Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa

Juuri näin sanoi anoppini, kun molemmat olisivat päässeet palvelutaloon pakkomuuton yhteydessä. Anoppi sanoi, että ette kävisi heitä katsomassa "sitäkään vähää" jos he olisivat palvelutalossa. Kävimme "vain" kaksi kertaa viikossa heidän luonaan, veimme kauppatavaroita, minä pesin, silitin ja manglasin pyykit, pesimme ikkunat ja siivosimme. Anoppi oli kuusi kuukautta uudessa asunnossa, kaatui ja loukkasi sairaalakuntoon itsensä. Tämä oli ihan ennakoitavissa. Sairas, muistamaton mies jäi yksin. Ehdoton EI siirtyä pois omasta kodista. Silloin päätin, että minä menen palvelutaloon vapaaehtoisesti jos/kun tilanteeni vaatii. Oma äitinikin muutti omasta halustaan palvelutaloon, kun tunsi olonsa turvattomaksi.

Nyt on vahuksille tullut silmille sodanuhkat ja muu, mikä tuo lisäturvattomuutta ja muistoja, se takertuminen jäljelläoleviin on ymmärrettävää. Ajatelkaa asiaa myös tältä kantilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun hän ei ymmärrä?

Tähän meidän syyllistämiseen on mennyt mukaan myös äitini luona käyvä kotisairaanhoitaja.  Hän pompottaa meitä tyttäriä koko ajan ja antaa ymmärtää, että olemme välinpitämättömiä, kun emme ole siellä koko ajan äitimme luona.

Olemme molemmat jo yli 70-vuotiaita, kummallakin perussairaus, joka vaatii hoitoa ja lepoa.

Kummallakaan ei ole mahdollisuutta ottaa äitiä luoksemme asumaan.  Meillä ei ole sellaista huonejärjestystä, mihin hänet luontevasti sijoittaisi.  Sauna ja kylpytilat vessoineen on alakerrassa, jonne on jyrkät portaat, äiti ei pääsisi sinne mitenkään muuten kuin kantamalla ja se ei onnistu meiltä.  En ole ollenkaan varma siitä, että saisimme jotain avustusta siihen, että tähän meidän taloomme, joka ei ole äitini nimissä oleva koti, rakennettaisiin saniteettitilat häntä varten.  Ei tällaiseen vanhaan pieneen taloon niitä mihinkään saisi muutenkaan, ellei sitten rakenneta lisäsiipeä.  Millä rahalla?

Lisäksi äiti huudattaa televisiota kovalla koko ajan, kun ei kuulolaitteesta huolimatta kuule kunnolla.  Meidän pitäisi sitä sietää sitten yöt päivät.

Meiltä loppuisi oma elämä kokonaan.  

Äiti EI SUOSTU muuttamaan pois mihinkään hoitokotiin tai edes palveluasuntoon.

Ja esitellä nyt äidille jotain hoitopaikkaa, missä on seuraa ja muita vanhuksia jne.  Äitini vihaa ajatustakin.  Hän ei halua muita ihmisiä lähelleen.  Hän ei halua mitään juttuseuraa muista vanhuksista.  Juuri sitä hän vihaa kaikkein eniten.  Muita vanhoja ihmisiä!!!   Ja vieraita ihmisiä!  Ei ikinä. 

Joten jotta emme saa kaikkien vihoja päällemme siitä, että annamme vanhan ihmisen olla itsekseen omassa kodissaan, joudumme laukkaamaan siellä vähän väliä omista asioistamme huolimatta.  Minunkin on kipeällä jalallani vain jaksettava raahautua sinne, oli oma tilanteeni mikä tahansa.  Äiti ei ota kuuleviin korviinsa meidän vaivojamme, koska hänhän tässä se vanha ja kipeä on, hänestähän sitä on kaikkien huolta pidettävä.

Lapsenlapset asuvat kaikki muualla. Ei ole ketään muita kuin minä ja sisareni.   Ja yksi kaukana asuva, joka tulee kerran pari vuodessa äitiä katsomaan, täysihoitoon, joka on minun ja siskoni järjestettävä.

Niin, jos ei ole muistisairas, ja haluaa asua kotonaan, niin sitten asuu kotonaan.  Mutta annapa asua siellä sitten ihan yksin.  Heti ollaan syyllistämässä meitä jo eläkkeellä olevia tyttäriä, jotka jo itsekin kaipaisimme rauhallisia eläkepäiviä.  Niitä meille ei ole suotu.   

