Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun vanhempani laittoivat mummoni vanhainkotiin. Kävelevä iloinen vanhus saatiin nopeasti vuodepotilaaksi. Syynä oli, että yksin ei saanut kävellä, vaan piti olla aina hoitaja mukana, ja eiväthän he tietenkään ehtineet. Perusteluna kaatumisvaara. Ei kestänyt kauaa, kun se jatkuva istuminen tai makaaminen voi voimat ja kävelykyvyn. Sitten mummoparka odotteli vaan kuolemaa siellä sänkyllä.

Lopulta tuli veritulppa jalkaan, ja hänen annettiin kuolla siihen. Passiivinen eutanasia.

On parempi olla siellä kotona ihan missä vaan kunnossa, kuin joutua vanhainkotiin odottelemaan kuolemaa sänkyyn, jos pää on kunnnossa. Dementikko on eri juttu. Täysjärkinen ihminen oikeasti on siellä vanhainkodissa vaan vanki, joka odottelee kuolemaa.

Vanhainkoti on paljon parempi vaihtoehto kuin se, että se kodissa jääräpäisesti loppuun asunut vanhus löydetään henkihievereissä tai pahempaa lattialta muutama päivä kaatumisen jälkeen. Oikeasti.

Oikeasti huolehtivat sukulaiset hommaavat turvarannekkeen ja vartijapalvelun hyvissä ajoin ja soittavat muutoinkin kerran päivässä kuulumiset. Ei tule tilannetta, jossa löydetään lattialta muutaman päivän jälkeen.  Turvaranneke + vartijapalvelu maksavat alta 30€ per kk.

Moni vanhus joko kieltäytyy tai ei osaa käyttää turvaranneketta. Äiti ei ota sitä ollenkaan. Isällä se ei jostain syystä ollut ranteessa koskaan. Anoppi hälytti omallaan kerran, mutta toisella kertaa kaatuessaan oli ilman ranneketta. Naapuri löysi ja hälytti apua paikalle.

Meillä ranneke oli piirongin laatikossa tiiviisti pakattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis valehtelette mummille miten hyvää hoitoa hoivakodissa saa jos siellä nyt sattuu olemaan edes enää hoitajia. Mikäli mummi ei ole muistisairas niin en kyllä normaaliin hoivakotiin laittaisi lähimmäistäni. Eikö olekin hienoa kun aina toitotetaan miten elämällä askeettisesti, ilman alkoholia ja herkkuja, saavutat korkean iän? Mikä idea on elää liian vanhaksi kun puolisoa ei enää ole ja sukulaisetkin näkee vain rasitteena.? 

Sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta siitä miten käyt töissä, hoidat lapsesi ja heräät öisin sekavan vanhuksen soittoihin. Siinä on oma terveys ja jaksaminen loppumassa.

Sepä. Kunpa voisikin. Ihan kateellisena oman mummon eläessä luin lehtijuttuja, joissa lapsenlapsi oli muuttanut mummon luokse tai ottanut luokseen asumaan. Ei valitettavasti olisi onnistunut meillä kummankaan kotona eikä työni vuoksi.

Voit käydä työpäivän jälkeen hoitamassa jonkun muun lapsia,bjos omia ei ole. Öisin voit laittaa herätyskellon herättämään kesken syvimmän unen.

Eli mielikuvitusta kehiin niin saat sinäkin arkikokemuksia siitä miten ei lopulta jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis valehtelette mummille miten hyvää hoitoa hoivakodissa saa jos siellä nyt sattuu olemaan edes enää hoitajia. Mikäli mummi ei ole muistisairas niin en kyllä normaaliin hoivakotiin laittaisi lähimmäistäni. Eikö olekin hienoa kun aina toitotetaan miten elämällä askeettisesti, ilman alkoholia ja herkkuja, saavutat korkean iän? Mikä idea on elää liian vanhaksi kun puolisoa ei enää ole ja sukulaisetkin näkee vain rasitteena.? 

Sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta siitä miten käyt töissä, hoidat lapsesi ja heräät öisin sekavan vanhuksen soittoihin. Siinä on oma terveys ja jaksaminen loppumassa.

Sepä. Kunpa voisikin. Ihan kateellisena oman mummon eläessä luin lehtijuttuja, joissa lapsenlapsi oli muuttanut mummon luokse tai ottanut luokseen asumaan. Ei valitettavasti olisi onnistunut meillä kummankaan kotona eikä työni vuoksi.

Voit käydä työpäivän jälkeen hoitamassa jonkun muun lapsia,bjos omia ei ole. Öisin voit laittaa herätyskellon herättämään kesken syvimmän unen.

Eli mielikuvitusta kehiin niin saat sinäkin arkikokemuksia siitä miten ei lopulta jaksa.

Kiitos vaan, minulle kyllä ehti kertyä niitä yöllisiä hälytyksiä riittämiin ennen tuota palvelukotiin muuttoa. Rannekkeen avulla hälytetyt hoitajat tulivat sitten joskus, tunnin tai parin päästä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen mummon kyytsäämistä hoitokotiin, tehkää ennakkoperintä. Muuten ahneet attendot syövät perinnön viimeistä ropoa myöten. Se on lammas kerittävä ennen luovutusta.

Taas sadannen kerran tiedoksi, että hoitomaksuihin vaikuttaa vain tulot, ei omaisuus ellei ole kyse omakustanteisesta lähes terveiden vanhusten hoidosta.

Tässäkin ketjussa jo mainittu. Ihmeellistä porukkaa, kun meuhkataan ottamatta selvää asioista.

Kerron vielä, että meillä on läheinen haukkumassai paikassa. Piristyi ja syö hyvin.

Leipovat pullaa ja kavereitakin on saanut.

Menkää nyt ihmeessä katsomaan ennenkuin haukutte.

