Psykologinen kysymys: miksi naapureiden kanssa jutellaan usein pihalla, mutta ei missään nimessä haluta tutustua sen lähemmin?

Isäni neuvoi joskus viisaasti. Naapurien kanssa kannattaa pitää etäisen ystävälliset välit. Herkästi on iso riski, että jos kovin alkaa kaveeraamaan ja naapuri osoittautuukin myöhemmin hankalaksi, niin asumisesta tulee ikävää. Harvemmin ikävä naapuri muuttaa pois omistusasunnosta/itse muutat pois, joten naapurista voi tulla pitkäaikainen riesa.

Jos erimielisyyksien asumiseen liittyen tulee, niin tuntemattomalle on helpompi sanoa ei kuin hyvälle ystävälle. Ei mene välit sen takia, että kieltäytyy jostakin tai pitää omista rajoistaan kiinni. Vanhempieni naapurit ehdottivat aikanaan, että olisivat halunneet kaataa kaikkien omakotitalojen pensasaidat niin, että kuudella talolla olisi ollut käytännössä sama iso takapiha. Tuossa olisi mennyt yksityisyys, kun naapurien lemmikit ja lapset olisivat kirmanneet toisten pihoilla. Mitään näkösuojaa ei olisi ollut. Vanhempani eivät suostuneet ja hyvä niin, jäi pensasaidat kaatamatta.

Useimmilla on yksinkertaisesti oma elämä eikä kiinnostusta laajentaa tuttavapiiriä.

Mulla on monta syytä, miksi en halua tutustua naapurien kanssa lähemmin:

1. Aikoinaan opiskelija-asunnossa asuessani satuin kotioveani vastapäätä asuneen naisen kanssa samalle ryhmäliikuntatunnille (olen siis itsekin nainen). Olimme siis käyneet samalla tunnilla ennenkin, mutta emme tienneet olevamme toistemme naapureita. Palasimme liikuntatunnilta yhtä aikaa ja sanoin, että olisi kiva mennä uudestaankin yhdessä. Nainen lakkasi tuon jälkeen käymästä tuolla tunnilla eikä osunut enää rappuun samaan aikaan kanssani. Kuulin usein, miten lähti kotoaan vasta, kun kuuli ettei rapussa ole ketään. Ghostaaminen ja muu on yksi syy: on ikävää vältellä toista tai tulla itse vältellyksi. Naapuri kuitenkin säännöllisesti liikkuu kotisi lähistöllä, mikä tekee tilanteesta ainakin omasta mielestäni kummankin (sekä välttelijän että vältellyt kannalta) ikävän.

2. Ihmisillä on todella erilainen käsitys siitä, minkä verran naapurin kanssa ollaan tekemisissä. Joku on soittelemassa usein ovikelloa, toiselle riittäisi harvemminkin näkeminen. Joku tulee jatkuvasti lainaamaan jotain vasaraa tai kananmunia, etkä välttämättä saa vasaraasi takaisin tai joudut muistuttelemaan asiasta. Minä kaipaan kotona rauhaa. Kun työ ja elämä on hektistä, haluan olla kotona ilman, että kukaan ilmestyy yhtäkkiä oveni taakse. Kaverit ja sukulaiset asuvat sen verran kaukana, että kukaan ei pölähdä oven taakse etukäteen ilmoittamatta. Naapurista en voisi sanoa samaa. Haluan olla kotona rauhassa oman perheeni kanssa, en kaipaa ketään siihen kyselemään, että mitäs grillaatte/mihinkäs olette menossa.

3. Asuin pikkukaupungissa kerrostalossa, jossa asui paljon ikäihmisiä. Jatkuvasti sain olla tekemässä tiliä siitä, miksi olen ollut pois kotoa, mihin olen menossa näin aikaisin aamulla/myöhään illalla jne. Mummot seurasivat jopa sitä, miten autoni oli parkkiksella ja kyselivät kaupungilla työkaveriltani, onko jotain sattunut/olenko lähtenyt lomalle, kun autoani ei ollut näkynyt moneen päivään parkkiksella. En pidä siitä, että arkisia menojani kytätään. Pikkukaupungissa oli kuitenkin pakko jutustella naapurien kanssa. Etäiset välit pitämällä ei tarvitse olla tekemässä kovin tarkkaa tiliä tekemisistään. Ei minua kiinnosta selittää elämästäni naapureille, ei se kuulu heille.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monta syytä, miksi en halua tutustua naapurien kanssa lähemmin:

