Ovelia/älyttömiä tapoja, joilla sinua on kiusattu työpaikalla -peukutusketju

Tykkäilin ajatuksissani ihan muuten vaan .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähdimme työyhteisön virkistysmatkalle ulkomaille (sitä aikaa, kun taloudellinen tilanne oli vielä todella erilainen). Perille päästyämme veimme tavarat hotelliin. Muut lähtivät johonkin keskenään, eivät kertoneet minne ja minä jäin yksin aivan vieraaseen kaupunkiin. Olin vielä työyhteisössä ihan uusi, joten senkin valossa oli tosi kurjaa jäädä yksin. Ja työyhteisömme oli sen verran pieni, että minun unohtamiseni ei ollut kovin todennäköistä.

No miksi sinä et uutena työntekijänä kysynyt muilta, että mitä aiotte tehdä nyt vapaa-ajalla / illalla.

Taatusti joku olisi kertonut ja olisit varmasti mahtunut mukaan.   Kyllä joka joukkoon aina mahtuu uusikin ihminen.

Voisihan sitä itsekin olla aktiivinen, kysyä tiettyjä asioita, ja sanoa, että minä tulen teidän mukaan tutustumaan paikkoihin täällä, että sopiihan se.  Ja kyllä se aina sopiikin.

Usein on niin, etteivät toiset edes huomaa kysyä uutta ihmistä mihinkään mukaan, ellei tämä itse ole aktiviinen ja kysele asioista.

Tottahan sitä saa olla joka uutena työntekijänä joka työpaikassa syrjässä, jos itse asettuu sinne syrjään.

Itse olen omassa ammattissani tehnyt sijaisuuksia ympäri Suomen, ja aina olen jokaiseen työyhteisöön sisäänpäässyt.  En siten, että olisin tunkeutunut väkisin mihinkään seuraan, vaan kysellyt asioista ja vapaa-ajanvietto mahdollisuuksista sun muista täysin asiallisesti ja rauhallisesti.

Aina löytyy joka porukasta se, joka kertoo asioista ja saattaa sanoa että: hei, meillä on perjantai-iltapäivisin tapana mennä töiden jälkeen pizzalle ja yksille, lähde mukaan.

Niin tylyä työyhteisöä en ole missään päin Suomea, vielä tähän ikään mennessä kokenut, jossa ei olisi ainoatakaan ihmistä,  joka ei jotenkin pyrkiksi auttamaan uutta ihmistä sopeutumaan niin uuteen työpaikkaansa kuin uudelle seudullekin.

Enkä suostu uskomaan sitä, että joka ikinen työyhteisö tässä maassa oli aina ja jatkuvasti vihamielinen ja tyly  uutta työntekijää kohtaan, ja haluaisi heti lähtökohtaisesti vain kiusata häntä jotenkin.

Kyllä tällaisia työyhteisöitä ja porukoita on. Meillä esim. kaikki työyhteisöpäivät menee tiimeittäin. Jos oma tiimi jättää jonkun ulkopuolelle, niin eivät muut tiedä/hoksaa asiaa. 

Meillä on töissä neljän henkilön tiimi ja käytössä mm. whatsapp kiireisimmistä asioista viestimistä varten. Ihmettelin, kun ryhmä muuttui jossain vaiheessa todella hiljaiseksi, eikä viestejä enää tullut kuten ennen. Kesti tajuta, että kolme muuta olivat perustaneet oman ryhmän, jossa en ollut mukana ja keskustelu oli siirretty sinne. (heillä oli tapana haukkua minua selkäni takana, nekin keskustelut siirtyivät varmaan tuohon ryhmään)

Työohjaaja kuntouttavassa työtoiminnassa puhutteli muita kuntoutujia näiden nimillä, minun nimeäni ei sanonut koskaan ääneen. Totesi vaan jollekin "kerrotko HÄNELLE..", jos asiaa tuli.

Sama mies otti tuolin ja istui pöytään niin että oli ainoastaan minua päin selin. Kysyi sitten kaikilta kuulumiset paitsi minulta, kohdallani lähti pois.

Olin sopinut sossun kanssa etukäteen että saan poistua työtilasta viereiseen kauppaan syystä x. Ohjaaja tiesi, mutta kielsi minua, jonka johdosta sain sairaskohtauksen ja jouduin keskeyttämään työt. Ohjaaja juorusi myöhemmin kaikkien kuullen siitä, miten JOTKUT ovat vaan tauolla.

