Hei te viiskymppisten ukkojen kanssa lapsia hankkivat!
Aivan sama minkä ikäisiä itse olette, mutta minkä ihmeen takia hankitte viisikymppisen puolison kanssa lapsia? Tajuatteko, ettei lapsen isä ole lapsen elämässä kuin hyvällä tuurilla 20-30 vuotta? Viisikymppisten elinajanodote ei tänä päivänä yllä kovin korkeisiin lukemiin. Huonolla tuurilla olet yksinhuoltaja, kun lapset ovat juuri ja juuri teini-ikäisiä. Tai joudut hoitamaan sekä lapset että eläkeläisukon kymmenen vuoden päästä. Miksi?
Tämä tuli mieleeni, kun naapuriin muutti pariskunta, jossa äiti on 29-vuotias ja isä 51-vuotias. Parina ihan nuorekkaan oloinen ja lapsella hyvä olla NYT, mutta luontoa ei voi huijata. Isukki jää eläkkeelle, kun lapsi on vielä ala-asteikäinen. Auta armias, jos meinaavat toisenkin vielä hankkia.
Ettekö te nuoret naiset mieti tulevaisuuttanne yhtään!?!
Kommentit (112)
Niin? Onhan näitä nuorempia isejä, jotka tappavat itsensä kännipäissään autoilemalla, hyppimällä laiturilta kiviin, moottoripyörällä tai millä vaan. Ihan yhtä riskiä ottaa joku viinaan menevä kaksvitonen. Ja niitä isejä on takuulla enemmän kun noita viisikymppisiä pienen lapsen isejä.
Kyllä nykypäivän ihmiset ovat ihan nuorekkaita ja meneviä tuohon 70-vuoden ikään, josta vasta voi sanoa vanhuuden alkavan. Kyllä se viisikymppinen sen lapsensa jaksaa parikymppiseksi kaitsea, ja sitten on kyllä jo aikakin muuttaa kotoa opiskelemaan tai jonnekin.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:13"]
Jäin leskeksi 29-vuotiaana ja minulle jäi 9-vuotias poika. Mieheni oli kuollessaan 31-vuotias. Hmm...enpä tiennyt naimisiin mennessäni, että hän sairastuu haimasyöpään ja kuolee noin nuorena. Jotenka kyllä olisin ottanut hänet mieluummin 50-vuotiaana ja pitänyt häntä elämässäni kauemmin kun vain sen 12 vuotta. Ei se ikä takaa sitä yhteistä tulevaisuutta. Ehkäpä lapsella on parempi olla ja kasvaa 50-kymppisen isän kanssa kuin kolmekymppisen ahdasmielisen äidin hoivissa?
[/quote]
Haimasyöpä = liikaa viinaa. Valitkaa kunnollisia miehiä.
On todella typerää ja vastuuntunnotonta olla ajattelematta tulevaisuutta. Lapsi ei voi valita vanhempiaan. Kuka haluaisi isän, joka 100% varmuudella elää 20-30 vuotta vähemmän kuin kavereiden isät?
En halua marmattaa iästä. Mutta elämä on sellaista että ap voi jäädä huomenna bussin alle. Alle 50v nainen tai mies voi myös kuolla.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:12"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 07:59"]Aivan sama minkä ikäisiä itse olette, mutta minkä ihmeen takia hankitte viisikymppisen puolison kanssa lapsia? Tajuatteko, ettei lapsen isä ole lapsen elämässä kuin hyvällä tuurilla 20-30 vuotta? Viisikymppisten elinajanodote ei tänä päivänä yllä kovin korkeisiin lukemiin. Huonolla tuurilla olet yksinhuoltaja, kun lapset ovat juuri ja juuri teini-ikäisiä. Tai joudut hoitamaan sekä lapset että eläkeläisukon kymmenen vuoden päästä. Miksi?
Tämä tuli mieleeni, kun naapuriin muutti pariskunta, jossa äiti on 29-vuotias ja isä 51-vuotias. Parina ihan nuorekkaan oloinen ja lapsella hyvä olla NYT, mutta luontoa ei voi huijata. Isukki jää eläkkeelle, kun lapsi on vielä ala-asteikäinen. Auta armias, jos meinaavat toisenkin vielä hankkia.
Ettekö te nuoret naiset mieti tulevaisuuttanne yhtään!?!