Itse sinä uhriudut ja leikit marttyyriä. Luulisi, että tuohon ikään olisit oppinut, että ei kukaan sinua voi syyllistää, jos et suostu syyllisyyttä tuntemaan. Ei sinun ole pakko olla missään tekemisissä hoitajan kanssa, miksi olisi? Jos siis et ole äitisi edunvalvoja, ei hänen hoitonsa kuulu sinulle mitenkään. Ei sinun ole myöskään pakko laukata missään kipeällä tai terveellä jalalla, jos et itse tahdo. Ei myöskään ole pakko järjestää täysihoitoa sisarukselle, hotelleja on olemassa, käsket menemään niihin.

En tajua tuollaista märinää, kitinää ja ruikutusta, että sinua pakotetaan, kiusataan, syyllistetään ja ties mitä, kun itse olet vaan ollut niin heikko ja pimpitön, että olet kaikkeen suostunut.

Miten joku voi elää yli 70-vuotiaaksi oppimatta rakkaan äidinkielensä kauneinta sanaa? Maija Vilkkumaakin siitä lauloi, ja se on:

EI.

Eli lakkaa vastaamasta puhelimeen, kyllä ne kotihoitajat äitisi hoitoon toimittavat. Sinulla ei ole mitään juridisia velvollisuuksia hoitaa äitisi asioita (jos siis et ole edunvalvoja, jos olet siihen tyhmyyttäsi suostunut asia on tietysti eri), joten sinua ei kerta kaikkiaan voi kukaan pakottaa yhtään mihinkään, ei edes hautajaisia järjestämään.

Perunkirjoitus on pakko järjestää, jos tahtoo perintöä. Jos ilmoittaa ettei ota perintöä vastaan, ei tarvitse tehdä sitäkään.

Se on just näin. Sairaanhoitaja ei painosta, syyllistä eikä kiusaa. Hän toimii niin kuin on ohjeistettu. Jos olet tavoitettavissa ja hoitanut asioita niin se on jatkossakin oletus. Niin kauan kunnes ottat etäisyyttä etkä vastaa edes puhelimeen. Uusissa kotihoidon myöntämisen kriteereissä on vanhuksen toimintakyvyn lisäksi mainittu, että mikäli omaiset/läheiset ei voi auttaa. Eli koko hoitopolku lähtee siitä, että myös läheiset kartoitetaan ja heidän antama apu on ensisijaista. Yksityisiltä saa tilata rahalla koska ja mitä haluaa, mutta kunnalliset kriteerit ihan kaikkeen ei edes täyty jos lähellä on eläkkeellä oleva tytär asioita hoitamassa. Kriteerit on ihan hiljattain vasta päivitetty ja niitä ei ole paljon mainostettu, mutta kun hyvinvointialueet kohta aloittaa ja rahat loppuu niin tulee entistä enemmän voimaan. Ja mitä tulee hoivakotiin "menemiseen" niin jos/kun homma toimii kotonakin niin mummi ei hoivakotiin edes pääse. On kotona niin pitkään kuin vähänkin voi, ja vielä siitä yli.

Verotus on kuitenkin matalaa verrattuna siihen entiseen aikaan, jolloin oli yhteisverotus, ja jos puoliso meni töihin, niin marginaaliverotuksen takia nettotulo jäi pieneksi ja lisäksi se suurelta osin meni kotiin palkatun lastenhoitajan/kodinhoitajan palkan maksuun. Kas siihen aikaan, ennen, ei ollut päiväkoteja, subjektiivisesta päivähoidosta puhumattakaan.

Tämä näin pohjaksi. Kokemusta on.

Meillä tilanne että mummo ei halua mitään kotihoidon palveluita, koska ne maksavat. Tarvetta avulle olisi ja kotihoito on tehnyt alkukartoituksen. Mutta mikäs neuvoksi kun mummo ei mitään palveluita halua?

Vierailija kirjoitti:

[

Oikeasti huolehtivat sukulaiset hommaavat turvarannekkeen ja vartijapalvelun hyvissä ajoin ja soittavat muutoinkin kerran päivässä kuulumiset. Ei tule tilannetta, jossa löydetään lattialta muutaman päivän jälkeen.  Turvaranneke + vartijapalvelu maksavat alta 30€ per kk.

Niin just. Hankittiin turvaranneke. Sitä sitten paineltiin pitkin yötä ja päivälläkin jatkuvasti. ja sitten kun oikeasti olisi tarvittu apua, ei se ollut enää ranteessa....

