Miksi nelikymppiseni kaverit alkavat erota?

Ehkä menneet yhteen alunperinkin vääränlaisen henkilön kanssa ja lapset pitäneet kulissia kasassa, onhan näitä.

Tilastojenhan valossa nainen ottaa eron juuri noin nelikymppisenä. Toisaalta tilastojen valossa naiset miettivät ja suunnittelevat eroa keskimäärin SEITSEMÄN vuotta, joten en laittaisi eroja minkään äkkinäisen ikäkriisin piikkiin. Eiköhän niissä suhteissa olla oltu tyytymättömiä keskimäärin jo pitkään. Ehkä nelikymppisen naisen kohdalla lapset alkavat olla keskimäärin jo siinä iässä, että ero on helpompi toteuttaa kuin pikkulapsivaiheessa? Ehkä usko parempaan yhteiseen tulevaisuuteen on loppunut? Ehkä pikkulapsivaiheessa on kasvettu erilleen, ja nyt kun arki viimein helpottaisi, ei viihdytäkään enää kahden? Miehetkin muuten pettävät tilastojen valossa eniten siinä vaiheessa, kun lapset ovat yläkouluikäisiä. Ehkä erot johtuvat pettämisestä? Tai sitten... enää ei ole pakko (taloudellinen tai sosiaalinen pakko) viettää loppuelämä henkilön kanssa, joka ei tunnu hyvältä. Onko se nyt huono vai hyvä asia?

Pointti: ei me ulkopuolisina voida tietää.

Meillä kävi niin, että se viimeinenkin ystäväpariskunta, se, josta ei koskaan olisi uskonut, erosivat myös. Vain me enää jäljellä. 

Näin sivusta seuranneena ja olkapäänä ollen käsitykseni on, että kyse on nimenomaan tyytymättömyydestä itseen. Se tyytymättömyys sitten usein kanavoidaan siihen kumppaniin. On helpompi syyttää toista kuin tehdä matka omaan minuuteen.

Itse ainakin olen muuttunut ihmisenä paljon ja huomaan arvostavani erilaisia asioita kuin nuorempana. Mies on myös muuttunut, mutta arvostuksissa ei taas ole paljoa tapahtunut muutosta. Arvostamme siis ihan erilaisia asioita ja haluamme elämältä liian erilaisia asioita. Taloudellisesti tyhmää erota, joten tässä sinnitellään vielä muutama vuosi. Molemmat tiedetään missä mennään ja avoimesti näistä asioista puhuttu. Mitää vihaa tai katkeruutta toisiamme kohtaan emme tunne vaan pystymme olemaan ystäviä.

Tämän jälkeen olen viisaampi, enkä hakeudu parisuhteeseen. Ne eivät vain ole minua varten.

Ihminenhän muuttuu persoonana paljon juuri vuosien 20-40 välissä. Jos pari kulkee aivan eri suuntiin arvomaailmoissa ja tulevaisuuden haaveissa, eikä tule arvostetuksi omana itsenään omassa kodissa, niin ei siitä kovin hyvää avioliittoa saada aikaiseksi. Nelikymppisillä on edessä sitä yhteistä taivalta helposti jokin 40 vuotta lisää. Pitkä aika olla onneton.

Naiset tulevat järkiinsä noin nelikymppisinä. :-) Sitä ennen on pakko suorittaa, etsiä "se oikea" mies, vääntää mukuloita, hankkia ammatti ja työpaikka, rakennuttaa omakotitalo, ostaa farmariauto jne. Nelikymppisenä kun muksut alkaa jo olla useimmilla melko isoja, tajuaa vihdoin, että eihän tässä ole mitään järkeä. Sitten vasta aletaan miettiä, että mitäs mä ihan aikuisten oikeasti taas halusinkaan...

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:24"]

Meillä kävi niin, että se viimeinenkin ystäväpariskunta, se, josta ei koskaan olisi uskonut, erosivat myös. Vain me enää jäljellä. 

Näin sivusta seuranneena ja olkapäänä ollen käsitykseni on, että kyse on nimenomaan tyytymättömyydestä itseen. Se tyytymättömyys sitten usein kanavoidaan siihen kumppaniin. On helpompi syyttää toista kuin tehdä matka omaan minuuteen.

