Lue keskustelun säännöt.
Hei te viiskymppisten ukkojen kanssa lapsia hankkivat!
24.06.2015 |
Aivan sama minkä ikäisiä itse olette, mutta minkä ihmeen takia hankitte viisikymppisen puolison kanssa lapsia? Tajuatteko, ettei lapsen isä ole lapsen elämässä kuin hyvällä tuurilla 20-30 vuotta? Viisikymppisten elinajanodote ei tänä päivänä yllä kovin korkeisiin lukemiin. Huonolla tuurilla olet yksinhuoltaja, kun lapset ovat juuri ja juuri teini-ikäisiä. Tai joudut hoitamaan sekä lapset että eläkeläisukon kymmenen vuoden päästä. Miksi?
Tämä tuli mieleeni, kun naapuriin muutti pariskunta, jossa äiti on 29-vuotias ja isä 51-vuotias. Parina ihan nuorekkaan oloinen ja lapsella hyvä olla NYT, mutta luontoa ei voi huijata. Isukki jää eläkkeelle, kun lapsi on vielä ala-asteikäinen. Auta armias, jos meinaavat toisenkin vielä hankkia.
Ettekö te nuoret naiset mieti tulevaisuuttanne yhtään!?!
Kommentit (112)
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:23"]
Viisikymppisten ukkojen kanssa lapsia hankkivien naisten pitäisi ymmärtää, ettei lapsenlapsilla tule koskaan olemaan isoisää. Tai jos on, sen kanssa ei todellakaan potkita palloa tai käydä huvipuistoissa.
[/quote]
Ei niin tule. Samoin kaikkien alkoholistien, öykkärien jne. kanssa lapsia hankkivien tulisi ymmärtää, ettei lapsenlapsilla tule olemaan isoisää tai edes isää.
Tällä palstalla on moneen kertaan mollattu kaikki lapsenlapsista haaveilevat (lapsen oma valinta) sekä isovanhemmilta apua kaipaavat (ovat jo lapsensa hoitaneet), mutta sitten lapsia hankkiessa pitäisi ajatella pärjääkö isoisäkää roolissa.
Pitäisikö myös lapset hankkia nuorena, että ne ehtii nähdä isovanhempansa? Jos omat vanhemmat ovat olleet esim. 35 ja itse hankkii lapset saman ikäisenä, on isovanhemmat jo 70-vuotta kun lapsi syntyy - ei ehkä ehdi potkia palloa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:24"]
Taas laadukas keskustelu. Toki kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa, mutta iän kasvaessa kuoleman todennäköisyys kasvaa kaikean aikaa.
Kuitekin tämä moralisointi ihmetyttää. Elämää ei voi suunnitella eikä perheen perustamiselle ole yhtä oikeaa ikää. Toki nuorempi isä olisi varmaan parempi, mutta senkin hokeminen, mitä kaikilla kavereilla on, on taas argumenttina aika huono - kaikilla kavereilla on jotain mitä itsellä ei ole.
Toki jokaisella viisikymppisellä isällä pitäisi olla hieman suurempi huoli omasta terveydestään ja siitä huolehtimisesta.
[/quote]
Kaikki kuolevat joskus, eikä kukaan tiedä päiviensä määrää.
Silti olen vahvasti sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi tulla isäksi 50-60-vuotiaana. Ei itsensä, vaan sen lapsen vuoksi. Ja mahdollisten lastenlasten vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:27"]
Minun mies on 47v ja minä 32v. Lähes 50v isän positiivisia puolia on se, että haluaa olla läsnä lapsen elämässä ja on taloudellisesti mahdollista ottaa löysemmin. Miehelläni on kaksi aikuista lasta ja heidän kanssa on lähentynyt vasta kun lapset ovat olleet murkkuja, koska silloin kun lapset oli pieniä oli miehelläni vielä opiskelut kesken ja töissäkin piti käydä.. Meidän lapsen kanssa on joka päivä töiden jälkeen ja tekee lapsen eteen kaikkensa. Väitän, että "vanhempi" isä on parempi isä ja arvosta vanhemmuutta erilailla.
[/quote]
Kuten sanoin, naapureilla näyttää menevän hyvin NYT. Mutta on aivan päivänselvää, että 10-20 vuoden päästä tilanne on täysin erilainen. Teilläkin on 10-vuotias lapsi, jolla on kuusikymppinen isä. Kun lapsenne itsenäistyy ja lähtee kotoa, sinulla ja miehelläsi voisi alkaa toisenlainen elämä aikuisena pariskuntana. Mutta miehesi onkin jo seitsemänkymppinen. Eipä sen kanssa tehdä samoja asioita kuin mitä 40-50-vuotiaan kanssa. Ja olethan ymmärtänyt sen, että tulet viettämään elämäsi viimeiset vuosikymmenet väistämättä yksin?
