Ahdistaa, pelkään itseäni

Olen miettinyt näitä asioita nyt enenevissä määrin viime syksystä asti. Kävin terapiassakin aiemmin kehtaamatta kertoa terapeutilleni oikeista ongelmistani, puhuin vain merkityksettömistä asioista. Ajattelin kirjoittaa tänne, sillä aiemmin täällä pyörinyt K:kin sai tukea. Olen suunnilleen saman ikäinenkin kuin hän. (Yli 16, alle 20.)
///
Kauhukakaraketjua lukiessani muistin muutaman eläinrääkkäystä enteilleen tapauksen lapsuudestani. En ole koskaan satuttanut eläintä pahasti, mutta tilanteet olisivat voineet johtaa siihen. Muunmuassa kerran sieppasin nyrkkiini lentämään opettelevan linnunpoikasen, jonka vapautin, kun emo alkoi pitää hätääntynyttä sirkutusta. En aikonut satuttaa lintua, oikeastaan en tuntenut sillä hetkellä mitään muuta kuin uteliaisuutta. Tämä muistuttaa karmivasti nuorta Dahmeria (sarjamurhaaja), joka leikkeli auton alle jääneitä eläimiä, koska halusi tietää, miltä ne näyttäisivät.
///
Olen myös sosiaalisesti poikkeava, (ihan diagnoosin mukaan) mikä liittynee kaikkeen muuhun jotenkin. Minulla on ollut nuoresta asti (8v?) väkivaltaisia, seksifantasiaa muistuttavia kuvitelmia, jotka ovat raaistuneet koko ajan. En kuvittele toteuttavani niitä, en oikeastaan ole itse niissä edes mukana, vaan keksin ulkopuoliset hahmot. Sama pätee varsinaisiin seksifantasioihinikin, en koskaan ole niissä itse toimijana.
///
Pelkään, että jonakin päivänä minulla vain napsahtaa, sekoan täysin ja teen jotakin kamalaa. Minulla on pakkoajatuksia sopimattomien asioitten tekemisestä, minkä takia häpeän itseäni. Kuinka saisin kerättyä rohkeutta puhua asioista ammattilaiselle? Tilanteeni on suoraan sanottuna perseestä.
///
Anteeksi kappalejaot, kirjoitan kännykällä.