Lue keskustelun säännöt.
TÄMÄN olisin halunnut tietää raskaudesta / synnytyksestä / synnytyksen jälkeisestä ajasta
Antakaa tulla!
Itselleni tuli yllätyksenä, miten rankkaa ihan oikeasti tää loppuraskaus voi olla. Ilmeisesti si-nivel sanonut itsensä irti ja aiheuttaa pistävän kivun joka askeleella. Eipä tule hirveästi liikuttua sen takia ja karmeeltahan se tuntuu kun on tottunut liikkumaan paljon. Muuta mukavaa; jatkuva pissahätä, väsymys, närästys ja viimeisimpänä käden jatkuva puutuminen joka herättää öisinkin (pissahädän lisäksi).
Kommentit (361)
Onneksi en tiennyt etukäteen mitä kaikkea voi tulla vastaan ja mikä voi mennä pieleen. Pahinta oli ekat 4kk kestänyt, petipotilaaksi vienyt pahoinvointi. Itkin ja oksensin ja välillä kävi jopa abortti mielessä kun ei meinannut kestää sitä ihan koko ajan vaivaavaa pahoinvointia. Laihduin parikymmentä kiloa siinä. Kun pahoinvointi hellitti niin mikään muu kipu tai epämukavuus ei tuntunut enää miltään. Tämän takia ei koskaan uskallettu yrittää toista lasta. Positiivisesti yllätti se uskomaton euforinen olo mikä tuli synnytyksen jälkeen. Vauva tuntui maailman ihanimmalta ja ikinä en ole ollut niin onnellinen kuin ekat viikot vastasyntyneen kanssa. Oli kipuja ja vaivoja, mm muutama päivä synnytyksen jälkeen kyykkyyn mennessäni tunsin kun pissa valui ihan pidätyskyvyttömästi housuihin. Se vähän järkytti. Onneksi ei jäänyt pysyväksi vaivaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta alkaa tuntumaan siltä, että en haluakaan biologisia lapsia. Raskaus ja synnytys ja pikkuvauvan oleminen kuulostaa kamalalta. Adoptio houkuttelee enemmän. Toki se on pitkä ja raskas prosessi.
Kuinka fiksuja naisia paapotaan kuin pieniä lapsia raskausaikana, synnytyslaitoksella olet kätilöille varsinainen vaiva ja synnytyslaitokselta poistuttuasi ketään ei enää kiinnosta äidin vointi.
Meillä talous ja parisuhde kestäisi lisää lapsia, mutta minä en naisena kestä raskausajan kohtelua.
Vierailija kirjoitti:
Musta alkaa tuntumaan siltä, että en haluakaan biologisia lapsia. Raskaus ja synnytys ja pikkuvauvan oleminen kuulostaa kamalalta. Adoptio houkuttelee enemmän. Toki se on pitkä ja raskas prosessi.
Minä en tiennyt, mihin ihmeisiin vastasynnyttänyt äiti pystyy, kun piti alkaa hoivaamaan vauvaa. Ei se synnytys, toipuminen ja hoivaaminen ollut yhtään niin kamalaa hormonihuuruissa, kuin miltä se kuulostaa. Myöskin tukihenkilön rooli/tarve synnytyksessä ja ensimmäisinä viikkoina on paljon isompi kuin osasin arvata.
Rakkaus omaan lapseen on myös käsittämätön, kaikki ei sitä kuulemma heti koe, mutta itselläni se oli hyvin vahva.
Vierailija kirjoitti:
Yllätti kuinka kipeä ja vaivainen olen ollut koko raskausajan, nyt käynnistyi viimeinen kuukausi esikoisen odotusta ja tämä raskausaika on ollut niin hirveää, että jää varmasti viimeiseksi ellei synnytys ja vauvavuosi mene kuin oppikirjan mukaan.
