Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa

Vierailija kirjoitti:

Itse varmaan ajattelen vanhanaikaisesti, mutta minusta on aivan käsittämättömän röyhkeää ajatella, etteikö lapset voisi joustaa vapaa-ajastaan hoitaakseen vanhaa äitiään/mummoaan että tämä saisi asua kotonaan turvallisesti. Jos ei ole aikaa, ota mummo kotiisi asumaan.

"Ota mummo kotiisi asumaan". Väkisinkö se pitää raahata, kun mummo ei halua lähteä kotoaan mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Toivon ettei äitini ikinä joudu mihinkään hoitokotiin. Suurin osa hoitokodeista on kansainvälisten suuryhtiöiden omistuksessa. Ainoa tehtävä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Palvelut minimissä ja inhimillinen kohtelu tuntematonta. Sinne valuu monien perinnöt ja säästöt. Hoitakaa vanhukset kotona jos vain pystytte ja kannustakaa liikkumaan. Oma äitini oli jo kovaa vauhtia menossa hoivakotiin vaikka on kävelevä ihminen. Sain puhuttua järkeä ja on kotonaan apujen turvin. Hoitokoti on sitten ihan viimeinen vaihtoehto. Harkitkaa tarkkaan!!! Mieluummin perinnöt lapsille kuin ahneille suuryhtiöille.

Voi, voi tätä tietämättömyyttä.

Ja se hyvä kunto ja liikkuminen ei auta asiassa mitään, jos pää ei toimi.

Äitini kun ei enää pärjännyt kotona, vaikka sai ulkopuolista apua, niin ennen kuin pääsi hoivakotiin, asui meillä pari kuukautta ja tehtiin mittavat remontit, jopa turvakamerat ja hälytyslaitteet jouduttiin asentamaan, kun karkaili ja teki "tepposia", keskellä yöllä yritti sytyttää uunia, veitsien kanssa harhaili ja karkaili yöllä talvipakkasella ulos, kun onnistui saamaan turvalukot auki jne.

Vanhusten katoamisia uutisoidaan päivittäin, jotka ovat päässeet livahtamaan valvonnasta huolimatta. Vasta uutisoitiin, kuinka joku vanhus oli mennyt rollaattorin avulla soutelemaan veteen.

Pitkäaikaispaikkoja ovat poliitikot yhdessä kuorossa olleet ajamassa alas vuosien ajan. Nyt kaikki jatkohoitopaikat ovat tukossa ja sairaalat myös . Tämä oli ennustettavissa jo vuosia sitten  mutta kun kaikki tehdään "säästöjen" nimissä, niin näinhän siinä kävi. Seuraavat vaalit tulossa, kannattaa tarkkaan kuunnella mitä kukin puolue lupailee.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikaispaikkoja ovat poliitikot yhdessä kuorossa olleet ajamassa alas vuosien ajan. Nyt kaikki jatkohoitopaikat ovat tukossa ja sairaalat myös . Tämä oli ennustettavissa jo vuosia sitten  mutta kun kaikki tehdään "säästöjen" nimissä, niin näinhän siinä kävi. Seuraavat vaalit tulossa, kannattaa tarkkaan kuunnella mitä kukin puolue lupailee.

Ei ole enää kyse pelkästään siitä, että kotona asuminen on linjaus, vaan useimmissa ympärivuorokautisen asumisen paikoissa on nyt paikkoja tyhjillään, koska hoitajamitoitus ei täyty. Kun ei saada hoitajia, ei saada ottaa taloa täyteen asukkaita. Ihan älytöntä, että jonossa seisotetaan vanhuksia odottamassa paikkaa, kun tilaa olisi.

Esim. meidän naapurustossa on yksityinen hoivakoti, jossa on ilmeisesti tällä hetkellä 3 tyhjää asukaspaikkaa. Hoitotyön mitoitusta on nostettu asteittain. Ei yhdellä rysäyksellä. Nyt jo mitoitus noussut. Mitä olen seurannut, niin jatkuvasti työntekijöiden haku käynnissä. Naapurintyttö opiskeli siellä oppisopimuksella lähihoitajaksi ja heti kun valmistui, lähti kevyempiin hommiin. Vanhusten hoitaminen on raskasta fyysisesti ja koko ajan kiire, näin olen ymmärtänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon ettei äitini ikinä joudu mihinkään hoitokotiin. Suurin osa hoitokodeista on kansainvälisten suuryhtiöiden omistuksessa. Ainoa tehtävä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Palvelut minimissä ja inhimillinen kohtelu tuntematonta. Sinne valuu monien perinnöt ja säästöt. Hoitakaa vanhukset kotona jos vain pystytte ja kannustakaa liikkumaan. Oma äitini oli jo kovaa vauhtia menossa hoivakotiin vaikka on kävelevä ihminen. Sain puhuttua järkeä ja on kotonaan apujen turvin. Hoitokoti on sitten ihan viimeinen vaihtoehto. Harkitkaa tarkkaan!!! Mieluummin perinnöt lapsille kuin ahneille suuryhtiöille.

Kommentista päätellen, sinulla ei ole mitään käsitystä vanhustenhoidosta ja eikä sinne hoivakotiin edes pääse, ellei vanhus ole itselleen ja ympäristölle vaarallinen, eikä elä enää tässä ympäristössä ja ajassa.

