Paras ystäväni kuolee syöpään

Voimia sinulle sekä ystävillesi! Taatusti raskas ja vaikea tilanne :( Ystäväsi on varmasti iloinen ja kiitollinen siitä kun on saanut tuekseen sinunlaisesi ystävän ♥ Vaikka menetät hänet niin ei se silti ole kaiken loppu, sinulla on aina tallessa mielessäsi parhaat päivänne, ilonne ja surunne ja voit niitä aina lämmöllä muistella. tsemppiä! :)

Höpö hoidot, tuhannet pillerit ja porkkana mehut on turhia, jos ystävä tekee kuolemaa. Kauheinta on kohdata se ystävän muuttunut ulkomuoto. Pysy lähellä peloistasi huolimatta.T: Saman kokenut

Nyt ei enää mikään auta, on kokeillut luontaistuotteet. Myöhäistä. Ja 13, söi mitä söi, mutta samaa perussapuskaa suurin osa meistä ihmistä syö, mutta ei kuole syöpään. Ei ahminut lihaa, eikä polttanut tupakkaa.

Rukoiltu on. Rukoiltu on,

Itku helpotti, kun kommentoitte. Tuntuu, että en olisi niin yksin tässä pelossani. Kiitos.

Voimia. Varmaan löytyy vertaistukiverkostojakin, jos niistä olisi apua? Onni kuitenkin että olet saanut kulkea ystäväsi kanssa. Kauhea tilanne, voimia. <3

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 01:42"]Höpö hoidot, tuhannet pillerit ja porkkana mehut on turhia, jos ystävä tekee kuolemaa. Kauheinta on kohdata se ystävän muuttunut ulkomuoto. Pysy lähellä peloistasi huolimatta.T: Saman kokenut
[/quote]

Niin on. Kalju pää, vatsa turvoksissa. Kävin pesemässä hänelle ikkunat, ja sieltä sohvalta kommentoi ja komenteli :). Noista hetkistä jää ihania muistoja, suren jo etukäteen.

Jos oli hyvä elämä takana niin ei hänellä ole mitään valittamista. Monet joutuu elämään

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 01:30"]

Syöpä on kyllä karmein tapa delata, hidas ja helvetin tuskallinen, olen seurannut läheltä. Oletteko puhuneet ystäväsi kanssa avustetusta itsemurhasta? Se olisi kaikista humaanein tapa lähteä. Tosin nyt taitaa olla jo myöhäistä jos ystäväsi ei ole enää tolkuissaan. Itse ainakin toivoisin että ystäväni tekisi viimeisen palveluksen minulle tappamalla minut jos minulla olisi terminaalivaiheen syöpä.

[/quote]

Syöpä ei todellakaan nykyaikaisella lääkityksellä ole paha tapa mennä, jos on rakastavaisia ympärillä. Itse olen sairastanut, remissiossa nyt. Sukulaisella viimeiset kuukaudet menossa.

Elämän viimeisinä hetkinä ei edes tarvitse miettiä kuin läheisyyttä ja on todella hyvä, kun sitä saa miettiä. Kaikki kosketus ja puhe auttaa. Ystävät on todella tärkeitä.

Älä sure, kaikella on kyllä tarkoituksensa. Ystäväsi kuolema on vain osa Jumalan suurta suunnitelmaa, tulet kyllä huomaamaan. Toivottavasti nämä lohdun sanat auttavat sinua hädän hetkellä <3 <3 <3

Vastatkaa vielä, haluan puhua tästä! Olen niin yksin!

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 01:30"]

Syöpä on kyllä karmein tapa delata, hidas ja helvetin tuskallinen, olen seurannut läheltä. Oletteko puhuneet ystäväsi kanssa avustetusta itsemurhasta? Se olisi kaikista humaanein tapa lähteä. Tosin nyt taitaa olla jo myöhäistä jos ystäväsi ei ole enää tolkuissaan. Itse ainakin toivoisin että ystäväni tekisi viimeisen palveluksen minulle tappamalla minut jos minulla olisi terminaalivaiheen syöpä.

[/quote]

Aika itsekästä pyytää ystävää tappamaan itsensä, ensinnäkin se on laitonta, ystävä voi joutua ongelmiin ja toisekseen kyllä se on melko iso asia tappaa joku. Vaikka siihen olis tapettavan suostumus. Se ei ole mikään pikkupyyntö se, iso ja raskas asia ystävälle kantaa loppuelämäksi. Suostui hän pyyntöön tai ei.

