, että miten voi mukana duunarina jotain tienata. Itsellään opintolainat niskassa ja kauhea itku, kun pankki ei anna lainaa omakotitaloon ensiasunnoksi. Seinänaapurissa asuu maisteriperhe, joilla todella vähän neliöitä per henkilö, ja kaikkia taloyhtiön remontteja vastustetaan kiivaasti, kun ei kuulemma ole varaa maksaa vastikkeita.
Eli eipä se kouluttautuminen automaattisesti varakkaaksi tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap tiedät ettei siivooja ollut korkeakoulutettu? Meitä korkeakoulutettuja toimii kyllä siivoojinakin.
Epäilemättä oli 18-vuotias siivooja-dosentti. Pitääpä kysäistä ensi näkemällä, mikä oli väitöskirjan aihe.
Ootpa vittumainen ihminen. Tuo oli ihan asiallinen kommentti, miksi ihmeessä pitää tuolla tavalla vastata?
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen suvusta, jossa käydään vähintään lukio ja amk. Ei nyt mitään viisasta sakkia sinänsä, mutta.. Mieheni suvussa mennään ammattikouluun, en tiedä suvusta ketään, joka olisi käynyt edes sen lukion.
Viime aikoina miehen ja hänen sukunsa kanssa turhauttavinta ovat olleet KESKUSTELUT. Niistä ihan todella huomaa, että kouluja ei ole käyty, ajattelu on todella kapeaa. Esimerkki: bensan hinnannousun myötä töissä käyminen on kallista. Olisikohan järkevämpää heittäytyä työttömäksi, sillä pienenisi elatusmaksutkin?
Tuollaisessa ajatusmallissa on niin älyttömän monta kohtaa joihin puuttua, etten usein jaksa edes yrittää. Minä vastaan muu suku, joka ei osaa ajatella kuin omasta näkökulmastaan ja syyttää yhteiskuntaa ongelmistaan näkemättä lainkaan omia vaikutusmahdollisuuksiaan.
Joskus mietin jopa eroa tämän vuoksi kun välillä tuntuu että elän hölmöläisten ympäröimänä...
No, mikäs on yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuus bensan hinnan nousua vastaan? Älä vastaa äänestäminen.
Juuri tätä tarkoitan. Nämä juntit puhuvat sen puolesta että on nyt joko jäätävä työttömäksi tai muutettava pois Suomesta "koska täällä on niin kallis verotus ettei ole varaa edes töissä käydä". Siinä ainoat ratkaisuehdotukset ongelmaan.
Itse nostaisin esiin mm. seuraavia ratkaisuvaihtoehtoja:
-bussit
-kimppakyydit
-pyöräily
-kävely
-sähköpotkulauta
-lähemmäs työpaikkaa muuttaminen.Mutta nämä ovat poissuljettuja vaihtoehtoja, koska siinähän joutuisi herrajumala NÄKEMÄÄN VAIVAA.
Kyllä olet typerä. Todella typerä olet, jos et ymmärrä miksi sun vaihtoehdot ei kaikille kelpaa/ole mahdollisia.
T. Koulutettu ohis
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppisenä ei vielä varallisuuserot erityisemmin näy. Itse lähdin jo nuorena työelämään ja nyt vasta kolmekymppisenä olen alkanut miettiä kouluttautumista. Ihanaa kun saa asua maksetussa asunnossa, eikä tarvitse muuttaa mihinkään opiskelijakämppään! Koulutetut tuttavani tätä ihmettelevät huuli pyöreänä, että miten voi mukana duunarina jotain tienata. Itsellään opintolainat niskassa ja kauhea itku, kun pankki ei anna lainaa omakotitaloon ensiasunnoksi. Seinänaapurissa asuu maisteriperhe, joilla todella vähän neliöitä per henkilö, ja kaikkia taloyhtiön remontteja vastustetaan kiivaasti, kun ei kuulemma ole varaa maksaa vastikkeita.
Eli eipä se kouluttautuminen automaattisesti varakkaaksi tee.
Ei kukaan ole niin väittänytkään. On ylipäätään hyvä tehdä ero yksittäisten esimerkkien ja yleisen linjan suhteen.
Itse en elä kuplassa, mutta kerronpa positiivisen esimerkin, miten kuplan ulkopuolelle katsominen kannattaa:
Olen vältellyt usein työpaikan taukotilaa tiettyinä vilkkaina kahviaikoina, koska en jaksa sivusta kuunnella jatkuvaa negatiivista länkytystä ja selän takana puhumista. Niinpä aloin käydä kahvilla aiemmin. Tällöin tilassa kokoontuivatkin siistijät, siis ennen talon "varsinaisen" väen kahviaikaa. Heitä en siellä koskaan aiemmin ollut nähnytkään. Niin eriytyneet olivat maailmamme.
Yllätyin todella! He eivät täyttäneet kahvituntia samanlaisella p:n jauhannalla kuin koulutetut työtoverit, vaan puhuivat esim. sanomalehdestään lukemastaan. Ja he puhuivat myös hillityllä äänellä! Ah, musiikkia korville!