Lapsettomuus tuntuu pahemmalta kun on jo lapsi

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:34"][quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:07"]

Paljon tällä palstalla saa lukea kaikenlaista, mutta harvasta asiasta olen loukkaantunut näin pahasti. T: Lapseton ilman sitä ensimmäistäkään

[/quote]Mitä edes teet vauvapalstalla kun sulla ei lapsia ole? 

ap
[/quote]
Etkö ap vielä näistä kaikista kommenteistakaan tajua miten loukkaavasti kirjoitettu aloituksesi oli lapsettomia kohtaan? Sen sijaan yrität loukata lisää?

Mistä ap voi olla varma että oireet johtuvat mistä hän luulee niiden johtuvan. Onko tilastollinen data olemassa että nämä oireet tulevat heille joilla on samantapainen persoonallisuus? Eipä tietenkään, koska terveydenhuolto on syvältä ja epäpätevä. Lääkärit luulevat että joku 20-60 minuutin aika riittää mihinkään. Perusteellinen tutkimus vie koko päivän, enemmänkin ja vaatii monenlaista laitteistoa. Tällläinen tutkimus tulee tehdä kun on täysin terve. Sitten kun tulee jotain vaivaa, tehdään taas täydellinen tutkimus ja verrataan tuloksia. Tulee myös ottaa selvää kaikenlaisista elämäntapoihin ja ravintoon liittyvästä ja mahdollisesti mieltä painavista asioista koska ne voivat vaikuttaa verenkiertoon merkittävästi (samoin kuin istuminen normaalituolilla on todettu varmasti tappavaksi - ehdotan kaikille että käyvät aikuisten keinussa keinumassa kovaa päivittäin kävelyn lisäksi, tosin jos sydämen kunto jo tosi heikko kun ei ole tehnyt joka päivä jotain trampoliinia, keinumista tai uimista, niin voi olla jo todella huono jama. pelkkä juoksu/kävely ei pakosti riitä koska painovoima on aina sama - eli kuonat kerääntyy tiettyihin hiussuoniin).

Tuon edellämainitun lisäksi jos on jotain tällaista mieltä painavaa, kannattaa hommata jotain mieltä haastavaa puuhaa. Itsellä ei mikään vaiva tunnu kun tekee juttuja jotka saa adrenaliinin päälle. Tosin siitä voi tulla hieman addiktio. Uusia puuhia onkin kiipeily ja nuora/liinalla kävely vaikka pelkään korkeita paikkoja.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:04"]No totta kai tämänhetkinen tilanne tuntuu nyt pahemmalta kuin aiempi, josta jo tiedät sen ratkenneen onnellisesti. Miksi ylipäätään pitää verrata tunteita?
[/quote]

Tämä. Ja tottakai se suru voi itsellesi tuntua suuremmalta. Ja varmasti se voi olla erilaista. Mutta ei sitä muiden suruun kannata verrata tai yleistää, se on ajattelematonta. Ei kai tämä nyt mikään kilpailu ole? Tämä suo on jokaisen henkilökohtainen taistelu.

Vaikka provohan tämä taisi olla.

Minä ymmärrän. En kyllä tiedä onko se tuska todella pahempaa, mutta kyllä se riipii ettei koskaan toista saa.
Sisarellani on kaksi lasta ja molemmilla aivan erilaiset luonteet ja ulkonäöt hiusten- ja silmienväristä lähtien vaikka samat vanhemmat.
Sitä miettii niin paljon millainen oma toinen lapsi olisikaan.

Lääketieteellisestä syystä ei voi toista tulla, koska en voi toista enää kantaa.

Hei ap. Täällä toinen samassa tilanteessa oleva. Meillä yksi lapsi ja todella ihme. Vaikea oli raskautuminen. Olemme yrittäneet toista lastamme yli kolme vuotta. Olemme onnellisia näinkin, mutta tottakai toivoisin vielä toista lasta. Itse kyllä koen, että ennen lastani olin todella surullinen. Todella masentunut jopa lapsettomuudesta. Nyt olen kyllä todella onnellinen tuosta yhdestä ihmeestä. Oletteko käyneet lääkärissä selvittämässä syytä sekundääriseen lapsettomuuteen? Meillä ei ole syytä löytynyt.

Toisaalta ymmärrän, toisaalta en. Itsellä kokemusta molemmista. Ainokaista toivottiin pitkään, ja hoidoilla tärppäsi. Toisen yrittämiseen kului paljon enemmän rahaa kun käytiin koko tie loppuun (joo tiedän, on pikkumaista! ) ja epätoivo oli melkoista, mutta silti taustalla häilyi tunne, että ei ole hätää, meillä on jo lapsi. Elämän realiteetit oli helpompi hyväksyä, ei se lääketiede bälttämättä ihmeitä saa aikaan, ainakaan toistamiseen.

Ei voi kärsiä lapsettomuudesta, jos ihmisellä on lapsi.

43:lle kommentti: kyllä voi! Sekundäärinen lapsettomuus-termiä käyttävät lääkäritkin. Ja heille jotka tästä kärsivät, tunne voi olla yhtä ahdistava kuin primääristä lapsettomuudesta kärsivälläkin. Joka on saanut hoidoilla ensimmäisen/ainoan, ei koe sitä niin voimakkaasti, kun yksi lapsi kuitenkin on olemassa.

