Lue keskustelun säännöt.
Haluan erota, mies ei
21.06.2015 |
Miten te kerroitte lopullisesti päätöksestä? Erosta on puhuttu jo pitkään mutta aina vaan ajateltu että annetaan vielä suhteelle aikaa ja yritetään. Nyt en jaksa enää. Miten te muut pienten lasten vanhemmat, joilla siis se toinen osapuoli hyvä mies/nainen ja vanhempi, saitteko myös eron hoidettua kunnialla ja miten lasten tapaamisoikeudet on järjestyneet? En halua riistää lapsilta isää mutta onko viikko-viikkosysteemissä joku ikäraja? Nuorempi lapsista on 3.
Kommentit (91)
Minä lähdin eilen tällaisesta suhdekuviosta. Se ahdistus alkoi tuhota jo kaiken muunkin. En pystynyt keskittymään mihinkään saatika liikkumaan kunnolla koska oli sellaisessa painavassa ylivireystilassa enkä nukkunut häävisti.
Enää ei ole jalat sementissä, helppo hengittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein vika on epärealistisissa odotuksissa. Laitetaan oma onnellisuus toisen vastuulle tai ihannoidaan romanttista rakkautta. Rakkaus on tahdon asia. Ja parisuhde muuttuu monta kertaa vuosien varrella. Ei siitä tule mitään, jos ei osaa käsitellä omaa keskeneräisyyttä
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:27"] [quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:10"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:05"]PARITERAPIA. Me olimme miehen kanssa eron partaalla, mutta menimme pariterapiaan. Lapset ovat tosi vahingoittuvassa iässä 3 vuotiaina ja tosiaan on lapselle hirveetö olla erossa öitä vanhemmastaan. Olen kerran eronnut ja, kun näin miten se vaikutti nyt 8vuotiaaseen lapseeni, on mulla ikuisesti paha olla. Lapsemme oli 2,5v kun erosimme. Elämäni suurin virhe. Koska olen sitä mieltä, että vanhempien pitäisi luopua omadta itsekkyydestään ja osata elää suhteessa puolisonsa kanssa ja tarjota lapselle turvallinen koti. Lapsen tulee saada elää mlempien vanhempien kanssa. Rakastakaa puolisoanne, menkää terapiaan ja olkaa aikuisia ja oppikaa elämään. Nyt toisessa suhteessani oli siis ongelmia ja oltiin eron partaalla, mutta onneksi mentiin terapiaan. En halua enää koskaan etota, enkä rikkoa lapsilta kotia!! Tietysti on oikeitakin ongelmia miksi erota, ne ovat väkivalta ja päihderiippuvuudet. Muut syyt "kun ei oo enää kivaa" yms. johtuu vain ja ainoastaa ihmisten kusipäisyydestä ja itsekkyydestä. Ei ole mielestäni eron oikeita syitä ja ovat selvitettävissä, kun katsoo peiliin ja muuttaa itseään. Yleensä se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Jos on ihana ja kiva puolisoaan kohtaan, niin yleensä saa vadtakaikua. Eikä elämä aina ole mitään extremeä, kivaa ja suuria rakkauden tunteita. Ihmisen pitäisi löytää se onni itsestänsä ja tyytyväisyys. Puoliso tulee siihen vain lisäksi, mut onni lähtee itsestä. [/quote] No kyllä parisuhteessa molempien tulis voida olla onnellisia omana itsenään eikä totaalisesti muuttua. Jos tässä jatkaisin, saisin jatkossa mennä sitten soolona joka paikkaan kun mies ei halua. Ihan joka paikkaan. Enkä myöskään ole sellainen ihminen, joka kykenee harrastamaan seksiä sellaisen kanssa jota en rakasta tai jota halua yhtään. [/quote] Kannattaa silti mennä sinne pariterapiaan. Siellä kun on se ulkopuolinen, joka saattaa nähdä tilanteenne ihan eri tavoin, kun te kaksi. Mieskin voi siellä piristyä ja ymmärtää asioita, että miten tärkeää se on kumppanille, kun käydään paikoissa yhdessä.. Yritin siis vaan auttaa ja tuoda yo. näkökulmaa asiaan. Mun mielestä teidän eron syyt ( kun niitä lapsia kerran on) ei ole oikeat syyt erota, eikä ole sellaisia mitä ei voisi selvittää ja yrittää korjata. Ongelmat johtuu teidän itsekkyydestä... ja terapeutti kertoo sen teille kyllä. Kannattaa miettiä eroa tosi tarkkaan, koska se on lapsilta toisen vanhemman riistämistä. Eroaminen on sitäpaitsi mun silmissä melko suuri epäonnistuminen. En arvosta eronneita kyllä yhtään, jos ei ole kaikkeaan suhteen eteen tehnyt, eikä luopunut omasta itsekkyydestään lasten takia. [/quote] Tekstisi kertoo siitä, että asetut toisten ihmisten yläpuolelle. Luulet tietäväsi muiden elämästä ja parisuhteista enemmän kuin he itse. Hienoa. En silti pysty arvostamaan sinua. [/quote] Ap:n kertoman mukaan heillä on tylsää, hiljaista, ei puhuttavaa, eikä tehdä juttuja yhdessä. Suosittelin pariterapiaa, jotta saisi ulkopuolisen ihmisen näkökulmaa asioihin. Olen itse eronnut. Elämäni suurin virhe. Eromme johtui samoista asioista mitä ap on tuonut esiin. Syyt ovat mielestäni itsekkyyttä ja typeryyttä, lapsellista käytöstä. En arvosta em. syistä eronneita ihmisiä. En arvosta k nkään, kun silloin toumin vastaavasti, itsekkäästi ja erosin. Koen olevani epäonnistunut ihmisenä ja petin lapseni. Vieläkin 5 vuotta eron jälkeen sydäntäni raastaa lapseni sanat, joita hän mnulle vieläkin toistelee. " äiti, mulla on kokoajan kauhea ikävä teistä jompaa kumpaa. Isää, kun olen täällä ja sua kun olen isällä". Joten olen edelleen sitä mieltä, että menkää ihmiset pariterapiaan. Miettikää eroa lasten silmin. Ei se ero ole lapsille, niin yksinkertainen, kun aikuiset luulee. Eräs terapeutti sanoi, että lapsi voi kpkea vanhempien eron samoin, kuin vanhemma kuoleman, joten miettikää sitä. Eli itse eron kokeneena voin sanoa, että yrittäkää kaikkenne ennenkuin eroatte.