Viikon tai kaksi koko ajasta olo on ollut siedettävä, muuten vaivana ollut mm. järjetön 24/7 pahoinvointi, lamaannuttava väsymys, liitoskivut, selkäsärky, jalat alta vievä iskiaskipu, unettomuus, korventava närästys, jatkuvat ilmavaivat, rannekanavaongelmat joiden takia kädet pahimmillaan käyttökelvottomat ja massiivinen turvotus. Ainoa mitä ei ole vielä näkynyt, on suonikohjut, mutta eiköhän nekin vielä saada. 🙃
Meillä lapsiluku tulee jäämään yhteen. Olen kestänyt kaikki nämä vaivat tasan sen ansiosta että olen voinut ajatella kokevani nämä vain kerran. On ollut todella huojentavaa, kun olemme mieheni kanssa tästä samaa mieltä. Itsekin olen ainoa lapsi vanhemmilleni, enkä koe ikinä jääneeni mistään paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin toivonut tietäväni etukäteen vauvan unimerkeistä ja siitä, kuinka kauan minkäkin ikäinen vauva jaksaa keskimäärin olla hereillä. Vauvat eivät välttämättä noin vain nukahtele ollessaan väsyneitä, vaan heidät saattaa joutua auttamaan uneen. Äsken pirteältä vaikuttanut vauva saattaa 5 min päästä kirkua väsymystään.
Ihan turhaan tuli ensimmäisinä kuukausina ihmeteltyä yliväsyneen vauvan kiukkua, kun paljon olisi auttanut jo se, että hänet olisi auttanut päiväunille hyvissä ajoin.
Kun odotin esikoistani, neuvolassa kysyttiin, tunnenko vauvan liikkeet? Juu, tunnen.
Esikoiseni oli vakavasti kehitysvammainen ja kuoli heti syntymänsä jälkeen. Kun myöhemmin odotin toista lastani, tajusin, miltä vauvan liikkeiden olisi pitänyt tuntua ja mikä on normaalia liikkumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että maidon nouseminen voi kestää jopa 4-5 vuorokautta, ja sitten kun se nousee, saattaa iskeä ohimenevä masennus/ahdistus hormonitoiminnan vuoksi.
Mulla se tuntui sellaisena hillittömänä fyysisenä ahdistuksena ja koko keho jännittyi, jollaista on myös mt-ongelmien yhteydessä, mutta pää oli kirkas. Ymmärrän hyvin, jos tässä kohtaa olisi mieli mustana, niin se olisi luiska masennukseen. Rintoihin itsessään ei juurikaan koskenut tai pakottanut. Tästä tosiaan pitäisi puhua enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Miten voikaan sattua kun yrittää kakata ensimmäisen kerran sektiosynnytyksen jälkeen! Ponnistelu aiheutti sen lisäksi itselle alapään turvotuksen joka ei vieläkään 10 vuoden jälkeen ole kokonaan laskenut.
Mitkään hemmetin luumujuomat ei myöskään auta ummetukseen. Ottakaa sitä ummetuslääkettä tai mikrolaxia suosiolla mukaan sairaalaan. Eivät muuten anna.
Mä sain kyllä kaikki mahdolliset ummetus- ja ilmavaivalääkket sekä särkylääkkeet sektion jälkeen. Mutta jos kaikkialla näitä ei saa, niin ne on aivan ehdottomat eli omat mukaan! HUS/Espoo 2021
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun odotin esikoistani, neuvolassa kysyttiin, tunnenko vauvan liikkeet? Juu, tunnen.
Esikoiseni oli vakavasti kehitysvammainen ja kuoli heti syntymänsä jälkeen. Kun myöhemmin odotin toista lastani, tajusin, miltä vauvan liikkeiden olisi pitänyt tuntua ja mikä on normaalia liikkumista.
Olen todella pahoillani menetyksestäsi! Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että kaikki vauvat eivät liiku samalla tavalla, osa on vilkkaampia ja osa rauhallisempia. Myös istukan sijainti vaikuttaa liikkeiden tuntemiseen, sekä se, kuinka vauva on sijoittunut kohtuun. Oma lapseni oli selkä minun vatsaani päin, joten paljon liikkeitä jäi tuntematta ihan senkin takia, että vauva potki minun selkääni päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että synnytyskipua ei voi hallita millään mielentyyneysharjoituksilla tai hengittämällä. Synnyttäminen sattuu älyttömästi ja joka muuta sanoo, valehtelee.
Aha. Minua kyllä yllätti synnytyksen kivuttomuus. Kuvittelin järkyttävää tuskaa, sanottu että synnytys on menkkakipuihin verrattuna niin tuskallista, ettei sitä voi kuvitellakkaan. Menkkakivuissa olen toivonut kuolemaa, synnytys taas oli ilokaasun ja TENS:in avulla melko kivuton. Kivuliainta oli supistukset ennen sairaalaan pääsyä, ja nekin kestivät aina sen pari min kerrallaan, sekä istukan synnyttäminen kun painelivat mahaa. Itse synnytys oli enemmänkin rankka urheilusuoritus mainitsemieni Kivunlievityskeinojen kanssa. Yllättävää siis oli, kuinka kivuton synnytys voi olla jopa ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli älä yleistä.