1. Aikoinaan opiskelija-asunnossa asuessani satuin kotioveani vastapäätä asuneen naisen kanssa samalle ryhmäliikuntatunnille (olen siis itsekin nainen). Olimme siis käyneet samalla tunnilla ennenkin, mutta emme tienneet olevamme toistemme naapureita. Palasimme liikuntatunnilta yhtä aikaa ja sanoin, että olisi kiva mennä uudestaankin yhdessä. Nainen lakkasi tuon jälkeen käymästä tuolla tunnilla eikä osunut enää rappuun samaan aikaan kanssani. Kuulin usein, miten lähti kotoaan vasta, kun kuuli ettei rapussa ole ketään. Ghostaaminen ja muu on yksi syy: on ikävää vältellä toista tai tulla itse vältellyksi. Naapuri kuitenkin säännöllisesti liikkuu kotisi lähistöllä, mikä tekee tilanteesta ainakin omasta mielestäni kummankin (sekä välttelijän että vältellyt kannalta) ikävän.

2. Ihmisillä on todella erilainen käsitys siitä, minkä verran naapurin kanssa ollaan tekemisissä. Joku on soittelemassa usein ovikelloa, toiselle riittäisi harvemminkin näkeminen. Joku tulee jatkuvasti lainaamaan jotain vasaraa tai kananmunia, etkä välttämättä saa vasaraasi takaisin tai joudut muistuttelemaan asiasta. Minä kaipaan kotona rauhaa. Kun työ ja elämä on hektistä, haluan olla kotona ilman, että kukaan ilmestyy yhtäkkiä oveni taakse. Kaverit ja sukulaiset asuvat sen verran kaukana, että kukaan ei pölähdä oven taakse etukäteen ilmoittamatta. Naapurista en voisi sanoa samaa. Haluan olla kotona rauhassa oman perheeni kanssa, en kaipaa ketään siihen kyselemään, että mitäs grillaatte/mihinkäs olette menossa.

3. Asuin pikkukaupungissa kerrostalossa, jossa asui paljon ikäihmisiä. Jatkuvasti sain olla tekemässä tiliä siitä, miksi olen ollut pois kotoa, mihin olen menossa näin aikaisin aamulla/myöhään illalla jne. Mummot seurasivat jopa sitä, miten autoni oli parkkiksella ja kyselivät kaupungilla työkaveriltani, onko jotain sattunut/olenko lähtenyt lomalle, kun autoani ei ollut näkynyt moneen päivään parkkiksella. En pidä siitä, että arkisia menojani kytätään. Pikkukaupungissa oli kuitenkin pakko jutustella naapurien kanssa. Etäiset välit pitämällä ei tarvitse olla tekemässä kovin tarkkaa tiliä tekemisistään. Ei minua kiinnosta selittää elämästäni naapureille, ei se kuulu heille.

Kyllä tuota parkkisjuttua tapahtuu isommissakin kaupungeissa. Vanhemmat ihmiset seuraavat talon tapahtumia tarkasti. Sitten huomauttavat, että huomasinkin, että autonne oli poissa.

Naapurimme ovat todella erilaiset ihmiset kuin me. Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin melkein sama osoite.

Ollaan eri ikäisiä, eri elämäntilanteessa, aivan erilaisissa töissä.

Harvan naapurin kanssa on mitään yhteistä. Kun mietin, niin viimeisen viiden vuoden aikana on sattunut naapureiksi mm. seuraavat tapaukset: seinän takana riitelevä pariskunta, jotka huusivat useamman kerran viikossa riippumatta siitä, oliko kello tiistaiaamuna klo 6 vai perjantai-iltana klo 23. Eivät olleet humalassa tai aineissa, jotenkin vaan vaikea parisuhde. Teki mieli livauttaa joku avioero.comin mainos postiluukusta. Toisessa asunnossa yläpuolellani asui yksinäinen mies, joka vemputti vessassaan niin, että huohotus kuului meidän vessaan. Ei jostain syystä ollut kiinnostusta tutustua näihin naapureihin lähemmin...