On hyvä sanoa, hoitakaa vanhuksenne, kun ei ymmärretä mitä se on. Sairauksien ja vaivojen lisäksi, jos vanhus on dementoitunut tai muiden sairauksien vuoksi personallisuus muuttuu, siitä ihanasta vanhuksesta voi tulla agressiivinen, ilkeä, näkee harhoja ja ajaa niitä veitsijen kanssa, laittaa tulet sähköhellaan, karkailee öisin yöpaidassaan jne. lista on loputtoman pitkä.

Äitini eli 96v ja hoivakodissa oli viimeiset elinvuotensa, mutta sitå ennen tarvitsi kymmeniä vuosia apua kotiin, vaikka kotihoito kävi useamman kerran päivässä, ulkopuolinen siivooja, ateriapalvelut jne.

Se oli todella raskasta ja stressaavaa, enkä suosittele kenellekään uhraamaan elämäänsä.

Olen nuorin sisaruksista ja minulle jäi pääasiassa äitini hoito ja oman elämäni sain elettäväksi vasta kuusikymppisenä, kun äitini kuoli.

Ja mitä tulee varallisuuteen, niin harvoin sitä voi säästää, vaan sitä on myytävä, jos haluaa kotiin kunnallisia palveluita, kun nekin maksavat esim. sh tuntiveloitus on 40€/h.

Ja kukaan ei jaksa hoitaa vanhusta yksin kotiin, vaan tarvitaan ulkopuolista apua ja usein siihen ei eläke riitä, vaan on käytettävä säästöt ja myytävä omaisuutta, jos haluaa vanhukselle viimeiseksi vuosiksi ihmisarvoisen elämän.

kunnilla palvelusetelit niin pääsee köyhäkin hoivakotiin. Kannattaa hyvissä ajoin tehdä itsensä köyhäksi muuten hoitokodit perivät omaisuudesta.

Niin, silloin vanhus saa vain peruspalvelut ja joutuu tyytymään vähempään.

Tietenkin jos raha ja perinnöt menevät vanhuksen ihmisarvon, inhimillysyyden ja hyvän viimeiset elinvuosien edelle, niin se kannattaa tehdä. Mutta kannattiko sitä omaisuutta haalia, jos ei saa itselleen edes ihmisarvoista elämää viimeiseksi elinvuosiksi. Eikö elämä olisi parempi jättää elämättä viimeiset elinvuodet ja kuolla hyväkuntoisena ja jättää muhkeat perinnöt lapsille.

Mutta esim. meillä, pidettiin tärkeänä, että mummo saa viimeiset elinvuodet ihmisarvoista elää ja inhimillisen elämän ja ostettiin siivouspalveluita, jalkahoito- ja kampoomopalveluita, silmälasit ja kuulolaite, jota jouduttiin uusimaan lähes vuosittain, hampaidenhoito, virkistystoiminta jne. eikä se eläke missään tapauksessa riittänyt.

Jos haluaa jakaa niitä perintöjä, niin pitäisi kuolla hyvä kuntoisena ja juuri kun jää työelämästä pois.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikaispaikkoja ovat poliitikot yhdessä kuorossa olleet ajamassa alas vuosien ajan. Nyt kaikki jatkohoitopaikat ovat tukossa ja sairaalat myös . Tämä oli ennustettavissa jo vuosia sitten  mutta kun kaikki tehdään "säästöjen" nimissä, niin näinhän siinä kävi. Seuraavat vaalit tulossa, kannattaa tarkkaan kuunnella mitä kukin puolue lupailee.

Johtuu pitkälti koronaepidemiasta, jotka veivät sairaala-ja tehopaikat.

Esim. leikkauksia ja hoitoja on jouduttu siirtämään/rajoittamasn, koska henkilökuntaa on jouduttu siirtämään koronanhoitoon, testaukseen ja rokotukseen.

Ja usein leikkaukset vaativat varalle tehohoitopaikan, jotta leikkaus voidaan tehdä.

Nyt lähes 3v on ollut suurin osa tehohoitopaikoista ollut koronanhoidossa.

Omaa leikkaustakin jouduttiin siirtämään kolme kertaa ja vaivat pahentuneet, kun en päässyt leikkaukseen ja se peruttiin viime hetkellä, jopa kaksi kertaa oli jo sairaalassa valmistumissa leikkaukseen, mutta se peruttiin viime hetkellä, kun lääkäreitä ja hoitajia tarvittiin koronahoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Johtuu pitkälti koronaepidemiasta, jotka veivät sairaala-ja tehopaikat.

Esim. leikkauksia ja hoitoja on jouduttu siirtämään/rajoittamasn, koska henkilökuntaa on jouduttu siirtämään koronanhoitoon, testaukseen ja rokotukseen.

.

 henkilökunnan pakkosiirroilla on ollut myös se vaikutus että aika moni on ottanut lopputilin. 

Oikeasti, jos henkilö hakeutuu töihin vaikkapa palvelutaloon josta pakkosiirretään kotihoitoon, ei tarvitse hirveästi miettiä miksei ole kohta hoitajaa kummassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu pitkälti koronaepidemiasta, jotka veivät sairaala-ja tehopaikat.

Esim. leikkauksia ja hoitoja on jouduttu siirtämään/rajoittamasn, koska henkilökuntaa on jouduttu siirtämään koronanhoitoon, testaukseen ja rokotukseen.

.

