Elän koulutettujen ihmisten kuplassa
Kun mietin asiaa niin eihän elämässäni ole juuri ketään muita kuin korkeakoulutettuja ihmisiä. Omat vanhempani, sisarukseni, puolisoni ja kaverini ovat kaikki suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon. Tänään illalla on tarkoitus juoda kavereiden kanssa pari olutta ja viettää iltaa, meistä neljästä kolme on tohtoreita ja neljäskin DI. Työpaikallani ihmiset ovat koulutustasoltaan maistereita ja siitä ylöspäin. Toki kauempana asuvissa sukulaisissa on ammattikoulutettuja, mutta heitä en näe välttämättä kuin muutamia kerran vuodessa. Minulla saattaa siis mennä hyvinkin kuukausia, etten käy yhtäkään keskustelua ei-korkeakoulutetun kanssa.Jutellessani perjantaina siivoojalle kävin samalla ohimennen vuoden ensimmäisen keskustelun ei-korkeakoulutetun ihmisen kanssa.
Oikeastaan aika järkyttävää kuplautumista ottaen huomioon, että puolet ihmisistä ei ole korkeakoulutettuja. Tuntuu, että oma maailma supistuu kovasti tämän kuplan vaikutuksesta, mutta en oikein tiedä miten sitä lähteä purkamaan. En vaan yksinkertaisesti kohtaa arjessani kovin erilaisia ihmisiä ja se kaventaa kovasti maailmankuvaa.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Oletan, että heidän arki on jo yksistään tulojen vuoksi erilaista kuin meillä.
Kyllä monissa "duunariammateissakin" tienaa ihan hyvin. Ainakin, jos on yrittäjä.
Hyvä aloitus ap, jos kaikki elävät vaan omassa kuplassaan ja pelkkien oletusten varassa, niin eriarvoistuminen räjähtää pian käsiin. Jokaisen pitäisi pyrkiä tutustumaan myös niihin toisenlaisiin maailmoihin ja tapoihin hahmottaa ympäristöään.
Vierailija kirjoitti:
Äitimamma kirjoitti:
Ensin oli kyse koulutuksesta, sitten tulotasosta, sitten jo yleisestä elämänkatsomuksesta. No ehkä sitten olet kuplautunut, koita tutustua erilaisiin ihmisiin jos haluat mutta koulutustasosta ei ole kyse kuplautumisessasi. Itse tuntemani korkeakoulutetut on kaikki ihan omanlaisiaan.
Ohis, mutta jos seuraat vähänkin tutkimusmaailmaa, niin koulutustaso on hyvä ennustin melkein asialle kuin asialle, oli sitten kyse varallisuudesta, terveydestä tai puoluekannasta.
Terveys on kyllä pitkälti kiinni geeneistäkin.
Oletko kysynyt siivoojan koulutusta. Voi sekin olla maisteri.
Aika moni korkeakoulutettu on melko pihalla ihan perusjutuistakin. Ihan vinkkinä, tilaa sanomalehti ja lue se aamuisin. Jos joku asia alkaa kiinnostelemaan niin katso löytyykö Wikipediasta mitään. Alkaa maailman meno jäsentyä ihan eri perspektiivistä.
Suosittelen niin akateemisille ja varsinkin amiksille.
Tiedän valitettavasti siivoojia ja läväreitä jotka ovat myös maistereita tai insinöörejä. Eli aika kuplassa elät jos vain työnkuvan mukaan ihmisiä arvioit.
Mä huomaan itse eläväni välillä jonkinlaisessa kuplassa liittyen asuinpaikkaani Pirkkalaan. Olen käytännössä Tampereella, jopa lähempänä kuin monet Tampereen lähiöt.
Palvelut ovat kuitenkin Pirkkalassa ja ne toimivat. Koko ajan lukee netistä valitusta miten esim hoitoon ei pääse. Tää on mulle todella outoa. Itse saan aina pikaisesti, yleensä samalle päivälle ajan. Jopa hammaslääkäriin pääsin päivystyksellisesti samana päivänä ja siellä varattiin kuukauden päähän seuraava aika. Mielenterveyspuoli on myös valitettavasti tuttu, mutta sekin toimii ja apua sai.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni korkeakoulutettu on melko pihalla ihan perusjutuistakin. Ihan vinkkinä, tilaa sanomalehti ja lue se aamuisin. Jos joku asia alkaa kiinnostelemaan niin katso löytyykö Wikipediasta mitään. Alkaa maailman meno jäsentyä ihan eri perspektiivistä.
Suosittelen niin akateemisille ja varsinkin amiksille.
Wikipediasta :D tulee mieleen yksi tuntemani tyyppi, joka "sivisti" itseään lukemalla iltapäivälehtiä ja wikipediaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Jotkut ihmiset koulutus muuttaa mutta ei kaikkia. Siitä on todisteena mm. tämän palstan akateemisten avaukset.
