TÄMÄN olisin halunnut tietää raskaudesta / synnytyksestä / synnytyksen jälkeisestä ajasta

Kaikissa asioissa ei kannata kuunnella neuvolan tätejä, vaan kannattaa käyttää maalaisjärkeä.

Oikeasti. Jotkut neuvot on niin absurdeja.

Yllätyksenä ettei viimeisellä kolmanneksella ei ole ollut yhtään ultraa, saati lääkärissä käyntiä. Sisätutkimusta ei missään kohtaan raskautta.

Kaikkea ei voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Kaikissa asioissa ei kannata kuunnella neuvolan tätejä, vaan kannattaa käyttää maalaisjärkeä.

Oikeasti. Jotkut neuvot on niin absurdeja.

Mitkä neuvot ovat mielestäsi absurdeja?

Sen, että supistukset voikin olla pelkän lämpöpussin avulla ihan siedettävää kipua. Pelkäsin turhaan etukäteen.

Sen, että hoito ja kohtelu synnytysvuodeosastolla synnytyksen jälkeen voi olla tosi ala-arvoista, jopa ilkeää. Kuten se, että 2 litraa verta menettäneenä makasin vauvan kanssa verisissä lakanoissa, koska en niitä itse pystynyt vaihtamaan. Onneksi mies tuli paikalle ja auttoi kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Sen, että supistukset voikin olla pelkän lämpöpussin avulla ihan siedettävää kipua. Pelkäsin turhaan etukäteen.

Sen, että hoito ja kohtelu synnytysvuodeosastolla synnytyksen jälkeen voi olla tosi ala-arvoista, jopa ilkeää. Kuten se, että 2 litraa verta menettäneenä makasin vauvan kanssa verisissä lakanoissa, koska en niitä itse pystynyt vaihtamaan. Onneksi mies tuli paikalle ja auttoi kaikessa.

Ihan hirveää. Missä synnytit?

En tiennyt, että häpyhuuleenkin voi tulla suonikohju.

Vaikka suhde olisi onnellinen ennen lapsen syntymää, väsyneessä pikkulapsiarjessa tulee päiviä, jolloin toisessa ärsyttää kaikki.

Synnytyksen jälkeiset päivät olin aivan sekaisin, toistaitoinen, en ollenkaan oma itseni. Itketti, väsytti, oli kipuja. En saanut nukuttua. Se yllätti ja pelotti, en osannut toimia. Synnytys oli kivulias ja rankka, kaoottinenkin, en tiedä johtuiko tuo siitä. Siirtyminen äitiyteen ei ollut mitenkään itseluottamusta vahvistava. Olisin toivonut vierelleni tai edes puhelimen päähän kokenutta naista, joka olisi kuunnellut ja sanonut, että kaikki on normaalia ja menee ohi. Nyt ajattelen, että tuo sekopäisyys oli luonnollista ja olisi vain pitänyt kuunnella itseään eli levätä kunnolla ja pitää vauvaa lähellä niin paljon kuin jaksaa.

Alkuraskaus voi mennä täysin oireettomasti ja sitten lopussa kaikki p*skat vaivat tulee ryöpsähtämällä.

Olisin halunnut tietää, että lapsettomuushaluni olivat aitoja ja oikeutettuja ennen kun tein geneettisiä lapsia. T kahden down lapsen (+2 adoptio) äiti ja adoptiota ennen sitä kuuden adpoptiota harkinnut.

Vierailija kirjoitti:

Yllätti miten paljon lastaan rakastaa, vaikka onhan siitä kuullut puhuttavan. Rakkaus ei syttynyt välittömästi, mutta alkoi kasvaa viikkojen kuluessa. Viimeistään siinä vaiheessa olin aivan myyty kun vauva alkoi hymyillä ja jutella.

Tämä! Rakkaus tuli molempien vauvojeni kohdalla siinä 6 viikon jälkeen kun vauva alkoi hymyillä. Ensimmäinen kuukausi meni kuin sekavassa sumussa ja tunsin monenlaisia kummallisia tunteita vauvojani kohtaan. Mutta eihän tätäkään uskalla ääneen sanoa muille äideille, saa osakseen kummastuneita katseita. Piti ensin esittää rakastunutta ja onnellista. Mutta onneksi myöhemmin sitten rakkautta ja onnea tuli senkin edestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiennyt että istukka voi jäädä sisälle. Ekassa synnytyksessä se ei tullut heti ulos ja kätilö joutui painamaan koko painollaan muutamaan kertaan. Onneksi lähti, ettei tarvinnut joutua kaavintaan. Mutta se painelu sattu ihan @#$%

Kauanko odottivat?

En kyllä muista. Mielestäni olin siinä tilanteessa juuri synnyttänyt, eikä vauva käynyt vielä sylissäni. Kai.

Kysyin, koska kokemukseni mukaan asian kanssa hosutaan - synnyttäjä halutaan nopeasti pois salista? Normaalisti istukka irtoaa, kun äiti imettää ja rentoutuu. Sen sijaan haluttaisiin pian pistää synteettistä oksitosiinia. Painelun ymmärtäisin, jos istukka ei ole vielä imetyksenkään jälkeen irronnut.