 

 henkilökunnan pakkosiirroilla on ollut myös se vaikutus että aika moni on ottanut lopputilin. 

 

Oikeasti, jos henkilö hakeutuu töihin vaikkapa palvelutaloon josta pakkosiirretään kotihoitoon, ei tarvitse hirveästi miettiä miksei ole kohta hoitajaa kummassakaan.

Ystävä on kätilö ja kertoi, ettei ole tehnyt montakaan työvuoroa omassa työssään, kuin hätätapauksissa, nyt korona-aikana eli 2.8v aikana.

Saanut tehdä pitkiä työpäiviä, ylitöineen koronan tehohoidossa ja osastohoidossa, ollut testien otossa, lentokentillä, rajalla, rokotuksissa jne.

Ja täälläkin on vaadittu testejä rajoille ja lentokentille, jotka matkoineen tarkoittaa 14-16h työpäivää lääkäreille ja hoitajille, kun huomioidaan matkat ja esim. rajoilla harva pystyy työskentelemään kovilla pakkasilla monta tuntia putkeen, joka on pois normaali hoitotyöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon ettei äitini ikinä joudu mihinkään hoitokotiin. Suurin osa hoitokodeista on kansainvälisten suuryhtiöiden omistuksessa. Ainoa tehtävä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Palvelut minimissä ja inhimillinen kohtelu tuntematonta. Sinne valuu monien perinnöt ja säästöt. Hoitakaa vanhukset kotona jos vain pystytte ja kannustakaa liikkumaan. Oma äitini oli jo kovaa vauhtia menossa hoivakotiin vaikka on kävelevä ihminen. Sain puhuttua järkeä ja on kotonaan apujen turvin. Hoitokoti on sitten ihan viimeinen vaihtoehto. Harkitkaa tarkkaan!!! Mieluummin perinnöt lapsille kuin ahneille suuryhtiöille.

Kommentista päätellen, sinulla ei ole mitään käsitystä vanhustenhoidosta ja eikä sinne hoivakotiin edes pääse, ellei vanhus ole itselleen ja ympäristölle vaarallinen, eikä elä enää tässä ympäristössä ja ajassa.

On hyvä sanoa, hoitakaa vanhuksenne, kun ei ymmärretä mitä se on. Sairauksien ja vaivojen lisäksi, jos vanhus on dementoitunut tai muiden sairauksien vuoksi personallisuus muuttuu, siitä ihanasta vanhuksesta voi tulla agressiivinen, ilkeä, näkee harhoja ja ajaa niitä veitsijen kanssa, laittaa tulet sähköhellaan, karkailee öisin yöpaidassaan jne. lista on loputtoman pitkä.

Äitini eli 96v ja hoivakodissa oli viimeiset elinvuotensa, mutta sitå ennen tarvitsi kymmeniä vuosia apua kotiin, vaikka kotihoito kävi useamman kerran päivässä, ulkopuolinen siivooja, ateriapalvelut jne.

Se oli todella raskasta ja stressaavaa, enkä suosittele kenellekään uhraamaan elämäänsä.

Olen nuorin sisaruksista ja minulle jäi pääasiassa äitini hoito ja oman elämäni sain elettäväksi vasta kuusikymppisenä, kun äitini kuoli.

Ja mitä tulee varallisuuteen, niin harvoin sitä voi säästää, vaan sitä on myytävä, jos haluaa kotiin kunnallisia palveluita, kun nekin maksavat esim. sh tuntiveloitus on 40€/h.

Ja kukaan ei jaksa hoitaa vanhusta yksin kotiin, vaan tarvitaan ulkopuolista apua ja usein siihen ei eläke riitä, vaan on käytettävä säästöt ja myytävä omaisuutta, jos haluaa vanhukselle viimeiseksi vuosiksi ihmisarvoisen elämän.

kunnilla palvelusetelit niin pääsee köyhäkin hoivakotiin. Kannattaa hyvissä ajoin tehdä itsensä köyhäksi muuten hoitokodit perivät omaisuudesta.

Niin, silloin vanhus saa vain peruspalvelut ja joutuu tyytymään vähempään.

Tietenkin jos raha ja perinnöt menevät vanhuksen ihmisarvon, inhimillysyyden ja hyvän viimeiset elinvuosien edelle, niin se kannattaa tehdä. Mutta kannattiko sitä omaisuutta haalia, jos ei saa itselleen edes ihmisarvoista elämää viimeiseksi elinvuosiksi. Eikö elämä olisi parempi jättää elämättä viimeiset elinvuodet ja kuolla hyväkuntoisena ja jättää muhkeat perinnöt lapsille.

Mutta esim. meillä, pidettiin tärkeänä, että mummo saa viimeiset elinvuodet ihmisarvoista elää ja inhimillisen elämän ja ostettiin siivouspalveluita, jalkahoito- ja kampoomopalveluita, silmälasit ja kuulolaite, jota jouduttiin uusimaan lähes vuosittain, hampaidenhoito, virkistystoiminta jne. eikä se eläke missään tapauksessa riittänyt.

Jos haluaa jakaa niitä perintöjä, niin pitäisi kuolla hyvä kuntoisena ja juuri kun jää työelämästä pois.

Jokainen tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu pitkälti koronaepidemiasta, jotka veivät sairaala-ja tehopaikat.

Esim. leikkauksia ja hoitoja on jouduttu siirtämään/rajoittamasn, koska henkilökuntaa on jouduttu siirtämään koronanhoitoon, testaukseen ja rokotukseen.