[/quote]
Minä minä minä. Kun alkaa kyllästyttää, niin pitää erota. Minä minä minä
Ja lopputulos on se että ihminen ei ole eron jälkeen yhtään onnellisempi, sille ei se ihmisen oma ongelma siinä erossa ratkennut.
[/quote]
Joillain ratkeaa. Pääsee eroon siitä kusipäästä. Kyllä mulla on vaan tämä yksi elämä, enkä ala sitä uhraamaan. Jos joka ikinen päivä miettii, että toivottavasti toi kumppani heittäis henkensä ja äkkiä, ei voi olla kovin hyvä tilanne. Kannattaa erota ja miettiä nimenomaan minä minä minä.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:15"]34 jatkaa vielä. .. onni ja tyytyväisyys lähtee siis itsestä. Ihmisen pitää oppia olemaan yksin, itsensä kanssa. Olla tyytyväinen itseensä ja rakastaa itseään. Pitää olla omia juttuja. Pitää viihtyä omassa seurassa. Ei onnea voi etsiä toisesta ihmisestä, eikä voi olettaa, että se toinen tekee onnelliseksi. Suhteen tarkoituksena on tuoda omaan onneen ja elämään jotain pikkusen lisää. Pitää oppia hyväksymään ja pitää oppia hyväksymään toisen huonot puolet. Jos etsii toisesta vaan hyvät puolet ja on itse aktiivinen ja hyvä toiselle, niin usein se palkitaan.
Pikkuasioista on turha riidellä ja arkiasioista. Tulisi olla oikeesti onnellinen esim. siitä, että on terve ja siitä, että on puoliso rinnalla ja terve. Ei tulisi tuhlata elämää riitelyyn yms. kun se ei ole itsestäänsrlvää, että se toinen on siinä rinnalla. Voi tulla vakava sairaus tai kuolema. Pitäisi osata olla kiitollinen puolisosta, perheestä, terveydestä ja elää sen mukaisesti kunnioittaa sitä ja ymmärtää, että se ei ole itsestäänselvyys.
[/quote]
Tämä on pitkän avioliiton salaisuus
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:10"]
Usein vika on epärealistisissa odotuksissa. Laitetaan oma onnellisuus toisen vastuulle tai ihannoidaan romanttista rakkautta. Rakkaus on tahdon asia. Ja parisuhde muuttuu monta kertaa vuosien varrella. Ei siitä tule mitään, jos ei osaa käsitellä omaa keskeneräisyyttä
[/quote] Mä rupesin todellakin pistämään omat toimeni ja onnellisuuteni vain itseni harteille ja vastuulle. Aloin pudottaa painoa, liikkua, otin omaa aikaa ja menin ja tulin niin kuin halusin. Yritin miestä aina houkutella mukaan tekemiseen, että osallistuisi liikkumiseen ja tehtäisiin yhdessä juttuja. Mutta ei niin ei. Hän puolestaan halusi murjottaa ja olla hiljaa ja hautautua kotiin. Olin valmis tutustumaan myös häntä kiinnostaviin juttuihin, jotka olivat oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Ehdotin monta kertaa, että keksi sinä tekemistä, kun ne mun ehdottamat lenkit, uimahallit, salillakäynti tai muu reippailu ei sovi. Ei käy siltikään mikään yhteinen tekeminen. Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että mies makaa vapaa-ajan kotona ja minä liikun ja urheilen. Vittuilee kyllä esimerkiksi painon pudotuksesta ja kunnon kohotuksesta jatkuvasti. En enää jaksa edes suuttua. Elämme kuin kämppikset, välillä voi mennä viikkojakin, että olemme vaihtaneet vain pari sanaa. Terapia on myös helpommin sanottu kuin tehty. Ei halua lähteä, eikä aikusta ihmistä voi pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:27"] [quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:10"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:05"]PARITERAPIA. Me olimme miehen kanssa eron partaalla, mutta menimme pariterapiaan. Lapset ovat tosi vahingoittuvassa iässä 3 vuotiaina ja tosiaan on lapselle hirveetö olla erossa öitä vanhemmastaan. Olen kerran eronnut ja, kun näin miten se vaikutti nyt 8vuotiaaseen lapseeni, on mulla ikuisesti paha olla. Lapsemme oli 2,5v kun erosimme. Elämäni suurin virhe. Koska olen sitä mieltä, että vanhempien pitäisi luopua omadta itsekkyydestään ja osata elää suhteessa puolisonsa kanssa ja tarjota lapselle turvallinen koti. Lapsen tulee saada elää mlempien vanhempien kanssa. Rakastakaa