Kun olin pieni lapsi äitini sanoi että laittaa minut lastenkotiin ja ottaa tilalle kiltin pojan.
Voiko pahempaa lapselleen sanoa vaikka ei toteuttaisi uhkaustaan?
Kommentit (68)
Minä tiedän tapauksia joissa lapsi on viety lastenkotiin vain siksi, että äiti ei viitsinyt hoitaa lastaan. Tästähän tietysti vaietaan ja se kielletään.
Melko yleistä oli ainakin vielä -60 luvulla pelotella lapsia jollakin pois viemisellä.
Minulle äiti sanoi joskus: "jos et ole kiltisti mustalai...t tulevat ja ottavat sinut" ....
Minua uhkailtiin milloin koulukodilla, milloin kasvatuslaitoksella. Ehkä oli "liika lesti suutarin pussissa".
Tutulta kuulostaa. Minua peloteltiin myös psykiatriseen hoitoon joutumisella kun kuulemma tein elämäni liian vaikeaksi (= halusin tehdä jotain eri tavalla kuin äitini mielestä oli ainoa oikea tapa).
Vierailija kirjoitti:
Äitini loukkaantuu jos puhun menneistä. Ap
Anna loukkaantua. Sano, että sinä viet hänet vanhainkotiin ja otat kiltin ja hyvän äidin tilalle.
Minua uhkailtiin kadvatuslaitoksella, m u s talaisille antamisella jne.
Sen lisäksi uhkailtiin että saan syövän tai sydänkohtauksen kun olen niin paksu. Olin normaalivartaloinen, mutta lihaksikas. Voitin urheilukisoja kisoja.
Äitini myös pahoinpiteli meitä melkein päivittäin. Isäni hakkasi suuremmin silloin tällöin.
Lisään vielä, että minua peloteltiin myös kaiken laisilla sairauksilla. Jos särki päätä -> aivosyöpä. Maha kipeä -> umpisuoli puhjennut. Huonolla tuulella -> mielisairas.
Huoh, minunkin äitini on juuri tällainen. Minä olen aina vain katkera pahis, jos edes yritän mainita jotain lapsuudesta. Äiti valittaa, kun olen kuulemma aikuisena nyt vaan keksinyt kaikki nämä jutut ja sen miten pahalta minusta on jotkut asiat tuntuneet. ”Et sinä lapsena koskaan valittanut vaan pärjäsit hyvin.” Ihan kuin se vaikeneminen olisi ollut merkki hyvin pärjäämisestä.
Meillä lapsia suhteessa vanhempien emotionaalisiin resursseihin. Rahaa sai aina, mutta henkistä tukea ei eikä vanhemmilla ollut koskaan aidosti halua kuunnella minua. Koko lapsuus oli henkistä väkivaltaa ja lyttäämistä. Juuri sen verran, että tunsi olonsa täysin arvottomaksi, mutta kuitenkin niin vaivihkaa, että mitään konkreettista ei ollut, mistä olisi voinut sanoa jollekin kodin ulkopuoliselle.