Surullisia kohtaloita

Yläasteen opettajanme kertoi meille avoimesti, kun he yrittivät saada lasta. Lasta ei kuitenkaan kuulunut kahteen vuoteen, kunnes eräänä tammikuun kylmänä aamuna saatiin tieto, että on jäämässä äityslomalle kevätlukukauden jälkeen. Me luokan kanssa askartelimme ison onnittelukortin, jossa oli paljon oppilaiden onnentoivotuksia ja piirrustuksia. Keräsimme rahaakin salaa keskenämme ja ostimme kimpassa muutaman vaatteen vauvalle. Vauva syntyi kuolleena viikkoa ennen laskettua aikaa :( terveisiä Saloon, jos joku luokkakaveri muistaa <3

Isoäitini joutui hautaamaan kaikki kolme lastaan (kyllä, yksi heistä oli isäni), miehensä, vanhempansa, 2 veljeään ja 3 sisarustensa lasta. Menetykset tapahtuivat hyvin lyhyen ajan sisällä ja voitte kuvitella, kuinka raskasta hänellä (toki meillä muillakin) oli. Lopulta kai suru kävi liian raskaaksi taakaksi kantaa, sillä saatoimme isoäitimme viimeiselle matkalleen vain vähän "kuolemienketjun" jälkeen. 

Vieläkin tuntuu vaikealta ymmärtää, miten yhtä perhettä/sukua voidaan koetella näin rankalla kädellä :(

Vanhempikantainen (arvoiltaan) pariskunta yritti poikaa. Saivat 8 lasta, joista porukan ainoa tyttö selvisi hengissä. Jokainen poika menehtyi alle 6kk iässä. Perinnöllinen sydänsairaus. Lähellä olevalta hautausmaalta löytyy hautakivi, jonka alla pojat ja isä on (isä ei kestänyt, tappoi itsensä).

Toinen: Musiikkia rakastava, ja hyvin lahjakas soittaja, oli saanut isän, joka halusi että poika lopettaa "pelleilyn", ja menee armeijaan eikä sivariin (poika oli pasifisti, muttei halunnut olla totaalikieltäytyjä). Ottivat yhteen joka päivä, joskus meni isän puolelta fyysiseksi (äiti menehtyi aikaisemmin, en tiedä mihin, joten ei olisi voinut auttaa lastaan), lopulta naapurit kutsui poliisin katkaisemaan riidan, isä vietiin putkaan yöksi, löysi poikansa aamulla kuolleena kotoa. Poika oli 16.

Kolmas: Kolmikymppinen pariskunta, yksi n. 3v lapsi ja sylivauva. Isä kuolee äkillisesti aortan repeämään. Nuorempi ei isää muista, vanhempi muistaa. Leski joutui surunsa keskellä hoivaamaan kahta noin pientä. Onneksi suku auttoi.

Neljäs: (uutisoitu, mukana koska yksi kuolleista oli leikkikaverini) Isä surmasi lapsensa, yritti surmata äidin, epäonnistui. Surmasi itsensä. Talo poltettiin miehen suvun toimesta (ei toki virallisesti selvitetty, mutta kylillä kaikki tietää). Lapsilla yhteinen hautakivi (aina paljon leluja ja kukkia), isän hauta vieressä, mutta erikseen (tuija välissä, seurakunta hoitaa).

Viides: Koulukaverini ja hänen perheensä sai kyllä paljon kannettavakseen. Riitaisa avioero, talo paloi, vaikka oli jälkisammutettu edellinen, oli jäänyt johonkin kytemään. Koulukaveri ampui itsensä, tytär on narkkari, jolta lapset otettu huostaan.

Melko kevyitä on oman elämän murheet näitä tarinoita lukiessa :'/

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 12:47"]Isäni sisko ja siskon mies kuolivat kolarissa, heiltä jäi kaksi tyttöä, silloin olivat 3-ja 5-vuotiaat, nykyään seilaavat lastenkodista toiseen :( molemmilla jo rikosrekisterit. Kolarista siis 17 vuotta alkaa.
[/quote]

Ei kai tuon ikäiset nyt missään lastenkodissa enää ole. Täysi-ikäiset

Vuosia sitten erään työkaverini mies ilmoitti olevansa homo, jätti perheensä eikä hänestä ole sen koommin juuri kuultu. Työkaverini oli pitkään tuon jälkeen ihan maassa ja yksinään pienten lasten kanssa, mutta selvisi lopulta. Nyt pari vuotta sitten hänen vanhempi lapsensa vielä kuoli tapaturmaisesti. Se ihminen ei kyllä olisi tarvinnut enää yhtäkään vastoinkäymistä elämäänsä.