[/quote]
Mietin tulevaisuuttani. Se vain on niiin, että aikamme ja rahamme menevät puolison ja hänen eksänsä lasten hyvän elämän ylläpitoon. Ko. Ex hankki itse omat lapsensa aloittaen alle kolmekymppisenä hoidot suoraan maksimoidakseen onnistumisen lapsenteossa. Nyt hänen sekavasta elämäntilanteestaan johtuen lapset tulee ja menee meillä - ei ole köyhän mahd hoidoilla lasta hankkia ja kun on jo ennestään nämä uraäidin lapset. Ettäniin.
[/quote]
Ja lisäänpä vielä, että lapsikatrasta em. nainen on kahminut työhönsä ja vapaa-aikaansa muutenkin. Sit hää itkee miehellein jottei raha riitä eikä jaksaminen. Kummaa. Rahaa lääkäriperheessä luulisi olevan enemmän kuin työttömillä kulttuurityöntekijöillä?
Että joo, koulukunta se on sekin lapsenteossa joka tekee nuorena lapset ja imee taloudellisesti voimavarat lähiympäristöstä. Omat vanhempanikin ovat autelleet tiukoissa tilanteissa rahallisesti vaikka ei lastenlapsia omia olekaan.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:04"]Emme. Eletään tässä hetkessä - tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä. Suosittelen sinullekin. Iloa omaan elämääsi!
[/quote]
Näinpä. Veljeni kaksi lasta jäi isättömäksi 6 ja 5 vuotiaina kun veljeni menehtyi kolmikymppisenä.. että en lähtisi koskaan parjaamaan oäkkäämpiä vanhempia.
En jaksa lukea koko ketjua, mutta aloittajalle sanoisin, että näet asiat vain omasta näkökulmastasi joka on hyvin rajoittunut. Siinä mielikuvassa on ihanne perhe jossa nuoret, vähintään keskituloiset terveet vanhemmat, molemmat hoitavat tasapuolisesti lasta ja nuori isä osallistuu lapsen kaikkiin tekemisiin jne.
Maailmassa on kuule niin paljon paskoja nuoria (sekä vanhoja) isiä jotka eivät ole sen lapsen elämässä ollenkaan, olivat he sitten terveitä tai huonokuntoisia, se lapsi on paljon pahemmassa jamassa sen ko. kusipää isän vuoksi kuin hänen mahdollisen ikänsä vuoksi.
Minua ärsyttää yli kaiken sinun kaltaisesi ahdamieliset mulkut jotka luulevat tietävänsä ainoan oikean tavn miten muiden tulisi elää. Asia ei kuulu sinulle pätkääkään vaikka joku tekisi lapsen 100 vuotiaan kanssa ja sinä jonkun 18 vuotiaan kanssa.
Itselleni olisi ollut aivan sama minkä ikäinen oma isäni oli, sillä isää minulla ei koskaan ollut, oli vain huutava ja hakkaava kusipää. Paljon, PALJON mieluummin olisin elänyt vaikka kävelykepillä kulkeneen vanhuksen kanssa kuin saanut pelätä koko lapsuuteni kaikkea mahdollista.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:20"]
On todella typerää ja vastuuntunnotonta olla ajattelematta tulevaisuutta. Lapsi ei voi valita vanhempiaan. Kuka haluaisi isän, joka 100% varmuudella elää 20-30 vuotta vähemmän kuin kavereiden isät?
En halua marmattaa iästä. Mutta elämä on sellaista että ap voi jäädä huomenna bussin alle. Alle 50v nainen tai mies voi myös kuolla.
Kyllä tyhmempikin luulisi tietävän että vanha mies on vanha, riski saada vammainen lapsi kasvaa iän myötä.
Lisäksi aivan faktaa on tilastollisesti että vanhana sairaudet aiheuttavat terveysongelmia rutkasti enemmän kuin nuoremmalla.
Mikä ihme se suomalaisilla on aina arvostella, jos joku elää erilailla kuin se 50 -luvun ihanne. Itse olen 40+ pikkuvauvan äiti, vielä esikoinen ja toisesta haaveilen. Parikymppisenä olisi jäänyt hoitamatta todennäköisesti. Lapsen isä on minua vanhempi ja aivan innoissaan vauvan kanssa puuhaa. So what, jos ei lapsenlapsia olla aikanaan hoitamassa. Ei ole nytkään kaikki mummot menossa mukana kun syöpä voi iskeä nuorempaankin.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:39"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:20"]
On todella typerää ja vastuuntunnotonta olla ajattelematta tulevaisuutta. Lapsi ei voi valita vanhempiaan. Kuka haluaisi isän, joka 100% varmuudella elää 20-30 vuotta vähemmän kuin kavereiden isät?