Jos opiaatit ovat jo käytössä, kuulostaa siltä että kyseessä alkaa olla saattohoitotilanne? Itse läheisiä menettäneenä tiedän, että se tilanne tulee jollakin tapaa yllättäen, vaikka tavallaan sen tietää. Rukoilen puolestanne. Voimia.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 01:54"]Vastatkaa vielä, haluan puhua tästä! Olen niin yksin!
[/quote]

Olet ajatuksissa. Kyyneleitä tuli kuvitellessani tilanteen, toivottavasti ne oli sinulta pois. Vaikka ei sitä itkua itkun hetkellä tarvi pidätellä. Voimia paljon, päivä vain ja hetki kerrallansa.

Ap tässä: jotkut teistä viittasivat kohtaloon tai johonkin:

Pakko kertoa, että kun noin 20 vuotta sitten hänet näin hänet yhdessä kokouksessa, minä tunsin ja tiesin, että me tulemme vielä olemaan ystäviä.

Se tunne, se oli tosi suurta. Ja niin hän sitten tulikin elämääni yhden kissan kautta :)

Oikeastaan olen etuoikeutettu: olen saanut kokea, mitä aito ystävyys on.

Ja raas: nyyhkyti nyyhkyti. Saan varmaan ihottuman näistä kyyneleistä. Olen niin väsynyt. Miksi suren, vaikkei hän ole vielä kuollut?

Anteeksi.

Otan osaa suruusi. En pysty edes kuvitella kuinka hankalaa tämä on sinulle. Muista pitää myös itsestäsi huolta <3 

Entä se kouluikäinen lapsi?Kuka häntä tukee? Parasta, mitä voit todella tehdä, on luvata, että pidätte aina 'huolta'lapsesta, että hän voi virallisen huoltajan lisäksi jutella sinun kanssasi äidistään. Sitä hän tulee tarvitsemaan kasvaessaan aikuiseksi, että on JOKU, joka tunsi hänen äitinsä aikuisena ihmisenä,ystävänä, naisena, ei ainoastaan lapsen äitinä. Se auttaa lasta rakentamaan itseään aikuisena naisena tai miehenä ja ymmärtämään omia puoliaan. Kun hän mahdollisesti joskus saa omia lapsia, hän voi kokea vanhemmuutta kantaen kuvaa äidistään toisin,kuin vain lapsen hatarin ja kovin kapean lapsiperspektiivin mielikuvin.
Yritä tallentaa mieleesi kokemianne hauskoja kommelluksia ,noloja tilanteita, joita vielä ei voi lapselle kertoa sitä hetkeä varten, kun nuori aikuinen on kykenevä ja halukas kuulemaan.
Äidin sairaus voi herättää lapsessa myös kiukkua,vihaa äitiään tai sinua kohtaan. Nämä tunteet voivat herättää syyllisyyden tunteita. Siksi on tärkeää,että kuohunnan jälkeen olet silti käytettävissä. Kannattaa olla rehellinen. Esim.äidin ominaisuuksien ihannointi ei auta lasta, pyhimysmäinen kuva äidistä voi jopa olla lapsen kehitykselle haitaksi. Luulenpa,että ystäväsi olisi onnellisin siitä,että luotasi hänen rakkaimpansa löytää aina turvan. Äiti jatkaa elämää paitsi lapsessaan, myös läheisissään,jotka vaalivat äidin muistoa lapsen hyväksi.

Pidän huolta itsestäni, yritän. Nyt juhannuksena olen menossa ystäväpariskunnan mökille. Yritän siellä nauraa ja heittää talviturkin. Olen oikeastaan helpottunut, että hän on perheensä kanssa. Luulen, että he ymmärtävät, että tämä on viimeinen juhannus.

Olin valmistautunut olemaan ystäväni kanssa. Mutta olin jollain itsekkäällä tavalla helpottunut. Kerään voimia. Voi että. Voi että.

Olen pahoillani. Raskas tilanne sinulla. Samaa mieltä olen kuin edellä kirjoittanut: on siunaus että sait tuon ihmisen elämääsi. Olen itsekin menettänyt rakkaan ystävän ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, mitä häneltä sain. Olet ajatuksissani, voimia ja rakkautta.

