Miksi jotkut eivät ollenkaan tiedä, mitä haluavat elämältä?

Ihmeellisiä tulkintoja teette ap:stä ja hänen tarkoitusperistään. Lukekaapa tarkemmin älkääkä sisällyttäkö tekstiin omianne.

Tosin sen verran voisin ehkä ap:tä itsekin kritisoida, että jos hän ei oikeasti ymmärrä miksi kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän itse, ehkä hän ei ole empatiassaan niin kehittynyt kuin monissa muissa asioissa. Ja niinhän se kai aina menee: kiltti ihminen joka on tottunut myötäilemään muita, kehittyy helposti herkkävaistoisemmaksi ja empaattisemmaksi kuin sellainen, joka saa enemmän tilaa keskittyä omiin tuntemuksiinsa ja haluihinsa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. En siis pidä ap:n ominaisuuksia joko hyvinä tai huonoina, vaan molempina, kuten esim. omianikin, joka olen aika lailla päinvastainen. Meillä on eri heikkoudet ja eri vahvuudet.

Itse haluaisin kehittyä jonkunlaisen kultaisen keskitien suuntaan: olla herkkävaistoinen ja empaattinen niin muita kuin itseänikin kohtaan. Tilanne on epätasapainossa, jos jompikumpi puoli painottuu liikaa toisen kustannuksella.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:52"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:00"]

Mitä se "haluaminen" oikein on? Miten "haluta"?

[/quote]

Tarkoitan kai lähinnä sitä, että tuntee itsensä (itsetuntemus), tietää, mitä pitää elämässä tärkeänä (arvot), toimii päättäväisesti arvojensa mukaisella tavalla (omistautuminen) ja katsoo olevansa oikeutettu sihen hyvään, mitä tästä seuraa (itsetunto). -ap

[/quote]

Ei mulla ainakaan ole mitään muuttumatonta persoonaa ja arvoja ja haluja joista mä voisin tietää että mitä ne on. Ne muuttuu, minä muutun. Tänään olen tämä ja huomenna jotain muuta. 

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:33"]

Tosin sen verran voisin ehkä ap:tä itsekin kritisoida, että jos hän ei oikeasti ymmärrä miksi kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän itse, ehkä hän ei ole empatiassaan niin kehittynyt kuin monissa muissa asioissa. Ja niinhän se kai aina menee: kiltti ihminen joka on tottunut myötäilemään muita, kehittyy helposti herkkävaistoisemmaksi ja empaattisemmaksi kuin sellainen, joka saa enemmän tilaa keskittyä omiin tuntemuksiinsa ja haluihinsa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. En siis pidä ap:n ominaisuuksia joko hyvinä tai huonoina, vaan molempina, kuten esim. omianikin, joka olen aika lailla päinvastainen. Meillä on eri heikkoudet ja eri vahvuudet.

[/quote]

Tämä pitää varmasti paikkaansa. Empaattisuus ei ole minulle mitenkään erityisen tärkeä arvo. Tosin ihminen voi olla hyvin empaattinen ymmärtämättä silti muita. Toisen tunteisiin eläytyminen ei vielä tarkoita, että ymmärtäisi tämän ihmisen vaikuttimia ja henkilöhistoriaa.. -ap

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:59"]

Kyllä mäkin tiedän mitä haluisin mutta ei ole aina itsestä kiinni meneekö elämä niinkuin haluaisi sen menevän. Kaikki ei vaan ole yhtä onnekkaita.

[/quote]

Tätä minä en vaan käsitä. Miten niin eri ole itsestä kiinni? Mistä sitten on kiinni?

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:35"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:52"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:00"]

Mitä se "haluaminen" oikein on? Miten "haluta"?