Tai on just soitettu jonka jälkeen vanhus saa tajuttomuuskohtauksen jossain vaiheessa ja makaa jossain lattialla seuraavaan aamuun asti kunnes kotihoito tulee huomatakseen . tapahtuneen. Ranneke ei tajutonta auta. Äiti painaa sitä jos sattuu vain kaatumaan, näitä löytöjä on ollut monta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne että mummo ei halua mitään kotihoidon palveluita, koska ne maksavat. Tarvetta avulle olisi ja kotihoito on tehnyt alkukartoituksen. Mutta mikäs neuvoksi kun mummo ei mitään palveluita halua?

Mummon kanssa kannattaa varmaan käydä läpi, mitä se kunnallinen kotihoito hänen käyntimääräällään ja tuloillaan tulisi maksamaan. Samoin kannattaa kertoa kelan eläkkeensaajan hoitotuesta, minkä hakemukseen kannattaa ne kaikki ongelmat ja vaivat kirjata. Pihille kannattaa mainita, että ei kannata mitään vaivoja häpeillä, ne kertomalla voi saada korkeampaa tukea.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne että mummo ei halua mitään kotihoidon palveluita, koska ne maksavat. Tarvetta avulle olisi ja kotihoito on tehnyt alkukartoituksen. Mutta mikäs neuvoksi kun mummo ei mitään palveluita halua?

Sanopas se...Äiti ei enää mitenkään pärjää yksin ja on kartoitettu ja saatavilla apuja, vaan ei huoli ei millään. Olettaa vaan että lapset tekevät kaiken puolesta ja ilmaiseksi. Mikään ei saa maksaa mitään ja perumisen syyksi riittää että hän ei tykkää. Vaikka oikeasti syytä valittaa palveluista ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne että mummo ei halua mitään kotihoidon palveluita, koska ne maksavat. Tarvetta avulle olisi ja kotihoito on tehnyt alkukartoituksen. Mutta mikäs neuvoksi kun mummo ei mitään palveluita halua?

Mummon kanssa kannattaa varmaan käydä läpi, mitä se kunnallinen kotihoito hänen käyntimääräällään ja tuloillaan tulisi maksamaan. Samoin kannattaa kertoa kelan eläkkeensaajan hoitotuesta, minkä hakemukseen kannattaa ne kaikki ongelmat ja vaivat kirjata. Pihille kannattaa mainita, että ei kannata mitään vaivoja häpeillä, ne kertomalla voi saada korkeampaa tukea.

On käyty läpi ja sosiaalityöntekijä on auttanut hakemusten täytössä ja ylipäätään siinä että mitä mahdollisia tukia ym. mummo voi saada. Oikeasti mummolla kyllä olisi varaa mutta on pihi, on aina ollut. Lisäksi hänellä on omaisuutta.

Mulla taas äärimmäisen pihi mutta varakas mummu ei halua hoivakotiin koska "se maksaa". Muiden pitäisi sitten ravata kaupassa ja auttaa kaikessa, ilmaiseksi tietenkin. On muuten 97-vuotias joten en tiedä mitä hiton väliä sillä on enää tuossa vaiheessa maksaako jokin elintasoa parantava asia. Pihi tekee elämästään vaikeamman ja ankeamman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne että mummo ei halua mitään kotihoidon palveluita, koska ne maksavat. Tarvetta avulle olisi ja kotihoito on tehnyt alkukartoituksen. Mutta mikäs neuvoksi kun mummo ei mitään palveluita halua?

Sanopas se...Äiti ei enää mitenkään pärjää yksin ja on kartoitettu ja saatavilla apuja, vaan ei huoli ei millään. Olettaa vaan että lapset tekevät kaiken puolesta ja ilmaiseksi. Mikään ei saa maksaa mitään ja perumisen syyksi riittää että hän ei tykkää. Vaikka oikeasti syytä valittaa palveluista ei ole.

Joo täällä kans odottaa että lapset tekevät ja hoitavat. Se vaan ei ole mahdollista päivittäin. Työssäkäyviä ollaan minä ja sisarukset (meitä on kolme). Lapsenlapset myös Työssäkäyviä ja heillä omat lapset hoidettavana.

Hoitokotiin pääsy voi olla vaikeaa. Todella huonokuntoisia vanhuksia on kotihoidon turvin kotonaan.

Riippuu tietysti oletteko valmiit maksamaan yksityisestä hoitokodista.