Siis ilokaasu on kyllä ihan lääkettä synnytyksessä.
Ehkä tosiaan oli väärät termit käytössä. En tiedä tarkkaan mikä määritellään lääkkeelliseksi. Sanotaan sitten: ilman puudutuksia, piikkejä ja pillereitä. Ponnistusvaiheessa (kesto 1h) en saanut enää käyttää ilokaasua. Silloin pelkkä tens. Kätilö kommentoi kuinka hyvin selvisin luomusynnytyksestä, sillä perusteella tuota termiä käytin. Anteeksi tietämättömyyteni/ epätarkkuuteni.
Ohis, mutta itselleni on käynyt vähän samantyylinen termi"moka" :D tänne aaveelle kommentoin joskus johonkin synnytys ketjuun, jossa kysyttiin kokemuksia luomusynnytyksistä. No, kirjoitin siihen lyhyen synnytyskertomukseni, vesisynnytys ja ponnistusvaihe kun oli ohi, vauva sylissä, eikä istukka ottanut syntyäkseen, jouduin mennä sängylle ja siinä kätilö jotenkin repi istukkaa ulos, niin siinä vaiheessa olin ottanut ilokaasua. Samoin silloin, kun ommeltiin yksi pinnallinen tikki, otin vähän ilokaasua. Joku tästä pahoitti mielensä, etten olis saanut sanoa luomusynnytys, kun jälkeisvaiheessa otin ilokaasua :D
On ihmisillä kriisit...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon yllätyksiä tuli, mutta toisaalta oli kyllä hyvä ettei niistä tiennyt niin paljon etukäteen. Moniko teistä olisi hankkiutunut raskaaksi, jos koko potti mahdollisia vaivoja olisi läväytetty naamallenne siinä vaiheessa, kun vasta harkitsitte asiaa?
Sen takia totuutta ei kerrota että ihmiset liisäntyisivät laput silmillä. Jos tiedettäisiin kaikki faktat niin kukaan ei lisäätyisi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on jo aikaa synnytyksestä. Olin nuori silloin 22+. Se on kuulema hyvä ikä saada vauva. Voin oikein hyvin koko raskausajan. Söin lisäravinteena vain kalsiumia. Hiukset kasvoivatkin pitkiksi tuolloin. Painoa tuli noin 20 kg, mutta jo laitokselta kotiin lähtiessä oli paino tippunut alle lähtöpainon. Olin hoikka ja isot tissit. Oikea unelma, nyt jälkikäteen aateltuna. Vauva oli kiltti, hoidin hyvin ja ennakoin syötöt ym. Olimme vauvan kanssa kesällä Uunisaaressa retkelläkin, kun pienokainen oli vasta 2 viikkoa. Hankalaa oli alussa se kun ei muistanut mistä rinnasta oli imettänyt viimeksi. Tuli tosi kipeä rintatulehdus, mutta lääkärissä käytiin ja selvittiin. Mulla ei ollut tukijoukkoja, minä vaan opettelin vauvani hoidon ja hyvin pärjättiin. Olisiko nykyisin moni liiankin iäkäs lapsen tekoa aloitellessaan, kyllä se on nuorempien hommaa. Siis minun mielestäni.Yksi tärkeä seikka palaa mieleeni, sanoin aina ettei ole mitään järkeä hankkia lapsia vasta sitten kun jokainen kodintarvike on hankittu. Siis kannattaa ajoissa, on se lapsellekin noloa kun on ikäloput vanhemmat.
Olin yli 40-vuotias. Minäkin voin hyvin. :) Ei kertynyt kiloja enempää kuin raskaus aiheutti. Jouduin hoitamaan paljon asioita vastasyntyneen hoidon kanssa, liian vähän vapaa-aikaa silloin, mutta kuitenkin lapsi tuli hoidettua ja kasvoi . Ei ollut vaikeuksia muistaa ruokinta-asioita eikä tullut terveysongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmetyttää että miten yhtään mikään kielteinen juttu voi tulla yllätyksenä, kun esim netti on pullollaan kaikenlaisia keskustelumahdollisuuksia, ellei satu tuntemaan henk.koht. ketään asiaa läpikäynyttä.