.

 

 henkilökunnan pakkosiirroilla on ollut myös se vaikutus että aika moni on ottanut lopputilin. 

 

Oikeasti, jos henkilö hakeutuu töihin vaikkapa palvelutaloon josta pakkosiirretään kotihoitoon, ei tarvitse hirveästi miettiä miksei ole kohta hoitajaa kummassakaan.

Missä noin paha tilanne? Olen isolla työnantajalla (kaupunki) eikä meillä ole pakkosiirretty 15 vuoteen hoitotyössä ketään. Ainut tietämäni pakkosiirto oli, kun yksi vanha palvelutalo lakkautettiin. Sisäisesti on tarjolla koko ajan työpaikkoja, eli itse voi hakeutua toiseen toimipisteeseen. Koronarokottajia esim. oli haussa ja niihin löytyi tekijät ja osittain rekryfirman kautta.

Pahoinpitely on rikos. Tuollaisista pahoinpitelijöistä pitää tehdä rikosilmoitukset. Voivat sitten  poliisivankilassa miettiä tekojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodista puhuminen on kuin lähettäisi mummon Auschwitziin.

Yhteisöasumisessa ei ole yksityisyyttä. Joutuu sopeutumaan ja sietämään muita. Ja rahat viedään ja saa vain taskurahoja käyttöönsä. Hoidokkina olet köyhä ja varaton. Ryöstetty ja alistettu.

Pahinta lienee on tunne, että tämä oli nyt tässä. Lähitulevaisuudessa edessä vuodeosasto ja omissa ulosteissa makaamista. Sata potilasta ja kaksi yöhoitajaa. Vanhukset huutavat apua ja valittavat. Lääkitys pitää vuoteissa. Liikkumattomuus jouduttaa lopun tuloa. Korkeissa vuoteissa ei välttämättä kaiteita eli putoaminen tietää kuolemaa.

Toinen vanhempani joutui moiseen helvettiin. Otin töistä vapaata ja ryhdyin omaishoitajaksi.  Kolme vuotta kesti. Kuluin loppuun. Mutta tein oikein.

Meillä kesti 10 vuotta. Itse siis olisin ollut töistä pois ikävuosina 35-45, kun omat lapset oli 14 ja 10 vuotiaita isovanhemman alkaessa sairastaa. Hän ei nukkunut vaan ravasi yöllä ympäri taloa. Oli vihainen ja aggressiivinen, huusi ja töni ohimennessään. Hän huusi apua ja valitti. Istui ja makasi omissa ulosteissaan, eikä antanut siivota niitä. Ei suostunut suihkuun. Ei antanut vaihtaa vaatteita. Väkisin ei voinut, koska hän alkoi lyödä.

Sain hänet hoitokotiin uhkaamalla jättää heitteille, enkä kadu. Ilmeisesti tein mielestäsi väärin, joutuihan hän helvettiin sinun mukaasi. En vaan halunnut enää riskeerata toista vanhempaani ja omaa terveyttäni, koska olin jatkuvasti huolissani heistä ja sain monena yönä puhelun kotoa, jossa pyydettiin tulemaan auttamaan. Ja minä menin. Lopussa olimme kaikki täysin stressaantuneita ja toinen vanhempi myös pahoinpidelty. Mutta mielestäsi teimme väärin. Tämä selvä.

Kannattaisi joskus laskeutua jalustalta ja miettiä asiaa toiseltakin kantilta.

Pahoinpitely on rikos. Tuollaisista pahoinpitelijöistä pitää tehdä rikosilmoitukset. Voivat sitten poliisivankilassa miettiä tekojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodista puhuminen on kuin lähettäisi mummon Auschwitziin.

Yhteisöasumisessa ei ole yksityisyyttä. Joutuu sopeutumaan ja sietämään muita. Ja rahat viedään ja saa vain taskurahoja käyttöönsä. Hoidokkina olet köyhä ja varaton. Ryöstetty ja alistettu.

Pahinta lienee on tunne, että tämä oli nyt tässä. Lähitulevaisuudessa edessä vuodeosasto ja omissa ulosteissa makaamista. Sata potilasta ja kaksi yöhoitajaa. Vanhukset huutavat apua ja valittavat. Lääkitys pitää vuoteissa. Liikkumattomuus jouduttaa lopun tuloa. Korkeissa vuoteissa ei välttämättä kaiteita eli putoaminen tietää kuolemaa.

Toinen vanhempani joutui moiseen helvettiin. Otin töistä vapaata ja ryhdyin omaishoitajaksi.  Kolme vuotta kesti. Kuluin loppuun. Mutta tein oikein.

Meillä kesti 10 vuotta. Itse siis olisin ollut töistä pois ikävuosina 35-45, kun omat lapset oli 14 ja 10 vuotiaita isovanhemman alkaessa sairastaa. Hän ei nukkunut vaan ravasi yöllä ympäri taloa. Oli vihainen ja aggressiivinen, huusi ja töni ohimennessään. Hän huusi apua ja valitti. Istui ja makasi omissa ulosteissaan, eikä antanut siivota niitä. Ei suostunut suihkuun. Ei antanut vaihtaa vaatteita. Väkisin ei voinut, koska hän alkoi lyödä.