En haluu olla negatiivinen ja sanon tän ihan tosissani. Älä rukoile. Ei kukkaa kuule. Se ei tuu saamaa pelastusta. Sun pittää vaa pysyy vahvana ja olla sen tukena. Iloitte kumminki niistä hetkistä ku se oli terve. Ite tekisin itsarin. Kivuton tapa lähteä. Tsemppiä!:)

Tosi surullista! Mä olen saanut lohtua elämän murheisiin lukemalla kuolemanrajakokemuksista kertovia kirjoja. Suosittelen mm. näitä: Jeffrey Long- Todisteita tuonpuoleisesta elämästä, Raymond Moody- Kokemuksia kuolemasta, Michael Sabom- Muistikuvia kuolemasta, Peter Fenwick ja Elizabeth Fenwick- Kuolemisen taito, Bernard Jakoby- Tie tuolle puolen. Jakobyn kirjassa " Kuolemanrajakokemusten lisäksi teos käsittelee kuolemisen prosessia ja saattajan roolia kuolevan tukena." Toivon oikein todella, että hankit nämä kirjat! Uskon, että saat niistä lohtua ja uskoa, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Uskon, että sillä hetkellä kun ystäväsi kuolee, hänen sielunsa jättää sairaan, kuolleen ruumiinsa sairaalasänkyyn ja tuntee suurta onnea ja rauhaa. Hän jatkaa elämäänsä toisenlaisessa ruumiissa, jota eivät sairaudet koskaan piinaa. Hän tapaa edesmenneitä läheisiään ja alkaa ELÄÄ heidän kanssaan siellä jossain, jota taivaaksi kutsutaan. Yritä ajatella, että hän vain muuttaa muualle asumaan, niinkuin asia on. Toivon sulle lohtua noista kirjoista ja paljon voimia! Kuuntelehan myös kappale Olen kuullut on kaupunki tuolla. Ihana laulu! Olet ollut hänelle hyvä ystävä! :)

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 02:30"]Entä se kouluikäinen lapsi?Kuka häntä tukee? Parasta, mitä voit todella tehdä, on luvata, että pidätte aina 'huolta'lapsesta, että hän voi virallisen huoltajan lisäksi jutella sinun kanssasi äidistään. Sitä hän tulee tarvitsemaan kasvaessaan aikuiseksi, että on JOKU, joka tunsi hänen äitinsä aikuisena ihmisenä,ystävänä, naisena, ei ainoastaan lapsen äitinä. Se auttaa lasta rakentamaan itseään aikuisena naisena tai miehenä ja ymmärtämään omia puoliaan. Kun hän mahdollisesti joskus saa omia lapsia, hän voi kokea vanhemmuutta kantaen kuvaa äidistään toisin,kuin vain lapsen hatarin ja kovin kapean lapsiperspektiivin mielikuvin.
Yritä tallentaa mieleesi kokemianne hauskoja kommelluksia ,noloja tilanteita, joita vielä ei voi lapselle kertoa sitä hetkeä varten, kun nuori aikuinen on kykenevä ja halukas kuulemaan.
Äidin sairaus voi herättää lapsessa myös kiukkua,vihaa äitiään tai sinua kohtaan. Nämä tunteet voivat herättää syyllisyyden tunteita. Siksi on tärkeää,että kuohunnan jälkeen olet silti käytettävissä. Kannattaa olla rehellinen. Esim.äidin ominaisuuksien ihannointi ei auta lasta, pyhimysmäinen kuva äidistä voi jopa olla lapsen kehitykselle haitaksi. Luulenpa,että ystäväsi olisi onnellisin siitä,että luotasi hänen rakkaimpansa löytää aina turvan. Äiti jatkaa elämää paitsi lapsessaan, myös läheisissään,jotka vaalivat äidin muistoa lapsen hyväksi.
[/quote]

Kirjoitit tosi fiksusti. Minulla on tosi läheiset välit tämän lapsen kanssa, hän tykkää olla luonani yötä, me pelataan korttia, leivotaa ja semmoisia mukavia hommeleita:)

Viime viikonloppuna, ei kun sitä edellisenä, hän oli kaksi yötä luonani. Lääkäriltä kysyinkin neuvoja. Olen tälle tstävälleni luvannut, että olen pojan läheinen jatkossakin. Jännä tämäkin, että jo ennen tätä sairautta meillä oli tämän lapsenkin kanssa ihan erityinen suhde.

Lääkäri sanoi juuri noita asioita; syyllisyydestä kertoi erityisesti. Lapsihan voi reagoida niinminella tavalla. Aion olla tukena!