Vierailija kirjoitti:

Siis valehtelette mummille miten hyvää hoitoa hoivakodissa saa jos siellä nyt sattuu olemaan edes enää hoitajia. Mikäli mummi ei ole muistisairas niin en kyllä normaaliin hoivakotiin laittaisi lähimmäistäni. Eikö olekin hienoa kun aina toitotetaan miten elämällä askeettisesti, ilman alkoholia ja herkkuja, saavutat korkean iän? Mikä idea on elää liian vanhaksi kun puolisoa ei enää ole ja sukulaisetkin näkee vain rasitteena.? 

Kuvitteletko, että ilman muistisairautta kukaan hoivakotiin pääsee?😅

T.hoitsu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis valehtelette mummille miten hyvää hoitoa hoivakodissa saa jos siellä nyt sattuu olemaan edes enää hoitajia. Mikäli mummi ei ole muistisairas niin en kyllä normaaliin hoivakotiin laittaisi lähimmäistäni. Eikö olekin hienoa kun aina toitotetaan miten elämällä askeettisesti, ilman alkoholia ja herkkuja, saavutat korkean iän? Mikä idea on elää liian vanhaksi kun puolisoa ei enää ole ja sukulaisetkin näkee vain rasitteena.? 

Kuvitteletko, että ilman muistisairautta kukaan hoivakotiin pääsee?😅

T.hoitsu

Minun vanhempani pääsi. Hänellä toimi pää, mikään muu ei.

Mummolla on oikeus päättää että on kotona. Antakaa olla. Sielläpä asustelee miten asustelee. Aikuinen ihminen hän on ja kantakoon vastuun valinnoistaan. Ei teidän tarvitse häntä kuitenkaan hoitaa enempää kuin ehditte, jaksatte ja haluatte.

Viime aikoina on ollut lehdissä kirjoituksia ikäihmisten tahdon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta. Kannattaa kunnioittaa sitä että hän haluaa valita olla kotonaan. Hänen itsemääräämisoikeutensa sen suhteen ei kuitenkaan mitenkään määrää tai velvoita teitä hoitamaan häntä.

Vierailija kirjoitti:

Mummolla on oikeus päättää että on kotona. Antakaa olla. Sielläpä asustelee miten asustelee. Aikuinen ihminen hän on ja kantakoon vastuun valinnoistaan. Ei teidän tarvitse häntä kuitenkaan hoitaa enempää kuin ehditte, jaksatte ja haluatte.

Viime aikoina on ollut lehdissä kirjoituksia ikäihmisten tahdon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta. Kannattaa kunnioittaa sitä että hän haluaa valita olla kotonaan. Hänen itsemääräämisoikeutensa sen suhteen ei kuitenkaan mitenkään määrää tai velvoita teitä hoitamaan häntä.

Toki mummo ei sitten soittele omaisille, valita ja manipuloi, kun ei pärjää kotona itse, vaan kilometrin mittainen työlista odottaa iloista tekijäänsä, joka on itse töissä, hoitaa lapsensa ja pitäisi vielä olla mummon kodinhoitaha ja seuraneiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummolla on oikeus päättää että on kotona. Antakaa olla. Sielläpä asustelee miten asustelee. Aikuinen ihminen hän on ja kantakoon vastuun valinnoistaan. Ei teidän tarvitse häntä kuitenkaan hoitaa enempää kuin ehditte, jaksatte ja haluatte.

Viime aikoina on ollut lehdissä kirjoituksia ikäihmisten tahdon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta. Kannattaa kunnioittaa sitä että hän haluaa valita olla kotonaan. Hänen itsemääräämisoikeutensa sen suhteen ei kuitenkaan mitenkään määrää tai velvoita teitä hoitamaan häntä.

Toki mummo ei sitten soittele omaisille, valita ja manipuloi, kun ei pärjää kotona itse, vaan kilometrin mittainen työlista odottaa iloista tekijäänsä, joka on itse töissä, hoitaa lapsensa ja pitäisi vielä olla mummon kodinhoitaha ja seuraneiti.

Niin? Kyllä varmaan aikuisena ihmisenä voit päättää, että vastaatko puheluihin, milloin menet käymään ja teetkö niitä asioita siitä listalta? Taidat uhriutua nyt itse. Jos puhutaan manipuloivasta, uhriutuvasta ihmisestä niin rajat pitää laittaa myös sellaiselle vanhukselle. Onko vanhuksella persoonallisuushäiriö jos ei ymmärrä normaalia puhetta ja läheisten näkökulmaa asiaan? Jos on aiemmin ollut erilainen, normaali ihminen, niin käytöksen muutos voi kertoa alkavasta muistisairaudesta tai muusta. Mutta jos on ollut kusipäinen määräilijä ja pompottelija aiemminkin niin ehdottaisin kyllä tiukkaa linjaa. Mummo voisi mennä tapaamaan omanikäisiä ihmisiä kerhoihin ja vaalia ystävyyssuhteita niin kuin muutkin aikuiset, ei vanhuus tee poikkeusta siihen. Ei työssäkäyvien ja opiskelevien omaisten niskaan voi kaataa vastuuta mummon viihdyttämisestä saatikka hoidosta ja turvallisuudesta enempää kuin on kohtuullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun hän ei ymmärrä?

Tähän meidän syyllistämiseen on mennyt mukaan myös äitini luona käyvä kotisairaanhoitaja.  Hän pompottaa meitä tyttäriä koko ajan ja antaa ymmärtää, että olemme välinpitämättömiä, kun emme ole siellä koko ajan äitimme luona.

Olemme molemmat jo yli 70-vuotiaita, kummallakin perussairaus, joka vaatii hoitoa ja lepoa.

Kummallakaan ei ole mahdollisuutta ottaa äitiä luoksemme asumaan.  Meillä ei ole sellaista huonejärjestystä, mihin hänet luontevasti sijoittaisi.  Sauna ja kylpytilat vessoineen on alakerrassa, jonne on jyrkät portaat, äiti ei pääsisi sinne mitenkään muuten kuin kantamalla ja se ei onnistu meiltä.  En ole ollenkaan varma siitä, että saisimme jotain avustusta siihen, että tähän meidän taloomme, joka ei ole äitini nimissä oleva koti, rakennettaisiin saniteettitilat häntä varten.  Ei tällaiseen vanhaan pieneen taloon niitä mihinkään saisi muutenkaan, ellei sitten rakenneta lisäsiipeä.  Millä rahalla?