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:27"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:23"]
Viisikymppisten ukkojen kanssa lapsia hankkivien naisten pitäisi ymmärtää, ettei lapsenlapsilla tule koskaan olemaan isoisää. Tai jos on, sen kanssa ei todellakaan potkita palloa tai käydä huvipuistoissa.
[/quote]
Ei niin tule. Samoin kaikkien alkoholistien, öykkärien jne. kanssa lapsia hankkivien tulisi ymmärtää, ettei lapsenlapsilla tule olemaan isoisää tai edes isää.
Tällä palstalla on moneen kertaan mollattu kaikki lapsenlapsista haaveilevat (lapsen oma valinta) sekä isovanhemmilta apua kaipaavat (ovat jo lapsensa hoitaneet), mutta sitten lapsia hankkiessa pitäisi ajatella pärjääkö isoisäkää roolissa.
Pitäisikö myös lapset hankkia nuorena, että ne ehtii nähdä isovanhempansa? Jos omat vanhemmat ovat olleet esim. 35 ja itse hankkii lapset saman ikäisenä, on isovanhemmat jo 70-vuotta kun lapsi syntyy - ei ehkä ehdi potkia palloa?
[/quote]
Aivan yhtä typerää hankkia lapsia alkoholistin kanssa kuin 50-vuotiaan kanssa. Molemmista tietää, ettei lapsi saa isältään samanlaista isyyttä kuin muut.
Osa vanhemmista huolehtii lapsistaan juuri ja juuri 20 vuotiaiksi asti. Lapsia tehdään hirveä liuta. Veikkaan, että 50 vuotias kyllä pystyy huolehtimaan ehkä enemmänkin lapsesta tai parista, kuin sarjaisä, uusioisä, etäisä...jne. Mitä nämä nuoret isit nyt ehtii elämässään sekoilla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:27"]
Minun mies on 47v ja minä 32v. Lähes 50v isän positiivisia puolia on se, että haluaa olla läsnä lapsen elämässä ja on taloudellisesti mahdollista ottaa löysemmin. Miehelläni on kaksi aikuista lasta ja heidän kanssa on lähentynyt vasta kun lapset ovat olleet murkkuja, koska silloin kun lapset oli pieniä oli miehelläni vielä opiskelut kesken ja töissäkin piti käydä.. Meidän lapsen kanssa on joka päivä töiden jälkeen ja tekee lapsen eteen kaikkensa. Väitän, että "vanhempi" isä on parempi isä ja arvosta vanhemmuutta erilailla.
[/quote]
Kuka tahansa normaali mies haluaa samaa, ei tuon takia tarvitse alkaa tekemään lapsia miehen kanssa jolla niitä jo eka setti on
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:23"]
Viisikymppisten ukkojen kanssa lapsia hankkivien naisten pitäisi ymmärtää, ettei lapsenlapsilla tule koskaan olemaan isoisää. Tai jos on, sen kanssa ei todellakaan potkita palloa tai käydä huvipuistoissa.
[/quote]
Pitäiskö suku olla hengissä 1700 vai 1800 luvulta saakka ettei mammalle tule henkisiä traumoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mieheni on 60v (eläkeiässä), lapsemme on 17vuotta, sillä hän on nyt 4v.. Mieheni jää viimeistään 60vuotiaana eläkkeelle. Toista yhteistä lasta emme hanki juuri mieheni iän vuoksi, sillä hän haluaa olla osallistuva ja jaksava isä. Hänelle on tehty putkien katkaisu, mutta jos se pettäisi pitäisimme lapsen.
Minut on satu yli 40-vuotiaana, sillä olin "yllätys". Mielestäni vanhat vanhemmat ovat enempi läsnä ja arvostavat lasta enemmän kuin monet nuoret vanhemmt.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:21"]
Meillä naapurissa pariskunta, jossa 40-vuotias äiti ja 52-vuotias isä. Hekin ovat tosi nuorekkaita, enkä olisi millään uskonut niitä niin vanhoiksi. Yksi lapsi ja ainoaksi jää. En voi olla ajattelematta sitä, että sen lapsen lapset eivät todellakaan tule samaan mitään virkeitä isovanhempia, jos ylipäätään elävät niin pitkälle, että niitä näkevät.