Isä kuoli, äiti kuoli sisko tuli hulluks.... siis miksi haluutte mässäillä ja lukea näitä "surullisia kohtaloita"? Saatteko jotain kiksejä niistä? Eli hui kauheeta mitä jollekulle on sattunut, onneksi ei meille!

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 16:18"]

..miksi haluutte mässäillä ja lukea näitä "surullisia kohtaloita"? Saatteko jotain kiksejä niistä? Eli hui kauheeta mitä jollekulle on sattunut, onneksi ei meille!

[/quote]

Laittaa suhteellisuuksiin omat 'ongelmat'.

Tuttavaperheen pieni, vielä taaperoikäinen lapsi kuoli leikkiessään talon olohuoneessa. Oli kai jotenkin kiivennyt lasipöydän päälle, joka sitten oli hajonnut ja sirpale oli viiltänyt pojan kaulan auki. Äitini onkin ilmoittanut, että vanhempieni asunnossa oleva heiveröinen lasipöytä annetaan ehdottomasti pois, kun (tai jos) veljeni ja minä saamme lapsia.

Sairasta tämä mässäily tosiaankin, ihme porukkaa. Eikö iltalehdissä ole tarpeeksi onnettomuuksia joita vois kauhistella. kilpaillaan kuka panee parhaan. Jos ei osaa suhteuttaa omia ongelmia ilman näitä juttuja, huonosti on asiat.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:02"]Tämä ei ole surullinen vaan liikuttava asia. Minä sairastuin syöpään 10-vuotiaana. Olin koulusta pois puoli vuotta hoitojen takia. Vanhempani hankkivat minulle koiran lemmikiksi, sillä jouduin olla yksin kotona päivät. Vanhemmilla ei ollut varaa jäädä kotiin hoitamaan, ja olin ainut lapsi. Koirasta sain jotain erityslaatuista voimaa, sain kouluttaa sen ihan itse, hyvin koulutinkin, oli erittäin helppo koira. Vuoden päästä siitä sain valoa tunneliin-diagnoosin. Syöpäkasvain oli pienentynyt valtavasti, siitä pari kk eteenpäin se oli kokonaan poissa. Palasin kouluun ja elin normaalia elämää, parin vuoden päästä koira kuoli syöpään, munuaissyöpään, joka oli minulla myös.
Minulla tuli tunne, kuin koira olisi pelastanut minut tällätavalla. Otti syövän itselleen, jotta minä saisin elää. :( vieläkin ikävöin sitä pientä ihmeellistä, niin sanattoman rakastavaa olentoa <3
[/quote] Liikuttava tarina!

Äitini ystävä oli 80-luvulla menettänyt ensin kummatkin pienet lapsensa onnettomuudessa, sitten yrittänyt tulla uudelleen raskaaksi seuraavat 6 vuotta. Sinä aikana koki 5 keskenmenoa ja vihdoin kun tärppäsi, lapsi menehtyi muutaman viikon ikäisenä sydänvikaan. Jatkoivat yhäkin (tässä vaiheessa kuulemma jo pakkomielteistä) yrittämistä kunnes mies menehtyi jossain vaiheessa syöpään.
Olen muutaman kerran tavannut kyseisen henkilön viime vuosien aikana ja hänestä yhäkin huokuu sellainen valtava surumielisyys.

Tunnen erään naisen,jonka mies teki itsemurhan kodin keittiössä.Muutama vuosi myöhemmin poika teki itsarin samaisessa paikassa. Yksi tytär oli tämän lisäksi, tyttären mies ja ainoa poika kuolivat kolarissa.

Pari surullista tulee mieleen heti:

Perheen kouluikäinen lapsi hukkui koulumatkalla mentyään leikkimään rantaan kavereineen, vaikka oli kielletty. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin saman perheen vauva sairastui aivokalvontulehdukseen ja kuoli. Isä ei jaksanut vaan hirtti itsensä hetkeä myöhemmin. Lapsia jäi vielä noiden kahden kuolleen välissä ollut yksi. Vuodessa äiti oli menettänyt 5-henkisestä perheestä kolme jäsentä...