Kaupungin työtoiminta kyseessä. Lopetin ja jäin saikulle, tein kirjallisen valituksen. En saanut koskaan vastausta tai pahoittelua, eikä sossuakaan kiinnostanut vointini tuon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä neljän henkilön tiimi ja käytössä mm. whatsapp kiireisimmistä asioista viestimistä varten. Ihmettelin, kun ryhmä muuttui jossain vaiheessa todella hiljaiseksi, eikä viestejä enää tullut kuten ennen. Kesti tajuta, että kolme muuta olivat perustaneet oman ryhmän, jossa en ollut mukana ja keskustelu oli siirretty sinne. (heillä oli tapana haukkua minua selkäni takana, nekin keskustelut siirtyivät varmaan tuohon ryhmään)

Hyi! Minulla taas on sellainen kokemus, että tulin uutena työpaikalle ja whatsapp-ryhmä oli toki jo olemassa. Sitä kautta muut sitten keskustelivat välillä jopa kahvipöydässä, jossa istuin itsekin. Naureskelivat viesteille jne. Missään vaiheessa en päässyt mukaan ryhmään, vaikka kysyin suoraan että voisiko joku lisätä minutkin siihen. Hetken hiljaisuus ja puheenaiheen vaihto… huh mitä porukkaa.

Työtiimissämme työskentelee työntekijöitä eri koulutustaustoilta ja "koulutustasomme" on pääteltävissä työvaatteistamme. Matalammin kouluttautuneet vaativat, etten saisi pukeutua kesken työpäivän olleisiin palavereihin työvaatteisiini, jotka paljastivat koulutustaustani. Kokivat minun lesoilevan ammatillani ja osoittavan, että he ovat alapuolellani.

Aivan älytöntä, kyllähän työtiimissä nyt tiedetään, mitä kukakin organisaatiossa työkseen tekee, ei se ole vaatteista kiinni! :D

Minulta pyydettiin rahaa työyhteisön muistamisiin, tyyliin "Lissu 40v" tai "Laura saa lapsen". Oli pakko antaa, kun oli pieni työyhteisö ja sosiaalinen paine oli kova. Kerran korona-aikana laitoin rahan kerääjän tilille ja pyysin, voiko hän lisätä nimeni korttiin, kun etäaikana emme näe. Pitkin hampain suostui tuon tekemään, vaikka ensin pullikoi vastaan. Raha siis kelpasi, mutta nimeäni ei olisi korttiin haluttu laittaa.

Kun itse jäin äitiyslomalle, en saanut heiltä mitään. Edes korttia.

Pitkään sinkkuna olleena sain kokea sen iloisen epäilyksen että olisin homoseksuaali, jopa työnjohtaja kettuili asiasta kun piti saada työväelle hupia ja yhteishenkeä.

Edellinen työpaikka oli ihan kamala :D

Ensin mut valittiin sinne - mulla jäi vähän ehkä outo fiilis haastattelusta, mutta ok. Sain paikan ja käytiin asiat läpi. Vähän aikaa tästä tuli viestiä "ainiin muuten, unohtui kertoa että unohdettiin mainita että se ja se etu onkin vähän erilailla oikeasti kun siinä sopimuksessa, en muistanu haastattelussa sanoa" - muutama juttu ja jäin käsitykseen että okei, ne ei vaan halunnut kertoa haastattelussa jotta mä ottaisin paikan koska hakijoita ei paljoa jne. :D Noh, se siitä.

Mutta tää sama kieroilevan olonen tyyli toistuikin sitten kaikkialla talossa, ja vaan paheni.

Ensimmäisen kerran kun tein työtä, tää toinen joka oli mua haastatellut + sen joku tuttu työkaveri näki mut tekemässä työtehtävää ja tulivat komentelemaan "miksi teet sen noin!!!! olet vastuuton" - tms, ja ihmettelin koska ikinä aikaisemmissa töissä ei ole tuollaiseen kiinnitetty huomiota.

Ensimmäisellä viikolla myös eräs täysin tuntematon työkaveri tuli kertomaan mulle kuinka työilmapiiri tiimissäni on pas**, että jos mulle tulee paha olo niin että mun täytyy mennä kertomaan esimiehelle. Olin vähän yllättynyt koska en tuntenut koko tyyppiä.

Noh, sama "kyttäämisilmapiiri" jatkui oikeastaan kaikessa mitä teit, painostava ilmapiiri, ihmiset kyttää sun muuta.

