Lue keskustelun säännöt.
TÄMÄN olisin halunnut tietää raskaudesta / synnytyksestä / synnytyksen jälkeisestä ajasta
Antakaa tulla!
Itselleni tuli yllätyksenä, miten rankkaa ihan oikeasti tää loppuraskaus voi olla. Ilmeisesti si-nivel sanonut itsensä irti ja aiheuttaa pistävän kivun joka askeleella. Eipä tule hirveästi liikuttua sen takia ja karmeeltahan se tuntuu kun on tottunut liikkumaan paljon. Muuta mukavaa; jatkuva pissahätä, väsymys, närästys ja viimeisimpänä käden jatkuva puutuminen joka herättää öisinkin (pissahädän lisäksi).
Kommentit (361)
Että lapsen synnyttyä anoppi sekoaa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miksi synnytystä ei voida tehdä lähes tai kokonaan kivuttomaksi kun sen voi kuitenkin aivan turvallisesti ja synnytyksen etenemistä tai lasta vaarantamatta tehdä. Miksi naisia ja pahimmillaan teinityttöjä pitää kiduttaa? Sitähän se kirjaimellisesti on ja turha tulla sanomaan että ei ole pakko synnyttää. Lapsen saamisen tarve on koodattu ihmisiin. Sen tarpeen varjolla kidutetaan naisia. No jää siinä sitten moni lapsi syntymättå mutta ehkä niitå lapsia ei niin tarvitakaan?
Tuo kipu on todella yksilöllistä. Minusta synnytys ei ainakaan missään vaiheessa tuntunut kidutukselta, vaikka se sattuikin todella paljon. Sain kyllä epiduraalin, mutta eipä se juurikaan ehtinyt vaikuttaa, lapsi halusi tulla maailmaan sen verran nopeasti. Olin nopea ensisynnyttäjä, ja loppua kohden kaikki tapahtui muutenkin tosi nopeasti, yhtäkkiä olinkin jo 8 cm auki, vaikka hetkeä aiemmin vain 2 cm auki.
Eli itse olisin halunnut tietää etukäteen sen, että alatiesynnytys voi olla helppo, nopea ja uskomattoman hieno kokemus. Pelkäsin itse ihan liikaa esim. pahaa repeämistä, joten en uskaltanut oikein ponnistaa. Vasta kun kätilö sanoi vauvan syntymän olevan ihan pienestä kiinni, uskalsin ponnistaa ja siinäpä se vauva sitten syntyikin. Avautuminen sattui ihan älyttömästi, mutta ei sekään mitenkään ylitsepääsemättömän paljoa.
Ai ei tuntunut kidutukselta? Miks ihmeessä sitten otit epiduraalin? Sehän annetaan sietåmättömiin (=kidutus) kipuihin tai esim kun synnyttäjän tila kivun vuoksi heikentää suoraan lapsen vointia.
Nyt olet kyllä ymmärtänyt jotain väärin. Synnytys ei ole kidutusta. Ei se jäätelöretkikään ole ja epiduraali auttaa joitain huomattavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon yllätyksiä tuli, mutta toisaalta oli kyllä hyvä ettei niistä tiennyt niin paljon etukäteen. Moniko teistä olisi hankkiutunut raskaaksi, jos koko potti mahdollisia vaivoja olisi läväytetty naamallenne siinä vaiheessa, kun vasta harkitsitte asiaa?
Sen takia totuutta ei kerrota että ihmiset liisäntyisivät laput silmillä. Jos tiedettäisiin kaikki faktat niin kukaan ei lisäätyisi.
Miten sitten selität sen että esimerkiksi kätilöillä on itsellään huomattavasti keskimääräistä enemmän lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Musta alkaa tuntumaan siltä, että en haluakaan biologisia lapsia. Raskaus ja synnytys ja pikkuvauvan oleminen kuulostaa kamalalta. Adoptio houkuttelee enemmän. Toki se on pitkä ja raskas prosessi.