puolisoanne, menkää terapiaan ja olkaa aikuisia ja oppikaa elämään. Nyt toisessa suhteessani oli siis ongelmia ja oltiin eron partaalla, mutta onneksi mentiin terapiaan. En halua enää koskaan etota, enkä rikkoa lapsilta kotia!! Tietysti on oikeitakin ongelmia miksi erota, ne ovat väkivalta ja päihderiippuvuudet. Muut syyt "kun ei oo enää kivaa" yms. johtuu vain ja ainoastaa ihmisten kusipäisyydestä ja itsekkyydestä. Ei ole mielestäni eron oikeita syitä ja ovat selvitettävissä, kun katsoo peiliin ja muuttaa itseään. Yleensä se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Jos on ihana ja kiva puolisoaan kohtaan, niin yleensä saa vadtakaikua. Eikä elämä aina ole mitään extremeä, kivaa ja suuria rakkauden tunteita. Ihmisen pitäisi löytää se onni itsestänsä ja tyytyväisyys. Puoliso tulee siihen vain lisäksi, mut onni lähtee itsestä. [/quote] No kyllä parisuhteessa molempien tulis voida olla onnellisia omana itsenään eikä totaalisesti muuttua. Jos tässä jatkaisin, saisin jatkossa mennä sitten soolona joka paikkaan kun mies ei halua. Ihan joka paikkaan. Enkä myöskään ole sellainen ihminen, joka kykenee harrastamaan seksiä sellaisen kanssa jota en rakasta tai jota halua yhtään. [/quote] Kannattaa silti mennä sinne pariterapiaan. Siellä kun on se ulkopuolinen, joka saattaa nähdä tilanteenne ihan eri tavoin, kun te kaksi. Mieskin voi siellä piristyä ja ymmärtää asioita, että miten tärkeää se on kumppanille, kun käydään paikoissa yhdessä.. Yritin siis vaan auttaa ja tuoda yo. näkökulmaa asiaan. Mun mielestä teidän eron syyt ( kun niitä lapsia kerran on) ei ole oikeat syyt erota, eikä ole sellaisia mitä ei voisi selvittää ja yrittää korjata. Ongelmat johtuu teidän itsekkyydestä... ja terapeutti kertoo sen teille kyllä. Kannattaa miettiä eroa tosi tarkkaan, koska se on lapsilta toisen vanhemman riistämistä. Eroaminen on sitäpaitsi mun silmissä melko suuri epäonnistuminen. En arvosta eronneita kyllä yhtään, jos ei ole kaikkeaan suhteen eteen tehnyt, eikä luopunut omasta itsekkyydestään lasten takia. [/quote] Tekstisi kertoo siitä, että asetut toisten ihmisten yläpuolelle. Luulet tietäväsi muiden elämästä ja parisuhteista enemmän kuin he itse. Hienoa. En silti pysty arvostamaan sinua. [/quote] Ap:n kertoman mukaan heillä on tylsää, hiljaista, ei puhuttavaa, eikä tehdä juttuja yhdessä. Suosittelin pariterapiaa, jotta saisi ulkopuolisen ihmisen näkökulmaa asioihin. Olen itse eronnut. Elämäni suurin virhe. Eromme johtui samoista asioista mitä ap on tuonut esiin. Syyt ovat mielestäni itsekkyyttä ja typeryyttä, lapsellista käytöstä. En arvosta em. syistä eronneita ihmisiä. En arvosta k nkään, kun silloin toumin vastaavasti, itsekkäästi ja erosin. Koen olevani epäonnistunut ihmisenä ja petin lapseni. Vieläkin 5 vuotta eron jälkeen sydäntäni raastaa lapseni sanat, joita hän mnulle vieläkin toistelee. " äiti, mulla on kokoajan kauhea ikävä teistä jompaa kumpaa. Isää, kun olen täällä ja sua kun olen isällä". Joten olen edelleen sitä mieltä, että menkää ihmiset pariterapiaan. Miettikää eroa lasten silmin. Ei se ero ole lapsille, niin yksinkertainen, kun aikuiset luulee. Eräs terapeutti sanoi, että lapsi voi kpkea vanhempien eron samoin, kuin vanhemma kuoleman, joten miettikää sitä. Eli itse eron kokeneena voin sanoa, että yrittäkää kaikkenne ennenkuin eroatte.
[/quote]
Minä minä minä. Kun alkaa kyllästyttää, niin pitää erota. Minä minä minä
Ja lopputulos on se että ihminen ei ole eron jälkeen yhtään onnellisempi, sille ei se ihmisen oma ongelma siinä erossa ratkennut.
[/quote]
Joillain ratkeaa. Pääsee eroon siitä kusipäästä. Kyllä mulla on vaan tämä yksi elämä, enkä ala sitä uhraamaan. Jos joka ikinen päivä miettii, että toivottavasti toi kumppani heittäis henkensä ja äkkiä, ei voi olla kovin hyvä tilanne. Kannattaa erota ja miettiä nimenomaan minä minä minä.