Lisäksi äiti huudattaa televisiota kovalla koko ajan, kun ei kuulolaitteesta huolimatta kuule kunnolla.  Meidän pitäisi sitä sietää sitten yöt päivät.

Meiltä loppuisi oma elämä kokonaan.  

Äiti EI SUOSTU muuttamaan pois mihinkään hoitokotiin tai edes palveluasuntoon.

Ja esitellä nyt äidille jotain hoitopaikkaa, missä on seuraa ja muita vanhuksia jne.  Äitini vihaa ajatustakin.  Hän ei halua muita ihmisiä lähelleen.  Hän ei halua mitään juttuseuraa muista vanhuksista.  Juuri sitä hän vihaa kaikkein eniten.  Muita vanhoja ihmisiä!!!   Ja vieraita ihmisiä!  Ei ikinä. 

Joten jotta emme saa kaikkien vihoja päällemme siitä, että annamme vanhan ihmisen olla itsekseen omassa kodissaan, joudumme laukkaamaan siellä vähän väliä omista asioistamme huolimatta.  Minunkin on kipeällä jalallani vain jaksettava raahautua sinne, oli oma tilanteeni mikä tahansa.  Äiti ei ota kuuleviin korviinsa meidän vaivojamme, koska hänhän tässä se vanha ja kipeä on, hänestähän sitä on kaikkien huolta pidettävä.

Lapsenlapset asuvat kaikki muualla. Ei ole ketään muita kuin minä ja sisareni.   Ja yksi kaukana asuva, joka tulee kerran pari vuodessa äitiä katsomaan, täysihoitoon, joka on minun ja siskoni järjestettävä.

Niin, jos ei ole muistisairas, ja haluaa asua kotonaan, niin sitten asuu kotonaan.  Mutta annapa asua siellä sitten ihan yksin.  Heti ollaan syyllistämässä meitä jo eläkkeellä olevia tyttäriä, jotka jo itsekin kaipaisimme rauhallisia eläkepäiviä.  Niitä meille ei ole suotu.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun hän ei ymmärrä?

Tähän meidän syyllistämiseen on mennyt mukaan myös äitini luona käyvä kotisairaanhoitaja.  Hän pompottaa meitä tyttäriä koko ajan ja antaa ymmärtää, että olemme välinpitämättömiä, kun emme ole siellä koko ajan äitimme luona.

Olemme molemmat jo yli 70-vuotiaita, kummallakin perussairaus, joka vaatii hoitoa ja lepoa.

Kummallakaan ei ole mahdollisuutta ottaa äitiä luoksemme asumaan.  Meillä ei ole sellaista huonejärjestystä, mihin hänet luontevasti sijoittaisi.  Sauna ja kylpytilat vessoineen on alakerrassa, jonne on jyrkät portaat, äiti ei pääsisi sinne mitenkään muuten kuin kantamalla ja se ei onnistu meiltä.  En ole ollenkaan varma siitä, että saisimme jotain avustusta siihen, että tähän meidän taloomme, joka ei ole äitini nimissä oleva koti, rakennettaisiin saniteettitilat häntä varten.  Ei tällaiseen vanhaan pieneen taloon niitä mihinkään saisi muutenkaan, ellei sitten rakenneta lisäsiipeä.  Millä rahalla?

Lisäksi äiti huudattaa televisiota kovalla koko ajan, kun ei kuulolaitteesta huolimatta kuule kunnolla.  Meidän pitäisi sitä sietää sitten yöt päivät.

Meiltä loppuisi oma elämä kokonaan.  

Äiti EI SUOSTU muuttamaan pois mihinkään hoitokotiin tai edes palveluasuntoon.

Ja esitellä nyt äidille jotain hoitopaikkaa, missä on seuraa ja muita vanhuksia jne.  Äitini vihaa ajatustakin.  Hän ei halua muita ihmisiä lähelleen.  Hän ei halua mitään juttuseuraa muista vanhuksista.  Juuri sitä hän vihaa kaikkein eniten.  Muita vanhoja ihmisiä!!!   Ja vieraita ihmisiä!  Ei ikinä. 

Joten jotta emme saa kaikkien vihoja päällemme siitä, että annamme vanhan ihmisen olla itsekseen omassa kodissaan, joudumme laukkaamaan siellä vähän väliä omista asioistamme huolimatta.  Minunkin on kipeällä jalallani vain jaksettava raahautua sinne, oli oma tilanteeni mikä tahansa.  Äiti ei ota kuuleviin korviinsa meidän vaivojamme, koska hänhän tässä se vanha ja kipeä on, hänestähän sitä on kaikkien huolta pidettävä.

Lapsenlapset asuvat kaikki muualla. Ei ole ketään muita kuin minä ja sisareni.   Ja yksi kaukana asuva, joka tulee kerran pari vuodessa äitiä katsomaan, täysihoitoon, joka on minun ja siskoni järjestettävä.

Niin, jos ei ole muistisairas, ja haluaa asua kotonaan, niin sitten asuu kotonaan.  Mutta annapa asua siellä sitten ihan yksin.  Heti ollaan syyllistämässä meitä jo eläkkeellä olevia tyttäriä, jotka jo itsekin kaipaisimme rauhallisia eläkepäiviä.  Niitä meille ei ole suotu.   

Nyt on varmaan se kohta elämässä kun pitää kyetä irtaantumaan liiasta kiltteydestä ja muiden miellyttämisestä itsensä kustannuksella. Maailma eikä sun elämä lopu siihen että äitisi ja joku random hoitaja sulle suuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun hän ei ymmärrä?

Tähän meidän syyllistämiseen on mennyt mukaan myös äitini luona käyvä kotisairaanhoitaja.  Hän pompottaa meitä tyttäriä koko ajan ja antaa ymmärtää, että olemme välinpitämättömiä, kun emme ole siellä koko ajan äitimme luona.