Etukäteen ei voi tietää miten oma raskaus ja synnytys sujuvat. Itse olen mm. kipuherkkä ja tykkään nukkua paljon. Silti minulla on 2 lasta ja nyt huokailen miten ovat kasvaneet ja kohta lentävät pois pesästä.
Vierailija kirjoitti:
Olisin toivonut tietäväni etukäteen vauvan unimerkeistä ja siitä, kuinka kauan minkäkin ikäinen vauva jaksaa keskimäärin olla hereillä. Vauvat eivät välttämättä noin vain nukahtele ollessaan väsyneitä, vaan heidät saattaa joutua auttamaan uneen. Äsken pirteältä vaikuttanut vauva saattaa 5 min päästä kirkua väsymystään.
Ihan turhaan tuli ensimmäisinä kuukausina ihmeteltyä yliväsyneen vauvan kiukkua, kun paljon olisi auttanut jo se, että hänet olisi auttanut päiväunille hyvissä ajoin.
Tämä!! Osa vauvoista ei vain nukahtele väsyttyään, vaan alkavat kirkumaan kuin koliikissa. Heidät pitää auttaa uneen aktiivisesti. Neuvolassakaan ei kokenut täti osannut auttaa mikä vauvaamme vaivaa, kun huusi niin paljon. Ei ollut siis koliikkia, vaan silkkaa väsymystä. Mutta ei nukahtanut väsymykseen, vaan pysyi hereillä ja huusi. Olisi vaatinut vanhemman jatkuvaa nukuttamista, että ensin rauhoittuu ja sitten vaipuu uneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen olen tajunnut vasta jälkeenpäin, kuinka monesta asiasta tuli stressattua ihan turhaan. Myöhästyivätkö päiväunet? Ihan sama. Sormiruoka vai soseet? Ihan sama. Eikö vauva osaa vielä kontata, vaikka samanikäinen serkku osaa? Ihan sama, kaikki oppii aikanaan. Jos vauva voi silminnähden hyvin ja kasvaa hyvin, kaikki on hyvin. Vauvat ovat pontevia ja elämänhaluisia, ja ilmoittavat kyllä, jos joku asia on huonosti.
Yllätti se, että se kakara ei todellakaan ollut kaiken sen kivun arvoinen. Kunpa en ikinä olisi koko pentua hankkinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohdin kuumeisen rintatulehduksen. Miten voi olla rinta kipeä huhhuh. Ja unohdin myös jonkin pissaongelman esikoisen loppuraskausaikana. Kohtu painoi virtsarakkoa jotenkin niin etten pystynyt pissaamaan vaikka oli jo kauhea hätä. Ei vaan tullut. Olin jo aivan paniikissa ja itkien soitin jonnekin. Käskettiin yrittää suihkussa selällään maaten ja suihkuttaa samalla lämmintä vettä haaruksiin. Ah mikä helpotus kun lämmin pissa alkoi valua. Mies seurasi melko kauhuissaan toimitusta kun valtava maha pystyssä makaan nyyhkyttäen kylppärin lattialla selällään sohottamassa suihkulla haaruksiin.
T. Kerää koko sarja vaivoja -synnyttäjä
Vierailija kirjoitti:
Se että sain suunnilleen kaikki mahdolliset raskausvaivat ja olin aivan sekaisin koko raskausajan ja vauvavuoden. Reagoin ylipäätään herkästi hormoneihin (paha pms, myös ovulaatio aiheuttaa oireita, hormonaalinen ehkäisy ei sovi jne) joten ehkä tämä selittää mutta oli kyllä yllätys miten sekaisin olin. Itkua ja sekavuutta, aivan mullistavaa rakkauspöhnää lasta kohtaan, syvää kuristavaa epätoivoa lapsella ilmenneiden terveyshuolien vuoksi. En voi kuin ihmetellä jotain naistenlehtien juttuja miten parisuhde on ykkönen ja vauva mukautuu kaikkeen. Itsellä meni elämä aivan ympäri ja miehen tehtävä oli kannatella sitä kaikkea. Onneksi hän koki vauvan tulon myös emotionaalisesti isona asiana.