[/quote]
Alapeukuttajan mielestä vissiin kannattaa jatkaa tuossa tilanteessa. Ei hyvää päivää, mitä masokisteja. Kärsi, kärsi...
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:17"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:10"]
Usein vika on epärealistisissa odotuksissa. Laitetaan oma onnellisuus toisen vastuulle tai ihannoidaan romanttista rakkautta. Rakkaus on tahdon asia. Ja parisuhde muuttuu monta kertaa vuosien varrella. Ei siitä tule mitään, jos ei osaa käsitellä omaa keskeneräisyyttä
[/quote] Mä rupesin todellakin pistämään omat toimeni ja onnellisuuteni vain itseni harteille ja vastuulle. Aloin pudottaa painoa, liikkua, otin omaa aikaa ja menin ja tulin niin kuin halusin. Yritin miestä aina houkutella mukaan tekemiseen, että osallistuisi liikkumiseen ja tehtäisiin yhdessä juttuja. Mutta ei niin ei. Hän puolestaan halusi murjottaa ja olla hiljaa ja hautautua kotiin. Olin valmis tutustumaan myös häntä kiinnostaviin juttuihin, jotka olivat oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Ehdotin monta kertaa, että keksi sinä tekemistä, kun ne mun ehdottamat lenkit, uimahallit, salillakäynti tai muu reippailu ei sovi. Ei käy siltikään mikään yhteinen tekeminen. Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että mies makaa vapaa-ajan kotona ja minä liikun ja urheilen. Vittuilee kyllä esimerkiksi painon pudotuksesta ja kunnon kohotuksesta jatkuvasti. En enää jaksa edes suuttua. Elämme kuin kämppikset, välillä voi mennä viikkojakin, että olemme vaihtaneet vain pari sanaa. Terapia on myös helpommin sanottu kuin tehty. Ei halua lähteä, eikä aikusta ihmistä voi pakottaa.
[/quote]
Taidat tietää jo itsekin sen, ettet jaksa yksin kantaa vastuuta parisuhteesta ja sen hyvinvoinnista. Jos ei toisella kiinnosta hoitaa sitä eikä erotakaan niin tietysti sinulla on myös oikeus päättää parisuhde ihan itse. Eroa ja rakenna omannäköisesi elämä. Lapsetkin ovat onnellisempia silloin, väittäisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:36"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:27"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:10"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:05"]PARITERAPIA. Me olimme miehen kanssa eron partaalla, mutta menimme pariterapiaan. Lapset ovat tosi vahingoittuvassa iässä 3 vuotiaina ja tosiaan on lapselle hirveetö olla erossa öitä vanhemmastaan. Olen kerran eronnut ja, kun näin miten se vaikutti nyt 8vuotiaaseen lapseeni, on mulla ikuisesti paha olla. Lapsemme oli 2,5v kun erosimme. Elämäni suurin virhe. Koska olen sitä mieltä, että vanhempien pitäisi luopua omadta itsekkyydestään ja osata elää suhteessa puolisonsa kanssa ja tarjota lapselle turvallinen koti. Lapsen tulee saada elää mlempien vanhempien kanssa. Rakastakaa puolisoanne, menkää terapiaan ja olkaa aikuisia ja oppikaa elämään. Nyt toisessa suhteessani oli siis ongelmia ja oltiin eron partaalla, mutta onneksi mentiin terapiaan. En halua enää koskaan etota, enkä rikkoa lapsilta kotia!! Tietysti on oikeitakin ongelmia miksi erota, ne ovat väkivalta ja päihderiippuvuudet. Muut syyt "kun ei oo enää kivaa" yms. johtuu vain ja ainoastaa ihmisten kusipäisyydestä ja itsekkyydestä. Ei ole mielestäni eron oikeita syitä ja ovat selvitettävissä, kun katsoo peiliin ja muuttaa itseään. Yleensä se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Jos on ihana ja kiva puolisoaan kohtaan, niin yleensä saa vadtakaikua. Eikä elämä aina ole mitään extremeä, kivaa ja suuria rakkauden tunteita. Ihmisen pitäisi löytää se onni itsestänsä ja tyytyväisyys. Puoliso tulee siihen vain lisäksi, mut onni lähtee itsestä. [/quote] No kyllä parisuhteessa molempien tulis voida olla onnellisia omana itsenään eikä totaalisesti muuttua. Jos tässä jatkaisin, saisin jatkossa mennä sitten soolona joka paikkaan kun mies ei halua. Ihan joka paikkaan. Enkä myöskään ole sellainen ihminen, joka kykenee harrastamaan seksiä sellaisen kanssa jota en rakasta tai jota halua yhtään. [/quote] Kannattaa silti mennä sinne pariterapiaan. Siellä kun on se ulkopuolinen, joka saattaa nähdä tilanteenne ihan eri tavoin, kun te kaksi. Mieskin voi siellä piristyä ja ymmärtää asioita, että miten tärkeää se on kumppanille, kun käydään paikoissa yhdessä.. Yritin siis vaan auttaa ja tuoda yo. näkökulmaa asiaan. Mun mielestä teidän eron syyt ( kun niitä lapsia kerran on) ei ole oikeat syyt erota, eikä ole sellaisia mitä ei voisi selvittää ja yrittää korjata. Ongelmat johtuu teidän itsekkyydestä... ja terapeutti kertoo sen teille kyllä. Kannattaa miettiä eroa tosi tarkkaan, koska se on lapsilta toisen vanhemman riistämistä. Eroaminen on sitäpaitsi mun silmissä melko suuri epäonnistuminen. En arvosta eronneita kyllä yhtään, jos ei ole kaikkeaan suhteen eteen tehnyt, eikä luopunut omasta itsekkyydestään lasten takia. [/quote] Eli kun mies ei hakkaa tai juo niin ei ole oikeita syitä erota? Pelkkä armoton tylsyys ja hiljaisuus ei riitä eikä se, että toisen kosketus inhottaa?