Jos paikka tuntuu mahdolliselta saada, mummo kannattaa viedä tutustumaan hoitokodin toimintaan. Hänellä on luonnollisesti muutosvastarintaa, mikä pitää kohdata ja ymmärtää.

Miettikää, jos teille tultaisiin sanomaan, että oma koti pitää nyt jättää ja siirtyä jonkinlaiseen kolhoosiin. Joskus se on omallakin kohdalla.

Eikö mummon tutuista kukaan ole hoitokodissa? Häntä voisi jututtaa asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen mummon kyytsäämistä hoitokotiin, tehkää ennakkoperintä. Muuten ahneet attendot syövät perinnön viimeistä ropoa myöten. Se on lammas kerittävä ennen luovutusta.

Taas sadannen kerran tiedoksi, että hoitomaksuihin vaikuttaa vain tulot, ei omaisuus ellei ole kyse omakustanteisesta lähes terveiden vanhusten hoidosta.

Tässäkin ketjussa jo mainittu. Ihmeellistä porukkaa, kun meuhkataan ottamatta selvää asioista.

Kerron vielä, että meillä on läheinen haukkumassai paikassa. Piristyi ja syö hyvin.

Leipovat pullaa ja kavereitakin on saanut.

Menkää nyt ihmeessä katsomaan ennenkuin haukutte.

Kuka asunnon lämmityksen ja muut kulut maksaa, kun eläke menee hoitokodille?

Muistaakseni asunnon kuluja sai vähentää hoitomaksun määrityksessä. Tai oliko se vain vuokralla olevan asunnon maksuja. Eli sen asunnon voi vuokrata tai myydä, jos siitä on vain kuluja, eikä ole varallisuutta millä maksaa niistä. Tosin jossain syrjäkylällä olevaa remontoimatonta vanhaa taloa voi olla vaikea myydä tai vuokrata. Hoitokotiin joutunut ei juuri koskaan palaa sieltä takaisin kotiinsa asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne että mummo ei halua mitään kotihoidon palveluita, koska ne maksavat. Tarvetta avulle olisi ja kotihoito on tehnyt alkukartoituksen. Mutta mikäs neuvoksi kun mummo ei mitään palveluita halua?

Siinä ei paljoa mitään voi tehdä. Itsemääräämisoikeus on vahva. Niin kauan kuin vanhus osaa sanoa 'ei' niin sen mukaan mennään. Mekin yritimme suostutella äitiämme, ensin muuttamaan keskellä metsää olevasta mökistä kylälle ja sitten kun se ei onnistunut että ottaisi kotiapua kunnalta. Ei onnistunut. Me lapset asumme Ruotsissa ja aina oli huoli että miten siellä menee, onko jaksanut kantaa puita talon lämmitykseen, onko muistanut syödä jne. edelleen.. Kyllä sen ymmärtää että kaikki haluavat kuolla kotona mutta sitä en ymmärrä (ainakaan vielä) että apua vastaan taistellaan kynsin ja hampain.

Montakohan kertaa minulta on kysytty, kuka minut vanhana hoitaa kun en ole tehnyt lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun hän ei ymmärrä?

Tähän meidän syyllistämiseen on mennyt mukaan myös äitini luona käyvä kotisairaanhoitaja.  Hän pompottaa meitä tyttäriä koko ajan ja antaa ymmärtää, että olemme välinpitämättömiä, kun emme ole siellä koko ajan äitimme luona.

Olemme molemmat jo yli 70-vuotiaita, kummallakin perussairaus, joka vaatii hoitoa ja lepoa.

Kummallakaan ei ole mahdollisuutta ottaa äitiä luoksemme asumaan.  Meillä ei ole sellaista huonejärjestystä, mihin hänet luontevasti sijoittaisi.  Sauna ja kylpytilat vessoineen on alakerrassa, jonne on jyrkät portaat, äiti ei pääsisi sinne mitenkään muuten kuin kantamalla ja se ei onnistu meiltä.  En ole ollenkaan varma siitä, että saisimme jotain avustusta siihen, että tähän meidän taloomme, joka ei ole äitini nimissä oleva koti, rakennettaisiin saniteettitilat häntä varten.  Ei tällaiseen vanhaan pieneen taloon niitä mihinkään saisi muutenkaan, ellei sitten rakenneta lisäsiipeä.  Millä rahalla?

Lisäksi äiti huudattaa televisiota kovalla koko ajan, kun ei kuulolaitteesta huolimatta kuule kunnolla.  Meidän pitäisi sitä sietää sitten yöt päivät.