Noh, sitten sain tietää että firman työntekijöiden nimet on laitettu yrityksen sivuille, katsoin sivuja ja sieltä löytyi KAIKKI muut paitsi minä (mukana mun jälkeen alottaneet, määräaikaiset jne kun itse vakkari), ihmettelin vähän mutta ajattelin että ehkä asialle on joku syy tms.

Noh, sitten tuli työhyvinvointijuttuja, kerättiin jokaisesta työntekijästä positiivisia juttuja ylös, Paitsi mulle, olin ainoa, jota ei otettu mukaan tuohon tän esimiehen toimesta. :) Eli ainoa joka jätettiin ulkopuolelle. :D

Noh, sitten se työilmapiiri mun tiimissä osoittautui oikeasti juuri siksi kun mua varoteltiin, eli huonoksi, tiuskimista, vähättelyä, vanhanaikaista työtapaa ilman empatia ja kommunikointikykyjä ja rentoutta.

Otin esimerkiksi kerran esiin tiiminvetäjän kanssa yhden tärkeän asian, mutta hän ei kuunnellut vaikka olisi pitänyt, ja kysyi "noh, aiotko menettää työpaikkasi??????????????" - eli mun olisi pitänyt olla hiljaa enkä olisi saanut edes Puhua tiimissä. :D

Tästä menin juttelemaan pomolle, ja sanoin että voin vaihtaa tiimiä, pomo oli jo aijemmin sanonut että jos tulee ilmapiiriongelmaa niin voi vaihtaa tiimiä tai toimipistettä (ihanaa:D), noh mut siirrettiin sellaseen paikkaan mistä olin avoimesti kertonut ettei oo niinkään mun juttu, aatttelin että kuhan nyt jonnekkin.

Noh, sama kyttäysmeininki sielläkin.

Lopulta yksi tiimin jäsen uhkasi mua väkivallalla ja muutenkin käyttäytyi uhkaavasti josta puhuin avoimesti pomolle, ja pomo sanoi että olen työpaikkakiusattu ja että palataan tähän.

Seuraavalla kerralla pomo antoikin mulle irtisanomislapun, jossa luki noin 25 riviä tekstiä mun ammattitaidottomuusta, törkeitä valheita ja mukana mm. valheita että olisin tehnyt rikoksia ja ihmiset olisi ne huomanneet mutteivät olisi puuttuneet, vaan että pomo olisi niitä pitkin mun työsopparin kirjannut ylös ja nyt sitten näytti lapun mulle, pomo itse ei kuulemma ollut paikalla mutta juoruilijat olivat kertoneet että olen ammattitaidoton pas** .

Onneksi pääsin pois, se on pääasia. :D

Yksi vanhempi kollega käyttäytyi aina puheenvuoroni jälkeen ikään kuin en olisi sanonut mitään, ei siis katsekontaktia minuun päinkään, nyökkäystä eikä varsinkaan mitään sanallista vastausta. Tätä tapahtui myös kahden kesken, mutta etenkin palavereissa, joissa hän usein oli ns. puheenjohtajana. Toinen oli tavallaan päinvastainen, puhui jatkuvasti minun suullani ja laittoi sanoja suuhuni mitä kummallisimmilla tavoin. Ymmärsi myös vahingossa tai tahallaan suurimman osan sanomistani asioista väärin ja sitten kummasteli ääneen näitä vääristelemiään muka minun ehdottamiani asioita. Molemmat siis 55+ naisia, vaikka ei demografialla sinänsä väliä.

Vierailija kirjoitti:

Minulta pyydettiin rahaa työyhteisön muistamisiin, tyyliin "Lissu 40v" tai "Laura saa lapsen". Oli pakko antaa, kun oli pieni työyhteisö ja sosiaalinen paine oli kova. Kerran korona-aikana laitoin rahan kerääjän tilille ja pyysin, voiko hän lisätä nimeni korttiin, kun etäaikana emme näe. Pitkin hampain suostui tuon tekemään, vaikka ensin pullikoi vastaan. Raha siis kelpasi, mutta nimeäni ei olisi korttiin haluttu laittaa.

Kun itse jäin äitiyslomalle, en saanut heiltä mitään. Edes korttia.

tämä on ihan hirveää! meillä töissä karhutaan noita muistamisia ja on niin veemäistä, kun tietää ettei itseä muisteta samalla tavalla.