Fyysisiä vaivoja mm. kuukausia kestänyt raskauspahoinvointi, paha turvotus, virtsarakon laskeuma, nivelongelmat kun ne jotenkin löystyivät, tuskallinen rannekanavaoireyhtymä joka ei todellakaan jäänyt laitokselle vaikka luvattiin, psoriasis puhkesi, aivan jäätävän kipeänä sykkivä paksu suonikohju alapäässä, rintojen kipeys ja rikki menneet nännit. Masennus puhkesi tokalla kierroksella ja se oli pitkä tie taistella takaisin.
Sellaista se vauva-arki :D ja silti kaikki nämä vaivat ovat painuneet johonkin taka-alalle ja muistan etenkin esikoisen vauva-ajan suunnilleen maagisena. Luonto on aika uskomaton ja me naiset myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voikaan sattua kun yrittää kakata ensimmäisen kerran sektiosynnytyksen jälkeen! Ponnistelu aiheutti sen lisäksi itselle alapään turvotuksen joka ei vieläkään 10 vuoden jälkeen ole kokonaan laskenut.
Mitkään hemmetin luumujuomat ei myöskään auta ummetukseen. Ottakaa sitä ummetuslääkettä tai mikrolaxia suosiolla mukaan sairaalaan. Eivät muuten anna.Mä sain kyllä kaikki mahdolliset ummetus- ja ilmavaivalääkket sekä särkylääkkeet sektion jälkeen. Mutta jos kaikkialla näitä ei saa, niin ne on aivan ehdottomat eli omat mukaan! HUS/Espoo 2021
Mulle tarjottiin myös kaikki mahdollinen, 2 x 600 burana otin ja yhden pussin vi-sibliniä. Paikka Kätilöopisto, silloin kun vielä oli olemassa. Kun joitakin vuosia myöhemmin neuvoteltiin muksun oikomishoidosta, hammashoitaja totesi että sulla taitaa olla aika alhainen kipukynnys, kun ei heti suostuttu hammaslääkärin vaatimuksiin. Haluttiin odottaa kun eskarikaverilta revittiin etuhampaat irti kun eivät olleet itsekseen irronneet. Mutta siis kipu pitää hoitaa asianmukaisesti on viestini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon yllätyksiä tuli, mutta toisaalta oli kyllä hyvä ettei niistä tiennyt niin paljon etukäteen. Moniko teistä olisi hankkiutunut raskaaksi, jos koko potti mahdollisia vaivoja olisi läväytetty naamallenne siinä vaiheessa, kun vasta harkitsitte asiaa?
Minä olen sellainen tutkijaluonne, että otan aina kaikista asioista selvää etukäteen. Joten oli kaikki mahdolliset kauhuskenaariot selvillä kyllä. Mutta kokemukset ovat yhtä erilaisia kuin naisetkin. Yhdellä tutullani oli niin traumaattinen synnytys, että hän meni siinä tajuttomaksi kivusta, eikä uskaltanut enää tehdä lisää lapsia. Sitten taas toisella tutullani on 5 lasta ja hän kertoo kaikkien synnytysten olleen helppoja. Joillakin on alapää mennyt ihan muussiksi eikä ole enää kyennyt nauttimaan seksistä sen jälkeen, toiset taas kertoo orgasmien saannin helpottuneen synnytysten myötä. Eli voi käydä kuinka vain. Ja kuitenkin me sentään asutaan maassa, jossa on hyvät sairaalat ja lääkärit. Mutta kyllähän nainen aina uhraa kehonsa lapsia saadessaan. Se on tietoinen päätös.