Eikö väki enää osaa lukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miksi synnytystä ei voida tehdä lähes tai kokonaan kivuttomaksi kun sen voi kuitenkin aivan turvallisesti ja synnytyksen etenemistä tai lasta vaarantamatta tehdä. Miksi naisia ja pahimmillaan teinityttöjä pitää kiduttaa? Sitähän se kirjaimellisesti on ja turha tulla sanomaan että ei ole pakko synnyttää. Lapsen saamisen tarve on koodattu ihmisiin. Sen tarpeen varjolla kidutetaan naisia. No jää siinä sitten moni lapsi syntymättå mutta ehkä niitå lapsia ei niin tarvitakaan?
Tuo kipu on todella yksilöllistä. Minusta synnytys ei ainakaan missään vaiheessa tuntunut kidutukselta, vaikka se sattuikin todella paljon. Sain kyllä epiduraalin, mutta eipä se juurikaan ehtinyt vaikuttaa, lapsi halusi tulla maailmaan sen verran nopeasti. Olin nopea ensisynnyttäjä, ja loppua kohden kaikki tapahtui muutenkin tosi nopeasti, yhtäkkiä olinkin jo 8 cm auki, vaikka hetkeä aiemmin vain 2 cm auki.
Eli itse olisin halunnut tietää etukäteen sen, että alatiesynnytys voi olla helppo, nopea ja uskomattoman hieno kokemus. Pelkäsin itse ihan liikaa esim. pahaa repeämistä, joten en uskaltanut oikein ponnistaa. Vasta kun kätilö sanoi vauvan syntymän olevan ihan pienestä kiinni, uskalsin ponnistaa ja siinäpä se vauva sitten syntyikin. Avautuminen sattui ihan älyttömästi, mutta ei sekään mitenkään ylitsepääsemättömän paljoa.
Ai ei tuntunut kidutukselta? Miks ihmeessä sitten otit epiduraalin? Sehän annetaan sietåmättömiin (=kidutus) kipuihin tai esim kun synnyttäjän tila kivun vuoksi heikentää suoraan lapsen vointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miksi synnytystä ei voida tehdä lähes tai kokonaan kivuttomaksi kun sen voi kuitenkin aivan turvallisesti ja synnytyksen etenemistä tai lasta vaarantamatta tehdä. Miksi naisia ja pahimmillaan teinityttöjä pitää kiduttaa? Sitähän se kirjaimellisesti on ja turha tulla sanomaan että ei ole pakko synnyttää. Lapsen saamisen tarve on koodattu ihmisiin. Sen tarpeen varjolla kidutetaan naisia. No jää siinä sitten moni lapsi syntymättå mutta ehkä niitå lapsia ei niin tarvitakaan?
Tuo kipu on todella yksilöllistä. Minusta synnytys ei ainakaan missään vaiheessa tuntunut kidutukselta, vaikka se sattuikin todella paljon. Sain kyllä epiduraalin, mutta eipä se juurikaan ehtinyt vaikuttaa, lapsi halusi tulla maailmaan sen verran nopeasti. Olin nopea ensisynnyttäjä, ja loppua kohden kaikki tapahtui muutenkin tosi nopeasti, yhtäkkiä olinkin jo 8 cm auki, vaikka hetkeä aiemmin vain 2 cm auki.
Eli itse olisin halunnut tietää etukäteen sen, että alatiesynnytys voi olla helppo, nopea ja uskomattoman hieno kokemus. Pelkäsin itse ihan liikaa esim. pahaa repeämistä, joten en uskaltanut oikein ponnistaa. Vasta kun kätilö sanoi vauvan syntymän olevan ihan pienestä kiinni, uskalsin ponnistaa ja siinäpä se vauva sitten syntyikin. Avautuminen sattui ihan älyttömästi, mutta ei sekään mitenkään ylitsepääsemättömän paljoa.
Ai ei tuntunut kidutukselta? Miks ihmeessä sitten otit epiduraalin? Sehän annetaan sietåmättömiin (=kidutus) kipuihin tai esim kun synnyttäjän tila kivun vuoksi heikentää suoraan lapsen vointia.
Kuten sanoin, avautuminen sattui todella paljon, mutta en missään nimessä vertaisi synnytystä kidutukseen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sektioarpi on aivan s**tanan ruma, se kutiaa ja tuntuu vielä vuoden jälkeen kuin olisi kuukautiskipuja koko ajan. En ymmärrä miksi kukaan valitsisi tämän vapaaehtoisesti. Tällä kraaterilla ei ikinä enää mennä uimahalliin.