Täytin 30 ja toin siksi työpalaveriin paljon erilaisia laadukkaita suklaakonvehteja. Valitettavasti minua inhonnut väliportaan esimies oli ajatellut ilahduttaa porukkaa tuomalla pienen suklaarasian palaveriin. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun näki, että olin tuonut paljon suklaata. Kerroin tuoneeni suklaata kolmekymppisieni vuoksi, niin nauroi ääneen, ettei noin pientä lukua ole syytä juhlia. Laittoi suklaarasiansa pöydälle, mutta kirjoitti tussilla sen sisäkanteen näkyville "Iloista työpäivää kaikille toivottaa Kirsi!" Olipa ihana, kun vähätteli pyöreiden täyttämistä ja sitten vielä oikein korosti, mitkä suklaat olivat hänen.

Ei otettu mukaan lounastauoille eikä after workeille, vaikka pyysin päästä mukaan. Ignoorattiin täysin myös töissä, ei aina vastattu edes kun suoraan kysyin neuvoa johonkin, mutta varsinkin kaikki kahvipöytäjutustelu meni kuin kuuroille korville. Saattoivat kaikki yhtäkkiä kadota ympäriltä. Kerran lyöttäydyin viimeisenä yrityksenäni puoliväkisin after workeille (lounaalle en päässyt koskaan, kun eivät kertoneet mihin aikaan menevät) niin katosivat vessataukoni aikana. Sen jälkeen en enää yrittänytkään päästä mukaan porukkaan, tein työni ja olin iloinen kun se loppui (oli määräaikainen).

Puhuttiin pahaa jos en ollut paikalla, välillä jopa kuulteni, erilaista vähättelyä sekä minuun ihmisenä liittyen mutta myös työntekoon liittyen. Sellaista ilkeää piikittelyä ja silmätikkuna oloa.

Yhdessä paikassa myös piilotettu työvälineitä ja lavastettu tilanteita, että olisin tehnyt työt huonosti.

Onhan noita ollut vaikka mitä. Tuntuu, että normaalia työpaikkaa ei olekaan. Nykyinen on varmaan sellainen, jossa vähiten kiusaamista.

Samaan tiimiin kuuluvat henkilöt viestittelivät ahkerasti keskenään työhön liittyvistä asioista ja tähän viestittelyrinkiin otettiin mukaan kesätyöntekijätkin. Minua ei.

Epäiltiin mielenterveyttäni. 

Diagnoosien teko ei kuulu kenellekään muulle kuin ammattilaisille.

Noin aivan ja ihan kysäisen:

Miksei tällä palstalla ole ainoatakaan kommentttia niiltä:

Jotka ovat sopeutuneet uuteen työyhteisöön suht.koht, ongelmitta, kaikkien niiden alkuvaikeuksien jälkeen?

Sillä heitäkin on taatusti olemassa.

Esimerkiksi, opettajat, sairaanhoitajat, projektiyöntekijät kuten vaikkapa insinöörit ja lääkärit, voivat helposti vaihtaa työpaikkaa milloin vain.  Sillä heille on aina tarjolla työtä, ympäri Suomen.

Tunnen itse hlökohtaisesti opettajia sekä sairaanhoitajia, jotka ovat esimerkiksi avioeronssa jälkeen, halunneet vaihtaa paikkakuntaa ja ottaneet vastaan työöpaikkoja, täysin eri puolelta Suomea, saadakseen etäisyyttä omaan tilanteenteensa.

Jotkut heistä ovat mieltyneet vieraaseen paikkakuntaan ja jopa saaneeet sieltä vakituisen työpaikan tai edelleen sijaisuuksia lähiseuduilta.

Joten en aivan ole valmis hyväksymään sitä, että täällä aina syytetään muita, joko esimiestä tai työkavereita siitä, miksi joku ei pärjännyt tai ei sopeutunut työyhteisöön.

Itse olen sairaanhoitajana työskenellyt aikoina myös ulkomailla, erilaisissa yhteisössä, ja totisesti se vaati sopeutumista mitä erilaisimpiin olosuhteisiin, ja mitä vaikeimmissa tilanteissa.

On erittäin paljon kiinni siitä, miten jokainen ihminen itse on valmis menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Miten valmis hän on hyväksymään aikaisemmasta elämästään poikkeavat olosuhteet ja sopeutumaan uusiin olosuhteisiin.

Ja tottahan on, että tälläistä ei hyvinvointai Suomessa ei tarvitse tehdä.  Sillä jos tipahdat työelämän ulkopuolelle, ammatti-ihmisellä on suojanne ainakin kaksi vuotta suojana ansiosidonnainen päiväraha ja sen päälle tarvittaessa asumistuet, ja hätätilassa jopa toimeentulotuki.