Olisin halunnut tietää että se väsymys voi oikeasti tuntua siltä että järki lähtee ja mieli menee rikki.. Itse olen kait jonkun asteisesta synnytyksen jälk. masennuksesta/ahdistuksesta kärsinyt mutten osannut tunnistaa sitä kuin vasta jälkikäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieli voi olla tosi maassa synnytyksen jälkeen muutaman viikon. Ihan jo pelkästään hormoonien aiheuttama mielialan lasku, yhdistettynä siihen shokkiin esikoisen syntymästä. Kun kaikki on niin uutta ja tuntuu että koko elämä ihan mullin mallin. Yhtäkkiä se vauva on siinä, ja oikeasti käsität, että olet siitä vastuussa 24/7.
Itsellä ei vieläpä ollut mitään kokemusta vauvoista, en ollut koskaan pitänyt edes sylissä. Olin todella epävarma kaikkien hoitotoimenpiteiden ja vauvan käsittelyn kanssa. Päälaella oleva aukile oli minusta pelottavinta ikinä, en uskaltanut moneen kuukauteen edes yrittää pään yli vedettävien bodyjen pukemista. Ja se niska, herranjestas, eihän se nyt päässyt roikkumaan/retkahtamaan liikaa?!
Kaikki tuo epävarmuus tosiaan yhdistettynä baby bluesiin ja vauvan mahavaivoihin, vieläkin muistuu lähinnä mieleen vain se ahdistunut olotila noista alkuajoista. Onneksi selvittiin, nykyään arki rullaa mukavasti 1,5-vuotiaan kanssa!
Se järjetön väsymys! En voinut karmeimmissakaan ajatuksissani käsittää, millainen väsymys tulee valvomisen takia. Se oli potenssiin kolmekymmentä miljoonaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Synnytyksen jälkeinen jälkivuoto oli ylläri, eikä siitä mielestäni sanottu etukäteen mitään. Piti olla ne paksut vaippasiteet jalassa jonkun aikaa. Ja kannattaa itse nukkua aina kun voi. Pikkulapsiaika menee myös aikanaan ohi ja jossain vaiheessa tulee se aika, kun niitä hetkiä muistelee kaihoten.
Milloinkahan se kaiho iskee? Mun lapset nyt 11 ja 13 v ja edelleen ajattelen, että taivaalle kiitos se hirveä pikkulapsirähjyy on ohi. Mutta ehkä parinkymmenen vuoden päästä...
Moni asia.
Eritteet, niistä voisi puhua ihan suoraan. että se verenvuoto on todella rajua ja tulee kaikesta läpi.
Ompeleminen, olin synnyttänyt yksin luomuna 14h ja vauva syntyi, oli valtava henkinen romahdus kun tajusin että ompeleminen teidän heti siihen perään. Olin jotenkin ajattelut mielessäni että joskus viikon päästä ne sitten ompelee :D koko värkki oli kun perunamuussia ja se ompeleminen oli täyttö helvettiä. Muutama repeämä mutta opiskelija ompeli niitä valehtelematta 2h. Olin hyvässä kunnossa, reipas enkä valittanut niin opiskelija oli kokoajan mukana ja ompeli.
Imettäminen, että se ei välttämättä onnistu. Olen isorintainen ja vauvan bilirubinit nousi, ei jaksanut syödä. Jorvin Perhepesässä ( minut laitettiin sinne ensisynnyttäjänä koska olin ”niin hyvässä kunnossa”) henkilökunta oli välinpitämätöntä ja kaikki tieto olisi pitänyt saada huoneen YouTube-videoista. Siellä oltiin käytännössä yksin. Yritin imettää ja samalla letkulla annettiin lisämaitoa. Oma maito nousi mutta maitoa ei riittänyt miksikään. Osastolla ollut 60-kymppinen hoitaa totesi että ” luulisi nyt että noista tulee maitoa, vai onko ne omat vai ostetut”
Vauvan paino ei noussut eikä meinattu päästä kotiin. Pyysin äitiäni tuomaan tuttipullon ja korviketta, ensimmäisen kerran vauva sai syödä niin paljon kun halusi, päästiin kotiin. Yritin imettää ja pumpata seuraavat kaksi viikkoa mutta luovuin siitä kun rinnat verellä ja olin ihan loppu.