[/quote]
Mua surettaisi tässäkin tapauksessa enemmän se, ettei lapsella ole sisaruksia. Varsinkin kun tulee menettämään vanhempansa todennäköisesti jo nuorena aikuisena. Toivottavasti on muita läheisiä, sukulaisia tai ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:19"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:16"]
Voihan se vanhemman kuolema tulla ihan yllättäen vaikkapa onnettomuutenakin. Oma isäni oli nelikymppinen, kun minä synnyin (oli ennestään jo kaksi lasta toisen naisen kanssa) ja hän olis nyt kohta 60-vuotias, kun itse olen 19v, mutta isä kuolikin liikenneonnettomuudessa, kun olin kolmentoista.
[/quote]
No tottakai se 20-vuotiaskin isä voi kuolla jo ennen lapsen syntymää. Kyse ei ole mistään onnettomuudesta tai traagisista kuolemista. Viisikymppinen isä ei vaan mitenkään voi antaa samanlaista elämää lapselleen kuin parikymmentä vuotta nuorempi isä. Vaikka eläisi 100-vuotiaaksi, niin ne viimeiset vuosikymmenet ei nyt vaan ole samanlaisia.
[/quote]
Ihmisiä on kyllä hyvin eri kuntoisia ja elämäntavat vaikuttaa paljon siihen muuttuuko vanhemmiten ihan köppänäksi vai onko ihan pirteä ja hyvässä kunnossa. Esimerkiksi oma mummoni huitelee seitsenänkympin paikkeilla ja vähän aikaa sitten osti itselleen kesämökin ja remontoi sen muutamassa kuukaudessa äitini avustuksella, vielä muutama vuosi sitten hoiti serkkujani 3-15 vuotiaat sen aikaa kun vanhemmat oli töissä ja jaksoi oikein hyvin juosta niiden pienempienkin perässä. Ja edelleen hän järjestää esimerkiksi veteraaneille kuntoutusleirejä joita vetää itse ja muutenkin puuhastelee samaan tahtiin, kuin vajaa kakskymmentävuottakin sitten, kun itse olin lapsi.
Isän nuori ikä ei takaa sitä, että hän on mukana lastensa elämässä. Vanhempani erosivat ollessani 2-vuotias. Isäni näin kerran sen jälkeen 40 vuotta sitten ja silloinkin vahingossa. Hylkääminen on pahempaa kuin kuolema. Kirjoitan nyt omasta kokemuksestani. N 51 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:39"]
Isän nuori ikä ei takaa sitä, että hän on mukana lastensa elämässä. Vanhempani erosivat ollessani 2-vuotias. Isäni näin kerran sen jälkeen 40 vuotta sitten ja silloinkin vahingossa. Hylkääminen on pahempaa kuin kuolema. Kirjoitan nyt omasta kokemuksestani. N 51 v.
[/quote]
Vanhempi ukkokin voi muuten hylätä lapsensa. Tiedän tapauksen, jossa lähes 7-kymppinen ukko päätti vääntää eläkepäiviensä iloksi pari lasta ja sitten ei oikein jaksanutkaan enää lapsiperhe-elämää. Siihen jäivät vaimo ja lapset, kun ukko läks.
Minulla ei ole ollut ikinä yhtään isovanhempaa. Enkä muista ikinä lapsena mummoa tai ukkia kaivanneeni.
Mieheni sai lapsensa 49 ja 55 vuotiaana. Minä olen 15 vuotta nuorempi. Lasten ollessa pieniä olen hoitanut äitini ja anoppini hautaan.
Isä ei varmasti tule lapsenlapsiaan näkemään, mutta hän viettää nyt lasten kanssa paljon enemmän aikaa kun normi isä. Meillä on lasten tarha&koulukavereissa monta, joilla on iäkäs isä. Joten vertaistukea löytyy. Mummeja ja ukkeja on kuollut jo monelta, vaikka olisi vanhemmat nuorempiakin.
Voi olla, että joudun yksinhuoltajaksi jossakin vaiheessa. Positiivistä on kuitenkin se, että jos näin käy niin taloutemme on turvattu. Ei käy kuten yhdelle lapsuudenystävälle, jolta kuoli mies yllättäen. Joutui keskeyttämään hoitovapaansa ja myymään talonsa, että pärjäsi lasten kanssa.
Haluan vain kertoa, että jokainen elää tavallaan. Ja aina ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolensa. En väitä, että olisi täydellistä lapselle, että isä on iäkäs. Mutta ei se yhtään sen täydellisempää ole, jos isä on parikymppinen.
ps. Toisen ystäväni poika 18 v tuli juuri isäksi. On pirteät isovanhemmat, mutta isää ei paljon kuvioissa näy...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:16"]Niinpä. En ole koskaan tavannut appiukkoani eikä lapsemme toista isoisäänsä. Kuoli hieman päälle 6-kymppisenä mieheni ollessa yläkouluikäinen. Miestä tämä on aina surettanut paljon ja jättänyt tiettyjä traumoja.
