Lue keskustelun säännöt.
Miksi polyamoristit väittävät että monogaamisessa suhteessa yhden oletetaan täyttävän kaikki tarpeet?
09.02.2022 |
Kysymys tuli otsikossa. Tämä väite on järjestään jokaisessa avoimessa suhteessa kertovassa lehtijutussa joita nykyään saa lukea joka viikko.
Jos suhdeasioita tarkastellaan tarpeiden täyttämisen kautta, niin muotoilisin asian niin, että kumppanini täyttää tarpeeni olla fyysisesti ja psyykkisesti kahdenvälisessä sitoutuneessa parisuhteessa.
Kaiken logiikan mukaan tämä tarpeeni voi täyttyä vain kahdenvälisessä suhteessa kumppanin kanssa jolla on sama tarve.
Muita merkittäviä ja hyvinvoinnilleni tärkeitä suhteita ovat perhe, suku, työkaverit, ystävät, harrastusporukat jne. En myöskään oleta että työkaveri täyttää tarpeeni ystävyyssuhteisiin tai sukulaiseni on harrastuskaverini.
Joten miksi polyamoristit väitätte että monoamoriseksi itsensä kokeva ihminen yrittää täyttää kaikki romanttiset, seksuaaliset ja sosiaaliset tarpeensa yhden ihmisen kautta?
Kommentit (41)
Kun en oleta, eikä täytä. Ei toinen ole mikään tarpeidentyydytysautomaatti. Toinen on kokeva, tunteva subjekti jonka olemassaolo ei ole minulle mitään velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joskus jutellut samasta aiheesta ystäväni kanssa. Hän on joskus jopa kokenut painostusta, että pitäisi harjoittaa polyamoriaa, avointa suhdetta yms tai muuten on ahdasmielinen niuho. Ihmettelimme juuri tätä eniten esille nousevaa väitettä, että yksiavioisessa suhteessa laitetaan liikaa odotuksia sille yhdelle ihmiselle, ja että kaikki tarpeet eivät voi täyttyä. Mulla itselläni on hyvin erilaisia ja hyvin tyydyttäviä ihmissuhteita aviomieheni lisäksi (ystäviä, kavereita, sukulaisia, lapsia, kollegoita jne), ja teen heidän kanssaan erilaisia asioita sekä vietän aikaa yhdessä, mutta en koe että mun pitäisi panna heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus jutellut samasta aiheesta ystäväni kanssa. Hän on joskus jopa kokenut painostusta, että pitäisi harjoittaa polyamoriaa, avointa suhdetta yms tai muuten on ahdasmielinen niuho. Ihmettelimme juuri tätä eniten esille nousevaa väitettä, että yksiavioisessa suhteessa laitetaan liikaa odotuksia sille yhdelle ihmiselle, ja että kaikki tarpeet eivät voi täyttyä. Mulla itselläni on hyvin erilaisia ja hyvin tyydyttäviä ihmissuhteita aviomieheni lisäksi (ystäviä, kavereita, sukulaisia, lapsia, kollegoita jne), ja teen heidän kanssaan erilaisia asioita sekä vietän aikaa yhdessä, mutta en koe että mun pitäisi panna heidän kanssaan.
Minua ärsyttää muuten tässä ja monessa muussakin asiassa nykyään se, että ahdasmielisyyden rajapyykit ovat siirtyneet.
Ennen se oli "älä ole ahdasmielinen, älä tuomitse muita, joilla on erilainen tapa elää/harrastaa seksiä/miten vain". Elä ja anna toisten elää.
Nykyään se on enemmänkin "älä ole ahdasmielinen, älä kieltäydy kategorisesti jostain ellet ole sitä kokeillut". Toisin sanoen monen mielestä on ahdasmielistä ja loukkaavaa sanoa kokeilematta, että tämä ei ole minun juttu. Mikä on minusta tosi outoa.
Ennen muinoin oli huomattavasti vähemmän lokeroita, nyky hihhulit ovat rakentaneet valtaisan piirongin.
Olen käynyt pitkä ja hyvän avioliiton aikana kastamassa kärke kymmenien naisten ihanissa syleissä vaimolta salaa, lisäksi vieraillut useiden pariskuntien ilona tuomassa seksin ilosanomaa.
