Kolmen Kaverin jäätelöt ovat pahanmakuisia, muita jotka samaa mieltä?
Tämä taitaa olla epäsuosittu mielipide, mutta halusin tehdä aloituksen kun olen kuullut vain hyvää tästä merkistä, mutta sitten olen joutunut heittämään kaksi eri makua roskiin. Ja olen jäätelön suuri ystävä, on äärimmäisen harvinaista minulle heittää sitä pois :D
Mutta pari vuotta sitten ostettu Kolmen Kaverin kanelipulla/korvapuusti tms maku oli sellainen, jota ei tehnyt mieli syödä lusikallista enempää. Siinä oli mukana pahanmakuista, paksua ja sitkeää "kanelitaikinaa" ja muutenkin kokonaisuus oli liian sokerinen. Nyt sitten vasta ostin mandariini-jogurttisuklaa -maun ja paria lusikallista enempää en syönyt sitäkään, roskiin lensi. Siinä oli jotenkin tosi outo ja keinotekoisen oloinen maku. Yksinkertaisesti pahaa. Harmitti heittää hintavampaa jäätelöä roskiin, mutta minkäs teet.
Vadelma-valkosuklaata ovat monet ystäväni hehkuttaneet, se on minusta ihan ok, olen syönyt kun on tarjottu. Itse en kuitenkaan sitäkään ostaisi. Enää en merkin jäätelöitä aio ostaa kun kolmesta maistetusta mausta vain yksi on jollain tasolla hyvää.
Jännä kun nämä jäätelöt on kuitenkin niin suosittuja, mutta mun maku ei vaan taivu näihin... Löytyykö muita?
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vegaaninen suklaapähkinä, siitä pidin aluksi mutta nykyään on liian makeaa omaan suuhuni. Vegaaninen lakritsi-vadelma, lakritsipäällinen on maukasta, mutta se vadelmasorbetti lakujäätelön seassa ei vaan toimi.
Maitojäätelöitä en heiltä ole maistanut, koska en voi syödä maitotuotteita.
Voisit jos viitsisit ei maito mitään myrkkyä ole...
Vierailija kirjoitti:
Kerran vain olen syönyt, se oli Kanelipullaa, eikä tehnyt vaikutusta kuin hinnan osalta. Oli niin kallista, että toista kertaa en kokeile.
Täällä taitaa olla kilpailijan masinoima trollikeskustelu.
3kaverin jäätelöt on ihan parasta mitä oon maistanu ja just sen takia että ne maistuu aidolta jäätelöltä joita ei ole tuupattu täyteen lisä- ja säilöntäaineita.
Ja lisäksi ovat laktoosittomia ja gluteenittomia. Eli aivan mahtavaa saa herkutella ja valikoimaa riittää mistä valita.
Osa on hyviä, osa ei ole. Ja osa on osittain hyviä. En lähde kehumaan tai haukkumaan yksittäisiä makuja, koska kukaan ei niistä kuitenkaan ole samaa mieltä.
Vinkki vitonen: Tupla-jäätelöt ovat 3 kaverin tekemiä. Purkit ja tuutit.
Jaahas ett tämmöstä. 3kaveria on kyllä ihan suomalainen firma ja toimii Viikissä Helsingisssä. Ihan parhaimmat jäätelöt mitä ikänäni syöny.
Kannattaa aloittaa vaikka vaniljajäötelöstä on huikea ero niihin perusjäätelöihin mitkä täynnä kaikkia lisäaineita.