[/quote]
Mites ne, jotka eivät ole nähneet isovanhempaansa just siksi, että on kuollut nuorempana jo sairauteen tai onnettomuudessa? Sen lisäksi, että oma isä meni onnetromuudessa, kun olin 13-vuotias niin isosiskoni, joka on mua reilut 12-vuotta vanhenpi on meistä sisaruksista ainut, joka muistaa isän isän, joka kuoli keuhkosyöpään kauan ennen kuin mä olin edes syntynyt. Kyllä musta ihan tasapainoinen nuori kasvoi ihan kolmellakin isovanhemmalla, joista enää tänä päivänä on äidin vanhemmat elossa, kun isän äuti kuoli muutama vuosi isän jälkeen syöpään. Ei lapsi osaa kaivata, jotain sellaista, mitä ei ole ikinä ollutkaan joten ei se ole lapselle miekestäni kovin suuri menetys, jos kaikki isovanhemmat ei ole elossa. Siskonikin lapsi kasvaa ilman toista isoisää ja hänelle on (3v) papasta kerrottu, että istuu pilven päällä ja katselee sieltä.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:27"]
Minun mies on 47v ja minä 32v. Lähes 50v isän positiivisia puolia on se, että haluaa olla läsnä lapsen elämässä ja on taloudellisesti mahdollista ottaa löysemmin.
[/quote]
Eli vanhemmalla miehellä on enemmän rahaa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:46"]
Minulla ei ole ollut ikinä yhtään isovanhempaa. Enkä muista ikinä lapsena mummoa tai ukkia kaivanneeni.
Mieheni sai lapsensa 49 ja 55 vuotiaana. Minä olen 15 vuotta nuorempi. Lasten ollessa pieniä olen hoitanut äitini ja anoppini hautaan.
Isä ei varmasti tule lapsenlapsiaan näkemään, mutta hän viettää nyt lasten kanssa paljon enemmän aikaa kun normi isä. Meillä on lasten tarha&koulukavereissa monta, joilla on iäkäs isä. Joten vertaistukea löytyy. Mummeja ja ukkeja on kuollut jo monelta, vaikka olisi vanhemmat nuorempiakin.
Voi olla, että joudun yksinhuoltajaksi jossakin vaiheessa. Positiivistä on kuitenkin se, että jos näin käy niin taloutemme on turvattu. Ei käy kuten yhdelle lapsuudenystävälle, jolta kuoli mies yllättäen. Joutui keskeyttämään hoitovapaansa ja myymään talonsa, että pärjäsi lasten kanssa.
Haluan vain kertoa, että jokainen elää tavallaan. Ja aina ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolensa. En väitä, että olisi täydellistä lapselle, että isä on iäkäs. Mutta ei se yhtään sen täydellisempää ole, jos isä on parikymppinen.
ps. Toisen ystäväni poika 18 v tuli juuri isäksi. On pirteät isovanhemmat, mutta isää ei paljon kuvioissa näy...
[/quote]
Eli vanhemmalla miehellä on enemmän rahaa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:16"]Niinpä. En ole koskaan tavannut appiukkoani eikä lapsemme toista isoisäänsä. Kuoli hieman päälle 6-kymppisenä mieheni ollessa yläkouluikäinen. Miestä tämä on aina surettanut paljon ja jättänyt tiettyjä traumoja. [/quote] Mites ne, jotka eivät ole nähneet isovanhempaansa just siksi, että on kuollut nuorempana jo sairauteen tai onnettomuudessa? Sen lisäksi, että oma isä meni onnetromuudessa, kun olin 13-vuotias niin isosiskoni, joka on mua reilut 12-vuotta vanhenpi on meistä sisaruksista ainut, joka muistaa isän isän, joka kuoli keuhkosyöpään kauan ennen kuin mä olin edes syntynyt. Kyllä musta ihan tasapainoinen nuori kasvoi ihan kolmellakin isovanhemmalla, joista enää tänä päivänä on äidin vanhemmat elossa, kun isän äuti kuoli muutama vuosi isän jälkeen syöpään. Ei lapsi osaa kaivata, jotain sellaista, mitä ei ole ikinä ollutkaan joten ei se ole lapselle miekestäni kovin suuri menetys, jos kaikki isovanhemmat ei ole elossa. Siskonikin lapsi kasvaa ilman toista isoisää ja hänelle on (3v) papasta kerrottu, että istuu pilven päällä ja katselee sieltä.