[/quote]

Niin. Mutta miten tehdään matka omaan minuuteen, eihän se toinen sitä tahdo? Ainakin mä oon muuttunut niin hirveäksi matkalla omaan minuuteen (tosin lopputuloksessa pilkahtelee säteitä paremmasta kuin aikaisempi minä, mutta kuitenkin) niin että jos mun mies ois rakastunut minuun sellaisena kuin olen (eikö ihmiset yleensä rakastu niin?) niin eihän se halua, että mä muutun!! Varsinkin kun se saattaa tapahtua melkoisen kivun kautta. Ja siinä kivun aikana toinen voi olla aikamoinen hirviö. 

Mäkin oletin yhteen menneesä, että saan sitä mitä näen. Mulle vain on käynyt hassusti: oon saanut parempaa. Mutta ei mies ole siinä "muuttunut", sillä vain oli puolia, joista en tiennyt. 

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 21:52"]

Siksi kun rakkaus loppuu. Kuka oikeesti uskoo, etta sama rakkaus jatkuu koko elaman?? Etta sama ihminen voi tehda sinut onnelliseksi, vaikka molemmat kasvatte ja muututte? 

[/quote]

Korvaapa lauseessasi sana rakkaus sanalla himo.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:09"]Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia.  [/quote] voi jeesus, jos on lapset kasvatettu isoiksi niin ihan turha tuollasta tähän on vetää, kyse on jostain muusta

[/quote]

Monihan täällä kehuu, että ihanaa, kun tuli tehtyä lapset nuorena, on nelikymppinen, kun lapset on isoja ja voi alkaa elämään. Kai se eläminen on juuri sitä, että lapset muuttaa omilleen, voi erota ja alkaa vihdoin elämään sitä vapaata nuoruutta

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:09"]Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia. 
[/quote]

30-v lapset 40-v ero, näin se tuntuu menevän.

Keski-iän kynnyksellä älykyys kääntyy laskuun ja voi tulla vähän vääriä luuloja ja typeriä ratkasuja.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:46"] 30-v lapset 40-v ero, näin se tuntuu menevän.

[/quote]

Lapset keveästi alle 30v ja ikää yli 45v ja edelleen yhdessä, jo yli 25v.

Voisiko tästä jo tehdä jotain johtopäätöksiä?

Ehkä myöhäinen sitoutuminen on kevyempää?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:44"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:09"]Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia.  [/quote] voi jeesus, jos on lapset kasvatettu isoiksi niin ihan turha tuollasta tähän on vetää, kyse on jostain muusta

[/quote]

Monihan täällä kehuu, että ihanaa, kun tuli tehtyä lapset nuorena, on nelikymppinen, kun lapset on isoja ja voi alkaa elämään. Kai se eläminen on juuri sitä, että lapset muuttaa omilleen, voi erota ja alkaa vihdoin elämään sitä vapaata nuoruutta

[/quote]

Potastkaa. Myöhäinen lasten hankkiminen korreloi selvästi varaisen eroamisen kanssa.

No me erottiin kun mies vaihto lennossa nuorempaan työkaveriinsa. Ei multa kysytty mitään ;)

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:49"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:46"] 30-v lapset 40-v ero, näin se tuntuu menevän.

[/quote]

Lapset keveästi alle 30v ja ikää yli 45v ja edelleen yhdessä, jo yli 25v.

Voisiko tästä jo tehdä jotain johtopäätöksiä?

Ehkä myöhäinen sitoutuminen on kevyempää?
[/quote]

Vai hätäisempää kuitenkin? Ei ehditä tutustumaan kun on kiire iän puolesta lapsen hankintaan.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:50"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:44"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:09"]Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia.  [/quote] voi jeesus, jos on lapset kasvatettu isoiksi niin ihan turha tuollasta tähän on vetää, kyse on jostain muusta

[/quote]

Monihan täällä kehuu, että ihanaa, kun tuli tehtyä lapset nuorena, on nelikymppinen, kun lapset on isoja ja voi alkaa elämään. Kai se eläminen on juuri sitä, että lapset muuttaa omilleen, voi erota ja alkaa vihdoin elämään sitä vapaata nuoruutta

[/quote]

Potastkaa. Myöhäinen lasten hankkiminen korreloi selvästi varaisen eroamisen kanssa.