Sain hänet hoitokotiin uhkaamalla jättää heitteille, enkä kadu. Ilmeisesti tein mielestäsi väärin, joutuihan hän helvettiin sinun mukaasi. En vaan halunnut enää riskeerata toista vanhempaani ja omaa terveyttäni, koska olin jatkuvasti huolissani heistä ja sain monena yönä puhelun kotoa, jossa pyydettiin tulemaan auttamaan. Ja minä menin. Lopussa olimme kaikki täysin stressaantuneita ja toinen vanhempi myös pahoinpidelty. Mutta mielestäsi teimme väärin. Tämä selvä.

Kannattaisi joskus laskeutua jalustalta ja miettiä asiaa toiseltakin kantilta.

Minusta sinä teit oikein. On tärkeää huolehtia myös omasta jaksamisestaan, eikä kenenkään tarvi voimiensa äärirajoilla yrittää hoitaa toisia, jos se ei syystä tai toisesta onnistu.

Ymmärrän ratkaisusi täysin.

Jos ihmisellä on oma elämä perheineen ja töineen, niin aika harvalla on lopulta mahdollisuus olla useampi vuosi (tuossa jo kymmenen vuotta!) pois virastaan tai vakanssistaan.

Sitä, mikä on oikein, voi tarkastella moneltakin kannalta.

Vanhusten palveluasumista on erilaista, yksiköt ovat erilaisia. Kaikki ei myöskään näyttäydy omaisille aina ihan oikein, mutta epäselvyyksistä kannattaa kysellä, laittaa palautetta. Näin mahdollisia epäkohtia saadaan muutettua.

Omakohtainen kokemus:

Isoäitini jäi leskeksi vuonna 2004. Sen jälkeen alkoi vääntö asuinpaikasta. Hän ei halunnut muuttaa takaisin syntymäpaikkakunnalleen, koska sieltä olisi päätynyt hoitoon "väärään" sairaanhoitopiiriin. Mikään ei auttanut. Isoäiti oli kuitenkin niin täyspäinen ettei esim. holhoukseen häntä ei saanut.

Samalla kuitenkin valitti yksinäisyyttään vaikka asuinpaikkakunta oli noin 20 minuutin päästä synnyinkunnasta ja suuresta osasta sukulaisia. Sukulaiset kyllä kävivät kylässä tai siis osa eli ne joita kiinnosti.

Tätä kesti noin vuoteen 2015 kunnes noin ysikymppisen isoäidin kunto huononi aivan selvästi. Olihan hän alkujaankin melko heikossa kunnossa puolison kuoleman jälkeen, mutta nyt näkyi selkeä muutos. Sitten tuli vuosi 2017.

Käyntivuoroista vääntäneet lapset eivät saaneet sovittua kuka käy milloinkin katsomassa, että kaikki on OK.  "Ylimääräisen" käynnin tehnyt jälkikasvun edustaja löysi äitinsä makuuhuoneen lattialta. Hän oli saanut sydänkohtauksen ja lojunut ensin sängyssä ja sitten lattialla arvoilta 1-3 päivää.

Isoäiti päätyi sairaalaan ja oli siellä noin viikon toipumassa. Sitten hänen toimintakykynsä ja muistinsa arvioitiin lääkärin toimesta. Isoäitihän muisti kaiken ja päätyi kotiin. Ja sieltä parin päivän kuluttua taas sairaalaan. Jossain vaiheessa kuvioon tuli kotihoito joka kävi ensin kerran päivässä -> sairaalaan. Ja lopulta 3 kertaa päivässä -> sairaalaan.

Lopulta kaiken tämän vääntämisen jälkeen isoäitini kuoli sairaalassa. Hän oli ennen tätä kaikkea suostunut vihdoin muuttamaan. Muutto jäikin sitten kesken, kun mamma muutti Taivaan kotiin.

Toivottavasti näin ei käy viestiketjun aloittajalle. Uhriutumisen taustalla voi olla pelkoa uutta kohtaan.

Jonakin päivänä olemme itse mummuja paappoja tai ainakin entisiä koiranomistajia. Siinäpä sitä on sitten mietittävää miten kukin tahollaan aikoo oman hoitonsa järjestää. No, ainakin koirat on osattu kasvattaa.

Vieläkin ikävä kirjoitti:

Omakohtainen kokemus:

Isoäitini jäi leskeksi vuonna 2004. Sen jälkeen alkoi vääntö asuinpaikasta. Hän ei halunnut muuttaa takaisin syntymäpaikkakunnalleen, koska sieltä olisi päätynyt hoitoon "väärään" sairaanhoitopiiriin. Mikään ei auttanut. Isoäiti oli kuitenkin niin täyspäinen ettei esim. holhoukseen häntä ei saanut.

Samalla kuitenkin valitti yksinäisyyttään vaikka asuinpaikkakunta oli noin 20 minuutin päästä synnyinkunnasta ja suuresta osasta sukulaisia. Sukulaiset kyllä kävivät kylässä tai siis osa eli ne joita kiinnosti.

Tätä kesti noin vuoteen 2015 kunnes noin ysikymppisen isoäidin kunto huononi aivan selvästi. Olihan hän alkujaankin melko heikossa kunnossa puolison kuoleman jälkeen, mutta nyt näkyi selkeä muutos. Sitten tuli vuosi 2017.