Meiltä loppuisi oma elämä kokonaan.  

Äiti EI SUOSTU muuttamaan pois mihinkään hoitokotiin tai edes palveluasuntoon.

Ja esitellä nyt äidille jotain hoitopaikkaa, missä on seuraa ja muita vanhuksia jne.  Äitini vihaa ajatustakin.  Hän ei halua muita ihmisiä lähelleen.  Hän ei halua mitään juttuseuraa muista vanhuksista.  Juuri sitä hän vihaa kaikkein eniten.  Muita vanhoja ihmisiä!!!   Ja vieraita ihmisiä!  Ei ikinä. 

Joten jotta emme saa kaikkien vihoja päällemme siitä, että annamme vanhan ihmisen olla itsekseen omassa kodissaan, joudumme laukkaamaan siellä vähän väliä omista asioistamme huolimatta.  Minunkin on kipeällä jalallani vain jaksettava raahautua sinne, oli oma tilanteeni mikä tahansa.  Äiti ei ota kuuleviin korviinsa meidän vaivojamme, koska hänhän tässä se vanha ja kipeä on, hänestähän sitä on kaikkien huolta pidettävä.

Lapsenlapset asuvat kaikki muualla. Ei ole ketään muita kuin minä ja sisareni.   Ja yksi kaukana asuva, joka tulee kerran pari vuodessa äitiä katsomaan, täysihoitoon, joka on minun ja siskoni järjestettävä.

Niin, jos ei ole muistisairas, ja haluaa asua kotonaan, niin sitten asuu kotonaan.  Mutta annapa asua siellä sitten ihan yksin.  Heti ollaan syyllistämässä meitä jo eläkkeellä olevia tyttäriä, jotka jo itsekin kaipaisimme rauhallisia eläkepäiviä.  Niitä meille ei ole suotu.   

Itse sinä uhriudut ja leikit marttyyriä. Luulisi, että tuohon ikään olisit oppinut, että ei kukaan sinua voi syyllistää, jos et suostu syyllisyyttä tuntemaan. Ei sinun ole pakko olla missään tekemisissä hoitajan kanssa, miksi olisi? Jos siis et ole äitisi edunvalvoja, ei hänen hoitonsa kuulu sinulle mitenkään. Ei sinun ole myöskään pakko laukata missään kipeällä tai terveellä jalalla, jos et itse tahdo. Ei myöskään ole pakko järjestää täysihoitoa sisarukselle, hotelleja on olemassa, käsket menemään niihin.

En tajua tuollaista märinää, kitinää ja ruikutusta, että sinua pakotetaan, kiusataan, syyllistetään ja ties mitä, kun itse olet vaan ollut niin heikko ja pimpitön, että olet kaikkeen suostunut.

Miten joku voi elää yli 70-vuotiaaksi oppimatta rakkaan äidinkielensä kauneinta sanaa? Maija Vilkkumaakin siitä lauloi, ja se on:

EI.

Eli lakkaa vastaamasta puhelimeen, kyllä ne kotihoitajat äitisi hoitoon toimittavat. Sinulla ei ole mitään juridisia velvollisuuksia hoitaa äitisi asioita (jos siis et ole edunvalvoja, jos olet siihen tyhmyyttäsi suostunut asia on tietysti eri), joten sinua ei kerta kaikkiaan voi kukaan pakottaa yhtään mihinkään, ei edes hautajaisia järjestämään.

Perunkirjoitus on pakko järjestää, jos tahtoo perintöä. Jos ilmoittaa ettei ota perintöä vastaan, ei tarvitse tehdä sitäkään.

Se on just näin. Sairaanhoitaja ei painosta, syyllistä eikä kiusaa. Hän toimii niin kuin on ohjeistettu. Jos olet tavoitettavissa ja hoitanut asioita niin se on jatkossakin oletus. Niin kauan kunnes ottat etäisyyttä etkä vastaa edes puhelimeen. Uusissa kotihoidon myöntämisen kriteereissä on vanhuksen toimintakyvyn lisäksi mainittu, että mikäli omaiset/läheiset ei voi auttaa. Eli koko hoitopolku lähtee siitä, että myös läheiset kartoitetaan ja heidän antama apu on ensisijaista. Yksityisiltä saa tilata rahalla koska ja mitä haluaa, mutta kunnalliset kriteerit ihan kaikkeen ei edes täyty jos lähellä on eläkkeellä oleva tytär asioita hoitamassa. Kriteerit on ihan hiljattain vasta päivitetty ja niitä ei ole paljon mainostettu, mutta kun hyvinvointialueet kohta aloittaa ja rahat loppuu niin tulee entistä enemmän voimaan. Ja mitä tulee hoivakotiin "menemiseen" niin jos/kun homma toimii kotonakin niin mummi ei hoivakotiin edes pääse. On kotona niin pitkään kuin vähänkin voi, ja vielä siitä yli.