Vierailija kirjoitti:
Mä huomaan itse eläväni välillä jonkinlaisessa kuplassa liittyen asuinpaikkaani Pirkkalaan. Olen käytännössä Tampereella, jopa lähempänä kuin monet Tampereen lähiöt.
Palvelut ovat kuitenkin Pirkkalassa ja ne toimivat. Koko ajan lukee netistä valitusta miten esim hoitoon ei pääse. Tää on mulle todella outoa. Itse saan aina pikaisesti, yleensä samalle päivälle ajan. Jopa hammaslääkäriin pääsin päivystyksellisesti samana päivänä ja siellä varattiin kuukauden päähän seuraava aika. Mielenterveyspuoli on myös valitettavasti tuttu, mutta sekin toimii ja apua sai.
Jos oikeasti tunnet Pirkkalan mielenterveyspuolen, et voi sillä kehuskella. Se liitettiin Tampereen mt-puoleen jo vuosia sitten. Reilu vuosi sitten ne liitettiin Taysiin. Koko avopuoli on ihan sekaisin. Psykiatreja puuttuu kohta 20. Taidat kertoa muunneltua totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Oletan, että heidän arki on jo yksistään tulojen vuoksi erilaista kuin meillä.
Olet kyllä ihan pihalla palkka-asioista. Moni ammattikoulun käynyt duunari saa makeampaa tiliä kuin sinä. Lisäksi tämä maa tarvitsee heidän työpanostaan enemmän kuin sinun.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä elää omassa kuplassaan. Toisilla se vaan on laajempi ja toisilla suppeampi.
Entäs yksinäiset? Missäs kuplassa he elävät? Tai vaikka työttömät?
Jollain siivoojalla tai lähihoitajalla saattaa olla korkeakouluopintoja nykyään takanaan, ei ole tavatonta. Toki se varmaan erottaa ihmisten kokemusmaailmoja, millainen elämäntaival noin yleensä on ollut.
Yksi jako on ihmiset, joilla on laaja tuttavapiiri ja ne, joilla ei ole (juuri) ketään.
Itse elän päihteettömien ihmisten kuplassa.
Sullapa jännä ongelma. Mitä olet ajatellut tehdä asialle? 🤣 Sähän voisit vaihtaa osia viikoksi jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jonka perspektiiviä kaipaat elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Oletan, että heidän arki on jo yksistään tulojen vuoksi erilaista kuin meillä.
Tätä juuri tarkoitin (#4). Lähtökohtaisesti oletat, että ihminen on köyhä jos ei ole korkeakoulutettu
Jes, varsinkin kääntäjät ja kirjastotädit suorastaan kylpevät rahassa!
Minä taas olen korkeakoulutettuna korkeakoulutettujen kanssa tekemisissä vain töissä ja koko muun elämäni vietän lähipiirin ja suvun parissa, jossa ei ole ketään muita korkeakoulutettuja.
Välillä tuntuu, että en enää oikein tiedä, kuka olen, koska huomaan sensuroivani itseäni kummassakin piirissä. En koe, että olisin varsinaisesti muuttunut ihmisenä. Lähinnä minuuden päälle tuli työminä, mutta on hankala olla työminä olematta samalla minä.
Jotenkin se, että samalla viikolla tai jopa samana päivänä istuu kahdessa eri kahvipöydässä, jossa toisessa mietitään hiihtolomareissua ulkomaille ja toisessa toimeentulotukihakemusta, saa mietteliääksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että maailmankuvasi kaventuu koska et keskustele ei-korkeakoulutettujen kanssa? Miksi kuvittelet, että koulutus tekee ihmisistä erilaisia kuin sinä?
Oletan, että heidän arki on jo yksistään tulojen vuoksi erilaista kuin meillä.
Tätä juuri tarkoitin (#4). Lähtökohtaisesti oletat, että ihminen on köyhä jos ei ole korkeakoulutettu
Väännät nyt sanoja suuhuni. Kyllä minusta on ihan realistinen oletus, että useimmat lähihoitajat, kassatyöntekijät tai muut suorittavaa työtä tekevät ihmiset eivät ole erityisen varakkaita. Tai sitten media on antanut minulle aivan väärän kuvan.
No jaa, mieheni insinööri ja johtavassa asemassa. Palkka 8000 € kk + autoetu + yrityksen osakas. Itse olen tradenomi, päällikköasemassa ja palkka 4600 €. En nyt koe, että huonosti menisi. Suoritin kyllä juuri ylemmän amk-tutkinnon, mutta kumpikaan meistä ei ole akateemisia. Säälittää kyllä hieman kuplasi.
Tässä olisikin uusi tosi-tv formaatti. Korkeakoulutettu työttömien tai amisten perheeseen ja työtön tai amis korkeakoulutettujen perheeseen.
Niihin hakeutuu silti jo lähtökohtaisesti erilainen porukka ja niissä annettavat koulutukset ovat hyvin erilaisia.
Eron todellakin huomaa.