Käyntivuoroista vääntäneet lapset eivät saaneet sovittua kuka käy milloinkin katsomassa, että kaikki on OK.  "Ylimääräisen" käynnin tehnyt jälkikasvun edustaja löysi äitinsä makuuhuoneen lattialta. Hän oli saanut sydänkohtauksen ja lojunut ensin sängyssä ja sitten lattialla arvoilta 1-3 päivää.

Isoäiti päätyi sairaalaan ja oli siellä noin viikon toipumassa. Sitten hänen toimintakykynsä ja muistinsa arvioitiin lääkärin toimesta. Isoäitihän muisti kaiken ja päätyi kotiin. Ja sieltä parin päivän kuluttua taas sairaalaan. Jossain vaiheessa kuvioon tuli kotihoito joka kävi ensin kerran päivässä -> sairaalaan. Ja lopulta 3 kertaa päivässä -> sairaalaan.

Lopulta kaiken tämän vääntämisen jälkeen isoäitini kuoli sairaalassa. Hän oli ennen tätä kaikkea suostunut vihdoin muuttamaan. Muutto jäikin sitten kesken, kun mamma muutti Taivaan kotiin.

Toivottavasti näin ei käy viestiketjun aloittajalle. Uhriutumisen taustalla voi olla pelkoa uutta kohtaan.

Noinhan tuo menee. Tosin mummolle ois voitu hankkia turvaranneke jo heti ku pappa kuoli ni ei ois tarvinnut lojua montaa päivää, ihme homma toi et omaiset ravaa katsomassa onko kaikki ok. Jos vuosia on saanut etäyhteyslaitteita hankkia, mummon ei es tarvi painaa mistään kun voi ottaa yhteyttä ja tsekata tilanteen (ihan lennosta puhelimella ja saa kuvayhteyden huusholliin). Ainahan tuossa on lisätty apuja kun on tilanne huonontunut.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea juttu kyllä. Jokainen varmasti ymmärtää miten tärkeä oma koti on. Ajattelleempa jos itse joutui lähtemään vieraaseen paikkaan vasten omaa tahtoa ja olemaan ventovieraiden ihmisten armoilla. Varsinkin kun hoivakodit ovat olleet jatkuvasti vain huonon uutisoinnin takia otsikoissa voi varmasti pelottaa vielä enemmän. On aivan luonnollista, että vanhenevalle ihmiselle turva ja lohtu löytyy kodista ja rakkaista. Ja niistä haluaa pitää kiinni, kun paljon muusta ei voi ja vanhenevalla ihmisellä hoivakoti tarkoittaa väistämättäkin kontaktien vähenemistä ja totutettua aivan uuteen, jos nyt on asunut samassa paikassa vuosikymmeniä ja lapset ovat käyneet tiheästi asioita hoitamassa.

Lähtekää siitä näkökulmasta, joka vastaa mumminne näkökulmaa. Mikä on se perimmäinen syy miksi mummi on niin vastahankaa muuttamista. Onko se pelko vieraasta ja muutoksista vai enemmänkin pelko rakkaiden menettämisestä vaiko vain mummin kokemus siitä, että hän haluaa jämerästi uskoa että pärjää kotonaan.

Oli mikä vaan syynä niin koittakaaa keskustella avoimesti ja sen mukaan mihin mummi kykenee. Jos mummilla on paljon vielä kapasiteettiä jäljellä voi jutella vapaammin ja jos vähemmän voi vaati aikaa miettiä miten asian esittää. Koittakaa esittää asia niin, että katsotaan asiaa hyötynäkökulmasta, haittojen näkökulmasta ja kaikkien näkökulmasta. Älkää vähätelkö mummin kokemuksia vaan ottakaa ne todesta ja esittäkää siihen realistisia ja päteviä ehdotuksia ja esimerkkejä. Jos mummi esimerkisi on sitä mieltä että pärjää hyvin yksin, esittäkää niitä esimerkkejä ja kokemuksia joita teillä on ollut asiasta. Älkää vain vähätelkö mummia sillä varmasti mummilla on myös avuntarpeen lisäksi myös toimintakykyä. Sen puolen tukemisen tapoja voi miettiä ja kertoa miten niitä voi toteuttaa vaikka hoivakodissakin.

Aina toki hyvinkään suunniteltu keskustelu ei auta mutta koittakaa edes. Käykää yhdessä turustumassa hoivakoteihin ja valitkaa mahdollisuuksien mukaan mieluisin, jos siis näin on mahdollista tehdä. Kaikki paikat eivät ole kummoisia ja jos vaihtoehtoiksi jää vain joko huono hoivakoti tai mummi kokonaan heitteillä niin siitä huonostakin vaihtoehdosta pitää koittaa löytää jotain hyvää sekä tarjoamalla niitä asiota joita voitte itse tehdä. Esim. Kertoa että vierailette vaikka viikoittain tai olette muuten yhteydessä.

Tsemppiä ja toivottavasti mummin tilanne selviää mummin parhaaksi. Olen itse myös pappaani joutunut aikoinaan kannustamaan tuon päätöksen tekemisessä ja se ei ollut helppoa eikä mukavaa myöskään minulle, koska ymmärsin kyllä miltä papasta on tuo mahtanut tuntua ja tuntui tosi pahalta olla saattelemassa häntä rakkaasta paikasta pois jonnekin johon hän ei olisi tietenkään halunnut jos vaihtoehtoja olisi ollut. Olen jälkeenpäin myös miettinyt, että olisin voinut olla papalle enemmän tukena ja yrittää myös tukea hänen hyvinvointia uudessa paikassa enemmän.