[/quote]
Miten se yllättäen on ruvennut inhoittamaan?
[/quote]
Ei kukaan mene yksiin sellaisen ihmisen kanssa joka inhottaa. Tuo "inho" on vain kehitelty syy erolle. Todellinen syy on niin naurettava ja lapsellinen että sitä ei voi sanoa ääneen, vaan pitää keksiä jotain muuta.
[/quote]Onpas taas kaikkitietävää sakkia. Kyllä vain voi joku ihminen ruveta inhottamaan vuosien jälkeen. Itselleni miehestä paljastui myöhemmin sellaisia puolia, jotka saivat minut inhoamaan häntä. Kännissä kun tulee esiin kaikenlaista. Jos sinun miehesi puhuisi sinusta kännissä äärettömän rumasti ja ihan sairaita juttuja, eikö sinua alkaisi inhottamaan. (No oikeastaan tiedän vastauksen tähän: "minä tunnen mieheni, en olisi ikinä mennyt yhteen sellaisen miehen kanssa, joka tekisi jotain inhottavaa")
Useimmiten se, joka haluaa jatkaa suhteessa, jossa ei ole hyvä olla kummallakaan, on se, joka ei viitsi tehdä mitään. Parempi hautua siinä sohvassa, kun repäistä itsensä irti. Miehesi on näennäisesti tyytyväinen siihen paikkaansa, koska ei viitsi tehdä mitään suhteenne parantamiseksi. Jos hän ottaa esille lasten tapaamiset ja sen, kuinka ero lapsia haittaa, ei kyse ole oikeastaan siitä. Hän tajuaa, miten hänen elämänsä hankaloituu eron myötä, kun joutuu hankkimaan uuden asunnon, muuttamaan, tekemään kaiken lasten hyväksi tapaamiskerroillaan. En usko, että miehesi suostuisi viikkoviikkosysteemiin, vaan valitsee viikonloput ihan sen takia, että hänelle on liikaa vaivaa ottaa lapset luokseen koko viikoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajalla on pienet lapset. Nuorin alle 3-vuotias. Hänellä on hyvä ja osallistuva mies. Mutta huuma on hävinnyt. Ei ole enää kivaa. Ja nyt siis on aika erota.
Jos tästä syystä erottaisiin, niin ei olisi yhtään pitkää avioliittoa. Onneksi se tiilanne muuttuu samallakun pikkulapsiajan paineet helpottaa. Puolisot muuttuu myös monta kertaa. Pääasia, että ollaan sitouduttu, siedetään paineita ja halutaa rakastaa toisiaan. Silloin se rakastumisen tunnekin nousee aina uudelleen. Olen alkanut teinien äitinä miettimään kuinka lyhyt aika se on lopultakin, kun lapset on pieniä. Tai edes asuu meidän kanssa. Tässä on piakkoin edessä toisenlaiset ajat, toivottavasti osaamme elää ihan kahdestaankin. Olen koittanut antaa lapsille turvallisen elämän. Asuttu samassa talossa, mietitty asiat lasten kannalta. Eroakin on joskus mietitty. Mutta onneksi kasvoin sen yli. Ja opin sietämään sitä tylsääkin perhe-elä,mää. Nyt koen jo aikeutta, kun se on mennyt. Samalla olen kehittänyt itseäni, tehnyt asioita itseni vuoksi. Samaa on tehnyt mieheni. Ollaan yhdessä, muttei toisen varassa
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:35"]
Aloittajalla on pienet lapset. Nuorin alle 3-vuotias. Hänellä on hyvä ja osallistuva mies. Mutta huuma on hävinnyt. Ei ole enää kivaa. Ja nyt siis on aika erota.