Mihin lokeroon kuulun?
Vierailija kirjoitti:
Ennen muinoin oli huomattavasti vähemmän lokeroita, nyky hihhulit ovat rakentaneet valtaisan piirongin.
Olen käynyt pitkä ja hyvän avioliiton aikana kastamassa kärke kymmenien naisten ihanissa syleissä vaimolta salaa, lisäksi vieraillut useiden pariskuntien ilona tuomassa seksin ilosanomaa.
Mihin lokeroon kuulun?
Pettäjiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.
En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).
Olen miettinyt samaa. Ymmärrän että koska tykkään paljon olla yksin ja pärjään myös yksin, pienellä turvaverkolla ja arjessa viikkojakin ilman mitään kavereiden kanssa olemista tms sosialisointia, mun on vaikea ellei mahdoton ymmärtää ihmisiä jotka tarvitsevat kauheasti kaikkea voidakseen hyvin.
Jos mulla on kumppani, odotan häneltä tiivistetysti seuraa ja seksiä. Mulla ei riittäisi energia useampaan seksikumppaniin, haluan panostaa yhteen. Olen kokeillut tapailla avoimessa suhteessa olevia mutta usein näillä ihmisillä ei olekaan se homma ollenkaan niin hallussa kuin vaikka itselläni on. Kysymykseni suhteen säännöistä, aikataulutuksesta, turvaseksistä jne saavat vastaukseksi kiertelyä ja kaartelua ja epämääräistä takeltelua.
Mikään suhdemuoto ei sulje pois pettämistä ja kusipäisyyttä. Polyamorisilla on niin paljon suurempi määrä asioita joista pitäisi voida puhua ja sopia että en tiedä millä energialla ja ajalla niin jaksaisin tehdä. Kahdenkeskisinä hetkinä ei voisikaan keskittyä olemaan yhdessä vaan pitää puida kumppanin kumppanin asioita ja koska tahansa vaimo saattaa käyttää veto-oikeutta ja vaatia miestä kotiin. Uuvuttavaa. Kokeiltu on. Jos heillä olisi asiat reilassa ja oikeasti sovittuina, ongelmia olisi tosi paljon vähemmän. Helpompaa olisi tehdä kolmea työtä samaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska käsitys suhteesta ylipäätään on perverssi. Ei rakkaudessa ole kyse tarpeiden tyydyttämisestä. Enkä nyt nimenomaan sano että tilanne olisi edes suurimmalla osalla ”monogaameista” ihanteellinen, oikeastaan se on varmaan yksi syykin sille että se käsitys on tuollainen.
Tarvitaan enemmän rakkautta ja vähemmän himoa.
Vierailija kirjoitti:
Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.
En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).
Monot hakee vaihtelevuutta pettämisen kautta, polyt luvalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska käsitys suhteesta ylipäätään on perverssi. Ei rakkaudessa ole kyse tarpeiden tyydyttämisestä. Enkä nyt nimenomaan sano että tilanne olisi edes suurimmalla osalla ”monogaameista” ihanteellinen, oikeastaan se on varmaan yksi syykin sille että se käsitys on tuollainen.
Tarvitaan enemmän rakkautta ja vähemmän himoa.
Kaunis ajatus, mutta useimmat kaipaa seksiä.
Ainoat ihmiset jotka voisi täyttää tarpeeni on tarpeeksi laaja palvelusväki. Ihmissuhde tarpeeseen riittää yksi ihminen ja siinäkin on useinmiten aivan liikaa. Esimerkiksi nytkin, en tarvitse parisuhdetta koska se on hyvin raskas muoto elää enkä ole seksistä kiinnostunut mikä on polyamoristin ainoa anti suhteelle, mutta oma palveluskunta kävisi oikein hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeisimmässä klikkijutussa käytettiin termiä 'nesting partner' siitä kumppanista jonka kanssa asutaan yhdessä. Muinoin termit olivat 'vaimo' ja 'rakastajatar'. Edistystä toki se, että kaikki tapahtuu avoimesti kaikkien suostumuksella.