[/quote]

Tarkoitan kai lähinnä sitä, että tuntee itsensä (itsetuntemus), tietää, mitä pitää elämässä tärkeänä (arvot), toimii päättäväisesti arvojensa mukaisella tavalla (omistautuminen) ja katsoo olevansa oikeutettu sihen hyvään, mitä tästä seuraa (itsetunto). -ap

[/quote]

Ei mulla ainakaan ole mitään muuttumatonta persoonaa ja arvoja ja haluja joista mä voisin tietää että mitä ne on. Ne muuttuu, minä muutun. Tänään olen tämä ja huomenna jotain muuta. 

[/quote]Ihmisen ydinarvot, temperamentti ja keskeiset persoonallisuuden piirteet muuttuvat hyvin hitaasti jos ollenkaan. Kokemus eheästä ja jatkuvasta minästä on ihmiselle hyvin tärkeää. Mielemme tekee joka päivä valtavasti töitä, jotta meillä säilyisi yhtenäinen kokemus siitä, minkälaisia olemme. -ap

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:59"]

Kyllä mäkin tiedän mitä haluisin mutta ei ole aina itsestä kiinni meneekö elämä niinkuin haluaisi sen menevän. Kaikki ei vaan ole yhtä onnekkaita.

[/quote]Arvojen mukaan eläminen on siinä mielessä parempi vaihtoehto kuin tavoitteiden mukaan eläminen, että arvoja voi toteuttaa joka päivä ja hyvin vaikeisakin tilanteissa. Ne ovat pysyviä, kun taas tavoitteet ovat tilapäisiä ja epävarmoja, ja kun ne on saavutettu, ihminen ei välttämättä ole sen onnellisempi. -ap
[/quote]

Arvot pysyviä? Ei ole, nekin voi muuttua. Mä luulin 25 vuotta elämästäni, että mun arvojen mukaista on hankkia korkeakoulutus, perhe ja asuntolaina. Sitten lähipiiriäni kohtasi niin suuri suru, että arvoni heittivät kuperkeikkaa. Enää en etsi varmuutta ja tasaisuutta, vaan haluan elää vielä ainakin 5-10 vuotta "itsekkäästi", elämästä nautiskellen ja tehden asioita, joita en perheellisenä voisi tehdä. Elämä voi päättyä minä hetkenä hyvänsä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:39"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:59"]

Kyllä mäkin tiedän mitä haluisin mutta ei ole aina itsestä kiinni meneekö elämä niinkuin haluaisi sen menevän. Kaikki ei vaan ole yhtä onnekkaita.

[/quote]

Tätä minä en vaan käsitä. Miten niin eri ole itsestä kiinni? Mistä sitten on kiinni?

[/quote]

Aika monesta muustakin asiasta. Jos jäät huomenna auton alle ja halvaannut kaulasta alaspäin, onko se sinusta kiinni että sinusta ei koskaan tule trapetsitaiteilijaa?

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:39"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:59"]

Kyllä mäkin tiedän mitä haluisin mutta ei ole aina itsestä kiinni meneekö elämä niinkuin haluaisi sen menevän. Kaikki ei vaan ole yhtä onnekkaita.

[/quote]

Tätä minä en vaan käsitä. Miten niin eri ole itsestä kiinni? Mistä sitten on kiinni?

[/quote]

Se voi olla kiinni esimerkiksi

- terveydestä. Jos sairastuu vakavasti, voi hyvästellä monet haaveet elämässä

- lapsuusperheestä. Jos ei ole saanut tasapainoista kasvuympäristöä, monet asiat voivat olla vaikeita, koska niihin ei ole saanut lähiympäristöstä mitään mallia

- yhteiskunnasta. Jos koulutus tehdään maksulliseksi, useimmilla ei ole varaa kouluttautua. Ja jos päivähoito maksaisi vanhemmille sen, mitä se oikeasti maksaisi, useimmilla ei olisi varaa pistää lasta hoitoon ja mennä itse töihin, koska oma palkka olisi pienempi kuin päivähoitomaksut.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:09"]

No minä olen tällainen päämäärätön ajelehtija. On minulla hyvä avioliitto ja perhe, muuta en tiedä mitä haluaisin. Olemme muuttaneet usein, myös pois Suomesta, olen opiskellut useita ammatteja. En vain viihdy missään. En tunne kuuluvani mihinkään.

