Yksinäisyys lisää miesten kuolleisuutta yhtä paljon kuin tupakointi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa kumpi on ensi muna vai kana kun miehillä moni muukin asia vaikuttaa ja terveys on yhteydessä toimeentuloon joka taas on yhteydessä parisuhdemahdollisuuksiin. Ja näin on siis erityisesti miehillä. 

Miehillä on tosiaan tuo kummallinen käsitys että parisuhde on yksinäisyyden vastakohta.

Oikeasti kannatyaa hankkia ensin kaveripiiri ja vasta sitten parisuhde. Ei naiset jaksa mitään erakkoja.

Mitä erityistä jaksamista siinä erakossa on?

Itse esimerkiksi luonnonoikkuna satun olemaan persoonana ja kiinnostuksen kohteiden osalta sen verran "uniikki", että miespuolisia kavereita on ollut hyvin vaikea löytää ja olenkin osittain vastentahtoisesti erakoitunut. Ei vain ole löytynyt sellaisia henkisiä hengenheimolaisia, joiden kanssa olisi pidemmän päälle yhteistä puhuttavaa tai samankaltaista arvomaailmaa jaettavaksi.

Havaitsen helposti, ettei keskiverto mies tunne juuri lainkaan kiinnostusta omia mielenkiinnonnon kohteitani kohtaan ja toisaalta on myös totta, ettei itseäni jaksa pidemmän päälle kiinnostaa yhteinen ajanviete joukkueurheilun/baareissa käymisen parissa tai remonteista/autoista tai muusta tekniikasta/naisista/urheilusta/yleisen paskan puhuminen.

Eikö siis ole itsestäänselvää, että sama pätee naisiin; tuskin naisten joukossakaan on paljon hengenheimolaisia; sellaisia, jotka olisivat samanlaisia "luonnonoikkuja" ja uniikkeja ja samoista asioista kiinnostuneita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut äidit kasvattavat pojistaan yksinäisiä. Paapovat niin etteivät ne laiskat vätykset kelpaa enää kenenkään seuraksi.

On se uskomatonta, että joillain äideillä ei ole aikomustakaan kasvattaa pojalleen siipiä, vaan ikään kuin leikkaisivat ne tahallaan pois. Vieläpä täällä Suomessa, jossa pojilta ja miehiltä vaaditaan paljon. Ei sellainen äiti edes tajua, millaista vahinkoa saa aikaan pojalleen sillä tavoin.

Aikuinen mies (kuten myös nainen) ottaa kuitenkin itse vastuun elämästään ja kasvattaa ne siivet takaisin esim. terapian ja elämänmuutoksen avulla.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei ole naisia mainittu?! Ovat hekin yksinäisiä

On mainittu. On myös tutkittu, että naisen elämänlaatu yleensä paranee ilman parisuhdetta. Naiset ovat miehiä parempia ylläpitämään ystävyyssuhteita, jos kaipaavat sellaista.

Ja mikä pätee yksinäisyyden kahteen syyhyn, koskee naisiakin. Yksinäisyys on joko itse tietoisesti valittu tai omalla käytöksellä aiheutettu.

Parisuhteeseen pääseminen ei ole satunnaista vaan siihen vaikuttaa eri asiat miehillä ja naisilla pääseekö suhteeseen. 

"Pääseekö suhteeseen" on kyllä todella mielenkiintoinen ilmaisu. Itse olen päässyt suhteisiin sillä tavalla, että olen rakastunut johonkin ihmiseen ja hän minuun. Siitä meidän keskinäisestä yhdessä olemisestamme on kehittynyt suhde, jota kutsutaan nimenomaan parisuhteeksi (vs. esim ystävyyssuhde). Ne parisuhteet eivät koskaan ole olleet staattisia, so. että kun niihin kerran "päästy" niin sitten niissä on oltu elämän loppuun saakka, vaan ne ovat aina olleet valintoja, tekoja, "neuvottelua", yhdessä suhteeseen panostamista. Jopa nyt, avoliitossa, johon olemme molemmat sitoutuneet sillä mielellä, että tämä on loppuelämämme parisuhde, pitää käydä niitä neuvotteluja; "hyväksynkö, että toinen toimii/muuttuu noin", "olenko onnellinen, haluanko olla tässä suhteessa" jne.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä ovat ne eri asiat, joista tässä puhutaan :-D

Onko "päästä töihin" myös yhtä mielenkiintoinen ilmaisu? Siinähän työntekijä kiinnostuu työpaikasta ja työnantaja työntekijän osaamisesta ja potentiaalisesta työpanoksesta. Siitä sitten kehittyy dynaaminen (työ)suhde, jossa työntekijä arvioi haluaako olla tässä työpaikassa ja työnantaja arvioi onko työntekijän antama panos kannattava.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten?