Vierailija kirjoitti:

Harvan naapurin kanssa on mitään yhteistä. Kun mietin, niin viimeisen viiden vuoden aikana on sattunut naapureiksi mm. seuraavat tapaukset: seinän takana riitelevä pariskunta, jotka huusivat useamman kerran viikossa riippumatta siitä, oliko kello tiistaiaamuna klo 6 vai perjantai-iltana klo 23. Eivät olleet humalassa tai aineissa, jotenkin vaan vaikea parisuhde. Teki mieli livauttaa joku avioero.comin mainos postiluukusta. Toisessa asunnossa yläpuolellani asui yksinäinen mies, joka vemputti vessassaan niin, että huohotus kuului meidän vessaan. Ei jostain syystä ollut kiinnostusta tutustua näihin naapureihin lähemmin...

Meilläkin oli noi huutajat ja siinähän tutustui. :D Aina sunnuntai-iltaisin alkoi riita töihinmenosta ja rahasta. Rouva oli äitiyslomalla.

täytyy myöntää etten edes jutustele naapurien kanssa, minusta on kohteliasta tervehtiä heitä jotka tulevat vastaan rapussa ja pihalla. Suhtaudun varovaisesti ihmisiin ja koen asian samoin kuin jotkin jo aiemmin kirjoittaneet, olisi kiusallista / hankalaa jos tutustuisi paremmin naapuriin, joka paljastuisi epämiellyttäväksi. Mietipä tilannetta, jossa naapuri-tuttavuus vaikka koittaisi tunkea kylään ja tuntisi niin hyvin "päivärutiinisi" esim. kotona olemiset että tilannetta olisi vaikea väistää olematta töykeä.

Onhan se mahdollista että lapsi (tai aikuinen) löytää sydänystävän naapurista (tai työpaikalta). Kokemuksen mukaan yhteisten asioiden hoitaminen on kuitenkin hankalaa jos ollaan liian läheisiä. Usein myös nämä ystäväksi pyrkivät haluavat hyötyä ystävyydestä, jopa taloudellisesti, tästä omakohtaista kokemusta. Mielelläni minä naapurille kahvit keitän ja juttelen niitä näitä mutta olen sitä mieltä että päätökset tehdään täysin asialinjalla ja säännöt ovat samat kaikille. En halua kuulla että jollakin on rahat loppu jos remontti tai muu maksetaan osakeperusteisesti tai yhdeksältä ei saa enää kastella kukkia kun Kaurapetteri pelkää kummituksia :D

Vierailija kirjoitti:

Olen hieman huvittuneesti tätä ihmetellyt, että miksi sitä niin pelätään olla ihmisten kanssa tekemisissä, jotka kuitenkin asuvat ihan pikku pierun etäisyydellä. Ollaan aika sulkeutunutta kansaa, ihan kuin jokaisella olis jotain luurankoja kaapissa jota hävetään, joita meillä onkin, koska olemme ihmisiä eikä mitään täydellisyyden ruumiillistumia. Emme vaa kehtaa avata itsejämme kanssaihmisille, kun niin häpeämme itseämme.

Miten niin pelätään? En pelkää yhtäkään naapureistani, mutta yksikään heistä ei ole mun mielestä niin kiinnostava ihmisenä, että haluaisin tutustua lähemmin. Ei meillä ole mitään yhteistä. Pihalla tervehdin ja vaihdan muutaman sanan, koska se kuuluu hyviin käytöstapoihin. Avaan oven mummoille, autan kauppakassin kantamisessa, juttelen joskus jostain taloyhtiöön liittyvästä asiasta, mutta en halua olla sen lähempää kaveria kenenkään tämän talon asukkaan kanssa.

Mitä ihmeen tekemistä tällä on pelon tai häpeän kanssa? Ei mua hävetä yhtään mikään. Mulla on oma elämä ja omat kaverit.

Tässä tämän viikon tyhmin aloitus. Tehnyt varmaan 14-vuotias. Hoh hoijaa..

Vierailija kirjoitti:

Tässä tämän viikon tyhmin aloitus. Tehnyt varmaan 14-vuotias. Hoh hoijaa..

Nyt joku paljasti itsestään paljon.

Olen väleissä, en naimisiin menossa naapurin kanssa. miksi pitäisi?