En halua marmattaa iästä. Mutta elämä on sellaista että ap voi jäädä huomenna bussin alle. Alle 50v nainen tai mies voi myös kuolla. Kyllä tyhmempikin luulisi tietävän että vanha mies on vanha, riski saada vammainen lapsi kasvaa iän myötä. Lisäksi aivan faktaa on tilastollisesti että vanhana sairaudet aiheuttavat terveysongelmia rutkasti enemmän kuin nuoremmalla.
Kyllä tyhmempikin tajuaa, että nuori isä on riski. Voi mennä pleikka lapsen edelle tai kavereiden kanssa ryyppääminen.
Makuasia sanoisin. Itse en huolisi yli 10 vuotta vanhempaa miestä monestakin syystä.
Ja en ymmärrä miksi tehdä lapsia 50-vuotiaan kanssa. Lapsi häpeäisi vanhaa isäänsä ja se on varmaa, miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä?? That's It.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:52"]Makuasia sanoisin. Itse en huolisi yli 10 vuotta vanhempaa miestä monestakin syystä.
Ja en ymmärrä miksi tehdä lapsia 50-vuotiaan kanssa. Lapsi häpeäisi vanhaa isäänsä ja se on varmaa, miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä?? That's It.
[/quote]
Samaa mieltä, itsekästä toimintaa tehdä lapsia noin iäkkäänä. Lapsi on ala-asteella kun isäpappa on jo eläkeläinen. Mutta kun minä minä ja minä. Lapsen ei niin väliä.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:52"]Makuasia sanoisin. Itse en huolisi yli 10 vuotta vanhempaa miestä monestakin syystä. Ja en ymmärrä miksi tehdä lapsia 50-vuotiaan kanssa. Lapsi häpeäisi vanhaa isäänsä ja se on varmaa, miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä?? That's It. [/quote] Samaa mieltä, itsekästä toimintaa tehdä lapsia noin iäkkäänä. Lapsi on ala-asteella kun isäpappa on jo eläkeläinen. Mutta kun minä minä ja minä. Lapsen ei niin väliä.
[/quote]
Eläkeläisisällähän on kaiket päivät aikaa pelmustaa lapsen kanssa ja auttaa koulutyössä toisin kuin jollain nuorella uraohjuksella, joka ei käy kotona kuin kääntymässä.
Sattuipa sopivasti silmiin tämä aloitus, kun tässä juuri 52v mieheni kanssa pienokaisemme päiväunien aikana pohdimme antaisimmeko ystävällemme 65-vuotislahjaksi benji- vai laskuvarjohypyn. Sukelluskurssinhan tuo ystävämme jo suoritti pari vuotta sitten.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:57"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 11:52"]Makuasia sanoisin. Itse en huolisi yli 10 vuotta vanhempaa miestä monestakin syystä. Ja en ymmärrä miksi tehdä lapsia 50-vuotiaan kanssa. Lapsi häpeäisi vanhaa isäänsä ja se on varmaa, miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä?? That's It. [/quote] Samaa mieltä, itsekästä toimintaa tehdä lapsia noin iäkkäänä. Lapsi on ala-asteella kun isäpappa on jo eläkeläinen. Mutta kun minä minä ja minä. Lapsen ei niin väliä.
[/quote]
Eläkeläisisällähän on kaiket päivät aikaa pelmustaa lapsen kanssa ja auttaa koulutyössä toisin kuin jollain nuorella uraohjuksella, joka ei käy kotona kuin kääntymässä.
[/quote]
Mieletöntä itsekkyyttä. Ja lapsi häpeää vanhaa isäänsä.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:05"]Sattuipa sopivasti silmiin tämä aloitus, kun tässä juuri 52v mieheni kanssa pienokaisemme päiväunien aikana pohdimme antaisimmeko ystävällemme 65-vuotislahjaksi benji- vai laskuvarjohypyn. Sukelluskurssinhan tuo ystävämme jo suoritti pari vuotta sitten.