Jos tästä syystä erottaisiin, niin ei olisi yhtään pitkää avioliittoa. Onneksi se tiilanne muuttuu samallakun pikkulapsiajan paineet helpottaa. Puolisot muuttuu myös monta kertaa. Pääasia, että ollaan sitouduttu, siedetään paineita ja halutaa rakastaa toisiaan. Silloin se rakastumisen tunnekin nousee aina uudelleen. Olen alkanut teinien äitinä miettimään kuinka lyhyt aika se on lopultakin, kun lapset on pieniä. Tai edes asuu meidän kanssa. Tässä on piakkoin edessä toisenlaiset ajat, toivottavasti osaamme elää ihan kahdestaankin. Olen koittanut antaa lapsille turvallisen elämän. Asuttu samassa talossa, mietitty asiat lasten kannalta. Eroakin on joskus mietitty. Mutta onneksi kasvoin sen yli. Ja opin sietämään sitä tylsääkin perhe-elä,mää. Nyt koen jo aikeutta, kun se on mennyt. Samalla olen kehittänyt itseäni, tehnyt asioita itseni vuoksi. Samaa on tehnyt mieheni. Ollaan yhdessä, muttei toisen varassa
[/quote]
Mutta voiko sitä inhontunnetta poistaa? En ole ap, mutta ymmärrän tuon inhon josta hän avautuu. Mun mies ei käyttänyt alkoholia ollenkaan suhteen alkaessa ja useampi vuosi meni ilman. Jossain vaiheessa höllensi otetta sen suhteen ja jo muutaman oluen jälkeen alkoi puhua todella oksettavia asioita ja koki oikeudekseen koskea minua juuri niinkuin tahtoi, koska "ollanhan parisuhteessa, olet mun oma". Se inho syntyi siitä ja sitä ei pelastettu. En halunnut häntä enää ja loppua kohden se tunne muuttui kuvotukseksi. Lopetin suhteen ennenkuin saan jonkun päähänpiston pettää. Se inho on tunteena niin jättimäinen vuori, että sitä on hankala siirtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:35"]
...Ollaan yhdessä, muttei toisen varassa
[/quote]
Toisissa avioliitoissa tuota ei tapahdu. On vain yksinäisyyttä pelkäävä puoliso, joka ei ymmärrä ideaa yhteen hiileen puhaltamisesta. Vaikka itsekin olin pitkässä liitossa, niin olin siinä yksin. Kun yritin nähdä hyvää puolisoa toisessa, joka ei nähnyt kuin omat tarpeensa, petyin ja aloin kehittämään itseäni. Vuosia kivirekeä raahanneena päätin, että lasten on parempi olla sellaisen vanhemman kanssa, joka on läsnä kuin kahden vanhemman perheessä, jossa riidellään siksi, että toinen vanhemmista ei perhe-elämää halua.
Miksi täällä aletaan jankkaamaan, että samat ongelmat jatkuvat muissakin suhteissa jne.?
Jos on alunperin on valinnut vääränlaisen ihmisen, niin minkäs sille voi, ei itseään tai toista voi toisenlaiseksi muuttaa. Ei kaikki ihmiset sovi keskenään yhteen. Eikä pikkulapsiarki ole mikään toimeentulemattomuuden selitys, vaikka parisuhde ei silloin helpoimmilla olekaan.
Se on taas asia erikseen, miksi piti tehdä lapsia niin erilaisen ja vääränlaisen ihmisen kanssa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:17"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:10"]
Usein vika on epärealistisissa odotuksissa. Laitetaan oma onnellisuus toisen vastuulle tai ihannoidaan romanttista rakkautta. Rakkaus on tahdon asia. Ja parisuhde muuttuu monta kertaa vuosien varrella. Ei siitä tule mitään, jos ei osaa käsitellä omaa keskeneräisyyttä
[/quote] Mä rupesin todellakin pistämään omat toimeni ja onnellisuuteni vain itseni harteille ja vastuulle. Aloin pudottaa painoa, liikkua, otin omaa aikaa ja menin ja tulin niin kuin halusin. Yritin miestä aina houkutella mukaan tekemiseen, että osallistuisi liikkumiseen ja tehtäisiin yhdessä juttuja. Mutta ei niin ei. Hän puolestaan halusi murjottaa ja olla hiljaa ja hautautua kotiin. Olin valmis tutustumaan myös häntä kiinnostaviin juttuihin, jotka olivat oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Ehdotin monta kertaa, että keksi sinä tekemistä, kun ne mun ehdottamat lenkit, uimahallit, salillakäynti tai muu reippailu ei sovi. Ei käy siltikään mikään yhteinen tekeminen. Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että mies makaa vapaa-ajan kotona ja minä liikun ja urheilen. Vittuilee kyllä esimerkiksi painon pudotuksesta ja kunnon kohotuksesta jatkuvasti. En enää jaksa edes suuttua. Elämme kuin kämppikset, välillä voi mennä viikkojakin, että olemme vaihtaneet vain pari sanaa. Terapia on myös helpommin sanottu kuin tehty. Ei halua lähteä, eikä aikusta ihmistä voi pakottaa.
[/quote]
Taidat tietää jo itsekin sen, ettet jaksa yksin kantaa vastuuta parisuhteesta ja sen hyvinvoinnista. Jos ei toisella kiinnosta hoitaa sitä eikä erotakaan niin tietysti sinulla on myös oikeus päättää parisuhde ihan itse. Eroa ja rakenna omannäköisesi elämä. Lapsetkin ovat onnellisempia silloin, väittäisin.
[/quote] Ei meilla ole lapsia. Onneksi. Ja totta, en aio yksin kantaa vastuuta parisuhteesta. Eikä kenenkään pitäisi. Varmasti kaikki liitot kokevat joskus näivettymistä tai kyllästymistä, mutta tilanne saadaan yleensä korjattua, jos ihmiset eivät kyllästy toisiinsa samanaikaisesti. Edes toiselta löytyy sitä halua jatkaa tai katsoa, mitä tapahtuu pahemman vaiheen jälkeen. Meillä ei näytä enää olevan sitä yhteistä tahtoa. Toisaalta kumpikaan ei vielä ole laittanut eroakaan vireille, että katsellaan vielä jonkin aikaa mitä tapahtuu.