Olemme molemmat jo yli 70-vuotiaita, kummallakin perussairaus, joka vaatii hoitoa ja lepoa.

Kummallakaan ei ole mahdollisuutta ottaa äitiä luoksemme asumaan.  Meillä ei ole sellaista huonejärjestystä, mihin hänet luontevasti sijoittaisi.  Sauna ja kylpytilat vessoineen on alakerrassa, jonne on jyrkät portaat, äiti ei pääsisi sinne mitenkään muuten kuin kantamalla ja se ei onnistu meiltä.  En ole ollenkaan varma siitä, että saisimme jotain avustusta siihen, että tähän meidän taloomme, joka ei ole äitini nimissä oleva koti, rakennettaisiin saniteettitilat häntä varten.  Ei tällaiseen vanhaan pieneen taloon niitä mihinkään saisi muutenkaan, ellei sitten rakenneta lisäsiipeä.  Millä rahalla?

Lisäksi äiti huudattaa televisiota kovalla koko ajan, kun ei kuulolaitteesta huolimatta kuule kunnolla.  Meidän pitäisi sitä sietää sitten yöt päivät.

Meiltä loppuisi oma elämä kokonaan.  

Äiti EI SUOSTU muuttamaan pois mihinkään hoitokotiin tai edes palveluasuntoon.

Ja esitellä nyt äidille jotain hoitopaikkaa, missä on seuraa ja muita vanhuksia jne.  Äitini vihaa ajatustakin.  Hän ei halua muita ihmisiä lähelleen.  Hän ei halua mitään juttuseuraa muista vanhuksista.  Juuri sitä hän vihaa kaikkein eniten.  Muita vanhoja ihmisiä!!!   Ja vieraita ihmisiä!  Ei ikinä. 

Joten jotta emme saa kaikkien vihoja päällemme siitä, että annamme vanhan ihmisen olla itsekseen omassa kodissaan, joudumme laukkaamaan siellä vähän väliä omista asioistamme huolimatta.  Minunkin on kipeällä jalallani vain jaksettava raahautua sinne, oli oma tilanteeni mikä tahansa.  Äiti ei ota kuuleviin korviinsa meidän vaivojamme, koska hänhän tässä se vanha ja kipeä on, hänestähän sitä on kaikkien huolta pidettävä.

Lapsenlapset asuvat kaikki muualla. Ei ole ketään muita kuin minä ja sisareni.   Ja yksi kaukana asuva, joka tulee kerran pari vuodessa äitiä katsomaan, täysihoitoon, joka on minun ja siskoni järjestettävä.

Niin, jos ei ole muistisairas, ja haluaa asua kotonaan, niin sitten asuu kotonaan.  Mutta annapa asua siellä sitten ihan yksin.  Heti ollaan syyllistämässä meitä jo eläkkeellä olevia tyttäriä, jotka jo itsekin kaipaisimme rauhallisia eläkepäiviä.  Niitä meille ei ole suotu.   

Nyt on varmaan se kohta elämässä kun pitää kyetä irtaantumaan liiasta kiltteydestä ja muiden miellyttämisestä itsensä kustannuksella. Maailma eikä sun elämä lopu siihen että äitisi ja joku random hoitaja sulle suuttuu.

Ja jatkan vielä vastauksena tuohon kysymykseesi, että mitä sitten tapahtuu kun hän ei ymmärrä. No ehkä varmaan se että hän ei ymmärrä asiaa teidän kannaltanne ja kiukuttelee ja syyllistää jne. Se varmaan tapahtuu. Luultavasti olette tehneet hänen eteensä aika paljon asioita niin nyt voi sitten vetää rajan että enempään ette kykene.

Sitten jos taas ymmärtämättömyys on muistisairautta, se on toinen juttu. Tosin muistisairaudet voi alkaa persoonallisuuden muutoksilla ja masennuksella, joka voi aiheuttaa tyytymättömyyttä. Ja toki voi olla pelkoa taustalla. Mutta ei se silti muuta tuota tilannetta; ette voi uhrata elämäänne voimavaroihinne liian huonokuntoisen äitinne hoitamiseen ymmärsi tai oli hän siitä samaa mieltä tai ei. Empatiaa voi antaa, ei se sitä poissulje mutta hänen valintansa on että jää kotiinsa asumaan liian huonokuntoisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis valehtelette mummille miten hyvää hoitoa hoivakodissa saa jos siellä nyt sattuu olemaan edes enää hoitajia. Mikäli mummi ei ole muistisairas niin en kyllä normaaliin hoivakotiin laittaisi lähimmäistäni. Eikö olekin hienoa kun aina toitotetaan miten elämällä askeettisesti, ilman alkoholia ja herkkuja, saavutat korkean iän? Mikä idea on elää liian vanhaksi kun puolisoa ei enää ole ja sukulaisetkin näkee vain rasitteena.? 

Kuvitteletko, että ilman muistisairautta kukaan hoivakotiin pääsee?😅

T.hoitsu

Minun vanhempani pääsi. Hänellä toimi pää, mikään muu ei.

Näitä hoidokkeja on n 1/50.

T.hoitsu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeita kysymyksiä, tärkeä keskustelu. Mietin sitä, missä määrin perheen/suvun keskustelukulttuuri ja perheessä vallitseva ja siten peritty/omaksuttu asenne (minä ja muut) vaikuttavat näihin vaikeisiin kysymyksiin ja niiden ratkaisuihin. Esimerkiksi asteikolla itsekkyys-epäitsekkyys. Kun luin ap:n aloituksen, joka oli paitsi rehellinen ja realistinen, myös samalla omiin korviini jotenkin outo. Hyvin nopeasti mieleeni tuli kysymys tuosta itsekkyydestä. Että mummo on selkeästi itsekäs, kun haluaa että omaiset hoitavat hänet ja häntä, ilmeisesti ihan riippumatta omista tilanteistaan. Mutta samalla myös omaiset ovat itsekkäitä, kun haluavat kärrätä kotona pärjäämättömän mummon palvelukotiin. Mietin, että onko itsekäs mummo aikoinaan kasvattanut itsekkäät lapset ja näiden itsekkäät lapsenlapset.