Mistä sitä tietää mistä se johtuu. Varmaan jostain lapsuuden traumoista. En minä hirveästi mieti mistä se johtuu, koska oikeasti haluankin elää vähän näin. En kestäisi elää yhdessä paikassa ja pysyä yhdessä työssä. Kokeilin minä sitäkin. Oli hieno talo, farmariauto, lemmikit... myytiin koko roska ja lähdettiin taas. Pappani oli mustalainen, syytetään vaikka sitä. Onneksi tämä sopii miehellenikin. Lasten takia nyt todennäköisesti aletaan pikkuhiljaa pysymään jossain... ainakin seuraavat kymmenen vuotta.

[/quote]

No mutta tuohan on sinun itsesi näköistä elämää ja hyvä sinulle! Ei se tavoite ole välttämättä mitään mikä on jossain tietyssä pisteessä ikuisesti kiveen hakattuna ja kun se tavoitetaan niin jäädään siihen. Minullakin on neljä ammattia ja työpaikkoja takana kymmenittäin, sekä kaikenlaista muuta elämänmuutosta tulee tehtyä aika tiuhaan ja spontaanisti. Tämä sopii minulle ja nautin valtavasti kun saan oppia ja nähdä koko ajan uutta. Mulla on muuten adhd, mutta tämän piirteen olen kyllä omasta mielestäni osannut kääntää vahvuudeksi. Minua ei stressaa työelämän epävarmuus, olenhan joka tapauksessa jo pian taas lähdössä. Kun tekee ja kokee paljon, oppii että elämä kantaa. Jos töitä ei joskus heti löytyisikään, pärjään silti.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:35"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:52"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:00"]

Mitä se "haluaminen" oikein on? Miten "haluta"?

[/quote]

Tarkoitan kai lähinnä sitä, että tuntee itsensä (itsetuntemus), tietää, mitä pitää elämässä tärkeänä (arvot), toimii päättäväisesti arvojensa mukaisella tavalla (omistautuminen) ja katsoo olevansa oikeutettu sihen hyvään, mitä tästä seuraa (itsetunto). -ap

[/quote]

Ei mulla ainakaan ole mitään muuttumatonta persoonaa ja arvoja ja haluja joista mä voisin tietää että mitä ne on. Ne muuttuu, minä muutun. Tänään olen tämä ja huomenna jotain muuta. 

[/quote]Ihmisen ydinarvot, temperamentti ja keskeiset persoonallisuuden piirteet muuttuvat hyvin hitaasti jos ollenkaan. Kokemus eheästä ja jatkuvasta minästä on ihmiselle hyvin tärkeää. Mielemme tekee joka päivä valtavasti töitä, jotta meillä säilyisi yhtenäinen kokemus siitä, minkälaisia olemme. -ap

[/quote]

Itselleni onnelisempi elämä alkoi vasta lähempänä neljänkympin ikää, kun pääsin eroon moisesta ajattelulla ja tunteilla, siis mielen toiminnalla, ylläpidetystä muka yhtenäisestä minuudesta. Näin sen tyhjäksi, rakennetuksi valeminäksi. Nyt minulla ei ole muuta minää kuin olemassaoleminen, ja siinä toimin hetki hetkeltä sisäisten impulssien mukaan. Tänään voin olla yhtä, huomenna tuota. Yhtenäinen minuuteni on kiinni vain olemassaolon tuntemuksesta, ei mistään arvoista tai luonteenpiirteistä.