Kun ei vaan jaksa enempää ystävyyksiä, mitä jo on. Small talk- ihmissuhteilla on omassa elämässäni tärkeä rooli mm.työpaikalla, ja arvostan niitä kovasti. Samoin vastaavia naapurisuhteita. Syvällisemmät ystävyydet taas vievät liikaa voimia ja aikaa, joita ei kumpaakaan ole yhtään ylimääräistä.

Moni suomalainen kuuluu omaa tilaa tarvitsevaan ihmistyyppiin. Ymmärrän sitä ystävyysehdotuksesta ahdistunutta jumppakaveria, tosin käytöstavat olisivat pakottaneet itseni kyllä menemään ainakin joskus samaa matkaa. Tunne on sellainen, että oma vapaus on mennyttä. Kun sitä ei itse tarvitsisi yhtään enempää yhteistä aikaa ja jakamista toisen ihmisen kanssa, mutta kohteliaisuudesta suostuu. Siinä kohtaa toinen valitettavasti muuttuu taakaksi. Iän myötä on tullut onneksi sietokykyä asian suhteen. Ajastaan ja tilastaan ei ole niin itsekäs. Toisaalta rajansa osaa pitää paremmin kuin tarvis.

Luulen, että monellakin on jotain vastaavaa. Ja mitä se haittaa? Ei kaiken ihmissuhteilun tarvitse olla aina niin henkevää ja syvällistä ja ikuista ( ja raskasta). Kevyillä turvavälisuhteilla, etenkin naapuriin, jonka kanssa ei ole valittu asua ja mennä naimisiin, on mielestäni paikkansa elämässä, ja ne voivat olla hyödyllisiä, vapauttavia, jopa voimaannuttavia.

Meille kävi niin, että naapurin lapsi halusi liian innokkaasti tutustua meidän lapsiimme. Hän tuli meille milloin etu- ja takaovesta ja oli meillä tosi päällekäyvä, äänekäs ja riehakas, ryntäsi suljettuihin huoneisiin ja häiritsemään isompia teini-ikäisiä lapsiamme. Lapsemme olivat vain vaivautuneita tilanteesta.

Tilanne päättyi ikävästi ja vielä niin päin, että meidän lapset saivat vihaista palautetta heiltä. Nyt hädin tuskin moikkaamme. Yritin selvittää asiaa myöhemmin, mutta ei se auttanut. Välit siihen perheeseen ovat jääneet vaivautuneiksi. Olisin toivonut, että naapurin lapseen olisi jäänyt kaveruus, hän kuitenkin rauhoittui alkulevottomuuden jälkeen ja hän on pohjimmiltaan hyväntahtoinen. Se kaverustumisen halu meni hänellä vaan alussa ihan yli.

Samasta syystä kuin työkaveria on riskaabelia treffailla. Ihanaa jos toimii, mutta jos huomaakin että oli vikatikki, joutuu silti vähän väliä tahtomattaan kohtaamaan.

Ihan hyvä on tervehtiä ja jutellakin naapurien kanssa ja pihalla nimenomaan. Lähempi yht. pito kuten kyläilyt, voivat johtaa välirikkoon, jonka jälkeen naapurisopu on mennyt ja asuminen muuttuu hankalaksi.

Meille on naapureiden lapset tulleet kahdessakin eri asunnossa riehumaan, sotkemaan ja metelöimään. Ei minkäänlaisia käytöstapoja. Tästä on jäänyt traumat.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se jokaisen oma asia. Mua inhotti naapurimiehen puhe ,emännästä ja mun miestäni naapurin miehen jutut ,kalareissuista . Meidän ystävät ovat eri luokkaa. Johtuneeko siitä, että emme ole täältä pikkukylästä kotoisin

Mistä korvesta olet kotoisin? Missä kasvaa kaltaisiasi moukkia? Mielenkiinnosta kysyn, tiedän kiertää kotipaikkasi kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se jokaisen oma asia. Mua inhotti naapurimiehen puhe ,emännästä ja mun miestäni naapurin miehen jutut ,kalareissuista . Meidän ystävät ovat eri luokkaa. Johtuneeko siitä, että emme ole täältä pikkukylästä kotoisin

Mistä korvesta olet kotoisin? Missä kasvaa kaltaisiasi moukkia? Mielenkiinnosta kysyn, tiedän kiertää kotipaikkasi kaukaa.

Jep, tuosta tulee kyllä selväksi, kummat osapuolet ovat niitä juntteja.