Asia on minulle itselleni omien kuvioideni vuoksi vaikea, siksi mietin asioita ja luen tätä keskustelua. Oma mummo oli aina sitä mieltä, että nuoremmilla (lapset ja lapsenlapset) oli omat menonsa ja asiansa ja niin kuului ollakin ja hän oli vain iloinen, kun hänen luonaan vierailtiin. Ymmärtääkseni hän ei missään kohtaa vastustellut vanhainkotiin joutumista, mitään syyllistämisiä ei ollut. Oma äitini on vannottanut, että miksikään omaishoitajaksi ei pidä ruveta vaan hänet laittaa hoitokotiin heti kun tarvitsee. (Toki helpommin sanottu kuin tehty, nykyään.) Itse taas ajattelen ja koen, että minun nimenomaan kyllä pitää huolehtia äidistäni, kun hän on kerran aikoinaan huolehtinut minusta.

Olenko saanut erilaisen mallin ja kasvatuksen kuin ap? Vai mietinkö nyt asiaa jotenkin väärältä kannalta?

Haluat vain nähdä itsesi hienona ja epäitsekkäänä ihmisenä ja sukusi parempana.

Se, että sinä tahdot hoitaa äitisi, ei tarkoita, että joku toinen olisi itsekäs jos oma elämäntilanne ei salli samaa -tai jos välit äitiin eivät ole niin läheiset.

Muutenkin, jos äitisi nimenomaan on ilmaissut, että ei tahdo sinun hoitavan, kuulostaa lähinnä siltä että vain omien emotionaalisten tarpeidesi tähden tahtoisit hoitaa. Haluat nähdä itsesi ihanana, rakastavana uhrautuvana tyttärenä ja sama se, mitä äitisi haluaa. Hän saa luvan suostua kiitolliseksi vastanäyttelijäksi...

Ihan kuin minun äitini, joka superäitilarpissaan lähetti  kerran sähköpostia osastolle, missä olin hoidossa. Että Ritvan perhe kyllä auttaa ja tukee kaikessa, ottakaa vaan yhteyttä. Selitti sitten minulle, että "tiesin kyllä, että suutut siitä, mutta minun vaan täytyi tehdä niin". Eli tiesi hyvin, mitä minä haluan, mutta oma larppi oli tärkeämpää. Samoin sinne sairaalaan ängettiin minua tapaamaan, vaikka olin sanonut että ei tarvitse, ja olin siellä vaan viikon. Mutta täytyyhän sitä sairasta aikuista lasta käydä hyysäämässä, vaikka se tahtoisin olla rauhassa!

Eli mitä jos ihan menisit sen mukaan, mitä äitisi on sanonut tahtovansa?

Niinkö? Niinkö  haluan nähdä itseni hienona ja sukuni parempana? En osaa sanoa. Äitini on toistaiseksi hyvissä voimin ja itsenäisesti pärjäävä, joten asia ei ole ajankohtainen. En tiedä, mitä tulee tapahtumaan - en tokikaan ryhdy toimimaan äitini eksplisiittistä tahtoa vastaan. Tilanne tulee sanelemaan toimintatapani.

Minä tosiaan yritän tässä miettiä näitä asioita, pohdiskella. Minulle tuli tunne, että sinulta tuli jotenkin suhteettoman voimakas reaktio minun pohdintoihini - ilmeisesti asia on hyvin kipeä sinulle ja minun pohdintani osui johonkin hermoon. Pahoittelen, että iskin tahtomattani sinua herkkään kohtaan. Sillä se, miten minua kuvailit tekstissäsi, ei kuulosta yhtään minulta itseltäni. Mutta nämä vaikeat kysymykset ovat edessä, siksi seuraan tätä keskustelua. Ja pohdin sitä, kun ihmiset hyvin voimapitoisillakin tunnetiloilla esiintyvät täällä. Että olisiko taustalla sitten kuitenkin aina ne hyvinkin yksilölliset perhesiteet, jotka joissakin perheissä/suvuissa ovat yhdenlaisia (yritetään ajatella ensin muita eikä itseä) ja toisissa toisenlaisia (ajatellaan ensin aina itseä). Ja kuten alkuperäisessä kommentissani sanoin, saatan olla hyvinkin väärässä ulottuvuudessa pohdinnoissani.

Kukaan ei ole hermostunut, paitsi ehkä tuohon epäselvään, kiertelevään, kaartelevaan ja lässyttävään kirjoitustyyliisi. Josta näkee selvästi, että mielestäsi Hyvät Ihmiset asettavat aina muut itsensä edelle. Söpöä tietysti, mutta valitettavasti käytäntö -ja tiede- on osoittanut, että uhriutumalla ei saada aikaan mitään hyvää. Ihmisen tulee aina asettaa itsensä etusijalle, koska jos ei huolehdi ensin itsestään, ei voi huolehtia muistakaan. Sori jos tästä tulee mieleen se ärsyttävä happinaamarivertaus.

Muutenkin on outoa ajatella, että olisi olemassa joku "suvun kaava", jonka mukaan mentäisiin. Ihmiset ovat yksilöitä, ja jopa saman perheen lapset voivat toimia tilanteissa täysin eri tavalla. Puhumattakaan erilaisista elämäntilanteista.

Ajattelin eilen tätä ketjua ja sitä, miten ärsyttävää on, kun ihmiset haluavat leikkiä epäitsekästä ja hyvää ihmistä ja uhriutuvat, vaikka kukaan ei ole pyytänyt. Sitten leikitään seuraavaksi marttyyriä, kun he niin uhraavat itsensä, ja kukaan ei arvosta!

Toki ap:n tapaus on eri, heillä nimenomaan itsekäs mummeli on tottunut tähän ikuiseen uhriutumisen ja marttyyriyden kierteeseen ja vaatii sitä muilta. On velka ja hävetkää omaiset.