Näin, ei minuakaan tämä fakta liikuta mihinkään suuntaan.

M35

Oon huomannu todellakin että voin henkisesti huonosti, kun joutuu elämään sinkkuna vaikka rakkautta

M25

Luulenpa, että isäni kuoli mm. yksinäisyyteen (olivat eronneet vuosia sitten).

Oli miten oli, ei-yksinäisten ihmisten neuvot tilanteen korjaamiseen ovat aina yhtä tyhjän kanssa. Joskus pitäisi kana-aivon vaan olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa kumpi on ensi muna vai kana kun miehillä moni muukin asia vaikuttaa ja terveys on yhteydessä toimeentuloon joka taas on yhteydessä parisuhdemahdollisuuksiin. Ja näin on siis erityisesti miehillä. 

Miehillä on tosiaan tuo kummallinen käsitys että parisuhde on yksinäisyyden vastakohta.

Oikeasti kannatyaa hankkia ensin kaveripiiri ja vasta sitten parisuhde. Ei naiset jaksa mitään erakkoja.

Naiserakoista ei hisahda kukaan. Niitäkin on ja tuskinpa tälläisenä aikana määrä vähenee.

Suomimies häviää ensin. Jo aika lähiaikoina alkaa ilmiö näkyä selväastl, Suomeen tulee miespula.

-Ei vertailla ulkomaalaisiin. Ulkomaalaiset saavat täällä varman toimeentulon, maamme ei kuitenkaan kelpaa kuin ulkomaiden tyhjätaskuille tai muuten kuormittavalle väelle.

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa, että isäni kuoli mm. yksinäisyyteen (olivat eronneet vuosia sitten).

Isäsi kuoli koska kukaan ei kertonut ja opettanut hänelle että yksinäisyys on mielentila jonka voi

opiskella pois. Sen jälkeen yksineläminen on kuin aurinkoinen merenranta, ihanaa joka päivä, satoi tai paistoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta harva mies osaa ylläpitää kaverisuhteita ja naisen hyvinvointi taas kärsii jos alkaa parisuhteeseen miehen kanssa.

Pitäiskö miesten tsempata?

Sellaiset miehet, jotka eivät ole etsineet parisuhdetta, omaavat usein laajan kaveripiirin. Setäni oli tällainen ihminen. Hän ei halunnut parisuhdetta, perhettä eikä avioliittoa (asui yksin, mutta tapaili kyllä naisia). Hänellä oli sen sijaan laaja ystävä- ja kaveripiiri, ja hän tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän eli pitkän ja terveen elämän.

Yksinäisyys on todennäköisesti yhtä iso terveyshaitta myös naisille, jotka siitä kärsivät. Esimerkiksi työkaverini kärsii yksinäisyydestä, eikä sitä auta se, että hän on ujo.

Hän kaipaisi parisuhdetta tai edes asuinkumppania, mutta on menneissä parisuhteissaan pettynyt miehiin, eikä uskalla enää etsiä uutta. Ainut lapsi muutti joitakin vuosia sitten pois, ja siitä lähtien hän on kertonut kärsivänsä yksinäisyydestä ja tyhjästä kodista sekä sen tuomasta turvattomuudesta. Hän haluaisi asuinkumppanin vaikka toisesta naisesta, mutta hän ei tunne ketään, joka haluaisi muuttaa hänen kanssaan yhteen asumaan :(

En tiedä miten läheisiä te olette mutta minusta (miehestä) kuvaamsi työkaveri on rohkea nainen kun on uskaltanut ja halunnut kertoa omasta yksinäisyydestään. - Yksinäsyyden myöntäminen edes itselleni on ollut vaikeaa. Tuntuu kuin samalla sanoisi, että olen luuseri. Ja sitä kai monen mielestä nyt olen kun ei ole työtä (johon toivottavasti pian tulee muutos), ei perhettä ei kumppania.... No päivä kerrallaan ja yritän kuitenkin tietosiesti joka päivä löytää edes jotain myönteistä ja positiivista mutta välillä on kyllä aika kenkkumaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin ovat kahdenlaiset ihmiset: ne, jotka haluavat olla ja ne, joista ei käytösongelmien vuoksi pidetä.