Mutta se mikä ärsyttää tässä on se, että monogamian tarvetta ei pidetä oikeutettuna tarpeena, vaan se leimataan ahdasmielisyydeksi, sovinnaisuudeksi, pelokkuudeksi jne.
Yhtä hyvin voisi kysyä, että mikä siinä monogamiassa niin pelottaa, että se pitää tuomita. Miksi ei tehdä juttuja ihmisistä jotka ovat 'uskaltaneet sulkea suhteensa ja tunnustaa että voivat paljon paremmin kahdenvälisessä suhteessa'.
Nämä avarakatseisuuden julistajat ovat kovin kärkkäitä arvostelemaan ja tekemään oletuksia muiden suhdemuodoista ja suhteiden sisällöstä.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt samaa. Ymmärrän että koska tykkään paljon olla yksin ja pärjään myös yksin, pienellä turvaverkolla ja arjessa viikkojakin ilman mitään kavereiden kanssa olemista tms sosialisointia, mun on vaikea ellei mahdoton ymmärtää ihmisiä jotka tarvitsevat kauheasti kaikkea voidakseen hyvin.
Jos mulla on kumppani, odotan häneltä tiivistetysti seuraa ja seksiä. Mulla ei riittäisi energia useampaan seksikumppaniin, haluan panostaa yhteen. Olen kokeillut tapailla avoimessa suhteessa olevia mutta usein näillä ihmisillä ei olekaan se homma ollenkaan niin hallussa kuin vaikka itselläni on. Kysymykseni suhteen säännöistä, aikataulutuksesta, turvaseksistä jne saavat vastaukseksi kiertelyä ja kaartelua ja epämääräistä takeltelua.
Mikään suhdemuoto ei sulje pois pettämistä ja kusipäisyyttä. Polyamorisilla on niin paljon suurempi määrä asioita joista pitäisi voida puhua ja sopia että en tiedä millä energialla ja ajalla niin jaksaisin tehdä. Kahdenkeskisinä hetkinä ei voisikaan keskittyä olemaan yhdessä vaan pitää puida kumppanin kumppanin asioita ja koska tahansa vaimo saattaa käyttää veto-oikeutta ja vaatia miestä kotiin. Uuvuttavaa. Kokeiltu on. Jos heillä olisi asiat reilassa ja oikeasti sovittuina, ongelmia olisi tosi paljon vähemmän. Helpompaa olisi tehdä kolmea työtä samaan aikaan.
Lisään että nämä havainnot olen tehnyt käytyäni useilla treffeillä avoimessa liitossa olevien kanssa ja kysymykset ovat tärkeitä koska haluan ymmärtää millainen tilanne treffikumppanilla on ja mihin olen mahdollisesti ottamassa osaa. Kondominkäytöstä ja seksitautitulosten näkemisestä kysyessäni nämä avointa tervettä kommunikaatiota korostavat muuttuvat ämpyilijöiksi ja kotona ei kuulemma näitä treffejä ja muita kumppaneita oikein voi ottaa esille kun vaimolla on kaikkea stressiä ja tulee sitten suotta riitaa. Ja nämä siis ovat julkisesti avoimessa suhteessa olevia ihmisiä joten kyseessä ei ole pettäminen. Niitä sääntöjä vaan ei olekaan sovittu kunnolla ja aikatauluista ei osata sanoa koska voi olla että vaimo haluaakin koti-illan yhdessä ja jos tulee mitään tunteita niin homma pitää ehkä lopettaa ettei vaimo tule mustikseksi. Ei kovin houkutteleva kuvio. Ja näitä riittää eri variaatioin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus jutellut samasta aiheesta ystäväni kanssa. Hän on joskus jopa kokenut painostusta, että pitäisi harjoittaa polyamoriaa, avointa suhdetta yms tai muuten on ahdasmielinen niuho. Ihmettelimme juuri tätä eniten esille nousevaa väitettä, että yksiavioisessa suhteessa laitetaan liikaa odotuksia sille yhdelle ihmiselle, ja että kaikki tarpeet eivät voi täyttyä. Mulla itselläni on hyvin erilaisia ja hyvin tyydyttäviä ihmissuhteita aviomieheni lisäksi (ystäviä, kavereita, sukulaisia, lapsia, kollegoita jne), ja teen heidän kanssaan erilaisia asioita sekä vietän aikaa yhdessä, mutta en koe että mun pitäisi panna heidän kanssaan.
