Mitä eläkeläiset tekevät terv.keskuksen labrassa klo 07?
Jouduin tänään käymään laboratoriossa terveyskeskuksessa. Laboratorio aukeaa klo 7 ja olin heti silloin paikalla. Mutta jonossa olikin yli 20 eläkeläistä ja muutamia työikäisiä. Odotusaika oli yli 45 minuuttia.
Miksi eläkeläiset ovat tuohon aikaan tukkimassa laboratorion ja työhön menijät joutuvat odottamaan. Eikö tärkeämpää olisi, että työläiset pääsisivät töihin tuottamaan eläkeläisille toimeentuloa. Kaikki vanhuksien verikokeet, on ne sitten paastokokeita tai ei, joutaisivat odottamaan klo kahdeksaan tai yhdeksään. Eläkeläisille pääsykielto labraan ennen klo 8.
Kommentit (104)
Varaa aika, pääset helpommalla.
Meillä ainakin on labranumero erikseen töihin menijöille
Meillä ainakin labra toimii nykyisin ajanvarauksella. Saa siis ohjeellisen ajan, jota ennen ei kutsuta. Eläkeläiset tulee sinne silti ajoissa.
Monella heistä on syöpäseurontoja mm. sytostaattien takia, sydänlääkkeiden vuoksi tms. Siinä on hieman stressiä, kun eivät tiedä muuta kuin lääkityksestä seuraavia vaivoja. Sellaisessa tilanteessa haluaa varmistaa, että lääkitykset toimii ja ehkä se myöhempään tulo voisi vielä lisätä jännitystä.
Eikö siellä voi varata aikaa etukäteen?