Entä sosiaalisia tilanteita pelkäävät ihmiset? Syitä on vähän enemmän.

Fobioihin on hoitoa. Edelleenkin omalla vastuulla hankkia sitä. Vetäytyminen ihmissuhteista ei ongelmaa poista. Välttely ei poista mitään ongelmaa.

Kirkossa aina karua kuultavaa kun pappi luettelee kuolleet: heini 93 v, sanelma 89 v, martta 95 v, eini 84 v, kyllikki 89 v......

... Ja Esko 71 v. ja Raimo 51 v.

Yksinäisyys on samanlainen häiriö kuin läheisriippuvaisuus. Ja samanlailla poistettavissa.

Vierailija kirjoitti:

Oon huomannu todellakin että voin henkisesti huonosti, kun joutuu elämään sinkkuna vaikka rakkautta

M25

Minä taas voin paremmin kuin koskaan ja se johtuu siitä, ettei tarvitse kiskoa alkoholisoitunutta miestä perässä.

Rakkautta saa jos sitä antaa ja rakkaudelle on muitakin kohteita ja ilmenemismuotoja kuin parisuhde. Esimerkiksi ystäviään voi rakastaa.

N 56

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta harva mies osaa ylläpitää kaverisuhteita ja naisen hyvinvointi taas kärsii jos alkaa parisuhteeseen miehen kanssa.

Pitäiskö miesten tsempata?

Sellaiset miehet, jotka eivät ole etsineet parisuhdetta, omaavat usein laajan kaveripiirin. Setäni oli tällainen ihminen. Hän ei halunnut parisuhdetta, perhettä eikä avioliittoa (asui yksin, mutta tapaili kyllä naisia). Hänellä oli sen sijaan laaja ystävä- ja kaveripiiri, ja hän tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän eli pitkän ja terveen elämän.

Yksinäisyys on todennäköisesti yhtä iso terveyshaitta myös naisille, jotka siitä kärsivät. Esimerkiksi työkaverini kärsii yksinäisyydestä, eikä sitä auta se, että hän on ujo.

Hän kaipaisi parisuhdetta tai edes asuinkumppania, mutta on menneissä parisuhteissaan pettynyt miehiin, eikä uskalla enää etsiä uutta. Ainut lapsi muutti joitakin vuosia sitten pois, ja siitä lähtien hän on kertonut kärsivänsä yksinäisyydestä ja tyhjästä kodista sekä sen tuomasta turvattomuudesta. Hän haluaisi asuinkumppanin vaikka toisesta naisesta, mutta hän ei tunne ketään, joka haluaisi muuttaa hänen kanssaan yhteen asumaan :(

En tiedä miten läheisiä te olette mutta minusta (miehestä) kuvaamsi työkaveri on rohkea nainen kun on uskaltanut ja halunnut kertoa omasta yksinäisyydestään. - Yksinäsyyden myöntäminen edes itselleni on ollut vaikeaa. Tuntuu kuin samalla sanoisi, että olen luuseri. Ja sitä kai monen mielestä nyt olen kun ei ole työtä (johon toivottavasti pian tulee muutos), ei perhettä ei kumppania.... No päivä kerrallaan ja yritän kuitenkin tietosiesti joka päivä löytää edes jotain myönteistä ja positiivista mutta välillä on kyllä aika kenkkumaista.

Tsemppiä. Työttömänä minäkin ja on tämä aika ankeaa. Osa voi pitää luuserina mutta suurin osa ei pidä :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut äidit kasvattavat pojistaan yksinäisiä. Paapovat niin etteivät ne laiskat vätykset kelpaa enää kenenkään seuraksi.