Itse aloin vasta kolmekymppisenä tuntea itseäni. Aiemmin muutuin seuran mukana, tein kaikkeni miellyttääkseni muita, matkin muiden pukeutumista ja puhetyyliä, yritin olla vaan edes jotenkin hyväksytty. Syynä tähän on hyvin epävakaa lapsuus. Meidän perheessä säännöt muuttuivat vanhempien fiiliksen mukaan, ei ollut mitään pysyvää. Joku asia oli salliitua, seuraavassa hetkessä kielettyä ja siitä seurasi ruumiillista ja henkistä väkivaltaa. Välillä luvattiin vaikka mitä, lupauksia ei kuitenkaan pidetty. Minua halveksittiin, ja suortastaan inhottiin. Kun minuun katsottiin, se katse oli aina sellainen halvelksiva. Ei siinä pystynyt kauhean vahvaa minuutta rakentamaan. 

Vasta nyt nelikymppisenä tiedän omat heikkoudet ja vahvuudet. Tiedän kuka olen ja mitä haluan. 

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:38"]Tämä pitää varmasti paikkaansa. Empaattisuus ei ole minulle mitenkään erityisen tärkeä arvo. Tosin ihminen voi olla hyvin empaattinen ymmärtämättä silti muita. Toisen tunteisiin eläytyminen ei vielä tarkoita, että ymmärtäisi tämän ihmisen vaikuttimia ja henkilöhistoriaa.. -ap[/quote]

Empatia oli ehkä epätarkka termi, tarkoitin sillä juuri myös kykyä ymmärtää muita ja erilaisia elämänkohtaloita yms kuin itsellä. Enkä epäile etteikö sinullakin sellaista kykyä olisi, mutta ehkä tarvitset sen tueksi enemmän faktaa kuin joku sellainen, joka vaistoaa ja ymmärtää tuollaisia asioita herkemmin myös ilman sanoja, ikään kuin luonnostaan, koska on harjaantunut sellaiseen koko elämänsä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:35"]Tarkoitan kai lähinnä sitä, että tuntee itsensä (itsetuntemus), tietää, mitä pitää elämässä tärkeänä (arvot), toimii päättäväisesti arvojensa mukaisella tavalla (omistautuminen) ja katsoo olevansa oikeutettu sihen hyvään, mitä tästä seuraa (itsetunto). -ap

[/quote]

Ei mulla ainakaan ole mitään muuttumatonta persoonaa ja arvoja ja haluja joista mä voisin tietää että mitä ne on. Ne muuttuu, minä muutun. Tänään olen tämä ja huomenna jotain muuta. 

[/quote]

Minusta nuo ap:n luettelemat asiat eivät tarkoita sitä, että itsen pitäisi olla muuttumaton. Voihan itsetuntemus tarkoittaa - ja kai sen pitääkin nimenomaan tarkoittaa - sitä että tunnistaa omat tunteensa, tarpeensa, arvotuksensa ym aina kussakin vaihtuvassa tilanteessa. Elämä tosiaan on jatkuvaa muutosta, ja omat päämäärät ja arvot muuttuvat tilanteiden mukaan.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:53"]Itselleni onnelisempi elämä alkoi vasta lähempänä neljänkympin ikää, kun pääsin eroon moisesta ajattelulla ja tunteilla, siis mielen toiminnalla, ylläpidetystä muka yhtenäisestä minuudesta. Näin sen tyhjäksi, rakennetuksi valeminäksi. Nyt minulla ei ole muuta minää kuin olemassaoleminen, ja siinä toimin hetki hetkeltä sisäisten impulssien mukaan. Tänään voin olla yhtä, huomenna tuota. Yhtenäinen minuuteni on kiinni vain olemassaolon tuntemuksesta, ei mistään arvoista tai luonteenpiirteistä.

[/quote]

Samaistun jotenkin tähän. T. se joka puhui siitä että elämä on jatkuvaa muutosta. Mutta tosiaan se ei tarkoita sitä etteikö silti voisi olla oikein hyvinkin kosketuksissa itseensä ja omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, jopa päinvastoin. Mitä läsnäolevampi on hetkessä, sitä herkemmin voi reagoida.