.....ja tässä vain muutama asia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin toivonut tietäväni etukäteen vauvan unimerkeistä ja siitä, kuinka kauan minkäkin ikäinen vauva jaksaa keskimäärin olla hereillä. Vauvat eivät välttämättä noin vain nukahtele ollessaan väsyneitä, vaan heidät saattaa joutua auttamaan uneen. Äsken pirteältä vaikuttanut vauva saattaa 5 min päästä kirkua väsymystään.
Ihan turhaan tuli ensimmäisinä kuukausina ihmeteltyä yliväsyneen vauvan kiukkua, kun paljon olisi auttanut jo se, että hänet olisi auttanut päiväunille hyvissä ajoin.
Tämä!! Osa vauvoista ei vain nukahtele väsyttyään, vaan alkavat kirkumaan kuin koliikissa. Heidät pitää auttaa uneen aktiivisesti. Neuvolassakaan ei kokenut täti osannut auttaa mikä vauvaamme vaivaa, kun huusi niin paljon. Ei ollut siis koliikkia, vaan silkkaa väsymystä. Mutta ei nukahtanut väsymykseen, vaan pysyi hereillä ja huusi. Olisi vaatinut vanhemman jatkuvaa nukuttamista, että ensin rauhoittuu ja sitten vaipuu uneen.
Tosiaan! Kaikki normaalit vauvat vaativat tämän. Miten nukahtaminen tarkalleen ottaen tapahtuu (esim. rinnalle, vaunuihin, vaunujen kantokoppaan jota keinutetaan ilmassa) voi vaihdella muutaman viikon välein; olennaista on, että se apu TARVITAAN. Vaihtoehtona on "traumatisoitua hiljenemään".
Vierailija kirjoitti:
Musta alkaa tuntumaan siltä, että en haluakaan biologisia lapsia. Raskaus ja synnytys ja pikkuvauvan oleminen kuulostaa kamalalta. Adoptio houkuttelee enemmän. Toki se on pitkä ja raskas prosessi.
Adoptiossa on todennäköistä saada traumatisoitunut lapsi (jonka kanssa voi olla vaikeampaa).
Ellei suvussasi ole taipumusta raskauspahoinvointiin, on epätodennäköistä, että sinäkään siitä kärsisit.
Kiitollinen saa olla, jos lapsi syntyy elävänä ja terveenä.
Rakkautta lapseen ei voi mielestäni ymmärtää, ennen kuin sen kokee oman lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kun odotin esikoistani, neuvolassa kysyttiin, tunnenko vauvan liikkeet? Juu, tunnen.
Esikoiseni oli vakavasti kehitysvammainen ja kuoli heti syntymänsä jälkeen. Kun myöhemmin odotin toista lastani, tajusin, miltä vauvan liikkeiden olisi pitänyt tuntua ja mikä on normaalia liikkumista.
Ja jos liikkeissä tulee yhtäkkiä muutos - aktiivisuus lisääntyy huomattavasti - sikiö voi olla hengenvaarassa. Tyytyväinen sikiö ei paljon riehu... Monelle on tullut tämä tieto yllätyksenä.
Että raskauspahointi ei tarkoita välttämättä oksentelua vaan päivästä toiseen, vuorokauden ympäri jatkuvaa kuvotusta. Toivoin oksennuksen tulevan, mutta ei se tullut. 3kk putkeen huonovointisuutta, pystyin käytännössä vain istumaan ja imemään mehujäitä-
Ja sitten jälkivuoto, jestas! Kukaan ei varoittanut että olisi niin runsas. Oli kesä ja halusin laittaa hameen, keskellä Prismaa sitten valui veret säärille kun side tulvi yli. Yöllä heräsin märkään tunteeseen verisestä sängystä ja eikun herättämään mies, vaihtamaan lakanat ja pesemään alakroppa!
Tuosta synnytyksestä on jo 17v aikaa ja kaikki tapahtui niin nopeasti, en ehtinyt saada muuta kuin ilokaasua. Mielestäni en imettänyt siinä kohtaa, vaan myöhemmin, minua piti tikkailla.