On se uskomatonta, että joillain äideillä ei ole aikomustakaan kasvattaa pojalleen siipiä, vaan ikään kuin leikkaisivat ne tahallaan pois. Vieläpä täällä Suomessa, jossa pojilta ja miehiltä vaaditaan paljon. Ei sellainen äiti edes tajua, millaista vahinkoa saa aikaan pojalleen sillä tavoin.

Aikuinen mies (kuten myös nainen) ottaa kuitenkin itse vastuun elämästään ja kasvattaa ne siivet takaisin esim. terapian ja elämänmuutoksen avulla.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Kaikki on helpompi sanoa kuin tehdä, esimerkiksi elämä, mutta elämää onkin juuri se, että tekee ja ponnistelee. Laiska ei ponnistele, laiska möllöttää, katkeroituu ja jää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta harva mies osaa ylläpitää kaverisuhteita ja naisen hyvinvointi taas kärsii jos alkaa parisuhteeseen miehen kanssa.

Pitäiskö miesten tsempata?

Sellaiset miehet, jotka eivät ole etsineet parisuhdetta, omaavat usein laajan kaveripiirin. Setäni oli tällainen ihminen. Hän ei halunnut parisuhdetta, perhettä eikä avioliittoa (asui yksin, mutta tapaili kyllä naisia). Hänellä oli sen sijaan laaja ystävä- ja kaveripiiri, ja hän tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän eli pitkän ja terveen elämän.

Yksinäisyys on todennäköisesti yhtä iso terveyshaitta myös naisille, jotka siitä kärsivät. Esimerkiksi työkaverini kärsii yksinäisyydestä, eikä sitä auta se, että hän on ujo.

Hän kaipaisi parisuhdetta tai edes asuinkumppania, mutta on menneissä parisuhteissaan pettynyt miehiin, eikä uskalla enää etsiä uutta. Ainut lapsi muutti joitakin vuosia sitten pois, ja siitä lähtien hän on kertonut kärsivänsä yksinäisyydestä ja tyhjästä kodista sekä sen tuomasta turvattomuudesta. Hän haluaisi asuinkumppanin vaikka toisesta naisesta, mutta hän ei tunne ketään, joka haluaisi muuttaa hänen kanssaan yhteen asumaan :(

En tiedä miten läheisiä te olette mutta minusta (miehestä) kuvaamsi työkaveri on rohkea nainen kun on uskaltanut ja halunnut kertoa omasta yksinäisyydestään. - Yksinäsyyden myöntäminen edes itselleni on ollut vaikeaa. Tuntuu kuin samalla sanoisi, että olen luuseri. Ja sitä kai monen mielestä nyt olen kun ei ole työtä (johon toivottavasti pian tulee muutos), ei perhettä ei kumppania.... No päivä kerrallaan ja yritän kuitenkin tietosiesti joka päivä löytää edes jotain myönteistä ja positiivista mutta välillä on kyllä aika kenkkumaista.

Tsemppiä. Työttömänä minäkin ja on tämä aika ankeaa. Osa voi pitää luuserina mutta suurin osa ei pidä :) 

Kiitos samoin sulle! - Huomaan, että tästä palstasta on tullut huomaamattani melko koukuttava. Merkittävimpänä syynä tähän on se, että täällä toisinaan onnistuu saamaan uskomatonta myötätuntoa ja rohkaisua. - Joskus toki myös kasan sontaa niskaansa... Mutta täytyy muistaa, ettei tämä ole koko maailma ja muutoinkin tajuta poistua tekemään jotain muita askareita. Saisihan tääl huomaamattaan päivästä suuren osan käytettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta harva mies osaa ylläpitää kaverisuhteita ja naisen hyvinvointi taas kärsii jos alkaa parisuhteeseen miehen kanssa.

Pitäiskö miesten tsempata?

Sellaiset miehet, jotka eivät ole etsineet parisuhdetta, omaavat usein laajan kaveripiirin. Setäni oli tällainen ihminen. Hän ei halunnut parisuhdetta, perhettä eikä avioliittoa (asui yksin, mutta tapaili kyllä naisia). Hänellä oli sen sijaan laaja ystävä- ja kaveripiiri, ja hän tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän eli pitkän ja terveen elämän.

Yksinäisyys on todennäköisesti yhtä iso terveyshaitta myös naisille, jotka siitä kärsivät. Esimerkiksi työkaverini kärsii yksinäisyydestä, eikä sitä auta se, että hän on ujo.