Minua ärsyttää muuten tässä ja monessa muussakin asiassa nykyään se, että ahdasmielisyyden rajapyykit ovat siirtyneet.
Ennen se oli "älä ole ahdasmielinen, älä tuomitse muita, joilla on erilainen tapa elää/harrastaa seksiä/miten vain". Elä ja anna toisten elää.
Nykyään se on enemmänkin "älä ole ahdasmielinen, älä kieltäydy kategorisesti jostain ellet ole sitä kokeillut". Toisin sanoen monen mielestä on ahdasmielistä ja loukkaavaa sanoa kokeilematta, että tämä ei ole minun juttu. Mikä on minusta tosi outoa.
Pääsääntöisesti tämäkin tapahtuu edelleen naisten rajojen suuntaan. Ei tämä ole mitään sen kummempaa, kuin misogyniaa uudessa paketissa. Naisten rajoista ei ole koskaan pidetty (paitsi silloin kun ne ovat tulleet yhteiskunnan ja miesten taholta, ei naisten itsensä). Naisille monogaaminen suhde on terveellisempi (seksitaudit) ja turvallisempi jälkeläisten kannalta nykyisessä yhteiskuntamallissa (emme elä laumassa, jossa huoltajia olisi useampia), ja nyt kun naiset saavat valita kumppaninsa vapaasti ja heiltä näitä asioita vaatia, tätä itsemääräämisoikeutta halutaan nakertaa leimaamalla monogamia ahdasmielisyydeksi.
Julkisuudessa polysuhteita tuodaan esille selkeästi tarkoituksenhakuisesti. Mm Hesari ja Yle tuovat harva se päivä asiaa esiin. Joka kerta puhujana on lisääntymisikäinen nainen, joka ylistää valintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.
En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).
En näe yksisuhteisuutta rajoittamisen kautta, vaan niin että siinä on kaksi ihmistä jotka molemmat omasta vapaasta tahdostaan haluavat omistautua toinen toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus jutellut samasta aiheesta ystäväni kanssa. Hän on joskus jopa kokenut painostusta, että pitäisi harjoittaa polyamoriaa, avointa suhdetta yms tai muuten on ahdasmielinen niuho. Ihmettelimme juuri tätä eniten esille nousevaa väitettä, että yksiavioisessa suhteessa laitetaan liikaa odotuksia sille yhdelle ihmiselle, ja että kaikki tarpeet eivät voi täyttyä. Mulla itselläni on hyvin erilaisia ja hyvin tyydyttäviä ihmissuhteita aviomieheni lisäksi (ystäviä, kavereita, sukulaisia, lapsia, kollegoita jne), ja teen heidän kanssaan erilaisia asioita sekä vietän aikaa yhdessä, mutta en koe että mun pitäisi panna heidän kanssaan.
Minua ärsyttää muuten tässä ja monessa muussakin asiassa nykyään se, että ahdasmielisyyden rajapyykit ovat siirtyneet.
Ennen se oli "älä ole ahdasmielinen, älä tuomitse muita, joilla on erilainen tapa elää/harrastaa seksiä/miten vain". Elä ja anna toisten elää.
Nykyään se on enemmänkin "älä ole ahdasmielinen, älä kieltäydy kategorisesti jostain ellet ole sitä kokeillut". Toisin sanoen monen mielestä on ahdasmielistä ja loukkaavaa sanoa kokeilematta, että tämä ei ole minun juttu. Mikä on minusta tosi outoa.
