Miksi nelikymppiseni kaverit alkavat erota?
Lapset saatu nuorena ja nyt pitäis olla kaikki hyvin, kun elämä kaikin puolin järjestyksessä. Silti avioeroja on pukannu monelle nyt päälle. Mistä johtuu?
Kommentit (52)
Aiemmin kumppanin saamiseksi/ löytämiseksi on juotunut näkemään pienen vaivan lähtemään ravintolaan , pubiin , tansseihin mutta nyt voi kuka tahansa tilata netistä oman kumppanin ihan vaikka kotisohvalta käsin vain pimputtaa ipadia tai älypuhelinta ! Näin ollen myös vääriä valintoja on tullut ja tulee myös jatkissakin enemmän ! Odotukset eivät ole kovin realistisia nykyään ! Ja tukee kaikki gallupit ja tilastot !
Silti jokainen tsäänssi on mahdollisuus pettyä / epäonnistua :D
Erojen yleisimpiä syitä lienevät pettäminen, alkoholismi ja väkivalta sekä epärehellisyys. Nykyään voi toki olla muitakin, kuten vaikka peliongelmaakin, se lienee melkein suurin tabu nykyään. Syyt ovat usein sellaisia, joita ei kuitenkaan kahvipöydässä puhuta ventovieraiden tai välttämättä läheisempienkään kanssa ja niinpä vaan kuitataan, että "erottiin ystävinä" tai "kasvettiin erilleeen". Siinä missä entisajan naiset useine lapsineen ja huonoine koulutuksineen jäivät huonoihin suhteisiin, niin nykynaiset Suomessa ovat miesten kannalta jopa pelottavankin itsenäisiä ja eivät katsele mitään puolivillaisia miehiä, jos pystyvät riittävän elintason ja onnellisuuden muutenkin saavuttamaan.
Miksi erotaan sitten 40-vuotiaana? Monet eroavat, kun ongelmat kärjistyvät. Esimerkiksi miehen alkoholismin kehittymiseen menee noin 15 vuotta. Siinä missä nuorena 25-vuotiaana naimisiin mennyt mies joi vain viikonloppuisin hilpeät kännit hän voikin 15 vuoden päästä olla täysi juoppo. Vähin erin on saavuttu tilaan, johon ei silloin 15 vuotta aikaisemmin tiedetty menevänkään. Lisäksi monella on moraalinen selkäranka aika huono, koska elämme "minä, minä, minä" kulttuuria. Montaa syytetään kuitenkin itsekkäästä eroamisesta, mutta oikeasti mitä minä olen eroja katsonut, niin siinä missä on jokunen aika heppoisinkin perustein eronnut, niin moni on kyllä mielestäni aivan liian pitkään ollut henkisesti ja/tai jopa fyysisestikin kamalassa parisuhtessa ja altistanut lapsetkin samaan kohtaloon.
Huomanneet koko elämän olleen kulissia ja suorittamista. Ovat aikuistuneet.
Joskus vaan on pakko vaihtaa kuvioita. Työpaikkaa, asuntoa, puolisoakin. Ei pysty kestään samaa liian pitkään. Nomadejahan me alun alkaen ollaan, muistetaan se.
Tulee keski-iänkriisi ja paniikki, että tässäkö mun elämä sitten oli. Tulee kiire kokea vielä jotain. Ja monet sitten eroavat ja tekevät pahan virheen, jota katuvat myöhemmin. Toki jollekin ero voi olla oikea ratkaisu, mutta monet eroavat "turhaan."
Miksi ihmiset nyt eroaa? Vähän hölmö kysymys, mistä me tiedetään miksi sun kaveris eroaa
Siksi kun rakkaus loppuu. Kuka oikeesti uskoo, etta sama rakkaus jatkuu koko elaman?? Etta sama ihminen voi tehda sinut onnelliseksi, vaikka molemmat kasvatte ja muututte?
Niin ennenhän sitä oltiin yhdessä (suuret ikäluokat) oli rakkautta tai ei. Itse olen iloinen, että vanhempani ovat vielä yhdessä kaikkien vaikeuksien jälkeen. Annetaanko nykyään vaan liian liian helposti periki?
Siksi että ei ole pakko olla yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 21:59"]
Siksi että ei ole pakko olla yhdessä.
[/quote]
Niinpä. Velat maksettu, lapset isoja, mitään pakottavaa syytä ei ole katsella samaa tylsää naamaa loppuikää.
Silloin tapahtuu eriytyminen, jos sitä ei hyväksy nii ero on todennäköinen.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 21:52"]
Siksi kun rakkaus loppuu. Kuka oikeesti uskoo, etta sama rakkaus jatkuu koko elaman?? Etta sama ihminen voi tehda sinut onnelliseksi, vaikka molemmat kasvatte ja muututte?
[/quote]
Elämän tarkoitus ei olekaan löytää onnea toisesta ihmisestä, vaan se täytyisi löytää itsestään. Silloin voit olla onnellinen vaihtamatta ihmistä ja rakastua omaan puolisoonsa uudelleen ja uudelleen. Onnellinen ihminen antaa itselleen ja toiselle mahdollisuuden muuttua ja kasvaa.
Kai sitä on vaikea olla onnellinen saman ihmisen kanssa kovin pitkään.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 21:42"]Huomanneet koko elämän olleen kulissia ja suorittamista. Ovat aikuistuneet.
[/quote]
Ei tuollaista absoluuttista vastausta ole.
Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:02"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 21:52"]
Siksi kun rakkaus loppuu. Kuka oikeesti uskoo, etta sama rakkaus jatkuu koko elaman?? Etta sama ihminen voi tehda sinut onnelliseksi, vaikka molemmat kasvatte ja muututte?
[/quote]
Elämän tarkoitus ei olekaan löytää onnea toisesta ihmisestä, vaan se täytyisi löytää itsestään. Silloin voit olla onnellinen vaihtamatta ihmistä ja rakastua omaan puolisoonsa uudelleen ja uudelleen. Onnellinen ihminen antaa itselleen ja toiselle mahdollisuuden muuttua ja kasvaa.
[/quote]
Mutta sepä ei aina sovikaan puolisolle. Mutta haluaako hän erota? Ei, hän ei vain halua minkään muuttuvan, teet pahaa hänelle vain sillä. Miksi siis sitten on kiva ja hyvä koittaa siinä sitten muuttua?
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:09"]
Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia.
[/quote]
En usko, että tuolla on niin paljon merkitystä. Aika pitkäänhän useimmat nykyään ovat ennen isoja ja tärkeitä päätöksiä. Mutta itsen muuttuminen varmaan suurin syy, tai toisen. Minusta on ainakin helvetin hankalaa, kun mulla on suuria muutoksia menossa, ja mies haluaa vaan katsoa vieressä. Miksei se suutu ja eroa? Sehän saa koko ajan ihan erilaisen (avo)vaimon. Mikä v*ttu siinä on pointtina olla saman kanssa, joka on kohta ihan toinen ihminen. Mahtoikohan se edes aikoinaan rakastua minuun?
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:09"]Voisiko olla siinä, jos lapset saatu nuorena? Ei ole tarpeeksi harkittu, kenen kanssa lapsia tekee, ja toiseksi ei oltu vietetty tarpeeksi aikaa kahdestaan, pariskuntana ennen lasten saamista. Näin rankasti yleistäen. Eli jos ei ole kunnolla tutustuttu ja luotu vahvaa pohjaa suhteelle, ennen lapsia.
[/quote]
voi jeesus, jos on lapset kasvatettu isoiksi niin ihan turha tuollasta tähän on vetää, kyse on jostain muusta
Nosto.