Olen eri, mutta minultakin kätilö paineli vatsaa, että istukka saatiin ulos. Saatiin olla puolisoni kanssa synnytyssalissa todella hyvän aikaa tutustumassa uuteen tulokkaaseen, että kiire ei ollut syy minun kohdallani. Toki, ensi-imetykseen meni synnytyksestä n. 8 tuntia, että ei kyllä niin pitkäksi aikaa oltaisi voitu salissa olla. Minua piti myös tikata.

Eri minäkin, mutta miten vauva suhtautui siihen, että maito tuli ensin tuttipullosta ja sitten rinnasta, jos näin oli?

Vauvaa ei syötetty tuttipullosta. Ruiskulla annettiin maitoa, ettei vauva alkaisi hylkiä rintaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon yllätyksiä tuli, mutta toisaalta oli kyllä hyvä ettei niistä tiennyt niin paljon etukäteen. Moniko teistä olisi hankkiutunut raskaaksi, jos koko potti mahdollisia vaivoja olisi läväytetty naamallenne siinä vaiheessa, kun vasta harkitsitte asiaa?

Tämä 🙌 ei kukaan!

Rakastin raskautta, synnytyskin voimauttava kokemus ja imetys onnistui hyvin, mutta…

Se järkyttävä väsymys, vuoto, rintojen pinkeys, vauvan itku, oman ajan puute jajaja 😅

Kylmä ja asiaton kohtelu synnärillä. Se tuli järkytyksenä, vaikka siitä olinkin paljon juttuja lukenut.

Joku täällä mainitsikin, että oli maannut verisissä lakanoissa, kun ei pystynyt itse vaihtamaan.

Jouduin kokemaan saman ja kokemuksena sen verran karsea koko synnärillä olo, että lapsiluku jäi yhteen.

Ensinnäkin se ettei aamupahoinvointi ollutkaan vaan aamuisin vaan monta viikkoa kestänyt koko päivän jatkuvaa oksentamista ja yökkäilyä. Se ettei epiduraali välttämättä tehoa ja jäät ilman kunnon kivunlievittäjää. Ja että imetys voi olla niin tuskallisen kipeää ja synnytyksen jälkeinen ummetus ihan kamalaa. Lisäksi hormonit ja tunteet heittelevät rajusti synnytyksen jälkeen..

Eniten yllätti se, miten hyvässä kunnossa oli sektion jälkeen. Ei isompia kipuja, liikkumaan pääsi heti puudutuksen loputtua, vessassa ei tarvinnut kärvistellä ja vuoto oli aika niukkaa. Huonekaveri ei voinut repeämien takia edes nousta sängystä omin avuin ja odottaa yhä 3 vuoden jälkeen korjausleikkausta alapäähänsä, joutuu käyttämään vaippaa virtsankarkailun tai oikeastaan jatkuvan vuotamisen takia.

Se että sain suunnilleen kaikki mahdolliset raskausvaivat ja olin aivan sekaisin koko raskausajan ja vauvavuoden. Reagoin ylipäätään herkästi hormoneihin (paha pms, myös ovulaatio aiheuttaa oireita, hormonaalinen ehkäisy ei sovi jne) joten ehkä tämä selittää mutta oli kyllä yllätys miten sekaisin olin. Itkua ja sekavuutta, aivan mullistavaa rakkauspöhnää lasta kohtaan, syvää kuristavaa epätoivoa lapsella ilmenneiden terveyshuolien vuoksi. En voi kuin ihmetellä jotain naistenlehtien juttuja miten parisuhde on ykkönen ja vauva mukautuu kaikkeen. Itsellä meni elämä aivan ympäri ja miehen tehtävä oli kannatella sitä kaikkea. Onneksi hän koki vauvan tulon myös emotionaalisesti isona asiana.

Fyysisiä vaivoja mm. kuukausia kestänyt raskauspahoinvointi, paha turvotus, virtsarakon laskeuma, nivelongelmat kun ne jotenkin löystyivät, tuskallinen rannekanavaoireyhtymä joka ei todellakaan jäänyt laitokselle vaikka luvattiin, psoriasis puhkesi, aivan jäätävän kipeänä sykkivä paksu suonikohju alapäässä, rintojen kipeys ja rikki menneet nännit. Masennus puhkesi tokalla kierroksella ja se oli pitkä tie taistella takaisin.

Sellaista se vauva-arki :D ja silti kaikki nämä vaivat ovat painuneet johonkin taka-alalle ja muistan etenkin esikoisen vauva-ajan suunnilleen maagisena. Luonto on aika uskomaton ja me naiset myös.

Että tarvitsee itse hommata kottikärryn pyörän sisäkumi varuiksi sairaalaan mukaan, jotta voi istua, kun tarvii. (Opin vasta synnytysten jälkeen tämän yhdestä blogista.) Ja se, että kaikki ei aina todellakaan mee niinkuin Strömsössä.

Että maidon nouseminen voi kestää jopa 4-5 vuorokautta, ja sitten kun se nousee, saattaa iskeä ohimenevä masennus/ahdistus hormonitoiminnan vuoksi.