[/quote]

Tämö on vain pieni otanta. Mutta tuttavapiirissä vain yksi pari on enää yhdessä, jotka menivät nuorina yhteen. Kun taas meitä oli jokunen, jotka vietimme pitkään sinkkuelämää ja aloimme seurustella vasta kolmenkympin pintaan ja teimme lapset silloin. Olemme kaikki edelleen ensimäisessä liitossamme vielä viisikymppisinä.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:51"]No me erottiin kun mies vaihto lennossa nuorempaan työkaveriinsa. Ei multa kysytty mitään ;)
[/quote]

Sama täällä. Ja ihan nätti olen, seksielämä oli hyvää, normaali bmi. Tosin mies katui kovasti, eikä uusi suhde onnistunut. Ja seksielämäkin oli kuulemma parempi kanssani. Tai sitten mua vaan yritetään saada takaisin. .

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:54"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:50"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:44"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:09"]Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia.  [/quote] voi jeesus, jos on lapset kasvatettu isoiksi niin ihan turha tuollasta tähän on vetää, kyse on jostain muusta

[/quote]

Monihan täällä kehuu, että ihanaa, kun tuli tehtyä lapset nuorena, on nelikymppinen, kun lapset on isoja ja voi alkaa elämään. Kai se eläminen on juuri sitä, että lapset muuttaa omilleen, voi erota ja alkaa vihdoin elämään sitä vapaata nuoruutta

[/quote]

Potastkaa. Myöhäinen lasten hankkiminen korreloi selvästi varaisen eroamisen kanssa.

[/quote]

Tämö on vain pieni otanta. Mutta tuttavapiirissä vain yksi pari on enää yhdessä, jotka menivät nuorina yhteen. Kun taas meitä oli jokunen, jotka vietimme pitkään sinkkuelämää ja aloimme seurustella vasta kolmenkympin pintaan ja teimme lapset silloin. Olemme kaikki edelleen ensimäisessä liitossamme vielä viisikymppisinä.
[/quote]

Ok, ehditte sitten erota vielä myöhemmin...

Minä en sekoittaisi tähän aiheeseen lapsia. Sama ilmiö on myös tuttavapiirini lapsettomilla pareilla. Tuntuu ylipäätään ääriharvinaiselta, että pari-kolmekymppisinä pariutuneet olisivat enää yhdessä 40+ vuotiaina.Välillä tuntuu siltä, että parisuhteen maksimi-ikä nykyään on se 20 vuotta.

Noinhan se monesti menee. Mä nauran ihan pikkuisen sisään päin kun ne kaveripiirin pariskunnat, jotka kovasti kritisoivat meidän valintoja, eroavat nyt. Meillä menee edelleen tosi hyvin ja uskon, että se johtuu juuri siitä, että me ollaan tarkasti mietitty mitä me elämältä tahdotaan, keskusteltu paljon ja uskallettu elää niin kuin halutaan. Ei olla menty kuten yleisesti edetään. Paljon kritiikkiä tuli kun ei muutettu omakotitaloon lasten syntymän jälkeen ja siitä että jaettiin perhevapaat todella tasa-arvoisesti. Toteutetaan vuoron perään molempien unelmia, joten molemmilla on kokemus siitä että parisuhteessakin voi kasvaa ja saavuttaa asioita. 

Monet kaverit ovat menneet siihen halpaan, että pitää olla se omakotitalo, kaksi lasta, kaksi autoa ja kultainen noutaja. Sitten nelikymppisenä tosiaan mietitään että mitä, tässäkö se elämä oli? Mitä minä oikeasti haluan? Kuka tuo ihminen on, jonka kanssa olen naimisissa? 

Meidän ei tarvitse kysyä noita kysymyksiä, ne on selvitetty jo aikaisemmin ja keskustelu jatkuu.