Paitsi että ei ole; mitään velkasuhdetta ei voi syntyä yksipuolisella päätöksellä, ei edes kiitollisuudenvelkaa. Jos annan sinulle lahjan, annan sen vapaasta tahdostani, eikä se edellytä mitään vastalahjaa (meidän kulttuurissamme, on toki sellaisiakin kulttuureita, esim. nenetseillä, jossa lahjasta ei edes kiitetä, koska lahja ei oikeastaan edes ole lahja, vaan vastaavanarvoinen tavara tai palvelus pitää aina palauttaa. Tämä tekee lahjasta oikeastaan vain pyytämättä saadun lainan.)

Vanhemmilta saatu elämä on lahja, jonka he ovat vapaasta tahdostaan ja pyytämättä antaneet. Lapsena saatu hoiva taas ollut vanhempien velvollisuus (aika usein ilokin), eikä tee lasta velkapääksi sekään. Vai tuntuuko teistä, että koiranne on kiitollisuudenvelassa jokaisesta pissalenkistä ja nappula-annoksesta?

Ja joo, ennen oli toisin. Silloin vanhukset eivät eläneet näin sairaina näin pitkään. Tämä aihe on käyty keskustelussa moneen kertaan. Luuletteko, että kangasvaippojen aikana vessaan pääsemätön vanhus olisi pysynyt pitkäänkään hengissä? Makuuhaavoista olisi tullut sepsis hyvin äkkiä. Yleensä tietysti halvaus, sydänkohtaus tms. lopetti ihmisen kauan ennen kuin oltiin sänkypotilaana tai dementtinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mummo on hoitanut lastenlapsia, on teidän velvollisuutenne nyt vuorostaan hoitaa mummoa.

Kyllä etenkin kunnioittaa hänen tahtoaan tässä. Se on kunniavelka. Hävetkää omaiset!

Minua aina huvittaa nämä hävetkää -viestit. Millainen ihminen niitä kirjoittaa? Luuleeko se, että nyt jokainen omainen tunsi piston sydämessään ja juoksee syleilemään rakasta vanhusta mitä kiireenvilkkaimmin, vakuuttaen varmasti hoitavansa hamaan katkeraan loppuun?

Tiedoksesi, oi hävettäjä, häpeällä kasvattaminen on niin 50-lukua. Nykyään tiedetään, että palkitsemalla saadaan parempia reaktioita aikaan.

Mutta oikeasti, tunteeko nämä jotain voimaantumista tai paremmuutta näistä häpeäkäskyistään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummolla on oikeus päättää että on kotona. Antakaa olla. Sielläpä asustelee miten asustelee. Aikuinen ihminen hän on ja kantakoon vastuun valinnoistaan. Ei teidän tarvitse häntä kuitenkaan hoitaa enempää kuin ehditte, jaksatte ja haluatte.

Viime aikoina on ollut lehdissä kirjoituksia ikäihmisten tahdon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta. Kannattaa kunnioittaa sitä että hän haluaa valita olla kotonaan. Hänen itsemääräämisoikeutensa sen suhteen ei kuitenkaan mitenkään määrää tai velvoita teitä hoitamaan häntä.

Toki mummo ei sitten soittele omaisille, valita ja manipuloi, kun ei pärjää kotona itse, vaan kilometrin mittainen työlista odottaa iloista tekijäänsä, joka on itse töissä, hoitaa lapsensa ja pitäisi vielä olla mummon kodinhoitaha ja seuraneiti.

Sehän tuossa nimenomaan oli ideana. Mummo katsoo voivansa päättää vielä itse asioistaan ja voivansa asua kotona, joten eiköhän se niin makaa kuin petaa päde häneenkin. Oikeustoimikelpoinen ihminen kuitenkin oletettavasti kyseessä.

Mummo vaan ei ymmärrä, että vaatia voi tietysti mitä vaan, mutta ei se niitä muita mihinkään velvoita. Numero estoon ja mummo miettimään ällityksiään.

-eri-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen mummon kyytsäämistä hoitokotiin, tehkää ennakkoperintä. Muuten ahneet attendot syövät perinnön viimeistä ropoa myöten. Se on lammas kerittävä ennen luovutusta.

Taas sadannen kerran tiedoksi, että hoitomaksuihin vaikuttaa vain tulot, ei omaisuus ellei ole kyse omakustanteisesta lähes terveiden vanhusten hoidosta.

Tässäkin ketjussa jo mainittu. Ihmeellistä porukkaa, kun meuhkataan ottamatta selvää asioista.

Kerron vielä, että meillä on läheinen haukkumassai paikassa. Piristyi ja syö hyvin.

Leipovat pullaa ja kavereitakin on saanut.

Menkää nyt ihmeessä katsomaan ennenkuin haukutte.

Kuka asunnon lämmityksen ja muut kulut maksaa, kun eläke menee hoitokodille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun hän ei ymmärrä?

Tähän meidän syyllistämiseen on mennyt mukaan myös äitini luona käyvä kotisairaanhoitaja.  Hän pompottaa meitä tyttäriä koko ajan ja antaa ymmärtää, että olemme välinpitämättömiä, kun emme ole siellä koko ajan äitimme luona.

Olemme molemmat jo yli 70-vuotiaita, kummallakin perussairaus, joka vaatii hoitoa ja lepoa.

Kummallakaan ei ole mahdollisuutta ottaa äitiä luoksemme asumaan.  Meillä ei ole sellaista huonejärjestystä, mihin hänet luontevasti sijoittaisi.  Sauna ja kylpytilat vessoineen on alakerrassa, jonne on jyrkät portaat, äiti ei pääsisi sinne mitenkään muuten kuin kantamalla ja se ei onnistu meiltä.  En ole ollenkaan varma siitä, että saisimme jotain avustusta siihen, että tähän meidän taloomme, joka ei ole äitini nimissä oleva koti, rakennettaisiin saniteettitilat häntä varten.  Ei tällaiseen vanhaan pieneen taloon niitä mihinkään saisi muutenkaan, ellei sitten rakenneta lisäsiipeä.  Millä rahalla?