Minut taas yllätti miten huomaamaton ja kuinka alhaalla se on :D pieni viiva joka jää bikinien alaosan alle.
Samma här
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miksi synnytystä ei voida tehdä lähes tai kokonaan kivuttomaksi kun sen voi kuitenkin aivan turvallisesti ja synnytyksen etenemistä tai lasta vaarantamatta tehdä. Miksi naisia ja pahimmillaan teinityttöjä pitää kiduttaa? Sitähän se kirjaimellisesti on ja turha tulla sanomaan että ei ole pakko synnyttää. Lapsen saamisen tarve on koodattu ihmisiin. Sen tarpeen varjolla kidutetaan naisia. No jää siinä sitten moni lapsi syntymättå mutta ehkä niitå lapsia ei niin tarvitakaan?
Tuo kipu on todella yksilöllistä. Minusta synnytys ei ainakaan missään vaiheessa tuntunut kidutukselta, vaikka se sattuikin todella paljon. Sain kyllä epiduraalin, mutta eipä se juurikaan ehtinyt vaikuttaa, lapsi halusi tulla maailmaan sen verran nopeasti. Olin nopea ensisynnyttäjä, ja loppua kohden kaikki tapahtui muutenkin tosi nopeasti, yhtäkkiä olinkin jo 8 cm auki, vaikka hetkeä aiemmin vain 2 cm auki.
Eli itse olisin halunnut tietää etukäteen sen, että alatiesynnytys voi olla helppo, nopea ja uskomattoman hieno kokemus. Pelkäsin itse ihan liikaa esim. pahaa repeämistä, joten en uskaltanut oikein ponnistaa. Vasta kun kätilö sanoi vauvan syntymän olevan ihan pienestä kiinni, uskalsin ponnistaa ja siinäpä se vauva sitten syntyikin. Avautuminen sattui ihan älyttömästi, mutta ei sekään mitenkään ylitsepääsemättömän paljoa.
Ai ei tuntunut kidutukselta? Miks ihmeessä sitten otit epiduraalin? Sehän annetaan sietåmättömiin (=kidutus) kipuihin tai esim kun synnyttäjän tila kivun vuoksi heikentää suoraan lapsen vointia.
Kuten sanoin, avautuminen sattui todella paljon, mutta en missään nimessä vertaisi synnytystä kidutukseen...
Ja epiduraalin otin siksi, että pelkäsin mahdollisen repeämisen aiheuttamaa kipua. Jota en sitten onneksi saanut. Enkä myöskään vastusta kivunlievitystä, kunhan vain huomautin, että kipu on erilaista eri ihmisillä. Ihmiset myös tuntevat kipua eri tavoin. Myöskään synnytykset eivät ole samanlaisia, joillakin menee 3 päivää, toisilla vain 3 tuntia, mikä myös vaikeuttaa arvioimista, milloin esim. epiduraali kannattaisi laittaa.
Raskaus:
- Aamupahointointi on huuhaata. Pahoinvointia voi olla mihin aikaan vain tai koko ajan.
- Massiivinen syljeneritys. Ja sitä sylkeä ei voi niellä koska oksennat eli syljet koko ajan ja yöt nukut pyyhe suussa.
Tuo kipu on todella yksilöllistä. Minusta synnytys ei ainakaan missään vaiheessa tuntunut kidutukselta, vaikka se sattuikin todella paljon. Sain kyllä epiduraalin, mutta eipä se juurikaan ehtinyt vaikuttaa, lapsi halusi tulla maailmaan sen verran nopeasti. Olin nopea ensisynnyttäjä, ja loppua kohden kaikki tapahtui muutenkin tosi nopeasti, yhtäkkiä olinkin jo 8 cm auki, vaikka hetkeä aiemmin vain 2 cm auki.
Eli itse olisin halunnut tietää etukäteen sen, että alatiesynnytys voi olla helppo, nopea ja uskomattoman hieno kokemus. Pelkäsin itse ihan liikaa esim. pahaa repeämistä, joten en uskaltanut oikein ponnistaa. Vasta kun kätilö sanoi vauvan syntymän olevan ihan pienestä kiinni, uskalsin ponnistaa ja siinäpä se vauva sitten syntyikin. Avautuminen sattui ihan älyttömästi, mutta ei sekään mitenkään ylitsepääsemättömän paljoa.