Et ole tainnut ikinä ole tuollaisen vanhan jäärän kanssa tekemisissä? Turha niiden kanssa on keskustella, kun asenne on "my mind is made up, don't confuse me with the facts."

Niin kauan, kun ihminen on oikeustoimikelpoinen ja saa vieläpä äänestää, hän on IHAN ITSE velvollinen arvioimaan tilannettaan ja tekemään johtopäätökset sen mukaan, pelotti tai ei. Pelottaa meitä muitakin elämänmuutokset, silti niihin on vain hammasta purren mentävä. Luulisi, että useita elämänmuutoksia kokenut vanhus olisi sen verran viisas että olisi oppinut niihin jo suhtautumaan. Ei ole kenenkään muun vika, jos vanhus ei ole viisautta kerryttänyt -ja asioitaan itse valmiiksi miettinyt.

Toisekseen tuo "kyllä perhe, ja nimenomaan sen naiset, hoitaa" on niin uskomattoman itsekästä ajattelua, että ei mitään rajaa. Mummo ei selvästi yhtään ymmärrä, millaista elämä on nykyään -ja tokko hän itsekään hoiti omia vanhuksiaan. Ja vaikka olisi hoitanutkin, se ei velvoita ketään muuta mihinkään.

Minun neuvoni ap:lle on, että jos mummo on oikeustoimikelpoinen, jätätte sen hoitamaan itse asiansa. Eiköhän silläkin joku lamppu päässä jossain kohtaa syty. Jos taas ei ole oikeustoimikelpoinen, edunvalvontaan. Ja nimenomaan ulkopuolisen tekemään.

Anyway ei aikuiselle ihmiselle, edes vanhalle, tarvitse selitellä asioita kuin kehitysvammaiselle lapselle. Jos se ei itse pysty käsittämään, ettei enää kotona pärjää, oikea osoite on edunvalvonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia mikä pitäisi välittömästi korjata ja auttaisi omaisia hoidossa: Kotihoitajat takaisin ja heti.

"Niitä vanhanaikaisia kodinhoitajia, jotka osasivat pestä pyykit ja mankeloida, valmistaa silakkapihvejä ja vispipuuroa, pestä ikkunat ja puhdistaa uunin luukun laseja myöten. Sen lisäksi kodinhoitaja pystyi hoitamaan säärihaavan, pistämään insuliinin, jakamaan lääkkeet, hoivaamaan koliikkivauvaa, leikittämään isompia, kuuntelemaan, täyttämään lomakkeita, leipomaan pullaa, käymään kaupassa. Sitten joku suuressa viisaudessaan keksi, että kodinhoitajan sijaan pitää saada lähihoitaja. Kodinhoitajien koulutus lakkautettiin. Kohta lakkasi myös kodinhoitajien toiminta sellaisena kuin se oli. Työ pirstaloitui. Vanhuksen luona saattaa ravata väkeä kuin hollituvassa: yksi käy siivoamassa, toinen tuo ruoan, kolmas toimii saattoapuna lääkärireissulla, neljäs pesee ja pukee ja niin edelleen. Tätä perustellaan tehokkuudella, mutta kaukanahan se on tehokkuudesta, kun työntekijät ajavat korttelirallia ympäri kaupunkia kunkin käydessä pikaisesti hutaisemassa sen oman pienen viipaleen "kokonaisvaltaiseksikin" kehutusta vanhustyöstä."

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/merjanurmiostuomi/218477-olipa-kerran-…

Todellakin. Erittäin hyvin sanottu.

Kukahan näihin kodinhoitajan hommiin lähtisi? Palkka todennäköisesti olisi heikko. Toisekseen eikö siivouspalvelut ole luonteeltaan sellaisia, että kukin maksaa ne itse. Ei yhteiskunnan tehtävä ole palkata piikoja kenenkään uuninluukkuja jynssämään. 

Mistä tämä asenne, että kotityöt olisivat jonkinlaista nöyryyttävää piikomista jota ei pitäisi tehdä? Piiat olivat täysin sidottuja työpaikkaansa ja asuivat siellä, kodinhoitaja olisi aivan normaalisti työtä tekevä ammattilainen jolla on oma elämä. Tietenkin siitä pitäisi maksaa kunnollista palkkaa, monilla vastaavilla aloilla on ongelmana huono palkka.

Ihan hyvin voisin tehdä kodinhoitajan hommia, olen tällä hetkellä henkilökohtainen avustaja ja molemmat näistä ovat arvokasta työtä vaikka tuota avustajan työtäkin haukutaan joksikin piikomiseksi ja valitetaan siitä kun ihan siivoamaankin voi joutua. Tietysti palkkaa pitäisi nostaa, tätä ammattia ei arvosteta ja se näkyy palkassa.

Monet huonokuntoiset vanhukset eivät saa kotitöihin apua mistään, ei kaikilla ole varaa maksaa siivoojasta ja kotihoito ei siivoa. Kyse on "vähän" isommasta ongelmasta kuin siitä, että joku uuninluukku on putsaamatta, kauheassa kunnossa voi olla asunto ja siellä sitten avuttomassa tilassa olevan vanhuksen pitäisi elää. Onko se ihmisarvoista vanhuutta?