Täällä on monella hirveän mustavalkoiset mielipiteet. Johtunee varmaankin siitä, että ette voi tietää millaista on olla suhteessa ihmiseen joka esim. käyttää koko ajan henkistä väkivaltaa.
Itse hain eroa kuukausi sitten vaikka meillä on myös pieni lapsi. Uskon kuitenkin, että lapsella on 100 kertaa parempi asua kahdessa kodissa kuin että asuisimme kaikki yhdessä. Meillä on jatkuvaa riitelyä, kaikki tekemäni asiat ovat miehen mielestä vääriä, mies on täysin ehdoton omien mielipiteiden kanssa, meillä ei ole läheisyyttä, ei hauskoja hetkiä - vain negatiivinen ilmapiiri. Onko se sitten lapselle hyväksi? Voiko lapsesta kasvaa normaali tasapainoinen lapsi ja aikuinen, jos kotona malli on tuota tasoa.
Ette taida ymmärtää, että on olemassa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei vaan pysty tekemään kompromisseja ja leikkimään onnellista perhettä. Jotkut ovat vain luonnostaan hyvin ilkeitä/pahansuopia/kostonhimoisia ym. ihmisiä ja tällaisissa tapauksissa ero on ainut ratkaisu. Älkää syyllistäkö ja tuomitko, ennen kuin olette itse olleet samassa tilanteessa.
Enkä nyt jaksaisi kuulla "mitäs menit sellaisen ihmisen kanssa naimisiin - oma vika - kärsi" -juttuja. Kaikki tekevät virheitä. Olin silloin sokea ja uskoin asioiden muuttuvan. Nyt olen saanut elämäniloni takaisin, sillä tiedän, että tämä on pian ohi ja voin jatkaa elämääni.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 19:16"]Ap, suosittelen pariterapiaa ennen kuin teette lopullisen ratkaisun.
Me aloitimme terapian tilanteessa, jossa kummankin mielipide alkoi kallistua sille kannalle että me emme kerta kaikkiaan vain sovi yhteen, ja suhdetta ei siis kannata yrittää tekohengittää. Nyt on kaksi käyntiä takana, eli terapian aloituksesta alle kuukausi, ja joka viikonloppu on ollut aina vain mukavampaa yhdessä. Tänä viikonloppuna oli jo ihan huiman ihanaa seksiäkin (vaikka seksistä ei ole siellä terapiassa edes vielä puhuttu).
Kumppanin vaihtaminen ei aina ole mikään ratkaisu parisuhdeongelmiin. Hyvin monella tulee jokaisessa vakavassa suhteessaan ne samat ongelmat vastaan, koska osittain niitä aiheuttaa myös oma käytös ja tapa olla suhteessa. Silloin on aivan sama, kuinka täydellisen kumppanin vierelleen löytää, kun itseään ei voi vaihtaa toiseksi. Voi ainoastaan opetella ymmärtämään noita mekanismeja, ja pyrkiä sellaiseen asteittaiseen muutokseen, joka on itselle realistista toteuttaa.
[/quote]
Mietitty on, mutta mitä terapia auttaa jos en mieheni kanssa jaksa enää olla? Suurin ongelma ihan eri halut, toinen viihtyy maalla ja toinen kaupungissa, toinen rakastaa rauhaa ja toinen hälinää, toinen puhuu ja toinen on hiljaa, puhuu kysyttäessä. En vaan jaksa, ei hän muutu, enkä halua kokoaikaa nyhtää sanoja miehestä, en vaan halua. Äitinsä on samanlainen tuppisuu, olisi pitänyt hälykellojen soida kun hänet tapasin mutta kun alkuun mies vaikutti ihanalta.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:49"]
Miksi täällä aletaan jankkaamaan, että samat ongelmat jatkuvat muissakin suhteissa jne.? Jos on alunperin on valinnut vääränlaisen ihmisen, niin minkäs sille voi, ei itseään tai toista voi toisenlaiseksi muuttaa. Ei kaikki ihmiset sovi keskenään yhteen. Eikä pikkulapsiarki ole mikään toimeentulemattomuuden selitys, vaikka parisuhde ei silloin helpoimmilla olekaan. Se on taas asia erikseen, miksi piti tehdä lapsia niin erilaisen ja vääränlaisen ihmisen kanssa..
[/quote]
Koska rakkaus on tahdon asia
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 19:16"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:54"]Miksi haluat erota hyvästä miehestä ja isästä etenkin kun on lapsia? [/quote] Koska meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset. Kahdestaan kun ollaan, katellaan telkkua eikä edes puhuta kun ei ole asiaa. Ollaan kuin vieraita toisillemme ja on ahdistanut (varmasti miestäkin) jo parin vuoden ajan. Seksielämä kuoli vuosi sitten, eikä sitä aiemminkaan juuri ollut. Ahdistus on suuri, jos jatkan niin joko sorrun pettämään (mitä en hyväksy) tai masennun.
[/quote] Millä keinoin olette koettaneet muuttaa tätä tilannetta paremmaksi?
[/quote]
Olen etsinyt ja löytänytkin jo rakastajan itselleni, se helpottaa seksinpuutteessa. Tällöin arkikin sujuu hiukan paremmin muutaman viikon aina senjälkeen kun pöllytämme lakanoita rakastajani kanssa ;) . Tosin tämäkäään ei kai lopullisesti ratkaise ongelmiamme mutta auttaa eteenpäin.