Vastaavaa muissa maissa ei ole, ei edes Saksassa, joka on aina koettu EU:n johtomaaksi.

Kyll nää asiat ovat kaiken kaikkiaan yksilöllisiä eivät vain ja ainoastaan työyhteisöstä johtuvia asiota.

Vierailija kirjoitti:

Noin aivan ja ihan kysäisen:

Miksei tällä palstalla ole ainoatakaan kommentttia niiltä:

Jotka ovat sopeutuneet uuteen työyhteisöön suht.koht, ongelmitta, kaikkien niiden alkuvaikeuksien jälkeen?

Sillä heitäkin on taatusti olemassa.

Esimerkiksi, opettajat, sairaanhoitajat, projektiyöntekijät kuten vaikkapa insinöörit ja lääkärit, voivat helposti vaihtaa työpaikkaa milloin vain.  Sillä heille on aina tarjolla työtä, ympäri Suomen.

Tunnen itse hlökohtaisesti opettajia sekä sairaanhoitajia, jotka ovat esimerkiksi avioeronssa jälkeen, halunneet vaihtaa paikkakuntaa ja ottaneet vastaan työöpaikkoja, täysin eri puolelta Suomea, saadakseen etäisyyttä omaan tilanteenteensa.

Jotkut heistä ovat mieltyneet vieraaseen paikkakuntaan ja jopa saaneeet sieltä vakituisen työpaikan tai edelleen sijaisuuksia lähiseuduilta.

Joten en aivan ole valmis hyväksymään sitä, että täällä aina syytetään muita, joko esimiestä tai työkavereita siitä, miksi joku ei pärjännyt tai ei sopeutunut työyhteisöön.

Itse olen sairaanhoitajana työskenellyt aikoina myös ulkomailla, erilaisissa yhteisössä, ja totisesti se vaati sopeutumista mitä erilaisimpiin olosuhteisiin, ja mitä vaikeimmissa tilanteissa.

On erittäin paljon kiinni siitä, miten jokainen ihminen itse on valmis menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Miten valmis hän on hyväksymään aikaisemmasta elämästään poikkeavat olosuhteet ja sopeutumaan uusiin olosuhteisiin.

Ja tottahan on, että tälläistä ei hyvinvointai Suomessa ei tarvitse tehdä.  Sillä jos tipahdat työelämän ulkopuolelle, ammatti-ihmisellä on suojanne ainakin kaksi vuotta suojana ansiosidonnainen päiväraha ja sen päälle tarvittaessa asumistuet, ja hätätilassa jopa toimeentulotuki.

Vastaavaa muissa maissa ei ole, ei edes Saksassa, joka on aina koettu EU:n johtomaaksi.

Kyll nää asiat ovat kaiken kaikkiaan yksilöllisiä eivät vain ja ainoastaan työyhteisöstä johtuvia asiota.

On paljon työpaikkoja, joissa on huono työilmapiiri, johtaminen surkeaa jne.

T. Kirkolla töissä (taidetaan olla kärkikastia työpaikkakiusaamista mittaavien tutkimusten osalta ja ihan syystä, kiusaamista on valitettavan paljon)

Työpaikalla oli eräs jo ihan aikuinen nainen, joka arvosteli ulkonäköäni useasti.

Kerran sanoi minulle, että älä kasva enempää. En oikein tiedä tarkoittiko ilkeillä, että olen naiseksi jotenkin iso, koska hän oli itse pituiseni mutta erittäin laiha. Itse olen naisellisemman muotoinen, mutta en ylipainoinen.

Yritti myös parittaa minua joillekin tutuilleen ja oli jotenkin liian kiinnostunut rakkauselämästäni.

Kerran kun kävin leikkauksessa ja sairausloman jälkeen palasin töihin, hän kehtasi sanoa, että olisivat korjanneet muutkin kohdat. Tarkoittaen siis "kauneus"leikkausta.

Oli jotenkin todella ahdistavaa olla tuolla töissä jatkuvan arvostelun kohteena. Olisi varmasti pitänyt sanoa esihenkilölle jo jotain, mutta hän oli itse vähän saman tyylinen töksäyttelijä.

Mulle ei ruokatauolla puhuttu mitään. Jos jotain aloitin niin vastattiin yhdellä sanalla eikä jatkettu puhetta. Keskenään puhuivat kyllä. Päätin sitten, että voin syödä evääni työhuoneessa ihan siinä samassa hiljaisuudessa. Onneksi olin vain vuoden pituisessa määräaikaisessa työsuhteessa.