Lisäksi äiti huudattaa televisiota kovalla koko ajan, kun ei kuulolaitteesta huolimatta kuule kunnolla.  Meidän pitäisi sitä sietää sitten yöt päivät.

Meiltä loppuisi oma elämä kokonaan.  

Äiti EI SUOSTU muuttamaan pois mihinkään hoitokotiin tai edes palveluasuntoon.

Ja esitellä nyt äidille jotain hoitopaikkaa, missä on seuraa ja muita vanhuksia jne.  Äitini vihaa ajatustakin.  Hän ei halua muita ihmisiä lähelleen.  Hän ei halua mitään juttuseuraa muista vanhuksista.  Juuri sitä hän vihaa kaikkein eniten.  Muita vanhoja ihmisiä!!!   Ja vieraita ihmisiä!  Ei ikinä. 

Joten jotta emme saa kaikkien vihoja päällemme siitä, että annamme vanhan ihmisen olla itsekseen omassa kodissaan, joudumme laukkaamaan siellä vähän väliä omista asioistamme huolimatta.  Minunkin on kipeällä jalallani vain jaksettava raahautua sinne, oli oma tilanteeni mikä tahansa.  Äiti ei ota kuuleviin korviinsa meidän vaivojamme, koska hänhän tässä se vanha ja kipeä on, hänestähän sitä on kaikkien huolta pidettävä.

Lapsenlapset asuvat kaikki muualla. Ei ole ketään muita kuin minä ja sisareni.   Ja yksi kaukana asuva, joka tulee kerran pari vuodessa äitiä katsomaan, täysihoitoon, joka on minun ja siskoni järjestettävä.

Niin, jos ei ole muistisairas, ja haluaa asua kotonaan, niin sitten asuu kotonaan.  Mutta annapa asua siellä sitten ihan yksin.  Heti ollaan syyllistämässä meitä jo eläkkeellä olevia tyttäriä, jotka jo itsekin kaipaisimme rauhallisia eläkepäiviä.  Niitä meille ei ole suotu.   

Itse sinä uhriudut ja leikit marttyyriä. Luulisi, että tuohon ikään olisit oppinut, että ei kukaan sinua voi syyllistää, jos et suostu syyllisyyttä tuntemaan. Ei sinun ole pakko olla missään tekemisissä hoitajan kanssa, miksi olisi? Jos siis et ole äitisi edunvalvoja, ei hänen hoitonsa kuulu sinulle mitenkään. Ei sinun ole myöskään pakko laukata missään kipeällä tai terveellä jalalla, jos et itse tahdo. Ei myöskään ole pakko järjestää täysihoitoa sisarukselle, hotelleja on olemassa, käsket menemään niihin.

En tajua tuollaista märinää, kitinää ja ruikutusta, että sinua pakotetaan, kiusataan, syyllistetään ja ties mitä, kun itse olet vaan ollut niin heikko ja pimpitön, että olet kaikkeen suostunut.

Miten joku voi elää yli 70-vuotiaaksi oppimatta rakkaan äidinkielensä kauneinta sanaa? Maija Vilkkumaakin siitä lauloi, ja se on:

EI.

Eli lakkaa vastaamasta puhelimeen, kyllä ne kotihoitajat äitisi hoitoon toimittavat. Sinulla ei ole mitään juridisia velvollisuuksia hoitaa äitisi asioita (jos siis et ole edunvalvoja, jos olet siihen tyhmyyttäsi suostunut asia on tietysti eri), joten sinua ei kerta kaikkiaan voi kukaan pakottaa yhtään mihinkään, ei edes hautajaisia järjestämään.

Perunkirjoitus on pakko järjestää, jos tahtoo perintöä. Jos ilmoittaa ettei ota perintöä vastaan, ei tarvitse tehdä sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot te että nyky-yhteiskunta on kiristänyt vaatimuksiaan niin paljon että entisenkaltaiselle perheen sisäiselle hoitotyölle ei enää löydy sijaa, nykyisin pitää olla niin tehokasta että hoivakoti on ainoa malli.

Ei hän ymmärrä, vaan on sitä mieltä että esim. minä, siskoni tai yksi serkuistani voisivat vallan hyvin ryhtyä hänen hoitajakseen kun heillä on molemmilla niin hyväpalkkaiset miehet ettei hänen mielestään tarvitse käydä töissä.

Serkkuni mies on tosiaan lääkäri, mutta niin on serkkunikin ja on ihan ymmärrettävää ettei hän halua vaihtaa työtään mummin hoitamiseen. Sisko taas on tarjoilija ja miehensä asianajaja, ja etenkin häntä mummi syyllistää kun käy mieluummin töissä.

Minä olen opettaja ja mies myöskin, ja mummi ihmettelee että eikö sitä yhden opettajan palkalla voisi elättää noin pienen perheen (meillä on kaksi lasta).

-ap

Elämän raadollisuus on siinä, että välillä läheistenkin ihmisten maailmankuvat ja käsitykset ovat hyvin erilaisia ja siitä tulee paha mieli. Mummosi saa toki ajatella arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja valinnoistanne joita haluatte tehdä. Ikävää tuottaa mummolle pettymys, mutta niin se vaan menee, ymmärsi hän sitä tai ei. Lakatkaa ottamasta vastuuta muiden ihmisten puolesta; käy katsomassa, hoitamassa ja tekemässä asioita sen mitä pystyt ja jos haluat tehdä enemmän niin yritä järjestellä elämääsi sitten niin, ei se mummo enää realistisesti kovin montaa vuotta enää elä; yritä myös puhua hänelle järkeä ja kertoa että häntä ei hylätä ja hän voi saada apua enemmän kun menisi johonkin asumisyksikköön mutta jos asia ei mene perille niin älä tuhlaa energiaasi mahdottomaan. Hän joko ymmärtää tai ei ymmärrä.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun hän ei ymmärrä?

Tähän meidän syyllistämiseen on mennyt mukaan myös äitini luona käyvä kotisairaanhoitaja.  Hän pompottaa meitä tyttäriä koko ajan ja antaa ymmärtää, että olemme välinpitämättömiä, kun emme ole siellä koko ajan äitimme luona.