[/quote]
Samst on lääkkeet tällä siskolla.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 11:03"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:49"]
Miksi täällä aletaan jankkaamaan, että samat ongelmat jatkuvat muissakin suhteissa jne.? Jos on alunperin on valinnut vääränlaisen ihmisen, niin minkäs sille voi, ei itseään tai toista voi toisenlaiseksi muuttaa. Ei kaikki ihmiset sovi keskenään yhteen. Eikä pikkulapsiarki ole mikään toimeentulemattomuuden selitys, vaikka parisuhde ei silloin helpoimmilla olekaan. Se on taas asia erikseen, miksi piti tehdä lapsia niin erilaisen ja vääränlaisen ihmisen kanssa..
[/quote]
Koska rakkaus on tahdon asia
[/quote]
Mutta se ei yksistään riitä.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:22"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:36"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:27"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:10"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 22:05"]PARITERAPIA. Me olimme miehen kanssa eron partaalla, mutta menimme pariterapiaan. Lapset ovat tosi vahingoittuvassa iässä 3 vuotiaina ja tosiaan on lapselle hirveetö olla erossa öitä vanhemmastaan. Olen kerran eronnut ja, kun näin miten se vaikutti nyt 8vuotiaaseen lapseeni, on mulla ikuisesti paha olla. Lapsemme oli 2,5v kun erosimme. Elämäni suurin virhe. Koska olen sitä mieltä, että vanhempien pitäisi luopua omadta itsekkyydestään ja osata elää suhteessa puolisonsa kanssa ja tarjota lapselle turvallinen koti. Lapsen tulee saada elää mlempien vanhempien kanssa. Rakastakaa puolisoanne, menkää terapiaan ja olkaa aikuisia ja oppikaa elämään. Nyt toisessa suhteessani oli siis ongelmia ja oltiin eron partaalla, mutta onneksi mentiin terapiaan. En halua enää koskaan etota, enkä rikkoa lapsilta kotia!! Tietysti on oikeitakin ongelmia miksi erota, ne ovat väkivalta ja päihderiippuvuudet. Muut syyt "kun ei oo enää kivaa" yms. johtuu vain ja ainoastaa ihmisten kusipäisyydestä ja itsekkyydestä. Ei ole mielestäni eron oikeita syitä ja ovat selvitettävissä, kun katsoo peiliin ja muuttaa itseään. Yleensä se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Jos on ihana ja kiva puolisoaan kohtaan, niin yleensä saa vadtakaikua. Eikä elämä aina ole mitään extremeä, kivaa ja suuria rakkauden tunteita. Ihmisen pitäisi löytää se onni itsestänsä ja tyytyväisyys. Puoliso tulee siihen vain lisäksi, mut onni lähtee itsestä. [/quote] No kyllä parisuhteessa molempien tulis voida olla onnellisia omana itsenään eikä totaalisesti muuttua. Jos tässä jatkaisin, saisin jatkossa mennä sitten soolona joka paikkaan kun mies ei halua. Ihan joka paikkaan. Enkä myöskään ole sellainen ihminen, joka kykenee harrastamaan seksiä sellaisen kanssa jota en rakasta tai jota halua yhtään. [/quote] Kannattaa silti mennä sinne pariterapiaan. Siellä kun on se ulkopuolinen, joka saattaa nähdä tilanteenne ihan eri tavoin, kun te kaksi. Mieskin voi siellä piristyä ja ymmärtää asioita, että miten tärkeää se on kumppanille, kun käydään paikoissa yhdessä.. Yritin siis vaan auttaa ja tuoda yo. näkökulmaa asiaan. Mun mielestä teidän eron syyt ( kun niitä lapsia kerran on) ei ole oikeat syyt erota, eikä ole sellaisia mitä ei voisi selvittää ja yrittää korjata. Ongelmat johtuu teidän itsekkyydestä... ja terapeutti kertoo sen teille kyllä. Kannattaa miettiä eroa tosi tarkkaan, koska se on lapsilta toisen vanhemman riistämistä. Eroaminen on sitäpaitsi mun silmissä melko suuri epäonnistuminen. En arvosta eronneita kyllä yhtään, jos ei ole kaikkeaan suhteen eteen tehnyt, eikä luopunut omasta itsekkyydestään lasten takia. [/quote] Eli kun mies ei hakkaa tai juo niin ei ole oikeita syitä erota? Pelkkä armoton tylsyys ja hiljaisuus ei riitä eikä se, että toisen kosketus inhottaa?
[/quote]
Miten se yllättäen on ruvennut inhoittamaan?
[/quote]
Ei kukaan mene yksiin sellaisen ihmisen kanssa joka inhottaa. Tuo "inho" on vain kehitelty syy erolle. Todellinen syy on niin naurettava ja lapsellinen että sitä ei voi sanoa ääneen, vaan pitää keksiä jotain muuta.
[/quote]
No kun tunteet kuolee niin kyllä mua ainakin alkaa inhottaa toisen kosketus. Kun päivä menee toiselle tiuskien niin miten ihmeessä joku kykenee vielä illalla sänkypuuhiin? Eikö teillä ole yhtään omaa tahtoa? Ettekö te ole yhtään kiinnostuneita omasta henkisestä hyvinvoinnista?