Pääsääntöisesti tämäkin tapahtuu edelleen naisten rajojen suuntaan. Ei tämä ole mitään sen kummempaa, kuin misogyniaa uudessa paketissa. Naisten rajoista ei ole koskaan pidetty (paitsi silloin kun ne ovat tulleet yhteiskunnan ja miesten taholta, ei naisten itsensä). Naisille monogaaminen suhde on terveellisempi (seksitaudit) ja turvallisempi jälkeläisten kannalta nykyisessä yhteiskuntamallissa (emme elä laumassa, jossa huoltajia olisi useampia), ja nyt kun naiset saavat valita kumppaninsa vapaasti ja heiltä näitä asioita vaatia, tätä itsemääräämisoikeutta halutaan nakertaa leimaamalla monogamia ahdasmielisyydeksi.
Julkisuudessa polysuhteita tuodaan esille selkeästi tarkoituksenhakuisesti. Mm Hesari ja Yle tuovat harva se päivä asiaa esiin. Joka kerta puhujana on lisääntymisikäinen nainen, joka ylistää valintaansa.
Naisia syyllistetään tyytymisestä ja pettämisestä sekä siitä jos pysyvät yksin. Koen polyamorian keskisormen näytöksi.
Vierailija kirjoitti:
Ennen muinoin oli huomattavasti vähemmän lokeroita, nyky hihhulit ovat rakentaneet valtaisan piirongin.
Olen käynyt pitkä ja hyvän avioliiton aikana kastamassa kärke kymmenien naisten ihanissa syleissä vaimolta salaa, lisäksi vieraillut useiden pariskuntien ilona tuomassa seksin ilosanomaa.
Mihin lokeroon kuulun?
Oksettava paskiainen, valehtelija, aikavaras ja säälittävä luuseri. Muuta ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.
En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).
Miksi raja asetetaan juuri seksiin? No miksi ei, eikö sen rajan saa asettaa juuri siihen mikä molemmista tuntuu sopivalta ja oikealta ja on yhdessä sovittu?
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt samaa. Ymmärrän että koska tykkään paljon olla yksin ja pärjään myös yksin, pienellä turvaverkolla ja arjessa viikkojakin ilman mitään kavereiden kanssa olemista tms sosialisointia, mun on vaikea ellei mahdoton ymmärtää ihmisiä jotka tarvitsevat kauheasti kaikkea voidakseen hyvin.
Jos mulla on kumppani, odotan häneltä tiivistetysti seuraa ja seksiä. Mulla ei riittäisi energia useampaan seksikumppaniin, haluan panostaa yhteen. Olen kokeillut tapailla avoimessa suhteessa olevia mutta usein näillä ihmisillä ei olekaan se homma ollenkaan niin hallussa kuin vaikka itselläni on. Kysymykseni suhteen säännöistä, aikataulutuksesta, turvaseksistä jne saavat vastaukseksi kiertelyä ja kaartelua ja epämääräistä takeltelua.
Mikään suhdemuoto ei sulje pois pettämistä ja kusipäisyyttä. Polyamorisilla on niin paljon suurempi määrä asioita joista pitäisi voida puhua ja sopia että en tiedä millä energialla ja ajalla niin jaksaisin tehdä. Kahdenkeskisinä hetkinä ei voisikaan keskittyä olemaan yhdessä vaan pitää puida kumppanin kumppanin asioita ja koska tahansa vaimo saattaa käyttää veto-oikeutta ja vaatia miestä kotiin. Uuvuttavaa. Kokeiltu on. Jos heillä olisi asiat reilassa ja oikeasti sovittuina, ongelmia olisi tosi paljon vähemmän. Helpompaa olisi tehdä kolmea työtä samaan aikaan.
Minä olen pohtinut samaa ja sinkkuna vähän kokeilinkin polyjen kanssa olemista.
Minäkään en kaipaa seuraa jatkuvasti, edes parisuhteessa, enkä tiedä miten voisin olla vaikka viikon aikana monen ihmisen seurassa (seksillä tai edes platonisesti).
Polyamorinen elämä näyttäytyy kalentereiden synkkaamisena.
Ja he väittävät voivansa kokea syvää yhteyttä moneen ihmiseen. Minusta sen syvän yhteyden juuri esti kaikki nuo rakennelmat ja se, että "en pysty olemaan kanssasi kunnon suhteessa kun minulla on jo primääri kumppani tai 4 tasa-arvoisessa hierarkiassa olevaa kumppania joille varaan aikani ja sydämeni".
Erittäin relevantti aloitus!