Olemme molemmat jo yli 70-vuotiaita, kummallakin perussairaus, joka vaatii hoitoa ja lepoa.

Kummallakaan ei ole mahdollisuutta ottaa äitiä luoksemme asumaan.  Meillä ei ole sellaista huonejärjestystä, mihin hänet luontevasti sijoittaisi.  Sauna ja kylpytilat vessoineen on alakerrassa, jonne on jyrkät portaat, äiti ei pääsisi sinne mitenkään muuten kuin kantamalla ja se ei onnistu meiltä.  En ole ollenkaan varma siitä, että saisimme jotain avustusta siihen, että tähän meidän taloomme, joka ei ole äitini nimissä oleva koti, rakennettaisiin saniteettitilat häntä varten.  Ei tällaiseen vanhaan pieneen taloon niitä mihinkään saisi muutenkaan, ellei sitten rakenneta lisäsiipeä.  Millä rahalla?

Lisäksi äiti huudattaa televisiota kovalla koko ajan, kun ei kuulolaitteesta huolimatta kuule kunnolla.  Meidän pitäisi sitä sietää sitten yöt päivät.

Meiltä loppuisi oma elämä kokonaan.  

Äiti EI SUOSTU muuttamaan pois mihinkään hoitokotiin tai edes palveluasuntoon.

Ja esitellä nyt äidille jotain hoitopaikkaa, missä on seuraa ja muita vanhuksia jne.  Äitini vihaa ajatustakin.  Hän ei halua muita ihmisiä lähelleen.  Hän ei halua mitään juttuseuraa muista vanhuksista.  Juuri sitä hän vihaa kaikkein eniten.  Muita vanhoja ihmisiä!!!   Ja vieraita ihmisiä!  Ei ikinä. 

Joten jotta emme saa kaikkien vihoja päällemme siitä, että annamme vanhan ihmisen olla itsekseen omassa kodissaan, joudumme laukkaamaan siellä vähän väliä omista asioistamme huolimatta.  Minunkin on kipeällä jalallani vain jaksettava raahautua sinne, oli oma tilanteeni mikä tahansa.  Äiti ei ota kuuleviin korviinsa meidän vaivojamme, koska hänhän tässä se vanha ja kipeä on, hänestähän sitä on kaikkien huolta pidettävä.

Lapsenlapset asuvat kaikki muualla. Ei ole ketään muita kuin minä ja sisareni.   Ja yksi kaukana asuva, joka tulee kerran pari vuodessa äitiä katsomaan, täysihoitoon, joka on minun ja siskoni järjestettävä.

Niin, jos ei ole muistisairas, ja haluaa asua kotonaan, niin sitten asuu kotonaan.  Mutta annapa asua siellä sitten ihan yksin.  Heti ollaan syyllistämässä meitä jo eläkkeellä olevia tyttäriä, jotka jo itsekin kaipaisimme rauhallisia eläkepäiviä.  Niitä meille ei ole suotu.   

Itse sinä uhriudut ja leikit marttyyriä. Luulisi, että tuohon ikään olisit oppinut, että ei kukaan sinua voi syyllistää, jos et suostu syyllisyyttä tuntemaan. Ei sinun ole pakko olla missään tekemisissä hoitajan kanssa, miksi olisi? Jos siis et ole äitisi edunvalvoja, ei hänen hoitonsa kuulu sinulle mitenkään. Ei sinun ole myöskään pakko laukata missään kipeällä tai terveellä jalalla, jos et itse tahdo. Ei myöskään ole pakko järjestää täysihoitoa sisarukselle, hotelleja on olemassa, käsket menemään niihin.

En tajua tuollaista märinää, kitinää ja ruikutusta, että sinua pakotetaan, kiusataan, syyllistetään ja ties mitä, kun itse olet vaan ollut niin heikko ja pimpitön, että olet kaikkeen suostunut.

Miten joku voi elää yli 70-vuotiaaksi oppimatta rakkaan äidinkielensä kauneinta sanaa? Maija Vilkkumaakin siitä lauloi, ja se on:

EI.

Eli lakkaa vastaamasta puhelimeen, kyllä ne kotihoitajat äitisi hoitoon toimittavat. Sinulla ei ole mitään juridisia velvollisuuksia hoitaa äitisi asioita (jos siis et ole edunvalvoja, jos olet siihen tyhmyyttäsi suostunut asia on tietysti eri), joten sinua ei kerta kaikkiaan voi kukaan pakottaa yhtään mihinkään, ei edes hautajaisia järjestämään.

Perunkirjoitus on pakko järjestää, jos tahtoo perintöä. Jos ilmoittaa ettei ota perintöä vastaan, ei tarvitse tehdä sitäkään.

Amen. Eikö kukaan ole kertonut tuolle, ettei tässä maailmassa kenellekään ole mitään suotu, vaan täytyy ihan itse ojentaa kätensä ja ottaa, jos jotain tahtoo?

Olen aina ihmetellyt mistä feministit repivät sen kokemansa sorron, mutta ilmeisesti se on samansorttista sortoa kuin tuolla lainatulla. Jos kaikkea ei pedata eteen, eli suoda, elämä on niin epiä ja raskasta ja on niin kauheasti kaikenlaisia (enimmäkseen kuvitteellisia) oletuksia joista tulee niin paha mieli ja syyllisyys.

Oikeasti 90 % niistä muiden oletuksista on teidän omassa päässänne, ja vaikka ne olisivat tottakin, minulla on teille uutinen. Muiden oletuksista ja odotuksista ei tarvitse piitata vittujakaan, sen kun teette mitä lystäätte. Niinhän miehetkin tekee ja SIKSI NE PÄRJÄÄ PAREMMIN. Ei siksi, että patriarkaatti sortaa, vaan siksi että naiset pakenee heikkouteen jonka naamioivat välittämiseksi.

Ihan järkyttävää että eläkeikäinen ämmä ei ole oppinut elämään omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, vaan kitisee vaan suomisesta ja syyllisyydestä.