Mä ymmärrän sua, ap. Kovasti olet saanut paskaa niskaasi täällä, mutta ymmärrän sun pointin. Ja varmaan tarkoituksesi ei ollut vähätellä niiden tuskaa, joilla ei edes sitä yhtä lasta ole. Ei ole mitenkään epäoikeutettua tuntea surua lastensaannin hankaluudesta, vaikka yksi lapsi jo olisikin. Tarkoituksesi oli varmaankin sanoa, että sinulle tämä sekundäärinen lapsettomuus on suurempi suru kuin koit ennen esikoista. Ei tunteilleen voi mitään. Niitä tulee kun tulee.

Itselleni kävi samalla lailla kuin sinulle. Esikoinen ei tullut sormia napsauttamalla, mutta lapsettomuuden tuska ei silloin äitynyt suurensuureksi. Toista kun lähdimme yrittämään, olin jotenkin hölmö ja kuvittelin kaiken tapahtuvan nyt helpommin. No ei tapahtunut. Se oli jostain syystä paljon ahdistavampaa. Jotenkin ne vihjailut siitä miten lapsemme on yksinäinen ilman sisarusta todella satuttivat. Onneksi vihdoin olen raskaana. Ikäeroa lapsille tulee 4v 6kk. Mutta pointti siis on, että lapsettomuuden suru ei ole kaikilla samanlaista eikä se rajoitu vain esikoisen yrityksen aikaan. Pidän peukkuja, että teillä pian tärppää!

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 23:48"]

Ei voi kärsiä lapsettomuudesta, jos ihmisellä on lapsi.

[/quote]

Tavallaan näin, mutta toisaalta taas lapsettomuuden tunne voi varmasti jättää jälkiä pitkäksikin aikaa, jos raskautta on yritetty kauan. Ja sitten jos toista ei kuulu, niin vanha suru voi olla pinnalla ja samoin uusi suru siitä, kun lapsi ei välttämättä saakaan sisarusta, perhe pysyy haaveista huolimatta vain kolmehenkisenä, oma huonommuuden tunne jne. Sinänsä lapsettomuus-sanan käyttö tuntuu aika oudolta tällaiselle, joka on kokonaan lapseton, mutta ymmärrän sen kyllä. Ja tsemppiä yrittäville. Niin kauan kuin löytyy kohtu, on toivoa. :)

T: kohduton ja munasarjaton lapseton 

Ymmärrän sinua täysin!
Olin itse vain 26-vuotias kun tulin puolittain vahingossa äidiksi. Kaikki oli uutta ja olin tosi epävarma.. Lisäksi lapsi valvotti ja itki paljon. Meni 3 vuotta ennenkuin aloimme yrittää mieheni kanssa toista lasta. En olisi voinut kuvitellakaan etten tulekaan helposti raskaaksi! Syytä ei löytynyt. 1.5 vuoden jälkeen tulin kuin tulinkin raskaaksi, mutta se meni kesken. Samoin seuraavat kaksi raskautta. Se oli hirvittävää aikaa. Olisin halunnut tulla uudestaan äidiksi, saada sisaruksia lapselleni ja olisin ehkä ollut itsevarmempi äitinä -ja myös osannut nauttia siitä ajasta paremmin. Riipaisi joka kerta kun muut ympärillä saivat lisää lapsia tai kommentoivat päättäneensä "tehdä" lisää lapsia -ja saivat niitä myös.

Sattuu se edelleen. En ikinä saanut lisää lapsia ja miehenkin kanssa tiet veivät lopulta eri suuntiin. Hän sai lisää lapsia mutta minä en. Kannan sitä surua sydämessäni elämäni loppuun asti, mutta toisaalta olen oppinut arvostamaan sitä mitä minulla on. Nauttimaan jokaisesta kasvuvaiheesta ja hetkestä nyt jo teini-iässä olevan lapseni kanssa.

Elämä ottaa ja antaa paljon. Loppupeleissä se määrittelee elämän onnellisuuden, miten kaiken otamme vastaan. Nautitaan elämästä joka päivä ja tehdään siitä onnellinen niillä palikoilla mitä kullekin on annettu. Huomisesta kun ei koskaan tiedä!

Sulla on jo lapsi, ole tyytyväinen. Moni jää kokonaan ilman!

Niin mistä jäät paitsi? Opettele olemaan kiitollinen siitä mitä on,.

Miten niin jäät onnesta paitsi? Sinulla on jo lapsi josta olla onnellinen. Toisilla ei ole edes sitä mahdollisuutta.

Nyt kirpas ja syvältä. Ole onnellinen siitä lapsesta joka sinulla on jo. Etkä jää siitä onnesta paitsi jos sinä olet jo äiti. Siitä onnesta jää paitsi ne, joilla ei ole yhtään lasta ja jotka lapsen kovasti haluaisivat. Esimerkiksi minä.

Totta kai olen yhdestäkin onnellinen. Mutta ei se poissulje sitä, että koen surun ja epätoivon tunteita siitä, että enää ei tunnu onnistuvan. Ap

3 perättäistä km nyt takana, että tietyllä tavalla feel you. Riipaisevinta on tietenkin nähdä se ihmisenalku ja sitten menettää.

Kaikkea olen tältä palstalta lukenut, mutta nyt oli kyllä idioottimaisin aloitus hetkeen. TOIVON kovasti että olet provo.

No totta kai tämänhetkinen tilanne tuntuu nyt pahemmalta kuin aiempi, josta jo tiedät sen ratkenneen onnellisesti. Miksi ylipäätään pitää verrata tunteita?

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:02"]Totta kai olen yhdestäkin onnellinen. Mutta ei se poissulje sitä, että koen surun ja epätoivon tunteita siitä, että enää ei tunnu onnistuvan. Ap
[/quote]

Mutta miten kehtaat väittää että tunnet nyt yhden lapsen äitinä lapsettomuudesta suurempaa tuskaa kuin ne joilla ei ole yhtään lasta?