Älyttömän hyvä avaus! Olen itse samanlainen kuin ap, ja useinkin miettinyt muiden "passivisuutta" oman elämänsä suhteen. Moni tuntuu elävän, kuin elämä olisi heille jotain velkaa, ja siksi vain odottelevat "saataviaan".
Noista ap:n saamista alapeukuista voi nähdä hyvin, minkälaisia ihmisiä palstaisten enemmistö on...

Luulen että aika pitkälle kasvatuskysymys. Esim. minun äitini on sellainen, joka on koko elämänsä elänyt, tuntenut ja halunnut "oikein" miettimättä hetkeäkään halusiko hän sitä oikeasti. Niin vain kuului tehdä/tuntea/haluta ja that's it. Ei hän hirvittävän onneton ole, mutta kyllä jonkinlainen elämän pelko paistaa läpi. Itsehän olen täysin päinvastainen, liekö isäni peruja sitten tämä luonteenpiirre. Eikä se ole mikään tietoinen kapina, vaan ihan aidosti ei tule koskaan edes mieleen mikään "näin kuuluu"- tai "mitäköhän muut ajattelee"-juttu.

Äiti ei koskaan onnistunut minusta kasvattamaan sellaista kuin halusi, ja se on varmaan hävettänyt häntä aikanaan paljonkin. Toisaalta hänellä ei ollut mitään keinoja hallita minua, koska hänen ainoa perustelunsa oli yleensä se että näin on aina meidän suvussa tehty. Nyt äitikin on vähän rauhoittunut, kun olen kuitenkin ihan "menestynyt" elämässä vaikka teinkin kaiken hänen mielestään ihan väärin. Isä oli minusta aina ylpeä, tein mitä tahansa. En tiedä, olisiko minusta saatu koulittua hovikelpoisempi jos myös isä olisi ollut perinteisempää sorttia.

Kuitenkin myös synnynnäinen temperamentti vaikuttaa. Toiset vaan uskaltaa ja jaksaa nousta ylös kerta toisensa jälkeen ja jättää kompuroinnit taakseen. Toiset alkavat pelkäämään eivätkä uskalla yrittää. Minulla on kolme lasta, ja heistä näkee hirvittävän hyvin miten erilaisia ihmiset ovat jo syntyessään. Kaksi lapsista on rohkeita, itsevarmoja, yrittävät mitä tahansa eteen tulevaa ja lennettyään rähmälleen nousevat samantien uudestaan ratsaille. Kolmas miettii ensin viikon uskaltaisiko kokeilla jotakin, ja heti vähän horjahdettuaan säikähtää eikä enää tahdo yrittää laisinkaan.

Minulla ei koskaan ole ollut mitään yksittäisiä, hirveän vahvoja kiinnostuksenkohteita. Todella monet asiat ovat minusta jossain määrin kiinnostavia. Siksi on aika vaikea tietää, mitä tahtoisi tehtä työkseen, millaisen parisuhteen haluaisi tai mitä ylipäätään toivoisi elämältään. Melkein kaikissa asioissa on sekä mielenkiintoisia että tylsiä/epämiellyttäviä puolia.

Ihan hyvä kysymys. Ei se vaan kaikille ole niin helppoa.

"Tiedän, mitä haluan työltä, parisuhteelta, vapaa-ajalta ja elämältä yleensä."