Hän kaipaisi parisuhdetta tai edes asuinkumppania, mutta on menneissä parisuhteissaan pettynyt miehiin, eikä uskalla enää etsiä uutta. Ainut lapsi muutti joitakin vuosia sitten pois, ja siitä lähtien hän on kertonut kärsivänsä yksinäisyydestä ja tyhjästä kodista sekä sen tuomasta turvattomuudesta. Hän haluaisi asuinkumppanin vaikka toisesta naisesta, mutta hän ei tunne ketään, joka haluaisi muuttaa hänen kanssaan yhteen asumaan :(

En tiedä miten läheisiä te olette mutta minusta (miehestä) kuvaamsi työkaveri on rohkea nainen kun on uskaltanut ja halunnut kertoa omasta yksinäisyydestään. - Yksinäsyyden myöntäminen edes itselleni on ollut vaikeaa. Tuntuu kuin samalla sanoisi, että olen luuseri. Ja sitä kai monen mielestä nyt olen kun ei ole työtä (johon toivottavasti pian tulee muutos), ei perhettä ei kumppania.... No päivä kerrallaan ja yritän kuitenkin tietosiesti joka päivä löytää edes jotain myönteistä ja positiivista mutta välillä on kyllä aika kenkkumaista.

Tsemppiä. Työttömänä minäkin ja on tämä aika ankeaa. Osa voi pitää luuserina mutta suurin osa ei pidä :) 

Kiitos samoin sulle! - Huomaan, että tästä palstasta on tullut huomaamattani melko koukuttava. Merkittävimpänä syynä tähän on se, että täällä toisinaan onnistuu saamaan uskomatonta myötätuntoa ja rohkaisua. - Joskus toki myös kasan sontaa niskaansa... Mutta täytyy muistaa, ettei tämä ole koko maailma ja muutoinkin tajuta poistua tekemään jotain muita askareita. Saisihan tääl huomaamattaan päivästä suuren osan käytettyä.

Koukkuun tänne kyllä jää :D Itse onnistuin vierottautumaan täysin pitkäksi aikaa, mutta kun jäin työttömäksi niin täällä ollaan taas.  Mutta onhan tämä opettavaista tavallaan, näkee oman kuplan ulkopuolelle. Mutta jossain vaiheessa pitää taas lopettaa, täällä on liikaa negatiivisuutta ja se vetää omankin mielialan mustaksi välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään ei kuitenkaan tapahdu, ketään ei kiinnosta onko yksinäinen mies edes elossa. Nyt jos itse kuolisin ensimmäinen ihminen joka alkaisi kaipaamaan olisi ulosotto viranomainen joka tulisi vain rahan takia

Ulosotossa oleva ei saa mitään laskulle eikä pysty turvautumaan luottoon, saatika saa talolainaa. Miksi naisen pitäisi hypätä tähän kelkkaan?

Missä todellisuudessa kaikilla naisilla on luottotiedot kunnossa? Saati että asiansa hyvin hoitaneen miehen pitäisi huolia tuollainen nainen..

Lika barn leka bäst.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut äidit kasvattavat pojistaan yksinäisiä. Paapovat niin etteivät ne laiskat vätykset kelpaa enää kenenkään seuraksi.

On se uskomatonta, että joillain äideillä ei ole aikomustakaan kasvattaa pojalleen siipiä, vaan ikään kuin leikkaisivat ne tahallaan pois. Vieläpä täällä Suomessa, jossa pojilta ja miehiltä vaaditaan paljon. Ei sellainen äiti edes tajua, millaista vahinkoa saa aikaan pojalleen sillä tavoin.

Aikuinen mies (kuten myös nainen) ottaa kuitenkin itse vastuun elämästään ja kasvattaa ne siivet takaisin esim. terapian ja elämänmuutoksen avulla.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Kaikki on helpompi sanoa kuin tehdä, esimerkiksi elämä, mutta elämää onkin juuri se, että tekee ja ponnistelee. Laiska ei ponnistele, laiska möllöttää, katkeroituu ja jää yksin.

Elämää se on laiskankin elämä, mistä sinä tiedät laiskan katkeruuden? Ettet vain olisi niitä  vaimopäälliköitä jotka nalkuttavat joka ainoasta roskapussista?