Omaiset ja monet asiakkaat kohtelevat nykyään kotihoidon hoitajia kuin piikoja, asiakkaan astiat tiskataan kun hän ei pysty mut sit käy omaiset kahvittelemassa ja jättävät myös astiat kotihoidolle, jäättävät lappuja et kuinka kukat kuolee kun niitä ei ole kotihoito kastellut ja kuinka mummon vaatteet ei sovi keskenään yhteen (kotihoito ei hoida kukkia ja mummo päätti vaatteensa itse). Jos ois vanha systeemi niin sitä käytettäisiin tänä päivänä härskisti hyväksi. Ajat ja ihmiset ovat muuttuneet.

Miksi kotihoito ei suostu kastelemaan kukkia? Kukat tuovat iäkkäälle iloa eikä hän itse pysty enää nostamaan painavaa vesiastiaa. Vähän maalaisjärkeä näissä asioissa voisi käyttää.

Kastelee kevyemmällä astialla sitten.

Ihan tutkitusti vanhukset, joille annetaan huonekasvi ja kerrotaan, että se on omalla vastuulla, elävät pidempään kuin ne, joille annetaan huonekasvi ja sanotaan, että hoitaja hoitaa, tämä on sinulle silmien iloksi.

Ihmisille on uskomattoman tärkeää tuntea itsensä tarpeellisiksi, vaikka vaan huonekasviensa suhteen. Omainen, joka haluaa kotihoidon hoitavan huonekasvit, haluaa siis tosiasiassa nopeuttaa "rakkaansa" kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun vanhempani laittoivat mummoni vanhainkotiin. Kävelevä iloinen vanhus saatiin nopeasti vuodepotilaaksi. Syynä oli, että yksin ei saanut kävellä, vaan piti olla aina hoitaja mukana, ja eiväthän he tietenkään ehtineet. Perusteluna kaatumisvaara. Ei kestänyt kauaa, kun se jatkuva istuminen tai makaaminen voi voimat ja kävelykyvyn. Sitten mummoparka odotteli vaan kuolemaa siellä sänkyllä.

Lopulta tuli veritulppa jalkaan, ja hänen annettiin kuolla siihen. Passiivinen eutanasia.

On parempi olla siellä kotona ihan missä vaan kunnossa, kuin joutua vanhainkotiin odottelemaan kuolemaa sänkyyn, jos pää on kunnnossa. Dementikko on eri juttu. Täysjärkinen ihminen oikeasti on siellä vanhainkodissa vaan vanki, joka odottelee kuolemaa.

"Kävelevä iloinen vanhus" ei pääse eikä joudu hoitokotiin tämän päivän maailmassa. Joskus 60-70-luvulla vanhainkodeissa oli hyväkuntoisiakin vanhuksia, jotka menivät vanhainkotiin, kun oma koti oli varustukseltaan niin vaatimaton (ei vesijohtoa, viemäriä, ei välttämättä sähköjäkään joka paikassa), että omin päin pärjääminen oli vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse varmaan ajattelen vanhanaikaisesti, mutta minusta on aivan käsittämättömän röyhkeää ajatella, etteikö lapset voisi joustaa vapaa-ajastaan hoitaakseen vanhaa äitiään/mummoaan että tämä saisi asua kotonaan turvallisesti. Jos ei ole aikaa, ota mummo kotiisi asumaan.

Helppo sanoa, jos ei ole asiasta kokemusta. Omat isovanhempani ovat kaikki sairastaneet muistisairautta. Oma äitini hoiti omat muistisairaat vanhempansa hautaan saakka, mutta hän ei ollutkaan työelämässä. Tämä ei olisi onnistunut, jos hänellä olisi ollut työpaikka.

Isovanhempien muistisairauden pahin aika sattui juuri siihen aikaan, kun itse opiskelin lukiossa ja yliopistossa. Muistan todellakin hyvin edelleen epäluulot, aggressiivisuuden, lyönnit, karkailu, yövalvomiset, itsensä sotkemisen ulosteella jne. Vaikka en itse edes ollut hoitovastuussa, niin en esimerkiksi opiskeluaikana ennen tenttiä voinut vierailla viikonloppuna kotonani, jos mummo sattui valvomaan, vaeltamaan ja huutaman kaikki yöt. Kerran olin jättänyt turvalukon epähuomiossa auki ja äidin vesssareissun aikana mummo karkasi yöpaita päällä pakkaseen ja jäi melkein rekan alle. Tässä vain muutama esimerkki.

Oma isäni alkaa olla nyt muistisairas ja olen pari kertaa katsonut häneen peräänsä etäpäivälläni, kun on sattunut olemaan koulutuspäivä, jolloin tarvitsee vain kuunnella team-koulutusta. Näinä parin tunnin aikoina olen joutunut keskeyttämään työni monta kertaa, kun isä ei ole löytänyt vessaa, on meinannut karata ovesta, kun ei ole tiennyt missä on, pissasi kodinhoitohuoneessa siivous ämpäriin kun luuli sitä wc-pöntöksi, meinasi pudota etuoven korkealta terassilta alas (uusien portaiden ja kaiteiden asennus kesken).

Miten tässä kunnossa olevan ihmisen ottaa kotiin asumaan? En pystyisi tekemään työtäni lainkaan. Takana on lisäksi lapsen lapsuusiän vakava sairastuminen, jonka takia sairastuin itse uupumukseen, josta toipuminen vei monta vuotta. Omien vanhempien ikääntyminen todellakin pelottaa!