[/quote]
Onko tämä totta? Jos kaikilla kavereilla on, niin kyllä lapsi alkanee kaivata itselleenkin.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:16"]Niinpä. En ole koskaan tavannut appiukkoani eikä lapsemme toista isoisäänsä. Kuoli hieman päälle 6-kymppisenä mieheni ollessa yläkouluikäinen. Miestä tämä on aina surettanut paljon ja jättänyt tiettyjä traumoja. [/quote] Mites ne, jotka eivät ole nähneet isovanhempaansa just siksi, että on kuollut nuorempana jo sairauteen tai onnettomuudessa? Sen lisäksi, että oma isä meni onnetromuudessa, kun olin 13-vuotias niin isosiskoni, joka on mua reilut 12-vuotta vanhenpi on meistä sisaruksista ainut, joka muistaa isän isän, joka kuoli keuhkosyöpään kauan ennen kuin mä olin edes syntynyt. Kyllä musta ihan tasapainoinen nuori kasvoi ihan kolmellakin isovanhemmalla, joista enää tänä päivänä on äidin vanhemmat elossa, kun isän äuti kuoli muutama vuosi isän jälkeen syöpään. Ei lapsi osaa kaivata, jotain sellaista, mitä ei ole ikinä ollutkaan joten ei se ole lapselle miekestäni kovin suuri menetys, jos kaikki isovanhemmat ei ole elossa. Siskonikin lapsi kasvaa ilman toista isoisää ja hänelle on (3v) papasta kerrottu, että istuu pilven päällä ja katselee sieltä.
[/quote]
Miehelläni oli isä 14 vuotta, joten kyllä sitä isää osaa kaivata. Mieheni myös puhuu lapsillemme paljon isästään, joten kyllä heillä uteliaisuutta on isoisäänsä kohtaan ja olisivat halunneet hänet tuntea.
Normaali mies miehestäni on tullut, mutta piuhat kävi poikkaisemassa 30-vuotiaana kun lapsilukumme oli täysi.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:48"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 08:16"]Niinpä. En ole koskaan tavannut appiukkoani eikä lapsemme toista isoisäänsä. Kuoli hieman päälle 6-kymppisenä mieheni ollessa yläkouluikäinen. Miestä tämä on aina surettanut paljon ja jättänyt tiettyjä traumoja.
[/quote]
Mites ne, jotka eivät ole nähneet isovanhempaansa just siksi, että on kuollut nuorempana jo sairauteen tai onnettomuudessa? Sen lisäksi, että oma isä meni onnetromuudessa, kun olin 13-vuotias niin isosiskoni, joka on mua reilut 12-vuotta vanhenpi on meistä sisaruksista ainut, joka muistaa isän isän, joka kuoli keuhkosyöpään kauan ennen kuin mä olin edes syntynyt. Kyllä musta ihan tasapainoinen nuori kasvoi ihan kolmellakin isovanhemmalla, joista enää tänä päivänä on äidin vanhemmat elossa, kun isän äuti kuoli muutama vuosi isän jälkeen syöpään. Ei lapsi osaa kaivata, jotain sellaista, mitä ei ole ikinä ollutkaan joten ei se ole lapselle miekestäni kovin suuri menetys, jos kaikki isovanhemmat ei ole elossa. Siskonikin lapsi kasvaa ilman toista isoisää ja hänelle on (3v) papasta kerrottu, että istuu pilven päällä ja katselee sieltä.
[/quote]
Niin ja jos joku ei mun aiempaa viestiä lukenut tai ei tunnistanut samakai kirjoittajaksi, niin mun ja isosiskon sekä -veljen välillä on yli kymmenen vuoden ikäero siksi, että meillä on eri äiti, en siis ollut mikään iltatähti vaan äiti oli 27 ja isä 37 kun synnyin.
Minun mies on 47v ja minä 32v. Lähes 50v isän positiivisia puolia on se, että haluaa olla läsnä lapsen elämässä ja on taloudellisesti mahdollista ottaa löysemmin. Miehelläni on kaksi aikuista lasta ja heidän kanssa on lähentynyt vasta kun lapset ovat olleet murkkuja, koska silloin kun lapset oli pieniä oli miehelläni vielä opiskelut kesken ja töissäkin piti käydä.. Meidän lapsen kanssa on joka päivä töiden jälkeen ja tekee lapsen eteen kaikkensa. Väitän, että "vanhempi" isä on parempi isä ja arvosta vanhemmuutta erilailla.