[/quote]
Miten se tähän keskusteluun liittyy. Vanha ukko on vanha ja lapsi häpeää, siihen ei raha auta. Mutta itsekkyys kyllä paistaa läpi.;)
50-vuotiaalla on yleensä kasvatustaitoa ja elatuskykyä, mitä teini/sossu/itsekin elätti -vanhemmilla ei ole. Hyvin ehtii kasvattaa lapsen aikuiseksi. Huomisesta et tiedä sinäkään.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:31"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:27"]
Minun mies on 47v ja minä 32v. Lähes 50v isän positiivisia puolia on se, että haluaa olla läsnä lapsen elämässä ja on taloudellisesti mahdollista ottaa löysemmin. Miehelläni on kaksi aikuista lasta ja heidän kanssa on lähentynyt vasta kun lapset ovat olleet murkkuja, koska silloin kun lapset oli pieniä oli miehelläni vielä opiskelut kesken ja töissäkin piti käydä.. Meidän lapsen kanssa on joka päivä töiden jälkeen ja tekee lapsen eteen kaikkensa. Väitän, että "vanhempi" isä on parempi isä ja arvosta vanhemmuutta erilailla.
[/quote]
Kuten sanoin, naapureilla näyttää menevän hyvin NYT. Mutta on aivan päivänselvää, että 10-20 vuoden päästä tilanne on täysin erilainen. Teilläkin on 10-vuotias lapsi, jolla on kuusikymppinen isä. Kun lapsenne itsenäistyy ja lähtee kotoa, sinulla ja miehelläsi voisi alkaa toisenlainen elämä aikuisena pariskuntana. Mutta miehesi onkin jo seitsemänkymppinen. Eipä sen kanssa tehdä samoja asioita kuin mitä 40-50-vuotiaan kanssa. Ja olethan ymmärtänyt sen, että tulet viettämään elämäsi viimeiset vuosikymmenet väistämättä yksin?
[/quote]
Eli tässätapauksessa naapurin oliai pitänyt lakkaa elämästä jo nelikymppisenä "kun se toinen kuitenkin KUOLEEE".
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 07:59"]
Aivan sama minkä ikäisiä itse olette, mutta minkä ihmeen takia hankitte viisikymppisen puolison kanssa lapsia? Tajuatteko, ettei lapsen isä ole lapsen elämässä kuin hyvällä tuurilla 20-30 vuotta? Viisikymppisten elinajanodote ei tänä päivänä yllä kovin korkeisiin lukemiin. Huonolla tuurilla olet yksinhuoltaja, kun lapset ovat juuri ja juuri teini-ikäisiä. Tai joudut hoitamaan sekä lapset että eläkeläisukon kymmenen vuoden päästä. Miksi?
Tämä tuli mieleeni, kun naapuriin muutti pariskunta, jossa äiti on 29-vuotias ja isä 51-vuotias. Parina ihan nuorekkaan oloinen ja lapsella hyvä olla NYT, mutta luontoa ei voi huijata. Isukki jää eläkkeelle, kun lapsi on vielä ala-asteikäinen. Auta armias, jos meinaavat toisenkin vielä hankkia.
Ettekö te nuoret naiset mieti tulevaisuuttanne yhtään!?!
[/quote]
Kyllä 20-30 vuotta riittää isänä oloon lapselle ihan hyvin. Sun sydän- ja verisuonitauteja sairastava miehesi tai isäsi voi olla lapsilleen ihan yhtä vähän tai kauan aikaa isä, eie sitä sano.
Mulle mun mies on ainakin ainoa vaihtoehto, koska hän oli ainoa, jonka kanssa pystyin asumaan ja joka hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Jonkun jonnen kanssa mun lapsilla ois sata kertaa huonompi isä. Ainakin kun lukee millaisia miehiä täällä ihmisillä on. Pelataan pleikkaa, juostaan baareissa kavereiden kanssa, ei välitetä edes perheestä...! Voi hyvänen aika. Et sä voi noin mitään perustella. Sun perustelus ei vaan kestä.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:05"]Sattuipa sopivasti silmiin tämä aloitus, kun tässä juuri 52v mieheni kanssa pienokaisemme päiväunien aikana pohdimme antaisimmeko ystävällemme 65-vuotislahjaksi benji- vai laskuvarjohypyn. Sukelluskurssinhan tuo ystävämme jo suoritti pari vuotta sitten. [/quote] Miten se tähän keskusteluun liittyy. Vanha ukko on vanha ja lapsi häpeää, siihen ei raha auta. Mutta itsekkyys kyllä paistaa läpi.;)
[/quote]
Aika vähän tiedät, jos luulet ettei raha auta ;)