Perheen ainoa lapsi riiteli isänsä kanssa juomisesta (kaveri oli tuonut kotiin humalassa, oli kyllä täysi-ikäinen), hyppäsi kiukuspäissään autonrattiin ja ajoi auton samantein ulos. Varmaan onnettomuus oli vahinko, mutta tilanne syntyi siitä, että isä oli aamuyöllä vihaisena vastassa poikaa ja hirveässä humalassa lähti ajamaan. Kävi kai isän mielestä liikaa viihteellä. No, isä ei kestänyt syyllisyyttä ja tappoi itsensä pari päivää myöhemmin. Äiti jäi yksin.

Tuttuni kuoli tulipalossa nuorena miehenä. Asui kissansa kanssa, joka pelastui. Miehen sukulaiset hoitivat kissaa, mutta se aina palasi talon raunioille ja sieltä se kerran löytyi nälkään kuolleena.

Tiesin lukioaikoinani toisesta koulusta erään seurustelevan parin. Tyttö tuli vahingossa raskaaksi, mutta pariskunta päätti pitää lapsen. Heillä oli ylioppilaskirjoitukset tulossa sinä keväänä, ja heidän tarkoituksensa oli alkaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta lukion päätyttyä. Synnytyksessä tuli kuitenkin jotain ongelmia, vauva saatiin pelastettua mutta äiti menehtyi. Isä jäi kahdestaan lapsen kanssa. En tiedä mitä heille kuuluu nykyään, mutta toivon mukaan kaikkea hyvää.

Molemmat setäni ovat kuolleet saunaan, eivät samaan aikaan. Myös isäni kuoli saunaan yksin saadessaan sydänkohtauksen..juuri kun hän olisi päässyt nauttimaan eläkepäivistä. :( Olin tuolloin 17, nyt 20.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:21"]

Ei voi kuin ihmetellä tätä suomalaista kansanluonnetta kun halutaan mässäillä näillä onnettomuuksilla ja vieraidenkin ihmisten kohtaloita päivitellen. Huomaa että Suomi on pieni maa ja sisäsiittoisuus kukoistaa.

Nämä ovat juuri niitä jotka on kaula pitkällä silmät kiiluen tunkemassa onnettomuuspaikoille päivittelemään ja uteliaisuuttaan tyydyttämään. Ja näitähän yksinkertaisia riittää, ikävä kyllä.

[/quote]Ajetaanko ulkomailla onnettomuuspaikan ohi vilkaisematta.

Aina oppii uutta.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:24"]Olimme ennen tiivis perhe, kunnes veljeni meni naimisiin narsisti-vaimon kanssa, joka mustamaalaa jatkuvasti meidän perhettä veljelleni, jatkuvasti tulehtuneet välit :( ikävä meidän perhettä :(
[/quote]
Ohiksena, tämä osui lähelle. Miehen viisi sisarusta ja äiti sekoilee ja tekee ihme juttuja mm. haukkuu minua ja kun mies pisti välit poikki alkoi juuri tuollainen käytös. Narsistivaimo on vienyt veljen ja mustamaalaa meitä ja me ollaan niin tiivis porukka ja veli on menetetty ja blaa blaa. Kannattaisi miettiä omaa käytöstään ja sitä miksi veli ei todellisuudessa halua pitää yhteyttä.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 15:44"]

Isoäitini joutui hautaamaan kaikki kolme lastaan (kyllä, yksi heistä oli isäni), miehensä, vanhempansa, 2 veljeään ja 3 sisarustensa lasta. Menetykset tapahtuivat hyvin lyhyen ajan sisällä ja voitte kuvitella, kuinka raskasta hänellä (toki meillä muillakin) oli. Lopulta kai suru kävi liian raskaaksi taakaksi kantaa, sillä saatoimme isoäitimme viimeiselle matkalleen vain vähän "kuolemienketjun" jälkeen. 

Vieläkin tuntuu vaikealta ymmärtää, miten yhtä perhettä/sukua voidaan koetella näin rankalla kädellä :(

[/quote]Miksi mummo joutui hautaamaan sisarustensakin lapset, eivätkö näiden vanhemmat voineet huolehtia lastensa hautaamisesta?