Itsekin tiedän aika hyvin, mutta näiden toteuttaminen on ollut hankalaa ja vasta terapian myötä alan oppia että voin oikeasti toteuttaa itseäni. Aikaisemmin olen ollut liian huono itsetuntoinen ja jees tyttö, eli olen vain elänyt muita miellyttääkseni ja myötäillyt muiden tarpeita ja kieltänyt omat tarpeeni. Osasyy tähän on lapsuus alkoholistiperheessä. Elämä oli epävarmaa ja kaikkea varjosti vanhemman ryyppykaudet ja pahemmaksi muuttuva persoonallisuus. Alkoholistiperheen lapsilla on tyypillistä huono itsetunto(en usko kykeneväni haluamaani ammattiin vaikka minulla on ihan yhtä hyvä koulutus kuin ammattiaharjoittavillakin) ja syyllisyys ja miellyttämisen halu(olin 16 vuotta parisuhteessa jossa en halunnut olla, jos yritin erota niin mies painosti, manipuloi ja syyllisti).

"katsoo olevansa oikeutettu sihen hyvään, mitä tästä seuraa (itsetunto)." nimenomaan tätä minulla ei ole koskaan ollut. En ole  koskaan kokenut olevani oikeuttu mihinkään hyvään, olen tottunut pahaan oloon enkä koskaan mihinkään hyvään. Hyvästä koen syyllisyyttä, esim. koen syyllisyyttä saamastani palkasta sillä koen olevani niin huono työntekijä ja huono ihminen. Ja esim. hyvistä työ- tai koulumenestyksitä koin vain olevani huono mutta hyvätuurinen sillä kertaa, vaikka olisinkin kovasti tehnyt töitä. Perustuntumani on se että olen surkea ihminen ja epäonnistuja teinpä töitä kuinka paljon tahansa.

Ei minulla ole ollut sen kummempia tavoitteita, haaveilin vain elämästä jossa saisi yönsä nukkua rauhassa ilman juoppohulluja. Nyt olen sen haaveen saavuttanut, ja nyt tässä iässä, terapian myötä alan enempi ymmärtää että minulla on oikeus ja mahdollisuus tavoitella ja toteuttaa elämääni juuri sellaisena kuin itse haluan.

Itsekin olen siis käynyt läpi burn outin ja vakavan masennuksen mutta vasta sen kautta löysin oman elämäni ja osaan nyt nauttia itselle tärkeistä asioista ja tavoitella niitä.

Saahan näitä ihmetellä, kyllä itsekin ihmettelen miten joillekin on niin helppoa elämä ja kuinka he pystyvät suunnittelemaan ja toteuttamaan suunnitelmiaan ilman että heille tulee mitään esteitä ja vaikka tuleekin niin he porskuttavat niiden yli tuosta noin vain. Itse olen mieleltäni hyvin herkkä ja esimerkiksi opintoni viivästyivät läheisten syöpien ja kuolemien ja eron vuoksi. Jotkut vaan selviävät henkisesti helpommalla vastoinkäymisistä. 

Myös minun toiveitani ja haaveitani on vähätelty ja naureskeltu ja tekemisiä on mitätöity. Pitää olla aika vahva henkisesti että jaksaa uskoa itseensä mitätöinnistä huolimatta.

Tällä hetkellä minulla on tavoitteita joihin pyrin vaikka viimeksi tänään eräs henkilö lyttäsi ne mahdottomiksi ja lapsellisiksi. Mutta nyt minulla on henkisesti voimaa ajatella että tämä henkilö ei tiedä tarpeeksi tilanteestani ja itse tiedän paremmin, ja olen tehnyt tarvittavat suunnitelmat ja tavoitteeni saavuttamiseen.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 18:02"]Noista ap:n saamista alapeukuista voi nähdä hyvin, minkälaisia ihmisiä palstaisten enemmistö on...
[/quote]
Ei suinkaan. Kyllä ap:n saamat alapeukut tulevat ihan hänen koppavasta, itseriittoisesta ja ylemmyydentuntoisesta asenteestaan, joka (tarkoituksellisesti) provosoi.

Good for you.

Jotkut ovat eläneet lapsuutensa ahtaissa kuvioissa joissa omat mieliteot on pitänyt tukahduttaa, joten aikuisena voi olla vaikeaa tietää mitä haluaa ja millainen ihminen oikeasti on.