Niin. Se on niin hyvä sanoa tällaista kun itse ei ole ihan vastaavassa tilanteessa. Sivusta huutelu on helppoa

Tekisin mielelläni itsekin niin.

Kyllä vain kotisairaanhoitaja syyllistää. Hän ei itse sitä ehkä huomaa, mutta näin tapahtuu.

Voimme tietysti hylätä äitimme. Kuka silloin on onnellinen?

Ja keneltä äiti saa apua arjen äkillisiin ongelmiin? Keneltä muulta kuin meiltä?

Ei kotisairaanhoitajalle kuulu mikään muu kuin sairaanhoidollinen apu.

Ei minun ole pakko, toki sen tiedän.

Paitsi moraalinen pakko on. Jos sinä kykenet tekemään omalle äidillesi noin, se olet sinä, en minä.

Minä en voi viedä äitiäni mihinkään hänen kotoaan jos hän ei halua. Koska hän ei ole muistisairas ja hänen luonaan käy kotisairaanhoitaja, ja lisäksi katsotaan, että taustatukena ovat tyttäret.

Asia olisikin aivan toinen, jos hän asuisi vaikka palveluasunnossa. Silloin voisin hyvällä omallatunnolla antaa muiden huolehtia hänen tarpeistaan. Tietenkin kävisimme hänen luonaan ja paljonkin. Mutta silloin mekin voisimme lähteä vaikka lomamatkalle joskus ja tilanne olisi meille helpotus. Jos äidille jotain sattuisi, henkilökunta olisi heti paikalla ja tietäisi mitä tehdä. Ja äidiltä menisi se mahdollisuus mikä hänellä nyt on ; pelotella meitä milloin milläkin vaivallaan ja sillä kurin saada meidät lähtemään vaikka yön selkään katsomaan mikä tilanne. Kun ottaa niin kovasti henkeen, tai huimaa. Ei halua ensihoitajia hälyttää, kun ei tässä tiedä onko tämä vaarallista vai ei. Mistä mekään tietäisimme, emme ole ammattilaisia. Mutta niitä ei saa paikalle hälyttää.

Kerran on hälytetty ja se oli turhaa. Äidillä ei ollut mitään vikaa ja tunsimme itsemme idiooteiksi. Pahiten meitä syyllisti äiti itse, koska ei tietenkään sitten mitään hätää enää ollut, kun olimme siellä hänen kanssaan vaan, niin hänellä oli turvallisempi olo. Eli meidän pitäisi olla siellä hänen kanssaan koko ajan. Ei tässä mitään marttyyreita olla. Tämä on ihan totisinta totta ja elämän raadollisuutta.

Vanhuksetkin on niin kovin erilaisia, samat olosuhteet ja toimenpiteet ei sovi kaikille ja joku tykkää jostakin ja toinen jostain muusta. Kaikkia ei samalla muotilla voi hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Montakohan kertaa minulta on kysytty, kuka minut vanhana hoitaa kun en ole tehnyt lapsia.

Mitään hoitamistahan asioissa ei ole vaikka asuisi palvelutalossa.

Vierailija kirjoitti:

Montakohan kertaa minulta on kysytty, kuka minut vanhana hoitaa kun en ole tehnyt lapsia.

Sinut hoitaa asiantunteva ammattilainen ja olet turvallisemmissa käsissä kuin oman lapsesi, joka on ihan muun alan ihminen.

Kuka sun kanssasi seurustelee, siitä pidät huolen itse tavalla tai toisella. Joko hankit hyviä ystäviä tai et

Mieti miten itse haluaisit sinua kohdeltavan.

Vierailija kirjoitti:

Mieti miten itse haluaisit sinua kohdeltavan.

Jostain syystä kukaan ei näytä miettivän näitä keski-ikäisiä, jotka käyvät töissä, hoitavat lapsiaan ja/tai lapsenlapsiaan lisänä pitäisi vielä oman kodin kotihommat, joiden vielä vanhusten kotihommat ja seuran kaipuut. Aika ei vuorokaudessa riitä.